Jee­sus lä­hes­tyy avun tar­pees­sa ole­via. Hän saat­taa va­lon ja evan­ke­liu­min ää­rel­le toi­vot­to­mim­mas­ta­kin elä­män­ti­lan­tees­ta.

Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mi ker­too ta­pah­tu­mas­ta, jos­sa Jee­sus koh­ta­si Be­tes­dan al­taan ää­rel­lä vuo­si­kau­sia sai­ras­ta­neen mie­hen. Al­taan ym­pä­ril­lä pyl­väs­hal­leis­sa ma­ka­si usei­ta sai­rai­ta ih­mi­siä. He us­koi­vat, et­tä Her­ran en­ke­li las­keu­tui ai­ka ajoin lam­mik­koon ja pani ve­den kuo­hu­maan. He myös us­koi­vat, et­tä ”se, joka en­sim­mäi­se­nä as­tui kuo­hu­vaan ve­teen, tuli ter­veek­si, sai­ras­ti­pa hän mitä tau­tia ta­han­sa” (Joh. 5:4).

Jo­han­nek­sen ku­vaa­ma Be­tes­dan lam­mik­ko oli kuin oma­van­hurs­kau­den lam­mik­ko. Mitä sai­raam­pi ih­mi­nen oli, sitä huo­nom­mat mah­dol­li­suu­det hä­nel­lä oli pa­ran­tua. Kuka oli no­pein ja eh­ti en­sin ve­teen, hän pa­ra­ni. Täs­sä me­nes­tyi­vät vain par­haat ja omiin mah­dol­li­suuk­siin­sa tur­vaa­vat.

Jee­sus löy­tää avun­tar­vit­si­jan luo

Jee­suk­sen ky­sy­mys ”tah­dot­ko tul­la ter­veek­si?” tuli mie­hel­le yl­lät­tä­en, mut­ta oli var­maan odo­tet­tu ky­sy­mys. Mie­hen vas­taus oli py­säyt­tä­vä ja ker­toi epä­toi­vos­ta ja hä­däs­tä. Hän, joka oli sai­ras­ta­nut kol­me­kym­men­tä­kah­dek­san vuot­ta, ei näh­nyt enää toi­voa pa­ran­tua. ”Her­ra, mi­nul­la ei ole ke­tään, joka aut­tai­si mi­nut al­taa­seen, kun vesi kuo­hah­taa. Ai­na kun yri­tän sin­ne, joku toi­nen eh­tii en­nen mi­nua.” (Joh. 5:7.)

Ei ol­lut sat­tu­ma, et­tä Jee­sus lä­hes­tyi juu­ri tuo­ta mies­tä. Hän oli eh­kä epä­toi­voi­sin ja vail­la omia mah­dol­li­suuk­sia, ei­kä hä­nel­lä ol­lut ke­tään, joka aut­tai­si. Huo­maam­me­ko me kes­kel­läm­me ole­van yk­si­näi­sen, sai­raan tai syn­nin hä­tää tun­te­van, joka tun­tee ole­van­sa vail­la aut­ta­jaa? Hän ei jak­sa omin voi­min ha­keu­tua au­tet­ta­vak­si.

Jee­sus kul­kee vie­lä­kin et­sien sai­raan mie­hen kal­tai­sia, toi­von­sa me­net­tä­nei­tä ih­mi­siä. Teks­ti kir­kas­taa meil­le evan­ke­liu­min kes­kei­sin­tä ole­mus­ta. Va­pah­ta­jan sa­no­ma kuu­luu sel­lai­sel­le, jol­ta kaik­ki omat mah­dol­li­suu­det ovat men­neet ja jol­la ei ole ke­tään, joka aut­tai­si.

Pit­kään sai­ras­ta­nut mies au­tet­tiin Ju­ma­lan ar­mon ja an­teek­si­an­ta­muk­sen osal­li­suu­teen. Hän pa­ra­ni ajal­li­ses­ta sai­rau­des­ta, mut­ta en­nen kaik­kea hän sai syn­tin­sä an­teek­si ja sai läh­teä Ju­ma­lan lap­se­na vuo­det­taan kan­ta­maan.

Van­hen­tu­ma­ton neu­vo

Jee­sus koh­ta­si myö­hem­min mie­hen temp­pe­lis­sä ja sa­noi hä­nel­le: ”Sinä olet nyt ter­ve. älä enää tee syn­tiä, et­tei si­nul­le kä­vi­si en­tis­tä pa­hem­min.” (Joh. 5:14.) Mikä voi­si ol­la vie­lä pa­hem­pi kuin vuo­si­kym­me­niä kes­tä­nyt ajal­li­nen sai­raus? Kaik­kein pa­hin oli­si ian­kaik­ki­nen ero Ju­ma­las­ta. Sik­si Jee­suk­sen ke­ho­tus on meil­le­kin ai­na ajan­koh­tai­nen.

