JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Tai­vaan Isä kuun­te­lee

Päivämies
Sana sunnuntaiksi
21.5.2014 0.00

Juttua muokattu:

1.1. 23:42
2020010123421420140521000000

Koko Mat­teuk­sen evan­ke­liu­min kuu­des luku on Va­pah­ta­jan ope­tus­pu­het­ta omil­leen. Jee­sus ko­ros­taa asi­oi­den tär­keys­jär­jes­tys­tä elä­mäs­sä ja eri­tyi­ses­ti us­ko­ne­lä­mäs­sä. Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi muis­tut­taa, et­tä ru­kouk­ses­sa kes­kei­sin­tä on ru­koi­li­jan suh­de Ju­ma­laan, ei esi­mer­kik­si ru­kouk­sen näyt­tä­vyys ja nä­ky­vyys muil­le ih­mi­sil­le.

Evan­ke­liu­miin si­säl­tyy ru­kous, joka tun­ne­taan Isä mei­dän -ru­kouk­se­na tai Her­ran ru­kouk­se­na. Jee­sus va­roit­taa en­sin sii­tä, mikä ei ole oi­ke­aa ru­koi­le­mis­ta. Ope­tus­las­ten ym­pä­ril­lä nä­kyi run­saas­ti esi­merk­ke­jä sii­tä, kuin­ka ru­kous ko­ros­tui te­koi­na, joi­ta voi­tiin kuul­la ja näh­dä kuin jul­ki­sia näy­tel­miä. Ru­koi­li­jan oma teko ja per­soo­na yli­ko­ros­tui­vat. Sitä Va­pah­ta­ja neu­voi vält­tä­mään.

Eri­tyi­nen Isä-suh­de

Ru­kous on par­haim­mil­laan hen­ki­lö­koh­tais­ta kii­tos­ta ja pyyn­töä per­soo­nal­li­sel­le Ju­ma­lal­le, kuin tur­val­li­sel­le omal­le isäl­le. Pie­ni lap­si yleen­sä ko­kee, et­tä oma isä on osaa­vin, voi­mak­kain ja mah­ta­vin. Sama asen­ne so­pii Va­pah­ta­jan ope­tuk­sen mu­kaan lä­hes­tyt­tä­es­sä kaik­kein mah­ta­vin­ta Isää. Isäl­le voi ava­ta sy­dä­men­sä huo­let ja mur­heet luot­ta­en, et­tä hän ky­ke­nee aut­ta­maan.

Tai­vaan Isä on voi­mas­saan läs­nä kaik­ki­al­la. Hän on kun­ni­an tai­vaas­sa, mut­ta eri­tyi­ses­ti sel­lai­sen ru­koi­li­jan luo­na, jol­la on sär­ky­nyt mie­li ja nöy­rä hen­ki (Jes. 57:15).

Ju­ma­lal­la tu­lee ol­la oma eri­tyi­nen si­jan­sa ru­koi­li­jan elä­mäs­sä. En­sim­mäi­ses­sä käs­kys­sä muis­tu­te­taan: ”Minä olen Her­ra, si­nun Ju­ma­la­si.” Ju­ma­lan tu­li­si py­syä tär­kem­pä­nä kuin mi­kään muu.

Oma tah­to ko­vas­sa kou­lus­sa

Ju­ma­lal­la on ih­mis­ten kes­kel­lä oma val­ta­kun­tan­sa, joka lä­hes­tyy ih­mis­tä evan­ke­liu­mis­sa. Ju­ma­la tah­too, et­tä kaik­ki ih­mi­set kaik­ki­al­la te­ki­si­vät pa­ran­nuk­sen ja us­koi­si­vat evan­ke­liu­min (Ap. t. 17:30). Evan­ke­liu­min us­ko­ja pää­see Ju­ma­lan val­ta­kun­nan asuk­kaak­si.

