Vil­le Lai­va­maa

Py­häin­päi­vä muis­tut­taa sii­tä ilos­ta, jon­ka ih­mi­nen saa pääs­tes­sään osal­li­sek­si Jee­suk­sen val­mis­ta­mas­ta pe­las­tuk­ses­ta.

Tä­män py­häin­päi­vän teks­ti on ote Jee­suk­sen vuo­ri­saar­nas­ta. Ky­sees­sä on yk­si maa­il­man tun­ne­tuim­mas­ta pu­hees­ta. Tämä pu­heen osa on saa­nut ni­mek­seen “au­tu­aak­si­ju­lis­tus”: sen yh­dek­sän vir­ket­tä al­kaa sa­nal­la “au­tu­ai­ta”.

Sana au­tu­as on pu­he­kie­les­sä har­vi­nai­nen. Ar­ki­ses­sa mer­ki­tyk­ses­sä sil­lä tar­koi­te­taan on­nel­lis­ta olo­ti­laa. Wi­ki­pe­di­an mu­kaan krei­kan­kie­li­ses­sä Uu­des­sa tes­ta­men­tis­sa sana ma­ka­ri­os viit­taa sii­hen eri­tyi­seen us­kon­nol­li­seen iloon, jon­ka ih­mi­nen saa pääs­tes­sään osal­li­sek­si Ju­ma­lan val­ta­kun­nan pe­las­tuk­ses­ta.

Hen­ges­sään köy­hä elää ar­mos­ta

Raa­ma­tun mu­kai­sen elä­vän us­kon omis­ta­mi­sel­la on vai­ku­tuk­sia kris­ti­tyn elä­mään; hy­vät he­del­mät ovat Ju­ma­lan lap­sen tun­to­merk­ke­jä. “Au­tu­ai­ta ovat hen­ges­sään köy­hät, sil­lä hei­dän on tai­vas­ten val­ta­kun­ta” (Matt. 5:3).

Kris­tit­ty ei ole oma­voi­mai­nen, hen­gel­li­ses­ti ri­kas. Jee­sus koh­ta­si ai­ka­naan ih­mi­siä, joil­le puh­das ar­mo ei kel­van­nut. He jäi­vät ul­ko­puo­lel­le pe­las­tuk­ses­ta, kos­ka he ha­lu­si­vat esi­tel­lä omia te­ko­jaan Ju­ma­lal­le.

Hen­ges­sään köy­hä voi omis­taa Kris­tuk­sen van­hurs­kau­den. Us­ko syn­nyt­tää ha­lun kuul­la Ju­ma­lan sa­naa: “Au­tu­ai­ta ne, joil­la on van­hurs­kau­den näl­kä ja jano: hei­dät ra­vi­taan” (Matt. 5:6).

Ar­mo loh­dut­taa

Evan­ke­liu­mi an­taa myös voi­maa an­ta­maan, pyy­tä­mään ja us­ko­maan an­teek­si. An­teek­si­an­ta­mus tuo ar­mol­li­suut­ta lä­him­mäis­tä koh­taan. Sii­hen si­säl­tyy lu­paus: “Au­tu­ai­ta ne, jot­ka toi­sia ar­mah­ta­vat: hei­dät ar­mah­de­taan” (Matt. 5:7).

Ju­ma­la ar­mah­taa ih­mi­set su­las­ta ar­mos­ta, Kris­tuk­sen so­vin­to­työn kaut­ta. Ar­mah­det­tu syn­ti­nen on kuin syn­ti­nen nai­nen, jos­ta Jee­sus sa­noi: “Hän sai pal­jot syn­tin­sä an­teek­si, sen vuok­si hän ra­kas­ti pal­jon. Mut­ta joka saa an­teek­si vä­hän, se myös ra­kas­taa vä­hän.” (Luuk. 7:47.)

Ju­ma­lan lap­si elää evan­ke­liu­mis­ta. Se loh­dut­taa ja nos­taa alas pai­nu­neen kat­seen koh­ti Kris­tuk­sen lem­pei­tä ja ra­kas­ta­via kas­vo­ja. Mur­he omas­ta syn­ti­syy­des­tä on Ju­ma­lan mie­len mu­kais­ta: “Au­tu­aat ovat mur­heel­li­set: he saa­vat loh­du­tuk­sen” (Matt. 5:4).

Us­kol­la on palk­ka

Py­häin­päi­vä vie aja­tuk­set pois­nuk­ku­nei­siin rak­kai­siin ja oman elä­män ra­jal­li­suu­teen. Jee­sus mai­nit­see au­tuu­den tun­to­merk­ki­nä myös kär­si­väl­li­syy­den. Mat­ka Ju­ma­lan lap­se­na voi ol­la vä­syt­tä­vä. Jaa­kob roh­kai­see: “Ol­kaa te­kin kär­si­väl­li­siä ja roh­kais­kaa mie­len­ne, sil­lä Her­ran tulo on lä­hel­lä” (Jaak. 5:8).

“Au­tu­aat ovat puh­das­sy­dä­mi­set: he saa­vat näh­dä Ju­ma­lan” (Matt. 5:8). Kris­tuk­sen veri on pes­syt us­ko­van ih­mi­sen sy­dä­men puh­taak­si syn­nis­tä. ”Vaik­ka tei­dän syn­tin­ne ovat ve­ren­pu­nai­set, ne tu­le­vat val­keik­si kuin lumi. Vaik­ka ne ovat purp­pu­ran­pu­nai­set, ne tu­le­vat val­keik­si kuin puh­das vil­la.” (Jes. 1:18.)

