JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Tai­vaan kan­sa­lai­se­na maan pääl­lä

Päivämies
Sana sunnuntaiksi
24.4.2016 7.00

Juttua muokattu:

1.1. 23:30
2020010123302220160424070000

KUVA: MAARIT MääTTä

KUVA: MAARIT MääTTä

Pää­si­äis­juh­la lä­hes­tyi. Oli ku­lu­nut kol­me vuot­ta sii­tä, kun Jee­sus kut­sui Ge­ne­sa­re­tin jär­ven ka­las­ta­jia ope­tus­lap­sik­seen (Matt. 4:19).

Jee­suk­sen ju­lis­tuk­sen ydin oli kai­kil­le kuu­li­joil­le sama: Ai­ka on täyt­ty­nyt ja Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le. Teh­kää pa­ran­nus ja us­ko­kaa evan­ke­liu­mi. (Mark. 1:15.) Jee­sus oli teh­nyt myös pal­jon ih­me­te­ko­ja, jot­ta ih­mi­set us­koi­si­vat hä­nen ole­van Ju­ma­lan Poi­ka, odo­tet­tu Mes­si­as.

Pyhä Hen­ki ko­ti­o­pet­ta­ja­na

Jee­sus tie­si uh­raa­mi­sen­sa päi­vän lä­hes­ty­vän. Hän piti ope­tus­lap­sil­le jää­hy­väis­pu­heen, jos­sa ker­toi tu­le­vas­ta kär­si­mi­ses­tään, kuo­le­mas­taan ja ylös­nou­se­mi­ses­taan. ­(Joh. 14:28–29.) Sa­mal­la hän roh­kai­si hei­tä us­ko­maan ja va­kuut­ti, et­tä ope­tus­lap­set ei­vät jää yk­sin ja or­voik­si, vaik­ka hä­nen, Ju­ma­lan Po­jan, täy­tyy kuol­la täyt­tääk­seen Isän tah­don.

Jee­sus opet­ti sel­väs­ti, mi­ten Pyhä Hen­ki vai­kut­taa vain Ju­ma­lan las­ten kaut­ta hä­nen val­ta­kun­nas­saan (Joh. 14:16–17). Py­hää Hen­keä on usein ni­mi­tet­ty ko­ti­o­pet­ta­jak­si. Se ku­vaa hy­vin sen teh­tä­vää neu­vo­ja­na us­ko­vai­sen elä­mäs­sä yk­si­näis­ten­kin tais­te­lui­den het­ki­nä.

Ju­ma­lan maja ih­mis­ten kes­kel­lä

Kos­ka Pyhä Hen­ki ja elä­vä us­ko ovat erot­ta­mat­to­mia, on Ju­ma­lan val­ta­kun­ta maan pääl­lä siel­lä, mis­sä Ju­ma­lan lap­set ovat ha­jal­laan. Jee­sus opet­ti juu­ta­lai­sil­le: ”Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tei­dän kes­kel­län­ne.” (Luuk. 17:20–21.)

Oman syn­ti­syy­ten­sä tun­te­van Ju­ma­lan lap­sen on usein vai­kea pu­hua epä­us­koi­sil­le lä­him­mäi­sil­le elä­män tär­keim­mäs­tä asi­as­ta, Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta. Jee­sus kui­ten­kin roh­kai­si omi­aan: ”Kun To­tuu­den Hen­ki tu­lee, hän joh­taa tei­dät tun­te­maan koko to­tuu­den. Hän ei näet puhu omis­sa ni­mis­sään, vaan pu­huu sen, min­kä kuu­lee ja il­moit­taa teil­le, mitä on tu­le­va.” (Joh. 16:13.)

Us­ko on alus­ta lop­puun Ju­ma­lan työ­tä. Ju­ma­la an­taa voi­maa us­kon tun­nus­ta­mi­seen ja roh­keut­ta ke­hot­taa epä­us­kois­ta si­säl­le ar­mon val­ta­kun­taan. Ju­ma­la voi an­taa ka­tu­val­le syn­ti­sel­le voi­man nöyr­tyä pa­ran­nuk­seen ja tul­la Ju­ma­lan lap­sek­si.

