JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Pa­ran­nus­kei­nois­ta par­hain

Sana sunnuntaiksi
17.9.2017 7.00

Jee­sus lä­hes­tyy avun tar­pees­sa ole­via. Hän saat­taa va­lon ja evan­ke­liu­min ää­rel­le toi­vot­to­mim­mas­ta­kin elä­män­ti­lan­tees­ta.

Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mi ker­too ta­pah­tu­mas­ta, jos­sa Jee­sus koh­ta­si Be­tes­dan al­taan ää­rel­lä vuo­si­kau­sia sai­ras­ta­neen mie­hen. Al­taan ym­pä­ril­lä pyl­väs­hal­leis­sa ma­ka­si usei­ta sai­rai­ta ih­mi­siä. He us­koi­vat, et­tä Her­ran en­ke­li las­keu­tui ai­ka ajoin lam­mik­koon ja pani ve­den kuo­hu­maan. He myös us­koi­vat, et­tä ”se, joka en­sim­mäi­se­nä as­tui kuo­hu­vaan ve­teen, tuli ter­veek­si, sai­ras­ti­pa hän mitä tau­tia ta­han­sa” (Joh. 5:4).

Jo­han­nek­sen ku­vaa­ma Be­tes­dan lam­mik­ko oli kuin oma­van­hurs­kau­den lam­mik­ko. Mitä sai­raam­pi ih­mi­nen oli, sitä huo­nom­mat mah­dol­li­suu­det hä­nel­lä oli pa­ran­tua. Kuka oli no­pein ja eh­ti en­sin ve­teen, hän pa­ra­ni. Täs­sä me­nes­tyi­vät vain par­haat ja omiin mah­dol­li­suuk­siin­sa tur­vaa­vat.

Jee­sus löy­tää avun­tar­vit­si­jan luo

Jee­suk­sen ky­sy­mys ”tah­dot­ko tul­la ter­veek­si?” tuli mie­hel­le yl­lät­tä­en, mut­ta oli var­maan odo­tet­tu ky­sy­mys. Mie­hen vas­taus oli py­säyt­tä­vä ja ker­toi epä­toi­vos­ta ja hä­däs­tä. Hän, joka oli sai­ras­ta­nut kol­me­kym­men­tä­kah­dek­san vuot­ta, ei näh­nyt enää toi­voa pa­ran­tua. ”Her­ra, mi­nul­la ei ole ke­tään, joka aut­tai­si mi­nut al­taa­seen, kun vesi kuo­hah­taa. Ai­na kun yri­tän sin­ne, joku toi­nen eh­tii en­nen mi­nua.” (Joh. 5:7.)

Ei ol­lut sat­tu­ma, et­tä Jee­sus lä­hes­tyi juu­ri tuo­ta mies­tä. Hän oli eh­kä epä­toi­voi­sin ja vail­la omia mah­dol­li­suuk­sia, ei­kä hä­nel­lä ol­lut ke­tään, joka aut­tai­si. Huo­maam­me­ko me kes­kel­läm­me ole­van yk­si­näi­sen, sai­raan tai syn­nin hä­tää tun­te­van, joka tun­tee ole­van­sa vail­la aut­ta­jaa? Hän ei jak­sa omin voi­min ha­keu­tua au­tet­ta­vak­si.

Jee­sus kul­kee vie­lä­kin et­sien sai­raan mie­hen kal­tai­sia, toi­von­sa me­net­tä­nei­tä ih­mi­siä. Teks­ti kir­kas­taa meil­le evan­ke­liu­min kes­kei­sin­tä ole­mus­ta. Va­pah­ta­jan sa­no­ma kuu­luu sel­lai­sel­le, jol­ta kaik­ki omat mah­dol­li­suu­det ovat men­neet ja jol­la ei ole ke­tään, joka aut­tai­si.

Pit­kään sai­ras­ta­nut mies au­tet­tiin Ju­ma­lan ar­mon ja an­teek­si­an­ta­muk­sen osal­li­suu­teen. Hän pa­ra­ni ajal­li­ses­ta sai­rau­des­ta, mut­ta en­nen kaik­kea hän sai syn­tin­sä an­teek­si ja sai läh­teä Ju­ma­lan lap­se­na vuo­det­taan kan­ta­maan.

Van­hen­tu­ma­ton neu­vo

Jee­sus koh­ta­si myö­hem­min mie­hen temp­pe­lis­sä ja sa­noi hä­nel­le: ”Sinä olet nyt ter­ve. älä enää tee syn­tiä, et­tei si­nul­le kä­vi­si en­tis­tä pa­hem­min.” (Joh. 5:14.) Mikä voi­si ol­la vie­lä pa­hem­pi kuin vuo­si­kym­me­niä kes­tä­nyt ajal­li­nen sai­raus? Kaik­kein pa­hin oli­si ian­kaik­ki­nen ero Ju­ma­las­ta. Sik­si Jee­suk­sen ke­ho­tus on meil­le­kin ai­na ajan­koh­tai­nen.

