Si­me­on ja Han­na ovat roh­kai­se­via esi­merk­ke­jä sii­tä, et­tä Ju­ma­la to­teut­taa lu­pauk­sen­sa ja suun­ni­tel­man­sa ajal­laan.

Jou­lun jäl­kei­sen sun­nun­tain ai­he oli ai­em­min Ju­ma­lan lap­sen tur­val­li­suus. Ny­kyi­sin ai­hee­na on Pyhä per­he. Päi­väl­le on va­rat­tu vain yk­si evan­ke­liu­min kat­kel­ma. Se on Luuk­kaan tal­len­ta­ma Uu­den tes­ta­men­tin ai­nut­laa­tui­nen ku­vaus ta­pah­tu­mis­ta, kun Jee­sus oli 40 päi­vän ikäi­nen.

Pie­ni per­he meni sil­loin ”lain mu­kaan” Je­ru­sa­le­min temp­pe­liin teh­däk­seen lain mää­rää­mät teot: puh­dis­tau­tu­mi­sen, uh­raa­mi­sen ja esi­koi­sen py­hit­tä­mi­sen Her­ral­le.

Kak­si van­hus­ta mu­ka­na

Pai­kal­le saa­pui kak­si van­hus­ta: Si­me­on ja Han­na. He tu­li­vat Py­hän Hen­gen oh­jaa­ma­na, ei­vät sat­tu­mal­ta. Pe­rin­tei­set esi­koi­sen syn­ty­mään liit­ty­vät, per­he-elä­mää kos­ke­vat temp­pe­li­me­not sai­vat uut­ta vä­riä, py­hiä toi­mi­tuk­sia.

Si­me­on siu­na­si per­het­tä ja koh­dis­ti Ma­ri­al­le pro­fee­tal­li­sen, sy­käh­dyt­tä­vän pu­heen­vuo­ron. Han­na puo­les­taan ”ylis­ti Ju­ma­laa ja pu­hui lap­ses­ta kai­kil­le, jot­ka odot­ti­vat Je­ru­sa­le­min lu­nas­tus­ta”. Päi­vän evan­ke­liu­mi liit­tyy näin myös kynt­ti­län­päi­vän sa­no­maan.

Odo­tuk­ses­ta täyt­ty­myk­seen

Vain har­vat oli­vat odot­ta­neet pe­las­ta­jaa. Si­me­on ja Han­na us­koi­vat lu­pauk­sen täyt­ty­vän Jee­suk­ses­sa.

Si­me­on ja Han­na oli­vat iäk­käi­tä, Han­na jo ”hy­vin van­ha”, eh­kä yli sa­ta­vuo­ti­as. He oli­vat us­kol­li­ses­ti ja har­taas­ti odot­ta­neet kau­an. Nyt oli tul­lut kii­tos­juh­lan päi­vä.

Si­me­on ja Han­na roh­kai­se­vat esi­mer­kil­lään us­ko­maan, luot­ta­maan, ylis­tä­mään ja odot­ta­maan sa­nan va­los­sa. Ju­ma­lan kä­den al­la on tur­val­lis­ta ol­la. Ju­ma­la to­teut­taa lu­pauk­sen­sa ja kaik­ki suun­ni­tel­man­sa ajal­laan. Jos nä­ky­mä him­me­nee, kan­nat­taa us­koa epäi­lyk­set­kin an­teek­si.

Siu­naus on aar­re

Joo­sef ja Ma­ria oli­vat temp­pe­lis­sä ih­meis­sään sii­tä, mitä kuu­li­vat Jee­suk­ses­ta pu­hut­ta­van. On mie­len­kiin­tois­ta, et­tei Si­me­o­nin ja Han­nan ker­ro­ta ol­leen ih­meis­sään tuo­na suu­re­na päi­vä­nä. Si­me­on siu­na­si Joo­se­fia ja Ma­ri­aa. Luu­kas ei ker­ro, mil­lä sa­noil­la hän siu­na­si.

