Mau­no Ku­run­lah­ti

Lop­pi­ai­sen evan­ke­liu­mi­teks­tin pää­koh­dat voi tii­vis­tää kah­teen kes­kei­seen koh­taan: Va­pah­ta­jan et­si­mi­nen ja löy­tä­jän ilo.

Mat­teus ku­vaa vä­li­tön­tä Jee­suk­sen syn­ty­män jäl­keis­tä ai­kaa ta­pah­tu­mil­la, joi­ta ei muis­ta evan­ke­liu­mi­kir­jois­ta löy­dy. Ta­pah­tu­mat al­ka­vat mai­nin­nal­la ku­nin­gas He­ro­dek­ses­ta ja itä­maan tie­tä­jis­tä. Tie­tä­jät oli­vat näh­neet poik­ke­a­van täh­den tai­vaal­la ja tul­kin­neet sen mer­kik­si uu­den hal­lit­si­jan syn­ty­mäs­tä.

Kei­tä nämä tie­tä­jät oli­vat ja mis­tä he oli­vat tie­ton­sa saa­neet, sitä ei evan­ke­liu­min kir­joit­ta­ja ker­ro. Oli­ko joku tie­tä­jis­tä eh­kä läh­töi­sin Saa­bas­ta, jon­ka ku­nin­ga­tar ai­ka­naan oli käy­nyt opin­ha­ku­vie­rai­lul­la Sa­lo­mo­nin luo­na, ja saa­nut eh­kä kir­joi­tuk­sia mu­kaan­sa?

Näis­sä kir­joi­tuk­sis­sa­han ker­ro­taan Is­ra­e­lin uu­den hal­lit­si­jan syn­ty­mäs­tä, esi­mer­kik­si: ”täh­ti nou­see Jaa­ko­bin kes­kel­tä, val­ti­aan sau­va Is­ra­e­lis­ta” (4. Moos. 24:17).

Uut­ta ku­nin­gas­ta et­si­mäs­sä

Tie­tä­jät et­si­vät juu­ta­lais­ten vas­ta­syn­ty­nyt­tä ku­nin­gas­ta. Et­sin­tä suun­tau­tui luon­nol­li­ses­ti val­lan läh­teil­le, hal­lit­si­jan pa­lat­siin. Tämä ai­heut­ti pel­koa ase­mas­taan epä­var­mas­sa ja val­lan­hi­moi­ses­sa He­ro­dek­ses­sa. Jär­jes­tet­tiin neu­von­pi­to, jon­ne He­ro­des kut­sui myös yli­pa­pit ja lai­no­pet­ta­jat. Näil­tä saa­tiin­kin li­sää tie­toa.

Va­pah­ta­jan oli mää­rä syn­tyä Bet­le­he­mis­sä (Mii­ka 5:1). On mer­kil­lis­tä, et­tä vaik­ka juu­ta­lai­sil­la op­pi­neil­la oli tie­to, he ei­vät ha­lun­neet läh­teä et­sin­tä­mat­kal­le. Us­ko puut­tui. Omas­sa ylem­myy­des­sään he ei­vät eh­kä näh­neet mah­dol­li­sek­si, et­tä Va­pah­ta­jan syn­ty­män mer­kit näy­tet­täi­siin en­sik­si vie­ras­maa­lai­sil­le idän ih­mi­sil­le.

Tie­tä­jät läh­ti­vät mat­kal­le op­paa­naan nyt sekä täh­ti et­tä Ju­ma­lan sana, ja läk­si­äis­lah­ja­na saa­dut He­ro­dek­sen sa­nat ”kun löy­dät­te lap­sen, il­moit­ta­kaa mi­nul­le, jot­ta mi­nä­kin voi­sin tul­la ku­mar­ta­maan hän­tä”.

Löy­tä­jän ilo

Evan­ke­liu­min mu­kaan täh­ti py­säh­tyi sen pai­kan ylä­puo­lel­le, jos­sa Jee­sus oli. Jo täs­sä vai­hees­sa, en­nen kuin he oli­vat edes näh­neet lap­sen, suu­ri ilo val­ta­si tie­tä­jät. Heil­le syn­tyi var­muus sii­tä, et­tä et­sin­tä oli päät­ty­nyt ja he oli­vat pe­ril­lä. Raa­mat­tu ker­too, kuin­ka he kun­ni­oit­ta­en ku­mar­si­vat pien­tä las­ta ja an­toi­vat hä­nel­le mu­ka­naan tuo­mi­aan kal­lii­ta lah­jo­ja. Ei tar­vit­tu ih­mis­ten vah­vis­tuk­sia sii­tä, et­tä tämä pie­ni lap­si oli maa­il­man Va­pah­ta­ja.

