JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Sana juh­la­py­häk­si: Us­ko au­kai­see por­tin ikui­seen elä­mään

Sana sunnuntaiksi
2.4.2021 7.00

Juttua muokattu:

26.3. 14:09
2021032614093420210402070000

Päivi Peltoniemi

Päivi Peltoniemi

Jaak­ko Sääs­ki­lah­ti

Jee­suk­sen kuo­le­ma päät­ti Van­han tes­ta­men­tin uh­ri­ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen, jos­sa vi­a­ton ka­rit­sa jou­tui yhä uu­des­taan uh­rat­ta­vak­si ih­mis­ten syn­neis­tä. Uu­den tes­ta­men­tin ai­ka­na ei tar­vit­tu enää tois­tu­vaa uh­ria, vaan Jee­suk­sen kuo­le­mas­sa so­vi­tet­tiin syn­nit ai­ni­aak­si.

Pa­ra­tii­sin rik­ko­muk­sen täh­den ih­mis­ten elä­mää var­jos­ti­vat syn­nin voi­mat. Kuo­le­ma oli pe­lot­ta­va asia, kos­ka Ju­ma­lan viha oli so­vit­ta­mat­ta. Jo var­hain Is­ra­e­lin kan­san us­kon­nol­li­nen elä­mä piti si­säl­lään eläi­men uh­raa­mi­sen so­vi­tuk­se­na Ju­ma­lal­le. Jos­kus uh­raa­mi­sen syy saat­toi ol­la kii­to­sai­hei­nen, jos Ju­ma­la suo­je­li tai joh­dat­ti vai­ke­as­sa elä­män­ti­lan­tees­sa.

Us­kon ja ym­mär­ryk­sen ris­ti­rii­ta

Ab­ra­ha­min us­koa ko­e­tel­tiin poik­keuk­sel­li­sel­la ta­val­la. Ju­ma­la pyy­si Ab­ra­ha­min kau­an odo­tet­tua las­ta ja hä­nen ai­no­aa pe­ril­lis­tään uh­rat­ta­vak­si. Uh­raa­mi­nen oli­si ta­pah­tu­nut Mo­ri­an maal­la Ju­ma­lan osoit­ta­mal­la vuo­rel­la, jon­ne oli kol­men päi­vän mat­ka. Rat­su­na oli aa­si. Mat­kaan oli otet­tu tuli ja uh­raa­mi­seen tar­vit­ta­vat polt­to­puut. Ab­ra­ham oli saa­nut sel­vän il­moi­tuk­sen Ju­ma­lal­ta, et­tä hä­nen oli uh­rat­ta­va oma poi­kan­sa. Ii­sak ky­syi isäl­tään: ”Täs­sä on tuli ja puut, mut­ta mis­sä on ka­rit­sa polt­touh­rik­si?” (1. Moos. 22:7). Hän ei pal­jas­ta­nut Ii­sa­kil­le ai­ko­mus­ta, vaan vas­ta­si: ”Ju­ma­la kat­soo kyl­lä it­sel­leen ka­rit­san polt­touh­rik­si, poi­ka­se­ni” (1. Moos. 22:8).

Us­kon ja in­hi­mil­li­sen ym­mär­ryk­sen vä­lil­lä on ai­na suun­na­ton ris­ti­rii­ta. Em­me voi jär­jel­lä kä­sit­tää, mi­ten Jee­suk­sen kuo­le­mas­sa ta­pah­tui syn­tien so­vi­tus. Van­han tes­ta­men­tin ta­pah­tu­mat vah­vis­ta­vat, et­tä Jee­sus oli Ju­ma­lan Poi­ka­na maan pääl­lä pe­las­ta­mas­sa ih­mi­siä. Pe­las­tus­työ täy­tyi ta­pah­tua Ju­ma­lan suun­ni­tel­man mu­kai­ses­ti. Jee­suk­sen ris­tin­kuo­le­ma jäi sa­lai­suu­dek­si mo­nel­le sil­min­nä­ki­jäl­le, mut­ta nii­den ih­mis­ten sy­dä­mis­sä, jot­ka us­kon kaut­ta kat­se­li­vat ta­pah­tu­mia, avau­tui ikui­sen elä­män port­ti ja pa­ra­tii­siin joh­ta­va tie.