Us­ko­vai­set va­el­ta­vat maa­il­mas­sa sekä tai­vaan et­tä ym­pä­röi­vän yh­teis­kun­nan kan­sa­lai­si­na. Ju­ma­lan tah­to on, et­tä hä­nen oman­sa ovat va­lo­na pi­me­än maa­il­man kes­kel­lä. Jee­sus ru­koi­li puo­les­tam­me: ”En kui­ten­kaan pyy­dä, et­tä ot­tai­sit hei­tä pois maa­il­mas­ta, vaan et­tä var­je­li­sit hei­dät pa­hal­ta” (Joh. 17:15).

Pyhä Hen­ki kut­suu pa­ran­nuk­seen

Jää­hy­väis­pu­hees­saan Jee­sus ker­toi Py­hän Hen­gen teh­tä­vis­tä: pal­jas­taa mitä on syn­ti, mitä van­hurs­kaus ja mitä tuo­mio (Joh. 16:8–11). Epä­us­ko on kaik­kien syn­tien äi­ti. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan saar­na si­säl­tää­kin ke­ho­tuk­sen pa­ran­nuk­seen ja kut­sun Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Sa­mal­la lu­va­taan us­koa syn­nit an­teek­si Her­ran Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä. Ih­mi­nen tu­lee van­hurs­kaak­si, Ju­ma­lal­le kel­paa­vak­si, us­ko­mal­la, et­tä Ju­ma­lan Poi­ka so­vit­ti mei­dän syn­ti­vel­kam­me kuo­le­mal­laan.

Kun ih­mi­nen saa pa­ran­nuk­sen ar­mon, hän saa Py­hän Hen­gen sy­dä­meen­sä. Hä­nes­tä tu­lee pyhä, täs­tä maa­il­mas­ta Ju­ma­lal­le ero­tet­tu. Kris­til­li­syy­den van­ha sa­non­ta ”Saam­me us­koa it­sem­me pa­hoi­na py­hik­si ja syn­ti­si­nä van­hurs­kaik­si” ku­vaa hy­vin jär­jel­le kä­sit­tä­mä­tön­tä to­tuut­ta, jon­ka vain us­kon kaut­ta voim­me ko­kea to­dek­si.

Jee­suk­sen ope­tus jat­kuu maa­il­mas­sa Py­hän Hen­gen työ­nä hä­nen seu­ra­kun­nas­saan. Ar­mon val­ta­kun­nan asuk­kail­le saar­na­taan joka päi­vä ar­mos­ta kaik­ki syn­nit an­teek­si. Kun kil­voi­tus päät­tyy, saam­me siir­tyä kun­ni­an val­ta­kun­taan, tai­vaan ko­tiin. Pyhä Hen­ki yh­dis­tää maan pääl­lä kil­voit­te­le­van seu­ra­kun­nan tai­vaas­sa rie­muit­se­vaan seu­ra­kun­taan. Toi­vo rak­kai­den pois­nuk­ku­nei­den lä­heis­tem­me nä­ke­mi­ses­tä ker­ran tai­vaas­sa an­taa meil­le voi­maa kil­voi­tel­la koh­ti lu­vat­tua pää­mää­rää.