Ih­mi­nen et­sii Ju­ma­laa ja hä­nen ar­mah­ta­vaa sa­naan­sa usein tie­tä­jien ta­voin jär­jen avul­la. Ju­ma­lan osoit­ta­ma vas­taus et­si­jäl­le on yl­lät­tä­vä. Jee­sus ja Ju­ma­lan val­ta­kun­ta löy­ty­vät­kin evan­ke­liu­min osoit­ta­ma­na us­ko­vais­ten, usein ih­mis­vii­sau­del­le kä­sit­tä­mät­tö­mäs­ti, ta­val­lis­ten ih­mis­ten sy­dä­mis­tä. Val­ta­kun­nan löy­tä­nyt saa ko­kea tie­tä­jien ilon ja var­muu­den an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­min an­ta­mas­sa va­pau­des­sa ja voi­mas­sa.

Ju­ma­lan suun­ni­tel­ma

He­ro­dek­sen suun­ni­tel­mat rai­va­ta ku­vi­tel­tu val­la­na­nas­ta­ja tiel­tään ei­vät on­nis­tu­neet. Tie­tä­jät sai­vat unes­sa oh­jeen va­el­taa eri tie­tä He­ro­dek­sen ohi ko­ti­maa­han­sa. Ju­ma­lan unes­sa an­ta­mien oh­jei­den ja tie­tä­jien an­ta­mien lah­jo­jen avul­la pys­tyi Jee­sus-lap­si Ma­ri­an ja Joo­se­fin kans­sa te­ke­mään pa­ko­mat­kan Egyp­tiin.

Ju­ma­lan oh­jaa­va käsi suo­je­li vas­ta­syn­ty­nyt­tä, avu­ton­ta las­ta pa­haa vas­taan. On tur­val­lis­ta aja­tel­la, et­tä Ju­ma­la on myös mei­dän ajas­sam­me kaik­ki­val­ti­as, tie­tää elä­mäm­me, tus­kam­me ja tar­peem­me. Hän on ky­ke­ne­vä vas­tus­ta­maan kaik­kea pa­han val­taa.

Evan­ke­liu­mi: Matt. 2:1–12

Raa­mat­tu 1992: Kun Jee­sus oli syn­ty­nyt Juu­de­an Bet­le­he­mis­sä ku­nin­gas He­ro­dek­sen ai­ka­na, Je­ru­sa­le­miin tuli idäs­tä tie­tä­jiä. He ky­syi­vät: ”Mis­sä se juu­ta­lais­ten ku­nin­gas on, joka nyt on syn­ty­nyt? Me näim­me hä­nen täh­ten­sä nou­se­van tai­vaal­le ja tu­lim­me osoit­ta­maan hä­nel­le kun­ni­oi­tus­tam­me.” Kuul­les­saan täs­tä ku­nin­gas He­ro­des pe­läs­tyi, ja hä­nen kans­saan koko Je­ru­sa­lem. Hän kut­sui kool­le kan­san yli­pa­pit ja lai­no­pet­ta­jat ja tie­dus­te­li heil­tä, mis­sä mes­si­aan oli mää­rä syn­tyä. ”Juu­de­an Bet­le­he­mis­sä”, he vas­ta­si­vat, ”sil­lä näin on il­moi­tet­tu pro­fee­tan kir­jas­sa:

– Sinä, Juu­dan Bet­le­hem, et ole suin­kaan vä­häi­sin hei­mo­si val­ti­ais­ta, sil­lä si­nus­ta läh­tee hal­lit­si­ja, joka on kait­se­va kan­saa­ni Is­ra­e­lia.”

Sil­loin He­ro­des kut­sui sa­laa tie­tä­jät luok­seen ja ot­ti heil­tä juur­ta jak­sain sel­vil­le, mil­loin täh­ti oli tul­lut nä­ky­viin. Sit­ten hän lä­het­ti hei­dät Bet­le­he­miin. ”Men­kää sin­ne”, hän sa­noi, ”ja ot­ta­kaa asi­as­ta tark­ka sel­ko. Kun löy­dät­te lap­sen, niin il­moit­ta­kaa mi­nul­le, jot­ta mi­nä­kin voi­sin tul­la ku­mar­ta­maan hän­tä.” Ku­nin­kaan sa­nat kuul­tu­aan tie­tä­jät läh­ti­vät mat­kaan, ja täh­ti, jon­ka he oli­vat näh­neet nou­se­van tai­vaal­le, kul­ki hei­dän edel­lään. Kun täh­ti tuli sen pai­kan ylä­puo­lel­le, mis­sä lap­si oli, se py­säh­tyi sii­hen. Mie­het nä­ki­vät täh­den, ja hei­dät val­ta­si suu­ri ilo. He me­ni­vät ta­loon ja nä­ki­vät lap­sen ja hä­nen äi­tin­sä Ma­ri­an. Sil­loin he maa­han heit­täy­ty­en ku­mar­si­vat las­ta, ava­si­vat ark­kun­sa ja an­toi­vat hä­nel­le kal­lii­ta lah­jo­ja: kul­taa, suit­su­ket­ta ja mir­haa.

Unes­sa Ju­ma­la va­roit­ti tie­tä­jiä pa­laa­mas­ta He­ro­dek­sen luo, ja niin he me­ni­vät tois­ta tie­tä ta­kai­sin omaan maa­han­sa.