Jo­han­nes Kas­ta­ja oli tien­rai­vaa­ja. Hän val­mis­ti tie­tä Jee­suk­sel­le ih­mis­ten sy­dä­miin. Tämä ta­pah­tui saar­nal­la: ”Teh­kää pa­ran­nus, sil­lä tai­vas­ten val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le.”

Hä­nen sa­nan­sa osui­vat ih­mis­ten sy­dä­miin. Ei­kä ih­me. Hä­nen sa­nan­sa oli­vat koh­ti käy­viä sa­no­ja. Ne te­ki­vät ki­pe­ää. Muun mu­as­sa fa­ri­seuk­sil­le ja kir­ja­nop­pi­neil­le hän sa­noi: ”Te kyy­käär­meit­ten si­ki­öt, kuka on neu­vo­nut tei­tä pa­ke­ne­maan tu­le­vais­ta vi­haa. Teh­kää sen­täh­den pa­ran­nuk­sen so­ve­li­ai­ta he­del­miä.” (Matt. 3:7–8.)

Jo­han­nek­sen sa­nat he­rät­ti­vät syn­nin­tun­non ja sen myö­tä hä­dän. Hä­dän pa­kot­ta­ma­na ih­mi­set tun­nus­ti­vat syn­tin­sä. Jo­han­nek­sen kas­te oli pa­ran­nuk­sen kas­te. Hei­dät, jot­ka tun­si­vat ja tun­nus­ti­vat syn­tin­sä, Jo­han­nes kas­toi.

Jee­suk­sen kas­te

Jo­han­nek­sen luo Jor­dan-vir­ral­le saa­pui myös Jee­sus kas­tet­ta­vak­si. Mat­teuk­sen mu­kaan Jo­han­nes tun­si Jee­suk­sen. Hän tie­si, et­tä Jee­sus oli syn­ni­tön. Sik­si Jo­han­nes ih­met­te­li Jee­suk­sen tu­loa ”syn­tis­ten kas­teel­le” ja sik­si hän myös es­te­li. ”Si­nä­kö tu­let mi­nun luok­se­ni? Mi­nun­han pi­täi­si saa­da si­nul­ta kas­te!” Jee­sus vai­en­taa Jo­han­nek­sen sa­no­mal­la: ”älä vas­tus­te­le. Näin mei­dän on teh­tä­vä, jot­ta täyt­täi­sim­me Ju­ma­lan van­hurs­kaan tah­don.”

Ju­ma­la on van­hurs­kas, oi­keu­den­mu­kai­nen Ju­ma­la. Hän vaa­tii täy­del­li­syyt­tä ja näin myös rik­ko­mus­ten so­vi­tus­ta. Syn­tiin­lan­kee­mus toi mei­dän ih­mis­ten pääl­le Ju­ma­lan vi­han ja ran­gais­tuk­sen. Pääs­täk­seen Ju­ma­lan vi­han al­ta ih­mi­sen tuli so­vit­taa rik­ko­muk­sen­sa. Kun ku­kaan ei syn­ti­se­nä ol­lut tä­hän kel­vol­li­nen, Ju­ma­la päät­ti it­se Po­jas­saan so­vit­taa syn­nit.

Vi­at­to­man ja syn­nit­tö­män Poi­kan­sa har­teil­le Isä Ju­ma­la las­ki koko maa­il­man syn­ti­ve­lan. Täl­lä ta­voin Her­ran van­hurs­kas pal­ve­li­ja teki van­hurs­kaak­si mo­net (Jes. 53:11). Jee­sus lu­et­tiin mei­dän syn­tiem­me taa­kan kan­ta­ja­na pa­han­te­ki­jöi­den jouk­koon.

Vaik­ka Jee­sus oli it­ses­sään syn­ni­tön, mei­dän syn­tiem­me kan­ta­ja­na hän oli ”syn­ti­nen”. Sik­si täyt­tääk­seen Ju­ma­lan van­hurs­kaan tah­don hän tuli Jo­han­nek­sen kas­tet­ta­vak­si, sa­mal­la kas­teel­la kas­tet­ta­vak­si kuin muut­kin syn­tin­sä tun­nus­ta­neet.

Isä, Poi­ka ja Pyhä Hen­ki läs­nä

Kun Jee­sus nou­si ve­des­tä, tai­vaat au­ke­ni­vat ja Jee­sus näki Py­hän Hen­gen las­keu­tu­van pääl­leen kyyh­ky­sen muo­dos­sa. Sa­mal­la tai­vaas­ta kuu­lui ää­ni: ”Tämä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, jo­hon minä olen miel­ty­nyt.” Koko Ju­ma­lan kol­miyh­teys oli tuos­sa het­kes­sä läs­nä: Isä, jon­ka ää­ni kuu­lui, Poi­ka ve­des­tä nous­see­na ja Pyhä Hen­ki kyyh­ky­sen muo­dos­sa.

