JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Roh­kai­se­via sa­no­ja

Päivämies
Sana sunnuntaiksi
22.4.2019 7.00

Juttua muokattu:

23.12. 02:44
2019122302443120190422070000

Jee­suk­sen sa­nat Em­mauk­sen tiel­lä vah­vis­ti­vat ope­tus­las­ten us­koa. Sa­no­ma ei ole muut­tu­nut vie­lä­kään.

Pit­kä­per­jan­tain ja pää­si­äi­sen ta­pah­tu­mat oli­vat saa­neet ope­tus­lap­set häm­men­nyk­sen ja pe­lon val­taan. Koit­ta­es­saan ym­mär­tää jär­jen vii­sau­del­la Va­pah­ta­jan kär­si­mi­sen ja kuo­le­man mer­ki­tys­tä, heil­le tuli suu­ria epäi­lyk­siä. Us­ko al­koi käy­mään vä­hiin, kun ym­mär­rys ei riit­tä­nyt.

Evan­ke­liu­mi­teks­tis­sään Luu­kas ker­too kah­den ope­tus­lap­sen mur­heel­li­ses­ta mat­kas­ta Je­ru­sa­le­mis­ta 11 ki­lo­met­rin pääs­sä ole­vaan Em­maus-ni­mi­seen ky­lään. Mat­ka­lai­set kes­kus­te­li­vat kes­ke­nään pit­kä­per­jan­tain ja pää­si­äi­sen ta­pah­tu­mis­ta, joi­ta he ei­vät voi­neet ym­mär­tää.

Ope­tus­las­ten mat­ka­seu­rak­si tu­lee yl­lät­tä­en Jee­sus, jota he ei­vät kui­ten­kaan tun­nis­ta. Va­pah­ta­jan ky­sy­es­sä heil­tä mur­heen syy­tä ja hei­dän kes­kus­te­lun­sa ai­het­ta Kle­o­pas ih­met­te­lee: ”Tai­dat ol­la Je­ru­sa­le­mis­sa ai­noa muu­ka­lai­nen, joka ei tie­dä, mitä siel­lä on näi­nä päi­vi­nä ta­pah­tu­nut.” Kle­o­pas ker­too Jee­suk­ses­ta, voi­mal­li­ses­ta pro­fee­tas­ta, jon­ka ylim­mäi­set pa­pit ja kan­san pää­mie­het tuo­mit­si­vat kuo­le­maan. Edel­leen hän ker­too tyh­jäs­tä hau­das­ta ja mo­nis­ta ta­pah­tu­mis­ta, jot­ka ovat vii­me päi­vi­nä ai­heut­ta­neet pel­koa. Ope­tus­lap­set ker­to­vat luul­leen­sa Jee­suk­sen ole­van Is­ra­e­lin va­pah­ta­ja.

Va­pah­ta­jan seu­ras­sa

Jee­sus moit­ti ope­tus­lap­sia sii­tä, et­tä he oli­vat hi­tai­ta us­ko­maan Ju­ma­lan sa­nan il­moi­tus­ta tu­le­vas­ta Mes­si­aas­ta. Hän se­lit­ti epäi­le­vil­le ja us­kos­saan vä­sy­neil­le pro­feet­to­jen en­nus­tuk­sia eli Ju­ma­lan sa­nan lu­pauk­sia syn­tien so­vit­ta­jas­ta, kär­si­väs­tä Ju­ma­lan po­jas­ta. Hä­nen tuli kär­siä ja kuol­la ja nous­ta kuo­le­man hau­das­ta ih­mis­ten syn­tien so­vit­ta­mi­sek­si ja van­hurs­kaut­ta­mi­sek­si.

