JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Sy­dä­men pu­het­ta Ju­ma­lan kans­sa

Sana sunnuntaiksi
1.5.2016 7.00

KUVA: PäIVI PELTONIEMI

Ru­kous­sun­nun­tai on pää­si­äi­sen ja he­la­tors­tain vä­liin si­joit­tu­va pyhä, vii­des sun­nun­tai pää­si­äi­ses­tä. Päi­vän teks­tit pu­hu­vat sii­tä, mitä ru­koi­le­mi­nen on ja mitä lu­pauk­sia sii­hen si­säl­tyy. Niis­sä ker­ro­taan myös Kris­tuk­ses­ta suu­re­na esi­ru­koi­li­ja­na ja sii­tä, mi­ten hän opet­ti ope­tus­lap­si­aan ru­koi­le­maan.

Ru­kous

Luuk­kaan evan­ke­liu­mis­sa ker­ro­taan ope­tus­las­ten pyy­tä­neen Jee­suk­sel­ta, et­tä hän opet­tai­si hei­tä ru­koi­le­maan, niin kuin Jo­han­nes­kin opet­ti omia ope­tus­lap­si­aan (Luuk. 11:1).

Mat­teuk­sen evan­ke­liu­min mu­kaan Jee­sus opet­ti ru­kouk­ses­ta en­sin, mil­lais­ta ope­tus­las­ten ru­kouk­sen tu­lee ol­la. Hän va­roit­ti, et­tei­vät ope­tus­lap­set te­ko­py­hien ta­voin aset­tui­si ru­koi­le­maan nä­ky­vil­le, jul­ki­sil­le pai­koil­le. Jee­sus sa­noi, et­tä tei­dän Isän­ne, joka on sa­las­sa, nä­kee kyl­lä tei­dät ja pal­kit­see tei­dät.

Loh­dut­ta­vaa on myös Va­pah­ta­jan to­te­a­mus: ”Tei­dän Isän­ne kyl­lä tie­tää mitä te tar­vit­set­te, jo en­nen kuin olet­te hä­nel­tä pyy­tä­neet­kään” (Matt. 6:8).

Ru­kous on sy­dä­men nöy­rää ja vil­pi­tön­tä pu­het­ta Ju­ma­lan kans­sa, ku­ten kris­ti­nop­pim­me opet­taa (KO 78). Ru­kouk­ses­sa saam­me ker­toa Ju­ma­lal­le omia asi­oi­tam­me, kii­tol­li­suut­tam­me, mur­hei­tam­me ja ilo­jam­me. Pyy­däm­me siu­naus­ta it­sel­lem­me ja toi­sil­le.

Ju­ma­la kuu­lee ru­kouk­sen

Teks­tim­me al­kaa: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: mitä iki­nä te pyy­dät­te Isäl­tä mi­nun ni­mes­sä­ni, sen hän an­taa teil­le” (Joh.16:23).

Ju­ma­lan lap­si­na tun­nem­me it­sem­me huo­noik­si ru­koi­li­joik­si. Sa­no­ja­kin on jos­kus vai­kea löy­tää. Näin ko­ki­vat myös ope­tus­lap­set. Sik­si he pyy­si­vät Va­pah­ta­jal­ta neu­voa ja hän opet­ti heil­le Isä mei­dän -ru­kouk­sen.

Ru­koi­li­joi­na me usein huo­maam­me, et­tä Ju­ma­la ei an­na meil­le, mitä me hä­nel­tä pyy­däm­me, vaan sen, mitä me tar­vit­sem­me. Me pyy­däm­me usein vain ajal­li­sia asi­oi­ta.

Ju­ma­la joh­taa elä­määm­me ja tar­kas­te­lee tar­pei­tam­me ian­kaik­ki­sen elä­män nä­kö­kul­mas­ta. Hän an­taa, mikä on meil­le pa­ras­ta. Tämä voi jos­kus ol­la myös vas­toin­käy­mi­siä ja vai­keuk­sia. Nii­tä­hän ei ku­kaan it­sel­leen pyy­dä, mut­ta Ju­ma­la isäl­li­ses­sä rak­kau­des­saan voi nii­tä­kin an­taa.

Ju­ma­la kuu­lee ru­kouk­sem­me ja tie­tää kaik­ki tar­peem­me, vaik­ka em­me osai­si nii­tä sa­noik­si ja lau­seik­si muo­dos­taa. Me saam­me lä­hes­tyä Ju­ma­laa kai­kis­sa elä­mäm­me asi­ois­sa niin kuin rak­kaat lap­set ar­mas­ta isään­sä. Ru­kous on Ju­ma­lan ja ih­mi­sen vä­lis­tä kes­kus­te­lua.