Me tie­däm­me, et­tem­me pää­se eroon syn­nis­tä. Apos­to­li­kin to­te­aa, mi­ten syn­ti ai­na tart­tuu. Ju­ma­lan ar­mo opet­taa mei­tä elä­mään Ju­ma­lan sa­nan mu­kaan. On eri asia elää syn­nis­sä kuin tais­tel­la syn­tiä vas­taan ja teh­dä pa­ran­nus­ta. Va­pah­ta­ja neu­voo mei­tä ot­ta­maan joka päi­vä ris­tim­me ja seu­raa­maan hän­tä.

Ai­het­ta kii­tok­seen

Tu­le­van sun­nun­tain ai­hee­na on kii­tol­li­suus. Em­me tie­dä, ei­kä evan­ke­liu­mi­teks­ti­kään ker­ro, mik­si pa­ran­net­tu mies pa­la­si temp­pe­liin. Hän, joka oli saa­nut ter­vey­ten­sä ta­kai­sin ja syn­tin­sä an­teek­si, ha­lu­si kiit­tää kai­kes­ta tai­vaal­lis­ta Isää.

Meil­lä­kin on pal­jon kii­tok­sen ja kii­tol­li­suu­den ai­hei­ta. Osaam­me­ko kiit­tää kai­kes­ta sii­tä ajal­li­ses­ta hy­väs­tä, jota Ju­ma­lan lah­ja­na saam­me naut­tia? Osaam­me­ko tuo­da suu­rim­man kii­tok­sen syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta ja elä­mää kan­nat­te­le­vas­ta evan­ke­liu­mis­ta?

Meil­lä on usein tai­pu­mus kat­sel­la elä­määm­me huo­no­jen asi­oi­den va­los­sa. Saa­tam­me kat­sel­la sitä, mitä meil­lä ei ole, em­me­kä sitä, mitä olem­me saa­neet. Täl­löin saat­taa kii­tol­li­nen ja tyy­ty­väi­nen mie­li jää­dä si­vum­mal­le. Vaik­ka elä­mäm­me kul­ki­si mur­heen laak­son kaut­ta, on sil­loin­kin tur­va­na elä­vä Ju­ma­la. Hän an­taa tu­le­vai­suu­den ja toi­von.

Lau­lun­te­ki­jä loh­dut­taa mei­tä kiit­tä­mät­tö­miä: ”Mut­ta tai­vaas­sa par­hai­ten kii­tän, kun on tur­me­lus rii­sut­tu” (Sl. 295:6). Tai­vaal­li­nen evan­ke­liu­mi loh­dut­taa ja pa­ran­taa ja saam­me kii­tol­li­sin mie­lin jää­dä mat­kaa jat­ka­maan Ju­ma­lan ar­mo­huo­neen hoi­dos­sa.

Il­ma­ri Kor­ho­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 13.9.2017

Ku­vi­tus­ku­va: Ma­ti­as Haa­ra­nie­mi

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Joh. 5:1–15

Bib­lia:

Sit­te oli Juu­da­lais­ten juh­la­päi­vä, ja Je­sus meni ylös Je­ru­sa­le­miin. Mut­ta Je­ru­sa­le­mis­sa on Lam­mas­por­tin ty­kö­nä lam­mik­ko, joka Heb­re­an kie­lel­lä kut­su­taan Be­tes­da, jos­sa oli vii­si va­jaa, Jois­sa ma­ka­si suu­ri jouk­ko sai­rai­ta, so­kei­ta, on­tu­via, hal­va­tui­ta, jot­ka ve­den lii­kut­ta­mis­ta odot­ti­vat. Sil­lä en­ke­li tuli alas mää­rä­tyl­lä ajal­la lam­mik­koon ja se­koit­ti ve­den: joka siis en­si­mäi­se­nä ve­teen as­tui, kuin se se­koi­tet­tu oli, niin se pa­ra­ni, eh­kä mis­sä ikä­nä tau­dis­sa hän oli.

Niin oli siel­lä mies, joka kah­dek­san­nel­jät­tä­kym­men­tä ajas­tai­kaa oli sai­ras­ta­nut. Kuin Je­sus hä­nen näki ma­kaa­van ja tun­si hä­nen jo kau­van sai­ras­ta­neen, sa­noi hän hä­nel­le: tah­dot­kos tul­la ter­veek­si? Sai­ras vas­ta­si hän­tä: Her­ra, ei ole mi­nul­la sitä ih­mis­tä, joka mi­nun vie, kuin vesi se­koi­tet­tu on, lam­mik­koon; mut­ta kuin minä tu­len, niin on toi­nen mi­nun edel­lä­ni sii­hen as­tu­nut. Je­sus sa­noi hä­nel­le: nou­se, ota vuo­tees ja käy. Ja koh­ta pa­ra­ni se ih­mi­nen, ja ot­ti vuo­teen­sa ja kävi.

