JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Pu­hut­tu sana, elä­män lei­pä

Sana sunnuntaiksi
6.3.2016 7.00

KUVA: H.H.

Kat­son ku­vaa. Pie­ni poi­ka sei­soo vuo­ren rin­teel­lä ja ojen­taa kä­sis­sään ole­via muu­ta­maa lei­pää ja kah­ta pien­tä ka­laa edes­sään ole­val­le mie­hel­le.

Taus­tal­la nä­kyy lu­ke­ma­ton mää­rä ih­mi­siä. Ajat­te­len, et­tä lä­him­mät kat­so­vat ih­meis­sään poi­kaa. He tie­tä­vät, mik­si po­jal­la on lei­vät ja ka­lat esil­lä ja min­kä vuok­si hän ojen­taa nii­tä mie­hel­le.

Ku­vaan liit­tyy ker­to­mus Raa­ma­tus­ta (Joh. 6:1–15). Po­jan vä­häis­ten ruo­ka­tar­vik­kei­den ih­met­te­lyyn on syy. Yk­si ope­tus­lap­sis­ta on ai­em­min to­den­nut: ”Kah­den­sa­dan de­naa­rin lei­vis­tä ei riit­täi­si heil­le edes pien­tä pa­laa kul­le­kin” (Joh. 6:7).

Pai­kal­la on 5 000 mies­tä, li­säk­si nai­sia ja lap­sia (Matt. 14:21). Ope­tus­lap­set kat­se­le­vat eväi­tä, joi­ta pie­ni poi­ka pi­tää kä­sis­sään. He nä­ke­vät ”vain” vii­si lei­pää ja kak­si ka­laa. Niis­tä ei riit­täi­si kuin muu­ta­mal­le ih­mi­sel­le. Poi­ka on kui­ten­kin vil­pi­tön us­kos­saan. Hä­nel­lä on aut­ta­mi­sen halu.

Nä­ky­vä ja nä­ky­mä­tön lei­pä

Mik­si poi­ka ei ja­ka­nut eväi­tä suo­raan pai­kal­la ole­vil­le ih­mi­sil­le, vaan toi ne Jee­suk­sel­le? Tie­däm­me tuos­ta po­jas­ta ko­vin vä­hän. Jo­han­nek­sen mu­kaan hän tuli väen jou­kos­ta, jol­loin And­re­as esit­te­li hä­net: ”Tääl­lä on poi­ka, jol­la on vii­si oh­ra­lei­pää ja kak­si ka­laa” (Joh.6:9). Vai­kut­taa sil­tä, et­tä po­jan li­säk­si vain Jee­sus us­koi, et­tä tar­jo­tut eväät riit­täi­si­vät.

Jee­sus ke­hot­ti ope­tus­lap­si­aan: ”Käs­ke­kää kaik­kien aset­tua is­tu­maan.” Kan­san ja eh­kä po­jan­kin ih­me­tel­les­sä Jee­sus ot­taa hä­nel­le tuo­dut eväät, kat­soo ylös tai­vaa­seen ja lau­suu kii­tok­sen. Hän mur­taa lei­vän, an­taa ope­tus­lap­sil­leen, jot­ka ja­ka­vat ne kan­sal­le. Ker­ro­taan, et­tä ”kaik­ki söi­vät kyl­lik­seen”. Ta­pah­tuu ih­me: kun ate­ri­an jäl­keen koo­taan jäl­jel­le jää­neet pa­lat, niis­tä ker­tyy kak­si­tois­ta täyt­tä ko­ril­lis­ta. ”Ke­rät­kää täh­teek­si jää­neet pa­la­set, et­tei mi­tään me­ni­si huk­kaan” (Joh. 6:12). Ker­to­mus ku­vaa nä­ky­vän lei­vän ja­ka­mi­sen, mut­ta si­säl­tää pal­jon enem­män.

Omat evääm­me ei­vät rii­tä

Mi­kä­hän ker­to­muk­sen ope­tus voi­si ol­la meil­le, lä­hes 2000 vuot­ta myö­hem­min Jee­suk­sen siu­naa­mal­le ate­ri­al­le ko­koon­tu­vil­le? Vii­koit­tain jär­jes­te­tään lu­ke­mat­to­mia seu­ra­ti­lai­suuk­sia. Vir­ren jäl­keen pu­hu­ja me­nee pai­kal­leen. Puhe aloi­te­taan ai­na ru­kouk­sel­la. Ru­kous si­säl­tää edel­leen jo­tain sa­maa, mitä si­säl­tyi edel­lä ole­vaan ker­to­muk­seen.