Jos­kus saa­tam­me ky­sel­lä, kuu­lee­ko Ju­ma­la ru­kouk­sem­me? Hän kyl­lä kuu­lee ja ym­mär­tää, vaik­ka pyyn­töm­me ei­vät to­teu­tui­si­kaan toi­vo­mal­lam­me ta­val­la. Jos­kus ym­mär­räm­me vas­ta myö­hem­min Ju­ma­lan vas­tauk­sen ru­kouk­seem­me.

Raa­ma­tus­ta saam­me lu­kea, mi­ten Ju­ma­la voi he­rät­tää epä­us­koi­sen et­si­mään Ju­ma­laa ja kään­ty­mään ru­kouk­ses­sa hä­nen puo­leen­sa. Muis­tam­me, mi­ten Sau­lus, Kan­da­ken ho­vi­her­ra ja Kor­ne­lius ru­koi­li­vat. Ju­ma­la kuu­li näi­den ru­koi­li­joi­den hä­dän ja aut­toi hei­dät si­säl­le Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. It­se ru­kous ei ol­lut tie si­säl­le, vaan Ju­ma­la lä­het­ti ka­tu­van syn­ti­sen luo Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­min saar­naa­jan vä­li­tyk­sel­lä.

Jee­sus loh­dut­taa omi­aan

Jää­hy­väis­pu­hees­saan Jee­sus va­rus­ti omi­aan myös tu­le­viin ta­pah­tu­miin ja loh­dut­ti hei­tä ker­to­mal­la Isän ko­dis­ta, jo­hon hän me­nee val­mis­ta­maan heil­le si­jaa. Ope­tus­lap­set sai­vat tun­tea Va­pah­ta­jan rak­kaut­ta ja sii­tä seu­raa­vaa Ju­ma­lan rak­kaut­ta. ”Ra­kas­ti­han Isä it­se tei­tä, kos­ka te olet­te ra­kas­ta­neet mi­nua ja us­ko­neet, et­tä olen tul­lut Ju­ma­lan luo­ta” (Joh.16:27).

Jo­han­nes ihas­te­lee epis­to­las­saan sitä Ju­ma­lan rak­kaut­ta, et­tä me saam­me ol­la Ju­ma­lan lap­sia (1. Joh. 3:1). Ju­ma­lan lap­sen ru­kous ja toi­vo ei­vät ole vain näis­sä ajal­li­sis­sa, vaan me tä­hy­äm­me eteen­päin. ”Sen me tie­däm­me, et­tä kun se käy il­mi, meis­tä tu­lee hä­nen kal­tai­si­aan, sil­lä saam­me hä­net näh­dä sel­lai­se­na kuin hän on” (1. Joh. 3:2).

Saam­me ru­kouk­sis­sam­me pyy­tää niin ajal­lis­ta kuin ian­kaik­kis­ta siu­naus­ta. Tänä ai­ka­na saam­me ol­la myös pyy­tä­mäs­sä Ju­ma­lan siu­naus­ta koko isän­maal­lem­me sekä vii­saut­ta ja tai­toa vas­tuun­kan­ta­jil­le.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta kuu­lu­te­taan vie­lä kut­su­vaa evan­ke­liu­mia sitä kai­paa­val­le. Har­tain ru­kouk­sem­me on, et­tä sai­sim­me asua lap­si­na täs­sä las­ten val­ta­kun­nas­sa ja ker­ran saa­vut­tai­sim­me us­kom­me pää­mää­rän, kun­ni­an tai­vaan.

Va­pah­ta­jam­me roh­kai­si omi­aan maa­il­man kes­kel­lä, sil­lä hän on voit­ta­nut maa­il­man. Saam­me pyy­tää: Her­ra, ope­ta mei­tä ru­koi­le­maan ja ta­pah­tu­koon Isä si­nun tah­to­si.

Il­ma­ri Kor­ho­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 27.4.2016.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh.16:23–33