Val­ta­kun­taan si­säl­le pääs­ty­ään­kin ih­mi­sen tu­li­si muis­taa, et­tä Ju­ma­lan tah­don to­teu­tu­mi­sen tu­li­si ol­la hä­nen elä­mäs­sään kaik­kein tär­kein­tä. Se ei tah­do on­nis­tua, sil­lä ih­mi­sen oma minä, liha ja veri saa­vat voit­to­ja. Tätä Paa­va­li mu­reh­ti, ja Pie­ta­ri­kin sai käy­dä ko­vaa kou­lua oman tah­don ku­rit­ta­mi­ses­sa. Vaik­ka hen­ki oli al­tis, liha oli heik­ko.

Lei­pää täk­si päi­väk­si

Mitä on so­pi­vaa pyy­tää ru­kouk­ses­sa? Saam­me pyy­tää Isäl­tä myös ajal­li­sen elä­män tar­pei­ta. Isä mei­dän -ru­kouk­sen vies­ti “an­na meil­le mei­dän jo­ka­päi­väi­nen lei­päm­me” ko­ros­taa, et­tä lei­pä on jo­ka­päi­väis­tä. Em­me pys­ty syö­mään viik­ko­kau­sien va­ral­le, sik­si lei­pä on tar­koi­tet­tu ai­van lä­hi­a­jan tar­pei­siin. Lut­her se­lit­ti, et­tä jo­ka­päi­väi­nen lei­pä si­säl­tää sekä hen­ki­set et­tä ma­te­ri­aa­li­set tar­peem­me.

Isä mei­dän -ru­kouk­sen pyyn­nöis­tä vain yk­si kos­kee ajal­li­sia asi­oi­ta. Oli­si­ko se meil­le oh­jeel­li­nen suh­de­lu­ku, kun pyy­däm­me Isäl­tä elä­mäm­me tar­pei­ta?

Isä mei­dän -ru­kouk­ses­sa tu­lee esil­le myös an­teek­si­pyy­tä­mi­sen ja -an­ta­mi­sen tär­keys. Saam­me har­joit­taa nii­tä ar­jes­sa lä­him­piem­me pa­ris­sa. Kun Tai­vaan Isä saa siu­na­ta mei­tä an­teek­si­an­ta­muk­sel­laan, Ju­ma­lan ar­mo opet­taa mei­tä an­ta­maan an­teek­si lä­him­mäi­sil­lem­me, myös vi­hol­li­sil­lem­me, vaik­ka se usein on­kin vai­ke­aa.

Mi­ten pääs­tä pa­has­ta?

Kiu­saus on tila, jos­sa sie­lun­vi­hol­li­nen eri­tyi­ses­ti lä­hes­tyy mei­tä. Vi­hol­li­sel­la on tar­koi­tuk­se­naan saat­taa kris­tit­ty ajat­te­le­maan, sa­no­maan tai te­ke­mään vää­rin, Ju­ma­lan tah­don vas­tai­ses­ti. Kiu­sauk­sis­sa kan­nat­taa pyy­tää Ju­ma­lal­ta voi­maa.

Jee­sus on kiu­saus­ten voit­ta­ja. Hä­nen so­vi­tus­työn­sä pe­rus­teel­la saam­me us­koa syn­tim­me an­teek­si, jol­loin evan­ke­liu­mi puh­dis­taa sy­dä­mem­me.

Lo­pul­li­ses­ti pää­sem­me kai­kes­ta pa­has­ta, kun mat­ka­sau­va kir­po­aa va­el­ta­jan kä­des­tä. ”Ei siel­lä enää muis­te­ta ett’ om­pi ol­tu so­das­sa” (Sl. 55:9). Heik­ko us­ko on voit­ta­nut.

Ilk­ka Ha­ku­li­nen

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu:

5. sun­nun­tai pää­si­äi­ses­tä: Ps. 40:2–6, Dan. 9:17–20, Room. 8:24–28, Matt. 6:5–13

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 21.5.2014.

8.7.2020

Et­kö ym­mär­rä, et­tä Ju­ma­lan hy­vyys joh­taa si­nut kään­ty­mi­seen? Room. 2:4

Viikon kysymys