Jee­sus pil­kan koh­tee­na

Mat­teuk­sen evan­ke­liu­min mu­kaan Jee­suk­sen kär­si­myk­sis­sä ko­ros­tui pilk­ka. So­ti­laat oli­vat lait­ta­neet piik­ki­sen or­jan­tap­pu­rak­ruu­nun Jee­suk­sen pää­hän. Näin he pilk­ka­si­vat Jee­sus­ta juu­ta­lais­ten ku­nin­kaa­na. Yli­pa­pit ja lai­no­pet­ta­jat pilk­ka­si­vat hä­nen ole­van ky­ke­ne­mä­tön aut­ta­maan it­se­ään. Jee­sus ei tah­to­nut as­tua alas ris­til­tä, vaan ot­ti vas­taan kär­si­myk­sen mal­jan. Pilk­kaa­jat tar­jo­si­vat Jee­suk­sel­le vii­niä, jo­hon oli se­koi­tet­tu sap­pea.

Pilk­kaa­mi­nen koh­dis­tui kaik­kein ki­peim­pään koh­taan, sil­lä pilk­kaa­jat muis­ti­vat hy­vin Jee­suk­sen omat pu­heet, joi­ta he käyt­ti­vät lyö­mä­a­see­na. Pilk­kaa­jia oli pal­jon, ei­kä ku­kaan puo­lus­ta­nut Jee­sus­ta. Mat­teus ei muis­ta edes toi­sen ryö­vä­rin puo­lus­tus­pu­het­ta. Kär­si­mys­vii­kon ai­ka­na Jee­suk­sen vie­res­tä oli hä­vin­nyt kaik­ki ope­tus­lap­set ja pit­kä­per­jan­tai­na hän kul­ki il­man seu­raa­ji­an­sa. Tuo Jee­suk­sen yk­si­näi­syy­den ko­ke­mus hui­pen­tui huu­toon ”Ju­ma­la­ni, Ju­ma­la­ni, mik­si hyl­kä­sit mi­nut?” (Matt. 27:46).

Voit­to kuo­le­mas­ta

Jee­suk­sen kuo­le­maa edel­si mo­net luon­non­mer­kit. Maa va­vah­te­li ja kal­li­ot hal­kei­li­vat. Au­rin­ko pi­me­ni kol­mek­si tun­nik­si ja temp­pe­lin vä­li­ver­ho re­pe­si kah­tia. Kai­ken tä­män näh­des­sään so­ti­laat sa­noi­vat: ”Tämä oli to­del­la Ju­ma­lan Poi­ka!” (Matt. 27:54).

Mag­da­lan Ma­ria, Jaa­ko­bin ja Joo­se­fin äi­ti Ma­ria sekä Se­be­deuk­sen poi­kien äi­ti kat­se­li­vat vä­hän mat­kan pääs­tä, kun Jee­sus veti vii­mei­sen hen­käyk­sen­sä. Nämä nai­set oli­vat to­dis­ta­mas­sa Jee­suk­sen kuo­le­maa. Kuo­le­man to­dis­ta­mi­nen mur­taa kaik­ki ole­mas­sa­o­lon tu­ki­pi­la­rit. Nai­set oli­vat su­run mur­ta­mi­na myös en­sim­mäi­si­nä me­nos­sa Jee­suk­sen hau­dal­le. Us­kon ym­mär­rys ei vie­lä tuos­sa vai­hees­sa ulot­tu­nut ylös­nou­se­muk­sen iloon, mut­ta ai­ka­naan heil­le­kin sel­vi­si, mitä mer­kit­si Jee­suk­sen voit­to kuo­le­mas­ta. Us­kon sil­min voi kat­soa kuo­le­mas­ta elä­mään, epä­toi­von kes­kel­tä ikui­sen elä­män toi­voon.

Evan­ke­liu­mi: Matt. 27:33–54

Raa­mat­tu 1992: Kun he tu­li­vat paik­kaan, jota kut­su­taan Gol­ga­tak­si, Pää­kal­lo­pai­kak­si, he tar­jo­si­vat Jee­suk­sel­le juo­ta­vak­si vii­niä, jo­hon oli se­koi­tet­tu sap­pea. Hän mais­toi sitä, mut­ta ei ha­lun­nut juo­da. Kun he oli­vat ris­tiin­nau­lin­neet Jee­suk­sen, he ja­koi­vat kes­ke­nään hä­nen vaat­teen­sa heit­tä­mäl­lä niis­tä ar­paa. Sit­ten he jäi­vät sin­ne is­tu­maan ja var­ti­oi­vat hän­tä. Hä­nen pään­sä ylä­puo­lel­le he kiin­nit­ti­vät kir­joi­tuk­sen, jos­ta kävi il­mi hä­nen tuo­mi­on­sa syy: ”Tämä on Jee­sus, juu­ta­lais­ten ku­nin­gas.” Yh­des­sä Jee­suk­sen kans­sa ris­tiin­nau­lit­tiin kak­si ros­voa, toi­nen hä­nen oi­ke­al­le, toi­nen hä­nen va­sem­mal­le puo­lel­leen.

