Jee­sus ru­koi­li it­sen­sä ja ope­tus­las­ten­sa puo­les­ta en­nen van­git­se­mis­taan. Jee­suk­sen ru­kous­ta kut­su­taan jää­hy­väis­ru­kouk­sek­si. Hän pyy­si Isää kir­kas­ta­maan hä­net ja ot­ta­maan luok­seen kirk­kau­teen, jos­sa oli Isän luo­na jo en­nen maa­il­man syn­tyä.

Jää­hy­väis­ru­kouk­ses­ta vä­lit­tyy myös suu­ri rak­kaus ope­tus­lap­sia koh­taan, joi­ta Jee­sus pyy­tää var­je­le­maan pa­has­sa maa­il­mas­sa. He­la­tors­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti on jää­hy­väis­ru­kouk­sen lop­puo­sas­ta, jos­sa Va­pah­ta­ja ru­koi­lee ope­tus­lap­sil­leen tai­vaal­li­sen kirk­kau­den nä­ke­mis­tä.

Jee­sus ru­koi­lee puo­les­tam­me

Jee­sus ru­koi­li Isää, et­tä hän sai­si ol­la ope­tus­las­ten­sa kans­sa tai­vaas­sa. Ope­tus­las­ten us­ko oli usein heik­koa ja ym­mär­tä­mä­tön­tä, kun Jee­sus opet­ti heil­le us­ko­mi­sen aak­ko­sia ja Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­maa. Tai­vaas­sa tuo us­kon heik­kous päät­tyi­si ja ope­tus­lap­set sai­si­vat kat­sel­la Va­pah­ta­jan­sa kirk­kaut­ta ikui­ses­ti.

Jo­han­nes kir­joit­taa kir­jees­sään: ”Rak­kaat ys­tä­vät, jo nyt me olem­me Ju­ma­lan lap­sia, mut­ta vie­lä ei ole käy­nyt il­mi, mitä meis­tä tu­lee. Sen me tie­däm­me, et­tä kun se käy il­mi, meis­tä tu­lee hä­nen kal­tai­si­aan, sil­lä me saam­me näh­dä hä­net sel­lai­se­na kuin hän on.” (1. Joh. 3:2.)

Jee­sus ru­koi­li ope­tus­las­ten­sa puo­les­ta, kos­ka heil­tä oli hä­mär­ty­nyt us­kon nä­kö­a­la. Jee­sus oli jul­ki­sen toi­min­tan­sa ai­ka­na pu­hu­nut pal­jon Jee­suk­sen ja ope­tus­las­ten us­ko­nyh­tey­des­tä.

Nyt Jee­sus ru­koi­li hä­nen ja ope­tus­las­ten vä­li­ses­tä yh­tey­des­tä tai­vaal­li­ses­sa kirk­kau­des­sa. Jee­suk­sel­la oli huo­li omis­taan. Ope­tus­lap­set oli­vat vie­lä maa­il­mas­sa. Jee­sus oli an­ta­nut ope­tus­lap­sil­leen lu­pauk­sen Py­häs­tä Hen­ges­tä, jot­ta he var­jel­tui­si­vat maa­il­mas­sa hä­nen omi­naan ja pää­si­si­vät ker­ran tai­vaan ko­tiin.

Rak­kaus suu­rin Hen­gen he­del­mä

Tai­vaa­seen ylös­nous­seen Jee­suk­sen ja hä­nen seu­raa­jien­sa yh­teys to­teu­tuu vain Py­hän Hen­gen kaut­ta. Jee­sus ru­koi­li rak­kau­den py­sy­mis­tä hä­nen ja hä­nen omien­sa vä­lil­lä. Rak­kaus ko­ros­tuu näin evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä suu­rim­pa­na Hen­gen he­del­mä­nä.

Jo­han­nes kir­joit­taa ai­kai­sem­min: ”Jos joku ra­kas­taa mi­nua, hän nou­dat­taa mi­nun sa­naa­ni. Mi­nun Isä­ni ra­kas­taa hän­tä, ja me tu­lem­me hä­nen luok­seen ja jääm­me asu­maan hä­nen luok­seen. Se, joka ei mi­nua ra­kas­ta, ei nou­da­ta mi­nun sa­naa­ni – mut­ta sana, jon­ka te kuu­let­te, ei ole mi­nun oma­ni, vaan Isän, joka on mi­nut lä­het­tä­nyt.” (Joh. 14:23–24.)

Pyhä Hen­ki on se voi­ma, jon­ka kaut­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­ta vie ilo­sa­no­maa ko­ro­te­tus­ta Her­ras­ta kaik­ki­al­le maa­il­maan.

Juk­ka Jo­en­suu

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu:

He­la­tors­tai: Ps. 47:6–9, Dan. 7:13–14, Ap. t. 1:1–11 tai Ef. 4:7–15, Joh. 17:24–26

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 28.5.2014.