Siu­naa­mi­nen on py­his­sä kir­joi­tuk­sis­sa ko­ko­nais­val­tai­nen asia, ku­ten nä­kyy Her­ran siu­nauk­ses­sa. Evan­ke­liu­min siu­naus on kris­til­li­syy­des­sä kal­lis, luo­vut­ta­ma­ton ja pyhä aar­re. Se on käy­tän­nöl­li­nen ja sie­lun­hoi­dol­li­nen toi­mi. Se on Py­hän Hen­gen vir­ka.

Merk­ki, jota ei tun­nus­te­ta

Si­me­on pu­hui Ma­ri­al­le kos­ket­ta­vas­ti: Lap­si on pan­tu ko­e­tuk­sek­si, mo­net kom­pas­tu­vat ja mo­net nou­se­vat. Hä­net on pan­tu mer­kik­si, jota ei tun­nus­te­ta. Si­me­on en­nus­ti, et­tä Jee­sus on toi­sil­le kom­pas­tus­ki­vi, pa­hen­nuk­sek­si, ja toi­sil­le elä­män kul­ma­ki­vi, pe­las­tuk­sek­si. Tämä il­miö on py­sy­nyt sa­ma­na ai­ko­jen saa­tos­sa.

Eri­tyi­sen voi­mak­kaas­ti Si­me­on en­nus­ti Ma­ri­al­le hä­nen tus­kan­sa: ”si­nun oman­kin sy­dä­me­si läpi on miek­ka käy­vä”. Vas­ta­rin­ta, pilk­ka ja ris­ti oli­vat Jee­suk­sen osa. Ma­ria-äi­ti jou­tui ris­tin lä­hel­lä ko­ke­maan sy­dä­mes­sään ikään kuin mie­kan is­kut.

Hyvä mal­li ny­ky­ai­kaan

Han­na ylis­ti Ju­ma­laa ja pu­hui lap­ses­ta. Evan­ke­liu­mi ei ker­ro tar­kem­min pu­heen­vuo­ron si­säl­lös­tä. Hän pu­hui niil­le, jot­ka odot­ti­vat Je­ru­sa­le­min lu­nas­tus­ta.

Si­me­on odot­ti Is­ra­e­lil­le lu­vat­tua loh­du­tus­ta. Ky­sy­mys oli sa­mas­ta asi­as­ta: täyt­ty­myk­ses­tä, pe­las­tuk­sen ajas­ta ja pe­las­ta­jas­ta.

Joo­sef, Ma­ria, Si­me­on ja Han­na kun­ni­oit­ti­vat us­kos­sa Her­ran sa­naa ja nou­dat­ti­vat sitä. Sik­si van­hem­mat oli­vat tul­leet temp­pe­li­toi­mi­tuk­seen, ja sik­si van­huk­set oli­vat us­kol­li­ses­ti jak­sa­neet odot­taa. He an­toi­vat hy­vän mal­lin myös ny­ky­ai­kaan.

Sä­de­ke­hää ei kui­ten­kaan piir­re­tä ke­nen­kään ih­mi­sen ym­pä­ril­le. Ker­to­muk­sen pää­hen­ki­lö on Jee­sus, Her­ran Voi­del­tu. ”Kris­tuk­sen ve­res­sä meil­lä on lu­nas­tus, rik­ko­mus­tem­me an­teek­si­an­to. Näin Ju­ma­la on an­ta­nut ar­mon­sa rik­kau­den tul­la run­saa­na osak­sem­me ja suo­nut meil­le kaik­kea vii­saut­ta ja ym­mär­rys­tä.” (Ef. 1:7–8.)