Isä oli ai­ka­naan so­pi­nut luo­van­sa maa­il­man. Hän tie­si, mi­ten ih­mi­sel­le käy sie­lun­vi­hol­li­sen hou­ku­tuk­sen koh­da­tes­sa. Hän lan­ke­aa syn­tiin. Sik­si Isä sopi Po­jan kans­sa lu­nas­tuk­ses­ta jo en­nen luo­mis­ta. Sen Poi­ka lu­pa­si teh­dä. (Ps. 2:6–8.) Työ oli­si jää­nyt kes­ken, el­lei Kris­tuk­sen työ oli­si jat­ku­nut hä­nen kär­si­mi­sen­sä, kuo­le­man­sa, ylös­nou­se­mi­sen­sa ja tai­vaa­seen as­tu­mi­sen­sa jäl­keen.

Kris­tuk­sen kas­te­het­kel­lä koko Ju­ma­lan kol­miyh­teys oli läs­nä, mikä ker­toi tuos­sa vai­hees­sa Isän, Po­jan ja Py­hän Hen­gen yh­teis­suun­ni­tel­mas­ta ja sen lu­nas­tus­vai­heen to­teu­tuk­sen al­ka­mi­ses­ta.

Työ jat­kuu

Kol­miyh­tei­nen Ju­ma­la toi­mii edel­leen. Hän ei ole jät­tä­nyt luo­maan­sa ja lu­nas­ta­maan­sa maa­il­maa oman on­nen­sa no­jaan. Isä elä­män ja kuo­le­man Her­ra­na luo uut­ta elä­mää. Sii­hen hä­nel­lä on su­ve­ree­ni yk­sin­val­ta. Ih­mi­sel­le ei ole an­net­tu elä­män ja kuo­le­man her­ruut­ta.

Po­jan lu­nas­tus­työ on voi­mas­sa. Ei kul­lat ei­vät­kä ho­pe­at rii­tä syn­tien mak­suk­si. Yk­si­no­maan Ju­ma­lan Po­jan so­vin­to­ve­ri on Isäl­le riit­tä­vä mak­su syn­neis­tä. Tä­män so­vin­non te­kee täs­sä päi­väs­sä to­del­li­sek­si Pyhä Hen­ki.

Kris­tuk­sen työ jat­kuu Py­hän Hen­gen työ­nä hä­nen seu­ra­kun­nas­saan. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan sa­no­mas­sa kai­kuu kut­su pa­ran­nuk­seen, mut­ta sa­mal­la su­loi­nen vies­ti syn­ti­sel­le syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta. Jee­sus lu­pa­si omi­aan lä­het­tä­es­sään: ”Ot­ta­kaa Pyhä Hen­ki, jol­le te an­nat­te syn­nit an­teek­si, hä­nel­le ne on an­teek­si an­ne­tut.”

Ai­mo Hau­ta­mä­ki

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 7.1.2016.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti: Matt. 3:13–17

Bib­lia: Sil­loin tuli Je­sus Ga­li­le­as­ta Jor­da­niin Jo­han­nek­sen tykö, kas­tet­taa hä­nel­tä; mut­ta Jo­han­nes kiel­si hä­nel­tä, sa­no­en: minä tar­vit­sen si­nul­ta kas­tet­taa, ja sinä tu­let mi­nun ty­kö­ni? Niin vas­ta­si Je­sus ja sa­noi hä­nel­le: sal­li nyt; sil­lä näin mei­dän so­pii kaik­kea van­hurs­kaut­ta täyt­tää. Ja hän sal­li hä­nen. Kuin Je­sus kas­tet­tu oli, as­tui hän koh­ta ylös ve­des­tä: ja kat­so, tai­vaat au­ke­ni­vat hä­nel­le, ja hän näki Ju­ma­lan Hen­gen tu­le­van alas, niin­kuin kyyh­kyi­sen, ja tu­le­van hä­nen pääl­len­sä, ja kat­so, ää­ni tai­vaas­ta sa­noi: tämä on se mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, jo­hon­ka minä mie­lis­tyin.

Raa­mat­tu 1992: Sil­loin Jee­sus tuli Ga­li­le­as­ta Jor­da­nil­le Jo­han­nek­sen kas­tet­ta­vak­si. Jo­han­nes es­te­li ja sa­noi: ”Si­nä­kö tu­let mi­nun luok­se­ni? Mi­nun­han pi­täi­si saa­da si­nul­ta kas­te!” Mut­ta Jee­sus vas­ta­si hä­nel­le: ”älä nyt vas­tus­te­le. Näin mei­dän on teh­tä­vä, jot­ta täyt­täi­sim­me Ju­ma­lan van­hurs­kaan tah­don.” Sil­loin Jo­han­nes suos­tui hä­nen pyyn­töön­sä. Kun Jee­sus oli kas­tet­tu, hän nou­si heti ve­des­tä. Sa­mas­sa tai­vaat au­ke­ni­vat, ja Jee­sus näki Ju­ma­lan Hen­gen las­keu­tu­van kyyh­ky­sen ta­voin ja aset­tu­van hä­nen pääl­leen. Ja tai­vais­ta kuu­lui ää­ni: ”Tämä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, jo­hon minä olen miel­ty­nyt.”