Koko mat­kan Jee­sus kir­kas­ti evan­ke­liu­min voi­tol­lis­ta sa­no­maa mat­ka­mie­hil­le. Em­mauk­sen kylä lä­hes­tyi, ja il­ta oli tu­los­sa. Jee­sus oli jat­ka­vi­naan mat­kaan­sa edem­mäs. Ope­tus­lap­set vaa­ti­vat hän­tä jää­mään hei­dän kans­saan, sil­lä he ha­lu­si­vat kuul­la li­sää Ju­ma­lan sa­naa. Mur­heet ja epäi­lyk­set oli­vat häi­py­mäs­sä, us­ko oli vah­vis­tu­mas­sa.

Jee­sus jäi vie­lä hei­dän seu­raan­sa, ja he me­ni­vät si­säl­le. Va­pah­ta­ja ot­ti lei­vän, kiit­ti Ju­ma­laa ja mur­si lei­pää syö­tä­väk­si uu­pu­neil­le tai­vaan tien kul­ki­joil­le. Sil­loin ta­pah­tui suu­ri ih­me, ope­tus­lap­set tun­nis­ti­vat Jee­suk­sen.

Ju­ma­lan sana ja evan­ke­liu­min voi­ma oli­vat pois­ta­neet epäi­lyk­set ja mur­heet. Us­ko sai vah­vis­tua. Tun­te­ma­ton mat­ka­lai­nen oli Jee­sus, tut­tu Hyvä Pai­men, pro­feet­to­jen en­nus­ta­ma Mes­si­as, syn­tis­ten ys­tä­vä.

Kle­o­pas ja hä­nen mat­ka­kump­pa­nin­sa tun­si­vat niin suur­ta iloa, et­tä he läh­ti­vät vä­lit­tö­mäs­ti ta­kai­sin Je­ru­sa­le­miin, vä­lit­tä­mät­tä pit­käs­tä mat­kas­ta ja pi­mey­des­tä. He ha­lu­si­vat il­moit­taa Je­ru­sa­le­mis­sa kai­kil­le mur­heel­li­sil­le ylös­nou­se­muk­sen ilois­ta sa­no­maa. Jee­sus on to­ti­ses­ti nous­sut kuol­leis­ta ylös ja elää! Je­ru­sa­le­mis­sa ko­et­tiin sa­maa rie­mua Jee­suk­sen koh­taa­mi­ses­ta, ja siel­lä iloit­tiin yh­des­sä Ju­ma­lan val­mis­ta­man ja lu­paa­man pe­las­tuk­sen to­teu­tu­mi­ses­ta.

Ju­ma­lan sana tuo ilon

Ju­ma­lan muut­tu­ma­ton sana an­taa voi­man us­ko­mi­seen kai­kis­sa ti­lan­teis­sa, myös vai­kei­na het­ki­nä. ”Si­nun sa­na­si on mi­nun jal­kai­ni kynt­ti­lä ja val­keus teil­lä­ni” (Ps. 119:105). Se sana on op­paa­na, ja sen voi­mal­la Ju­ma­la oh­jaa elä­mäs­sä oi­ke­aan ja vii­mein ian­kaik­ki­seen elä­mään. Ju­ma­lan sa­nan kuu­le­mi­sen ja us­ko­mi­sen kaut­ta py­sy­tään seu­ra­kun­nan elä­vä­nä jä­se­ne­nä.

Syn­nin­pääs­tön saar­nas­sa saa us­koa syn­nit an­teek­si an­ne­tuik­si. Tätä so­vi­tuk­sen evan­ke­liu­mia ju­lis­te­taan maan pääl­lä Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa kai­kil­le sitä kai­paa­vil­le pe­las­tuk­sek­si ja us­kon vah­vis­tuk­sek­si. Ju­ma­la on an­ta­nut seu­raa­jil­leen mo­nia us­kon elä­mää hoi­ta­via ja us­koa vah­vis­ta­via asi­oi­ta, joi­ta käyt­tä­en ih­mi­nen voi py­syä us­ko­mas­sa. ”Py­sy­äk­seen ja vah­vis­tu­ak­seen us­kos­sa kris­ti­tyn tu­lee ah­ke­ras­ti käyt­tää Ju­ma­lan sa­naa ja Her­ran py­hää eh­tool­lis­ta, ru­kous­ta ja kris­tit­ty­jen yh­teyt­tä” (KO 77).