Bib­lia: Ja sinä päi­vä­nä et­te mi­tään kysy mi­nul­ta. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: mitä ikä­nä te anot­te Isäl­tä mi­nun ni­mee­ni, niin hän an­taa teil­le. Et­te ole mi­tään mi­nun ni­mee­ni tä­hän as­ti ano­neet: ru­koil­kaat, niin te saat­te, et­tä tei­dän ilon­ne olis täy­del­li­nen. Näi­tä olen minä teil­le pu­hu­nut ta­pauk­sis­sa; mut­ta ai­ka tu­lee, et­ten minä sil­leen puhu teil­le ta­pauk­sis­sa, vaan il­moi­tan jul­ki­ses­ti teil­le mi­nun Isäs­tä­ni. Sinä päi­vä­nä pi­tää tei­dän ru­koi­le­man mi­nun ni­mee­ni. Ja en minä sano teil­le, et­tä minä ru­koi­len Isää tei­dän täh­ten­ne; sil­lä Isä ra­kas­taa it­se tei­tä, et­tä te mi­nua ra­kas­tit­te ja us­koit­te mi­nun Ju­ma­las­ta läh­te­neen. Minä läk­sin Isäs­tä ja tu­lin maa­il­maan: taas minä jä­tän maa­il­man ja me­nen Isän tykö. Sa­noi­vat hä­nen ope­tus­lap­sen­sa hä­nel­le: kat­so, nyt sinä jul­ki­ses­ti pu­hut, ja et yh­tään ta­paus­ta sano. Nyt me tie­däm­me si­nun kaik­ki tie­tä­vän, ja et sinä tar­vit­se, et­tä joku si­nul­ta ky­syy, sen­täh­den me us­kom­me si­nun Ju­ma­las­ta läh­te­neen. Je­sus vas­ta­si hei­tä: nyt te us­kot­te. Kat­so, ai­ka tu­lee, ja nyt tuli, et­tä te jo­kai­nen ha­joi­te­taan omil­len­sa, ja mi­nun te yk­si­nä­ni jä­tät­te. En minä kui­ten­kaan yk­si­nä­ni ole, sil­lä Isä on mi­nun kans­sa­ni. Näi­tä olen minä teil­le pu­hu­nut, et­tä teil­lä mi­nus­sa rau­ha olis. Maa­il­mas­sa on teil­lä tus­ka; mut­ta ol­kaat hy­väs­sä tur­vas­sa, minä voi­tin maa­il­man.

Raa­mat­tu 1992: Sinä päi­vä­nä te et­te kysy mi­nul­ta mi­tään. ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: mitä iki­nä te pyy­dät­te Isäl­tä mi­nun ni­mes­sä­ni, sen hän an­taa teil­le. Tä­hän as­ti te et­te ole pyy­tä­neet mi­tään mi­nun ni­mes­sä­ni. Pyy­tä­kää, niin te saat­te, ja tei­dän ilon­ne on täy­del­li­nen. ”Olen pu­hu­nut täs­tä teil­le ver­tauk­sin. Tu­lee ai­ka, jol­loin en enää käy­tä ver­tauk­sia vaan ker­ron teil­le avoi­mes­ti kai­ken Isäs­tä. Sinä päi­vä­nä te esi­tät­te pyyn­tön­ne mi­nun ni­mes­sä­ni, en­kä minä enää sano, et­tä kään­nyn Isän puo­leen tei­tä aut­taak­se­ni. Ra­kas­taa­han Isä it­se tei­tä, kos­ka te olet­te ra­kas­ta­neet mi­nua ja us­ko­neet, et­tä olen tul­lut Ju­ma­lan luo­ta. Isän luo­ta minä olen läh­te­nyt ja tul­lut tä­hän maa­il­maan, ja nyt minä jä­tän maa­il­man ja me­nen ta­kai­sin Isän luo.” Ope­tus­lap­set sa­noi­vat: ”Nyt sinä pu­hut sel­vin sa­noin, et enää ver­tauk­sin. Me ym­mär­räm­me nyt, et­tä sinä tie­dät kai­ken ei­kä si­nun tar­vit­se odot­taa, et­tä joku ky­syy. Sik­si me us­kom­me, et­tä olet tul­lut Ju­ma­lan luo­ta.” ”Nyt te kyl­lä us­kot­te”, sa­noi Jee­sus. ”Tu­lee ai­ka – ja se on jo nyt – jol­loin te jou­dut­te ha­jal­le, kuka min­ne­kin, ja jä­tät­te mi­nut yk­sin. Yk­sin en sil­ti jää, sil­lä Isä on mi­nun kans­sa­ni. Olen pu­hu­nut teil­le tä­män, jot­ta teil­lä oli­si mi­nus­sa rau­ha. Maa­il­mas­sa te olet­te ah­taal­la, mut­ta py­sy­kää roh­kei­na: minä olen voit­ta­nut maa­il­man.”

27.2.2020

Jee­sus sa­noo: "Kun paas­to­at­te, äl­kää ol­ko syn­kän nä­köi­siä niin kuin te­ko­py­hät. He muut­ta­vat muo­ton­sa sur­ke­ak­si, jot­ta kaik­ki var­mas­ti huo­mai­si­vat hei­dän paas­to­a­van." Matt. 6:16

Viikon kysymys