Ka­le­vi Nie­mi­kor­pi

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 20.4.2016.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh. 16:5–15

Bib­lia: Mut­ta nyt minä me­nen sen tykö, joka mi­nun lä­het­ti, ja ei teis­tä mi­nul­ta ken­kään kysy: ku­hun­kas me­net? Vaan et­tä minä olen näi­tä teil­le pu­hu­nut, niin mur­he täyt­tää tei­dän sy­dä­men­ne. Kui­ten­kin sa­non minä teil­le to­tuu­den: se on teil­le tar­peel­li­nen, et­tä minä me­nen pois; sil­lä el­len minä mene pois, niin ei Loh­dut­ta­ja tule tei­dän ty­kön­ne; mut­ta jos minä me­nen pois, niin minä hä­nen teil­le lä­he­tän. Ja kuin hän tu­lee, niin hän nuh­te­lee maa­il­maa syn­nin täh­den, ja van­hurs­kau­den täh­den, ja tuo­mi­on täh­den. Syn­nin täh­den to­sin, et­tei he us­ko mi­nun pääl­le­ni; mut­ta van­hurs­kau­den täh­den, et­tä minä me­nen Isä­ni tykö, ja et­tet­te mi­nua sil­leen näe; mut­ta tuo­mi­on täh­den, et­tä tä­män maa­il­man pää­mies on tuo­mit­tu. Mi­nul­la on vie­lä pal­jon sa­no­mis­ta, mut­ta et­te voi nyt kan­taa. Vaan kuin se tu­lee, to­tuu­den Hen­ki, hän joh­dat­taa tei­tä kaik­keen to­tuu­teen; sil­lä ei hän puhu it­ses­tän­sä, vaan mitä hän kuu­lee, sitä hän pu­huu, ja tu­le­vai­sia hän teil­le il­moit­taa. Hän on mi­nua kun­ni­oit­ta­va; sil­lä hän ot­taa mi­nun omas­ta­ni ja il­moit­taa teil­le. Kaik­ki, mitä Isäl­lä on, ne ovat mi­nun; sen­täh­den minä sa­noin, et­tä hän ot­taa mi­nun omas­ta­ni ja il­moit­taa teil­le.

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus sa­noi: ”Nyt minä me­nen hä­nen luok­seen, joka on mi­nut lä­het­tä­nyt. Ku­kaan teis­tä ei kysy mi­nul­ta, min­ne minä me­nen, vaan sy­dä­men­ne on täyn­nä mur­het­ta sen joh­dos­ta, mitä teil­le sa­noin. Mut­ta minä sa­non teil­le to­tuu­den: teil­le on hyö­dyk­si, et­tä minä me­nen pois. El­len mene, ei Puo­lus­ta­ja voi tul­la luok­sen­ne. Mut­ta men­ty­ä­ni pois minä lä­he­tän hä­net luok­sen­ne, ja hän tu­lee ja pal­jas­taa, et­tä maa­il­ma on vää­räs­sä, hän pal­jas­taa, mitä on syn­ti, mitä van­hurs­kaus ja mitä tuo­mio. Syn­ti on sii­nä, et­tä ih­mi­set ei­vät us­ko mi­nuun, van­hurs­kaus tu­lee jul­ki sii­nä, et­tä minä me­nen Isän luo et­te­kä te enää näe mi­nua, ja tuo­mio on sii­nä, et­tä tä­män maa­il­man ruh­ti­nas on tuo­mit­tu. Pal­jon enem­män­kin mi­nul­la oli­si teil­le pu­hut­ta­vaa, mut­ta te et­te vie­lä ky­ke­ne ot­ta­maan sitä vas­taan. Kun To­tuu­den Hen­ki tu­lee, hän joh­taa tei­dät tun­te­maan koko to­tuu­den. Hän ei näet puhu omis­sa ni­mis­sään, vaan pu­huu sen, min­kä kuu­lee, ja il­moit­taa teil­le, mitä on tu­le­va. Hän kir­kas­taa mi­nut, sil­lä sen, min­kä hän teil­le il­moit­taa, hän saa mi­nul­ta. Kaik­ki, mikä on Isän, on myös mi­nun. Sik­si sa­noin, et­tä hän saa mi­nul­ta sen, min­kä hän teil­le il­moit­taa.”

14.8.2020

Kun si­nun sa­na­si avau­tuu, se va­lai­see, tyh­mä­kin saa sii­tä ym­mär­rys­tä. Ps. 119:130

Viikon kysymys