On hyvä muis­taa kai­kis­sa elä­män vai­heis­sa, et­tä Va­pah­ta­ja on lu­pauk­sen­sa mu­kai­ses­ti omien­sa kans­sa kaik­ki­na päi­vi­nä maa­il­man lop­puun as­ti (Matt. 28:20). Nyt­kin saa iloi­ta, niin kuin us­ko­vai­set iloit­si­vat Je­ru­sa­le­mis­sa, elä­väs­tä kun­ni­an Ku­nin­kaas­ta ja us­koa vah­vis­ta­vas­ta py­häs­tä evan­ke­liu­mis­ta.

Teks­ti: Heik­ki Saa­ri­kos­ki

Ku­vi­tus­ku­va: Juha Hu­ma­la­jo­ki

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 17.4.2019

EVAN­KE­LIU­MI Luuk. 24:13–35

Raa­mat­tu 1992

Sa­ma­na päi­vä­nä oli kak­si ope­tus­las­ta me­nos­sa Em­maus-ni­mi­seen ky­lään, jon­ne on Je­ru­sa­le­mis­ta noin kah­den tun­nin kä­ve­ly­mat­ka*. He kes­kus­te­li­vat kai­kes­ta sii­tä, mitä oli ta­pah­tu­nut. Hei­dän sii­nä pu­hel­les­saan ja poh­dis­kel­les­saan Jee­sus it­se liit­tyi hei­dän seu­raan­sa ja kul­ki hei­dän kans­saan.

He ei­vät kui­ten­kaan tun­te­neet hän­tä, sil­lä hei­dän sil­män­sä oli­vat kuin so­kais­tut. Jee­sus ky­syi heil­tä: ”Mis­tä te oi­kein kes­kus­te­let­te, mat­ka­mie­het?” He py­säh­tyi­vät mur­heel­li­si­na, ja toi­nen heis­tä, Kle­o­pas ni­mel­tään, vas­ta­si: ”Tai­dat ol­la Je­ru­sa­le­mis­sa ai­noa muu­ka­lai­nen, joka ei tie­dä, mitä siel­lä on näi­nä päi­vi­nä ta­pah­tu­nut.” ”Mitä te tar­koi­tat­te?” Jee­sus ky­syi. He vas­ta­si­vat: ”Sitä, mitä ta­pah­tui Jee­sus Na­sa­re­ti­lai­sel­le. Se mies oli tosi pro­feet­ta, voi­mal­li­nen sa­nois­sa ja te­ois­sa, sekä Ju­ma­lan et­tä kai­ken kan­san edes­sä.