Ju­ma­lan lap­si voi jou­tua pil­kan ja vai­non koh­teek­si. Jee­sus ha­lu­si muis­tut­taa tu­le­vas­ta pal­kas­ta: “Iloit­kaa ja rie­muit­kaa, sil­lä palk­ka, jon­ka te tai­vais­sa saat­te, on suu­ri” (Matt. 5:12). Elä­mä maan pääl­lä on ly­hyt. Us­kos­sa pois­nuk­ku­nei­den esi­merk­ki roh­kai­see kil­voit­te­le­maan Ju­ma­lan lap­se­na: he ovat jo siir­ty­neet us­kos­ta nä­ke­mi­seen.

Py­häin­päi­vä muis­tut­taa, et­tä pa­ran­nus on teh­tä­vä ih­mi­sen elä­es­sä. Ju­ma­lan lap­set ovat pa­ran­nuk­sen ilo­sa­no­man vä­lit­tä­jiä: “Kuin­ka iha­nat ovat vuo­ril­la ilo­sa­no­man tuo­jan as­ke­let! Hän il­moit­taa rau­han tu­lon, tuo suu­ren ilo­sa­no­man, hän tuo pe­las­tuk­sen sa­no­man ja sa­noo Sii­o­nil­le: -- Si­nun Ju­ma­la­si on nyt ku­nin­gas!” (Jes. 52:7.)

Evan­ke­liu­mi: Matt. 5:1–12

Raa­mat­tu 1992: Näh­des­sään kan­san­jou­kot Jee­sus nou­si vuo­rel­le. Hän is­tuu­tui, ja ope­tus­lap­set tu­li­vat hä­nen luok­seen. Sil­loin hän al­koi pu­hua ja opet­ti hei­tä näin: ”Au­tu­ai­ta ovat hen­ges­sään köy­hät, sil­lä hei­dän on tai­vas­ten val­ta­kun­ta. Au­tu­ai­ta mur­heel­li­set: he saa­vat loh­du­tuk­sen. Au­tu­ai­ta kär­si­väl­li­set: he pe­ri­vät maan. Au­tu­ai­ta ne, joil­la on van­hurs­kau­den näl­kä ja jano: hei­dät ra­vi­taan. Au­tu­ai­ta ne, jot­ka toi­sia ar­mah­ta­vat: hei­dät ar­mah­de­taan. Au­tu­ai­ta puh­das­sy­dä­mi­set: he saa­vat näh­dä Ju­ma­lan. Au­tu­ai­ta rau­han­te­ki­jät: he saa­vat Ju­ma­lan lap­sen ni­men. Au­tu­ai­ta ovat ne, joi­ta van­hurs­kau­den vuok­si vai­no­taan: hei­dän on tai­vas­ten val­ta­kun­ta. Au­tu­ai­ta olet­te te, kun tei­tä mi­nun täh­te­ni her­ja­taan ja vai­no­taan ja kun teis­tä val­heel­li­ses­ti pu­hu­taan kaik­kea pa­haa. Iloit­kaa ja rie­muit­kaa, sil­lä palk­ka, jon­ka te tai­vais­sa saat­te, on suu­ri. Niin­hän vai­not­tiin pro­feet­to­ja­kin, jot­ka eli­vät en­nen tei­tä.”

Bib­lia: Mut­ta kuin hän näki kan­san, as­tui hän ylös vuo­rel­le, ja kuin hän oli is­tu­nut, tu­li­vat hä­nen ope­tus­lap­sen­sa hä­nen ty­kön­sä. Niin hän ava­si suun­sa, opet­ti hei­tä ja sa­noi: Au­tu­aat ovat hen­gel­li­ses­ti vai­vai­set; sil­lä hei­dän on tai­vaan val­ta­kun­ta. Au­tu­aat ovat mur­heel­li­set; sil­lä he saa­vat loh­du­tuk­sen. Au­tu­aat ovat si­vi­ät; sil­lä he saa­vat maan pe­riä. Au­tu­aat ovat, jot­ka isoo­vat ja ja­noo­vat van­hurs­kaut­ta; sil­lä he ra­vi­taan. Au­tu­aat ovat lau­pi­aat; sil­lä he saa­vat lau­piu­den. Au­tu­aat ovat puh­taat sy­dä­mes­tä; sil­lä he saa­vat näh­dä Ju­ma­lan. Au­tu­aat ovat rau­han te­ki­ät; sil­lä ne pi­tää Ju­ma­lan po­jik­si kut­sut­ta­man. Au­tu­aat ovat, jot­ka van­hurs­kau­den täh­den vai­no­taan; sil­lä hei­dän on tai­vaan val­ta­kun­ta. Au­tu­aat olet­te te, kuin he pilk­kaa­vat ja vai­noo­vat tei­tä, ja pu­hu­vat kaik­ki­nais­ta pa­huut­ta tei­tä vas­taan, val­he­tel­len mi­nun täh­te­ni. Iloit­kaat ja rie­muit­kaat; sil­lä tei­dän palk­kan­ne on suu­ri tai­vais­sa. Sil­lä näin he vai­no­si­vat prop­he­tai­ta, jot­ka tei­dän edel­län­ne oli­vat.