Me tie­däm­me, et­tem­me pää­se eroon syn­nis­tä. Apos­to­li­kin to­te­aa, mi­ten syn­ti ai­na tart­tuu. Ju­ma­lan ar­mo opet­taa mei­tä elä­mään Ju­ma­lan sa­nan mu­kaan. On eri asia elää syn­nis­sä kuin tais­tel­la syn­tiä vas­taan ja teh­dä pa­ran­nus­ta. Va­pah­ta­ja neu­voo mei­tä ot­ta­maan joka päi­vä ris­tim­me ja seu­raa­maan hän­tä.

Ai­het­ta kii­tok­seen

Tu­le­van sun­nun­tain ai­hee­na on kii­tol­li­suus. Em­me tie­dä, ei­kä evan­ke­liu­mi­teks­ti­kään ker­ro, mik­si pa­ran­net­tu mies pa­la­si temp­pe­liin. Hän, joka oli saa­nut ter­vey­ten­sä ta­kai­sin ja syn­tin­sä an­teek­si, ha­lu­si kiit­tää kai­kes­ta tai­vaal­lis­ta Isää.

Meil­lä­kin on pal­jon kii­tok­sen ja kii­tol­li­suu­den ai­hei­ta. Osaam­me­ko kiit­tää kai­kes­ta sii­tä ajal­li­ses­ta hy­väs­tä, jota Ju­ma­lan lah­ja­na saam­me naut­tia? Osaam­me­ko tuo­da suu­rim­man kii­tok­sen syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta ja elä­mää kan­nat­te­le­vas­ta evan­ke­liu­mis­ta?

Meil­lä on usein tai­pu­mus kat­sel­la elä­määm­me huo­no­jen asi­oi­den va­los­sa. Saa­tam­me kat­sel­la sitä, mitä meil­lä ei ole, em­me­kä sitä, mitä olem­me saa­neet. Täl­löin saat­taa kii­tol­li­nen ja tyy­ty­väi­nen mie­li jää­dä si­vum­mal­le. Vaik­ka elä­mäm­me kul­ki­si mur­heen laak­son kaut­ta, on sil­loin­kin tur­va­na elä­vä Ju­ma­la. Hän an­taa tu­le­vai­suu­den ja toi­von.

Lau­lun­te­ki­jä loh­dut­taa mei­tä kiit­tä­mät­tö­miä: ”Mut­ta tai­vaas­sa par­hai­ten kii­tän, kun on tur­me­lus rii­sut­tu” (Sl. 295:6). Tai­vaal­li­nen evan­ke­liu­mi loh­dut­taa ja pa­ran­taa ja saam­me kii­tol­li­sin mie­lin jää­dä mat­kaa jat­ka­maan Ju­ma­lan ar­mo­huo­neen hoi­dos­sa.

Il­ma­ri Kor­ho­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 13.9.2017

Ku­vi­tus­ku­va: Ma­ti­as Haa­ra­nie­mi

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Joh. 5:1–15

Bib­lia:

Sit­te oli Juu­da­lais­ten juh­la­päi­vä, ja Je­sus meni ylös Je­ru­sa­le­miin. Mut­ta Je­ru­sa­le­mis­sa on Lam­mas­por­tin ty­kö­nä lam­mik­ko, joka Heb­re­an kie­lel­lä kut­su­taan Be­tes­da, jos­sa oli vii­si va­jaa, Jois­sa ma­ka­si suu­ri jouk­ko sai­rai­ta, so­kei­ta, on­tu­via, hal­va­tui­ta, jot­ka ve­den lii­kut­ta­mis­ta odot­ti­vat. Sil­lä en­ke­li tuli alas mää­rä­tyl­lä ajal­la lam­mik­koon ja se­koit­ti ve­den: joka siis en­si­mäi­se­nä ve­teen as­tui, kuin se se­koi­tet­tu oli, niin se pa­ra­ni, eh­kä mis­sä ikä­nä tau­dis­sa hän oli.

Niin oli siel­lä mies, joka kah­dek­san­nel­jät­tä­kym­men­tä ajas­tai­kaa oli sai­ras­ta­nut. Kuin Je­sus hä­nen näki ma­kaa­van ja tun­si hä­nen jo kau­van sai­ras­ta­neen, sa­noi hän hä­nel­le: tah­dot­kos tul­la ter­veek­si? Sai­ras vas­ta­si hän­tä: Her­ra, ei ole mi­nul­la sitä ih­mis­tä, joka mi­nun vie, kuin vesi se­koi­tet­tu on, lam­mik­koon; mut­ta kuin minä tu­len, niin on toi­nen mi­nun edel­lä­ni sii­hen as­tu­nut. Je­sus sa­noi hä­nel­le: nou­se, ota vuo­tees ja käy. Ja koh­ta pa­ra­ni se ih­mi­nen, ja ot­ti vuo­teen­sa ja kävi.