Mei­dän yli­pap­pim­me ja hal­li­tus­mie­hem­me luo­vut­ti­vat hä­net tuo­mit­ta­vak­si kuo­le­maan ja ris­tiin­nau­lit­si­vat hä­net. Me kui­ten­kin olim­me elä­neet sii­nä toi­vos­sa, et­tä hän oli­si se, joka lu­nas­taa Is­ra­e­lin. Ei­kä sii­nä kaik­ki. Tä­nään on jo kol­mas päi­vä sii­tä kun se ta­pah­tui, ja nyt ovat muu­ta­mat nai­set mei­dän jou­kos­tam­me saat­ta­neet mei­dät ker­ta kaik­ki­aan häm­men­nyk­siin. He kä­vi­vät var­hain aa­mul­la hau­dal­la mut­ta ei­vät löy­tä­neet hä­nen ruu­mis­taan. Siel­tä tul­tu­aan he li­säk­si ker­toi­vat näh­neen­sä näyn: en­ke­lei­tä, jot­ka sa­noi­vat, et­tä Jee­sus elää. Muu­ta­mat meis­tä me­ni­vät sil­loin hau­dal­le ja to­te­si­vat, et­tä asia oli niin kuin nai­set oli­vat sa­no­neet. Jee­sus­ta he ei­vät näh­neet.” Sil­loin Jee­sus sa­noi heil­le: ”Voi tei­tä ym­mär­tä­mät­tö­miä! Noin­ko hi­tai­ta te olet­te us­ko­maan kaik­kea sitä, mitä pro­fee­tat ovat pu­hu­neet? Juu­ri niin­hän Mes­si­aan piti kär­siä ja sit­ten men­nä kirk­kau­teen­sa.” Ja hän se­lit­ti heil­le Moo­sek­ses­ta ja kai­kis­ta pro­fee­tois­ta al­ka­en, mitä hä­nes­tä oli kai­kis­sa kir­joi­tuk­sis­sa sa­not­tu. He oli­vat jo saa­pu­mas­sa ky­lään, jon­ne oli­vat me­nos­sa. Jee­sus oli jat­ka­vi­naan mat­kaan­sa, mut­ta he es­ti­vät hän­tä läh­te­mäs­tä ja sa­noi­vat: ”Jää mei­dän luok­sem­me. Päi­vä on jo kään­ty­mäs­sä il­taan.” Niin hän meni si­sään ja jäi hei­dän luok­seen. Kun hän sit­ten ate­ri­oi hei­dän kans­saan, hän ot­ti lei­vän, kiit­ti Ju­ma­laa, mur­si lei­vän ja an­toi sen heil­le. Sil­loin hei­dän sil­män­sä au­ke­ni­vat ja he tun­si­vat hä­net. Mut­ta sa­mas­sa hän jo oli pois­sa hei­dän nä­ky­vis­tään. He sa­noi­vat toi­sil­leen: ”Ei­kö sy­dä­mem­me heh­ku­nut in­nos­ta, kun hän kul­kies­sam­me pu­hui meil­le ja opet­ti mei­tä ym­mär­tä­mään kir­joi­tuk­set?” Heti pai­kal­la he läh­ti­vät mat­kaan ja pa­la­si­vat Je­ru­sa­le­miin. Siel­lä oli­vat kool­la yk­si­tois­ta ope­tus­las­ta ja muut hei­dän jouk­koon­sa kuu­lu­vat. Nämä sa­noi­vat: ”Her­ra on to­del­la nous­sut kuol­leis­ta! Hän on il­mes­ty­nyt Si­mo­nil­le.” Nuo kak­si puo­les­taan ker­toi­vat, mitä mat­kal­la oli ta­pah­tu­nut ja mi­ten he oli­vat tun­te­neet Jee­suk­sen, kun hän mur­si lei­vän.

BIB­LIA

Ja kat­so, kak­si heis­tä meni sinä päi­vä­nä yh­teen ky­lään, joka oli Je­ru­sa­le­mis­ta kuu­den­kym­me­nen va­ko­mi­tan pääs­sä, Emaus ni­mel­tä. Ja pu­hui­vat kes­ke­nän­sä kai­kis­ta niis­tä, mit­kä ta­pah­tu­nut oli. Ja ta­pah­tui hei­dän pu­huis­san­sa ja tut­kis­tel­les­san­sa kes­ke­nän­sä, et­tä Jee­sus it­se hei­tä lä­hes­tyi ja mat­kus­ti hei­dän kans­san­sa.

Mut­ta hei­dän sil­män­sä pi­det­tiin, et­tei he hän­tä tun­te­neet. Niin hän sa­noi heil­le: mit­kä pu­heet ne ovat, joi­ta te pi­dät­te kes­ke­nän­ne käy­des­sän­ne, ja olet­te mur­heel­li­set? Niin vas­ta­si yk­si, Kle­o­pas ni­mel­tä, ja sa­noi hä­nel­le: olet­kos ai­noa muu­ka­lai­nen Je­ru­sa­le­mis­sa, joka et tie­dä, mitä siel­lä näi­nä päi­vi­nä ta­pah­tui? Ja hän sa­noi heil­le: mitä? He sa­noi­vat hä­nel­le: Jee­suk­ses­ta Nat­sa­re­a­lai­ses­ta, joka oli vä­ke­vä prop­he­ta töis­sä ja sa­nois­sa, Ju­ma­lan ja kai­ken kan­san edes­sä.