Il­man Her­ram­me pai­kal­la oloa ko­koon­tu­mi­sem­me oli­si tur­haa. Nä­em­me ja ko­em­me, et­tä omat ”evääm­me” ei­vät rii­tä. Tar­vi­taan jo­tain enem­män. Sekä pu­hu­ja et­tä kool­le tul­lut seu­ra­kun­ta tie­tä­vät us­kon kaut­ta, et­tä vain Jee­sus voi ”muut­taa” pu­hu­tun sa­nan lei­väk­si seu­ra­vie­rail­le.

Elä­män lei­pä ei vä­he­ne

He­la­tors­tai­na tai­vaa­seen nous­sut Va­pah­ta­ja lu­pa­si ope­tus­lap­sil­leen ol­la hei­dän kans­saan kaik­ki­na päi­vi­nä maa­il­man lop­puun as­ti (Matt. 28:20). Seu­ra­kun­nan Her­ra asuu vie­lä­kin lu­pauk­sen­sa mu­kai­ses­ti kan­san­sa kes­kel­lä, va­el­taa sen kans­sa ja siu­naa edel­leen pu­hu­tun sa­nan­sa ra­vin­nok­si sen kuu­li­jal­le ja us­ko­jal­le.

Kai­ken jäl­keen jää edel­leen kak­si­tois­ta ko­ril­lis­ta ja­et­ta­vaa. Mi­tään ei mene huk­kaan, ei edes vä­he­ne. Pu­hut­tu sana, elä­män lei­pä, ruok­kii, ra­vit­see ja luo uut­ta elä­mää. ”Her­ram­me, an­na meil­le it­se­si nyt sa­no­mas­sa val­ta­kun­ta­si. Ja kä­sin rik­kain, kä­sin siu­naa­vin jaa lei­pä myös­kin ruo­ka­pöy­tääm­me.” (Vk. 476:3.)

Jou­ni Le­so­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 2.3.2016.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh. 6:1–15

Bib­lia: Sit­te meni Jee­sus Ga­li­le­an me­ren ylit­se, joka on Ti­be­ri­aan, ja hän­tä seu­ra­si pal­jon kan­saa, et­tä he nä­ki­vät hä­nen merk­kin­sä, joi­ta hän teki sai­rais­sa. Niin Jee­sus meni ylös vuo­rel­le ja is­tui siel­lä ope­tus­las­ten­sa kans­sa. Ja lä­hes­tyi pää­si­äi­nen, Juu­da­lais­ten juh­la. Kuin siis Jee­sus nos­ti sil­män­sä ja näki tu­le­van pal­jon kan­saa ty­kön­sä, sa­noi hän Fi­lip­puk­sel­le: mis­tä me os­tam­me lei­piä näi­den syö­dä? (Mut­ta sen hän sa­noi, kiu­sa­ten hän­tä: sil­lä hän tie­si, mitä hän te­ke­vä oli.) Vas­ta­si Fi­lip­pus hän­tä: kah­den­sa­dan pen­nin­gin lei­vät ei täy­tyi­si heil­le, et­tä ku­kin heis­tä vä­hän­kin sais. Sa­noi yk­si hä­nen ope­tus­lap­sis­tan­sa hä­nel­le: And­re­as, Si­mon Pie­ta­rin veli: Täs­sä on poi­kai­nen, jol­la on vii­si oh­ras­ta lei­pää ja kak­si ka­lais­ta; vaan mitä ne ovat näin pal­jol­le? Mut­ta Jee­sus sa­noi: aset­ta­kaat kan­sa at­ri­oit­se­maan. Ja sii­nä ai­kas­sa oli pal­jo ruo­hoa. Niin at­ri­oit­si lä­hes vii­si­tu­hat­ta mies­tä. Ja Jee­sus ot­ti lei­vät, kiit­ti ja an­toi ope­tus­lap­sil­le, mut­ta ope­tus­lap­set ja­koi­vat at­ri­oit­se­vil­le, niin myös ka­lois­ta niin pal­jo kuin hän tah­toi. Mut­ta kuin he ra­vi­tut oli­vat, sa­noi hän ope­tus­lap­sil­len­sa: koot­kaat mu­rut, jot­ka jäi­vät, et­tei mi­tään huk­kui­si. Niin he ko­ko­si­vat ja täyt­ti­vät kak­si­tois­ta­kym­men­tä ko­ria mu­ruil­la, vii­des­tä oh­rai­ses­ta lei­väs­tä, jot­ka niil­tä lii­ak­si oli­vat, jot­ka at­ri­oit­si­vat. Kuin siis ne ih­mi­set sen mer­kin nä­ki­vät, min­kä Jee­sus teki, sa­noi­vat he: tämä on to­ti­ses­ti se pro­feet­ta, joka maa­il­maan tu­le­va oli. Kuin Jee­sus ym­mär­si, et­tä he tah­toi­vat tul­la ja vä­ki­val­lal­la teh­dä hä­nen ku­nin­kaak­si, meni hän pois taas vuo­rel­le yk­si­nän­sä.