Ja se päi­vä oli sab­ba­ti. Sa­noi­vat siis Juu­da­lai­set pa­ra­tul­le: nyt on sab­ba­ti, ei si­nun sovi vuo­det­ta kan­taa. Hän vas­ta­si hei­tä: joka mi­nun pa­ran­si, se sa­noi mi­nul­le: ota vuo­tees ja käy. Niin he ky­syi­vät hä­nel­tä: kuka on se ih­mi­nen, joka si­nul­le sa­noi: ota vuo­tees ja käy? Mut­ta ei pa­rat­tu tie­tä­nyt, kuka se oli; sil­lä Je­sus oli men­nyt pois kan­san täh­den, joka sii­nä pai­kas­sa oli. Sit­te löy­si Je­sus hä­nen temp­lis­sä ja sa­noi hä­nel­le: kat­so, sinä olet pa­rat­tu: älä sil­leen syn­tiä tee, et­tei jo­tain pa­hem­paa si­nul­le ta­pah­tui­si. Niin se ih­mi­nen meni pois ja il­moit­ti Juu­da­lai­sil­le, et­tä Je­sus oli se, joka hä­nen pa­ran­ta­nut oli.

Raa­mat­tu 1992:

Tä­män jäl­keen oli eräs juu­ta­lais­ten juh­la, ja Jee­sus läh­ti Je­ru­sa­le­miin. Je­ru­sa­le­mis­sa on Lam­mas­por­tin lä­hel­lä al­las, jon­ka hep­re­an­kie­li­nen nimi on Be­tes­da. Sitä reu­nus­taa vii­si pyl­väs­hal­lia, ja niis­sä ma­ka­si suu­ri jouk­ko sai­rai­ta: so­kei­ta, ram­po­ja ja hal­vaan­tu­nei­ta. Ai­ka ajoin näet Her­ran en­ke­li las­keu­tui lam­mik­koon ja pani ve­den kuo­hu­maan, ja se, joka en­sim­mäi­se­nä as­tui kuo­hu­vaan ve­teen, tuli ter­veek­si, sai­ras­ti­pa hän mitä tau­tia ta­han­sa.

Siel­lä oli mies, joka oli sai­ras­ta­nut kol­me­kym­men­tä­kah­dek­san vuot­ta. Jee­sus näki hä­net siel­lä ma­kaa­mas­sa vuo­de­ma­tol­la ja tie­si, et­tä hän oli jo pit­kään ol­lut sai­ras. Jee­sus ky­syi: ”Tah­dot­ko tul­la ter­veek­si?” Sai­ras vas­ta­si: ”Her­ra, mi­nul­la ei ole ke­tään, joka aut­tai­si mi­nut al­taa­seen, kun vesi kuo­hah­taa. Ai­na kun yri­tän sin­ne, joku toi­nen eh­tii en­nen mi­nua.”Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Nou­se, ota vuo­tee­si ja kä­ve­le.” Mies tuli heti ter­veek­si, ot­ti vuo­teen­sa ja kä­ve­li.

Mut­ta se päi­vä oli sa­pat­ti. Niin­pä juu­ta­lai­set sa­noi­vat pa­ran­ne­tul­le: ”Nyt on sa­pat­ti, ei si­nun ole lupa kan­taa vuo­det­ta­si.” Mies vas­ta­si heil­le: ”Se, joka teki mi­nut ter­veek­si, sa­noi mi­nul­le: ’Ota vuo­tee­si ja kä­ve­le.’ ”Sil­loin juu­ta­lai­set ky­syi­vät: ”Kuka se mies oli, joka käs­ki si­nun ot­taa vuo­tee­si ja kä­vel­lä?” Pa­ran­net­tu ei kui­ten­kaan tien­nyt, kuka hän oli, sil­lä Jee­sus oli jo hä­vin­nyt vä­ki­jouk­koon. Myö­hem­min Jee­sus ta­pa­si mie­hen temp­pe­lis­sä ja sa­noi hä­nel­le: ”Sinä olet nyt ter­ve. älä enää tee syn­tiä, et­tei si­nul­le kä­vi­si en­tis­tä pa­hem­min.” Mies läh­ti siel­tä ja ker­toi juu­ta­lai­sil­le, et­tä Jee­sus oli hä­net pa­ran­ta­nut.

18.1.2020

Hän on lä­het­tä­nyt mi­nut ju­lis­ta­maan Her­ran rie­mu­vuot­ta, päi­vää, jona Ju­ma­lam­me an­taa pal­kan. Hän on lä­het­tä­nyt mi­nut loh­dut­ta­maan kaik­kia mur­heel­li­sia. Jes. 61:2

Viikon kysymys