Kuin­ka mei­dän ylim­mäi­set pa­pit ja pää­mie­het an­toi­vat ylön hä­nen kuo­le­man ka­do­tuk­seen, ja ris­tiin­nau­lit­si­vat hä­nen. Mut­ta me luu­lim­me hä­nen sik­si, joka Is­ra­e­lin piti lu­nas­ta­man. Ja pait­si kaik­kia näi­tä on jo kol­mas päi­vä tä­nä­pä­nä, kuin nä­mät ta­pah­tui­vat. Mut­ta myös muu­ta­mat vai­mot meis­tä ovat mei­tä pel­jät­tä­neet, jot­ka var­hain aa­mul­la tu­li­vat hau­dal­le. Ja kuin ei löy­tä­neet hä­nen ruu­mis­tan­sa, tu­li­vat he ja sa­noi­vat, et­tä he en­ke­lein­kin näyn näh­neet oli­vat, jot­ka sa­noi­vat hä­nen elä­vän. Ja muu­ta­mat niis­tä, jot­ka mei­dän kans­sam­me oli­vat, me­ni­vät hau­dal­le ja löy­si­vät niin­kuin vai­mot oli­vat sa­no­neet; mut­ta ei he hän­tä näh­neet. Ja hän sa­noi heil­le: oi te tomp­pe­lit ja hi­taan sy­dä­mes­tä us­ko­maan nii­tä kaik­kia, mitä prop­he­tat pu­hu­neet ovat! Ei­kö Kris­tuk­sen pi­tä­nyt näi­tä kär­si­män ja kun­ni­aan­sa käy­män si­säl­le? Ja hän ru­pe­si Mo­sek­ses­ta ja kai­kis­ta prop­he­tais­ta, ja se­lit­ti heil­le kir­joi­tuk­set, jot­ka hä­nes­tä oli­vat. Ja he lä­hes­tyi­vät ky­lää, jo­hon­ka he me­ni­vät, ja hän teet­te­li it­sen­sä edem­mä käy­mään. Ja he vaa­ti­vat hän­tä, sa­no­en: ole mei­dän kans­sam­me, sil­lä eh­too jou­tuu ja päi­vä on las­ke­nut; ja hän meni ole­maan hei­dän kans­san­sa. Ja ta­pah­tui, kuin hän at­ri­oit­si hei­dän kans­san­sa, ot­ti hän lei­vän, kiit­ti, mur­si ja an­toi heil­le. Niin hei­dän sil­män­sä au­ke­ni­vat ja he tun­si­vat hä­nen. Ja hän ka­to­si hei­dän edes­tän­sä. Ja he sa­noi­vat kes­ke­nän­sä: ei­kö mei­dän sy­dä­mem­me meis­sä pa­la­nut, kuin hän tiel­lä mei­tä pu­hut­te­li ja se­lit­ti meil­le kir­joi­tuk­set? Ja he nou­si­vat sil­lä het­kel­lä ja pa­la­si­vat Je­ru­sa­le­miin, ja löy­si­vät ne yk­si­tois­ta­kym­men­tä koos­sa ja ne, jot­ka nii­den kans­sa oli­vat, jot­ka sa­noi­vat: Her­ra on to­ti­ses­ti nous­sut ylös ja il­maan­tui Si­mo­nil­le. Ja he jut­te­li­vat heil­le, mitä tiel­lä ta­pah­tu­nut oli, ja kuin­ka hän heil­tä oli tut­tu lei­vän mur­ta­mi­ses­sa.

11.7.2020

Tuo­mi­tes­sa­si toi­sen ju­lis­tat tuo­mi­on myös it­sel­le­si, kos­ka sinä, toi­sen tuo­mit­si­ja, teet it­se sa­mo­ja te­ko­ja. Room. 2:1

Viikon kysymys