Ee­ro Nuo­li­o­ja

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 18.12.2019

Ku­vi­tus­ku­va: Las­se Kok­ko

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 2: 33–40

Raa­mat­tu 1992: Jee­suk­sen isä ja äi­ti oli­vat ih­meis­sään sii­tä, mitä hä­nes­tä sa­not­tiin. Si­me­on siu­na­si hei­tä ja sa­noi Ma­ri­al­le, lap­sen äi­dil­le: ”Tämä lap­si on pan­tu ko­e­tuk­sek­si: mo­net is­ra­e­li­lai­set kom­pas­tu­vat ja mo­net nou­se­vat. Hä­net on pan­tu mer­kik­si, jota ei tun­nus­te­ta, ja si­nun oman­kin sy­dä­me­si läpi on miek­ka käy­vä. Näin tu­le­vat jul­ki mo­nien si­sim­mät aja­tuk­set.”

Siel­lä oli myös naisp­ro­feet­ta Han­na, As­se­rin hei­moon kuu­lu­van Pe­nu­e­lin ty­tär. Hän oli jo hy­vin van­ha. Men­ty­ään neit­sy­e­nä nai­mi­siin hän oli elä­nyt mie­hen­sä kans­sa seit­se­män vuot­ta, mut­ta nyt hän oli ol­lut les­ke­nä jo kah­dek­san­kym­me­nen­nel­jän vuo­den ajan. Hän ei pois­tu­nut temp­pe­lis­tä min­ne­kään, vaan pal­ve­li Ju­ma­laa yö­tä päi­vää paas­to­ten ja ru­koil­len. Juu­ri sil­lä het­kel­lä hän tuli pai­kal­le, ja hän ylis­ti Ju­ma­laa ja pu­hui lap­ses­ta kai­kil­le, jot­ka odot­ti­vat Je­ru­sa­le­min lu­nas­tus­ta.

Kun he oli­vat teh­neet kai­ken, mitä Her­ran laki vaa­ti, he pa­la­si­vat Ga­li­le­aan ko­ti­kau­pun­kiin­sa Na­sa­re­tiin. Lap­si kas­voi, vah­vis­tui ja täyt­tyi vii­sau­del­la, ja Ju­ma­lan ar­mo seu­ra­si hän­tä.

BIB­LIA: Jo­seph ja hä­nen äi­tin­sä ih­met­te­li­vät nii­tä, joi­ta hä­nes­tä sa­not­tiin. Si­me­on siu­na­si hei­tä ja sa­noi Ma­ri­al­le, hä­nen äi­dil­len­sä: kat­so, tämä on pan­tu lan­kee­mi­sek­si ja nou­se­mi­sek­si mo­nel­le Is­ra­e­lis­sa, ja mer­kik­si, jota vas­taan sa­no­taan: (Ja si­nun­kin sie­lus lä­vit­se pi­tää mie­kan käy­män:) et­tä mo­nen sy­dä­men aja­tuk­set il­moi­tet­tai­siin.

An­na prop­he­tis­sa, Pha­nu­e­lin ty­tär, As­se­rin su­vus­ta, se oli jou­tu­nut pit­käl­le ijäl­le ja elä­nyt mie­hen­sä kans­sa seit­se­män ajas­tai­kaa neit­sy­es­tän­sä, Ja oli les­ke­nä lä­hes nel­jäyh­dek­sät­tä­kym­men­tä ajas­tai­kaa, ja ei läh­te­nyt temp­lis­tä, pal­ve­le­mas­ta Ju­ma­laa paas­tois­sa ja ru­kouk­sis­sa yö­tä ja päi­vää. Ja tämä tuli sil­lä het­kel­lä sii­hen ja kun­ni­oit­ti myös Her­raa, ja pu­hui hä­nes­tä kai­kil­le, jot­ka lu­nas­tus­ta Je­ru­sa­le­mis­sa odot­ti­vat.

Ja sit­te­kuin he oli­vat kaik­ki teh­neet Her­ran lain jäl­keen, pa­la­si­vat he Ga­li­le­aan, kau­pun­kiin­sa Nat­sa­re­tiin. Mut­ta lap­si kas­voi ja vah­vis­tui hen­ges­sä, ja täy­tet­tiin vii­sau­del­la, ja Ju­ma­lan ar­mo oli hä­nen kans­san­sa.