Ohi­kul­ki­jat pilk­ka­si­vat hän­tä. Pää­tään nyö­kyt­tä­en he sa­noi­vat: ”Si­nä­hän pys­tyt ha­jot­ta­maan temp­pe­lin ja ra­ken­ta­maan sen uu­del­leen kol­mes­sa päi­väs­sä. Pe­las­ta nyt it­se­si, jos ker­ran olet Ju­ma­lan Poi­ka. Tule alas ris­til­tä!” Yli­pa­pit yh­tyi­vät he­kin pilk­kaan yh­des­sä lai­no­pet­ta­jien ja van­him­pien kans­sa. He sa­noi­vat: ”Mui­ta hän kyl­lä on aut­ta­nut, mut­ta it­se­ään hän ei pys­ty aut­ta­maan. On­han hän Is­ra­e­lin ku­nin­gas, tul­koon nyt ris­til­tä alas! Sil­loin me us­kom­me hä­neen. Hän on pan­nut luot­ta­muk­sen­sa Ju­ma­laan – pe­las­ta­koon Ju­ma­la nyt hä­net, jos on hä­neen miel­ty­nyt! On­han hän sa­no­nut ole­van­sa Ju­ma­lan Poi­ka.” Sa­mal­la ta­voin hän­tä pilk­ka­si­vat myös ros­vot, jot­ka oli ris­tiin­nau­lit­tu yh­des­sä hä­nen kans­saan.

Jee­suk­sen kuo­le­ma

Mut­ta kes­ki­päi­väl­lä, kuu­den­nen tun­nin ai­kaan, tuli pi­meys koko maan yl­le, ja sitä kes­ti yh­dek­sän­teen tun­tiin saak­ka. Yh­dek­sän­nen tun­nin vai­heil­la Jee­sus huu­si ko­val­la ää­nel­lä: ”Ee­li, Ee­li, lama sa­bak­ta­ni?” Se mer­kit­see: Ju­ma­la­ni, Ju­ma­la­ni, mik­si hyl­kä­sit mi­nut? Tä­män kuul­les­saan muu­ta­mat siel­lä ole­vis­ta sa­noi­vat: ”Hän huu­taa Eli­aa.”

Heti yk­si heis­tä kii­ruh­ti ha­ke­maan sie­nen, kas­toi sen ha­pan­vii­niin, pani ke­pin pää­hän ja tar­jo­si sii­tä hä­nel­le juo­ta­vaa. Toi­set sa­noi­vat: ”Kat­so­taan­pa nyt, tu­lee­ko Elia hä­nen avuk­seen.” Mut­ta Jee­sus huu­si taas ko­val­la ää­nel­lä ja an­toi hen­ken­sä.

Sil­lä het­kel­lä temp­pe­lin vä­li­ver­ho re­pe­si kah­tia, yl­hääl­tä alas as­ti. Maa va­vah­te­li, kal­li­ot hal­kei­li­vat, hau­dat au­ke­ni­vat, ja mo­nien pois­nuk­ku­nei­den py­hien ruu­miit nou­si­vat ylös. He läh­ti­vät hau­dois­taan, ja Jee­suk­sen ylös­nou­se­muk­sen jäl­keen he tu­li­vat py­hään kau­pun­kiin ja näyt­täy­tyi­vät siel­lä mo­nil­le.

Kun sa­dan­pääl­lik­kö ja mie­het, jot­ka hä­nen kans­saan var­ti­oi­vat Jee­sus­ta, nä­ki­vät maan va­vah­te­lun ja kai­ken, mitä ta­pah­tui, he pe­läs­tyi­vät suun­nil­taan ja sa­noi­vat: ”Tämä oli to­del­la Ju­ma­lan Poi­ka!”

14.4.2021

Me ju­lis­tam­me teil­le ilo­sa­no­man: Min­kä Ju­ma­la lu­pa­si mei­dän isil­lem­me, sen hän on täyt­tä­nyt meil­le, hei­dän lap­sil­leen. Hän on he­rät­tä­nyt Jee­suk­sen kuol­leis­ta. Ap. t. 13:32–33

Viikon kysymys