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus läh­ti Ga­li­le­an­jär­ven eli Ti­be­ri­aan­jär­ven toi­sel­le puo­len. Hän­tä seu­ra­si suu­ri vä­ki­jouk­ko, sil­lä ih­mi­set oli­vat näh­neet tun­nus­te­ot, joi­ta hän teki pa­ran­ta­mal­la sai­rai­ta. Jee­sus nou­si vuo­ren­rin­teel­le ja aset­tui ope­tus­lap­si­neen sin­ne is­tu­maan. Juu­ta­lais­ten pää­si­äis­juh­la oli lä­hel­lä. Jee­sus ko­hot­ti kat­seen­sa ja näki, et­tä suu­ri ih­mis­jouk­ko oli tu­los­sa. Hän ky­syi Fi­lip­puk­sel­ta: ”Mis­tä voi­sim­me os­taa lei­pää, et­tä he sai­si­vat syö­däk­seen?” Tä­män hän sa­noi ko­e­tel­lak­seen Fi­lip­pus­ta, sil­lä hän tie­si kyl­lä, mitä te­ki­si. Fi­lip­pus vas­ta­si: ”Kah­den­sa­dan de­naa­rin lei­vis­tä ei riit­täi­si heil­le edes pien­tä pa­laa kul­le­kin.” Sil­loin eräs ope­tus­lap­si, Si­mon Pie­ta­rin veli And­re­as, sa­noi Jee­suk­sel­le: ”Tääl­lä on poi­ka, jol­la on vii­si oh­ra­lei­pää ja kak­si ka­laa. Mut­ta mi­ten ne riit­täi­si­vät noin suu­rel­le jou­kol­le? Jee­sus sa­noi: ”Käs­ke­kää kaik­kien aset­tua is­tu­maan.” Rin­teel­lä kas­voi re­he­vä nur­mi, ja ih­mi­set is­tuu­tui­vat maa­han. Pai­kal­la oli noin vii­si­tu­hat­ta mies­tä. Jee­sus ot­ti lei­vät, kiit­ti Ju­ma­laa ja ja­koi lei­vät syö­mään aset­tu­neil­le. Sa­moin hän ja­koi ka­lat, ja kaik­ki sai­vat niin pal­jon kuin ha­lu­si­vat. Kun kaik­ki oli­vat kyl­läi­siä, Jee­sus sa­noi ope­tus­lap­sil­leen: ”Ke­rät­kää täh­teek­si jää­neet pa­la­set, et­tei mi­tään me­ni­si huk­kaan.” He te­ki­vät niin, ja vii­des­tä oh­ra­lei­väs­tä ker­tyi vie­lä kak­si­tois­ta täyt­tä ko­ril­lis­ta pa­la­sia, jot­ka oli­vat jää­neet syö­mät­tä. Kun ih­mi­set nä­ki­vät, min­kä tun­nus­te­on Jee­sus teki, he sa­noi­vat: ”Tämä on to­del­la se pro­feet­ta, jon­ka oli mää­rä tul­la maa­il­maan.” Mut­ta Jee­sus tie­si, et­tä ih­mi­set ai­koi­vat vä­ki­sin teh­dä hä­nes­tä ku­nin­kaan, ja sik­si hän ve­täy­tyi taas vuo­rel­le. Hän meni sin­ne yk­sin.

18.2.2020

Kyl­vä­kää oi­keu­den­mu­kai­suut­ta, kor­jat­kaa us­kol­li­suut­ta! Rai­vat­kaa it­sel­len­ne uu­dis­pel­to! Nyt on ai­ka et­siä mi­nua, Her­raa, minä tu­len var­mas­ti ja an­nan teil­le siu­nauk­sen sa­teen. Hoos. 10:12

Viikon kysymys