Ja se päi­vä oli sab­ba­ti. Sa­noi­vat siis Juu­da­lai­set pa­ra­tul­le: nyt on sab­ba­ti, ei si­nun sovi vuo­det­ta kan­taa. Hän vas­ta­si hei­tä: joka mi­nun pa­ran­si, se sa­noi mi­nul­le: ota vuo­tees ja käy. Niin he ky­syi­vät hä­nel­tä: kuka on se ih­mi­nen, joka si­nul­le sa­noi: ota vuo­tees ja käy? Mut­ta ei pa­rat­tu tie­tä­nyt, kuka se oli; sil­lä Je­sus oli men­nyt pois kan­san täh­den, joka sii­nä pai­kas­sa oli. Sit­te löy­si Je­sus hä­nen temp­lis­sä ja sa­noi hä­nel­le: kat­so, sinä olet pa­rat­tu: älä sil­leen syn­tiä tee, et­tei jo­tain pa­hem­paa si­nul­le ta­pah­tui­si. Niin se ih­mi­nen meni pois ja il­moit­ti Juu­da­lai­sil­le, et­tä Je­sus oli se, joka hä­nen pa­ran­ta­nut oli.

Raa­mat­tu 1992:

Tä­män jäl­keen oli eräs juu­ta­lais­ten juh­la, ja Jee­sus läh­ti Je­ru­sa­le­miin. Je­ru­sa­le­mis­sa on Lam­mas­por­tin lä­hel­lä al­las, jon­ka hep­re­an­kie­li­nen nimi on Be­tes­da. Sitä reu­nus­taa vii­si pyl­väs­hal­lia, ja niis­sä ma­ka­si suu­ri jouk­ko sai­rai­ta: so­kei­ta, ram­po­ja ja hal­vaan­tu­nei­ta. Ai­ka ajoin näet Her­ran en­ke­li las­keu­tui lam­mik­koon ja pani ve­den kuo­hu­maan, ja se, joka en­sim­mäi­se­nä as­tui kuo­hu­vaan ve­teen, tuli ter­veek­si, sai­ras­ti­pa hän mitä tau­tia ta­han­sa.

Siel­lä oli mies, joka oli sai­ras­ta­nut kol­me­kym­men­tä­kah­dek­san vuot­ta. Jee­sus näki hä­net siel­lä ma­kaa­mas­sa vuo­de­ma­tol­la ja tie­si, et­tä hän oli jo pit­kään ol­lut sai­ras. Jee­sus ky­syi: ”Tah­dot­ko tul­la ter­veek­si?” Sai­ras vas­ta­si: ”Her­ra, mi­nul­la ei ole ke­tään, joka aut­tai­si mi­nut al­taa­seen, kun vesi kuo­hah­taa. Ai­na kun yri­tän sin­ne, joku toi­nen eh­tii en­nen mi­nua.”Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Nou­se, ota vuo­tee­si ja kä­ve­le.” Mies tuli heti ter­veek­si, ot­ti vuo­teen­sa ja kä­ve­li.

Mut­ta se päi­vä oli sa­pat­ti. Niin­pä juu­ta­lai­set sa­noi­vat pa­ran­ne­tul­le: ”Nyt on sa­pat­ti, ei si­nun ole lupa kan­taa vuo­det­ta­si.” Mies vas­ta­si heil­le: ”Se, joka teki mi­nut ter­veek­si, sa­noi mi­nul­le: ’Ota vuo­tee­si ja kä­ve­le.’ ”Sil­loin juu­ta­lai­set ky­syi­vät: ”Kuka se mies oli, joka käs­ki si­nun ot­taa vuo­tee­si ja kä­vel­lä?” Pa­ran­net­tu ei kui­ten­kaan tien­nyt, kuka hän oli, sil­lä Jee­sus oli jo hä­vin­nyt vä­ki­jouk­koon. Myö­hem­min Jee­sus ta­pa­si mie­hen temp­pe­lis­sä ja sa­noi hä­nel­le: ”Sinä olet nyt ter­ve. älä enää tee syn­tiä, et­tei si­nul­le kä­vi­si en­tis­tä pa­hem­min.” Mies läh­ti siel­tä ja ker­toi juu­ta­lai­sil­le, et­tä Jee­sus oli hä­net pa­ran­ta­nut.