JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Tyhjällä haudalla kuultiin ilosanoma

Sana sunnuntaiksi
17.4.2022 7.00

Juttua muokattu:

13.4. 13:16
2022041313162220220417070000

Anna-Leena Saukko

Anna-Leena Saukko

Mik­ko Y. Kin­nu­nen

Pää­si­äi­sen ta­pah­tu­mat ju­lis­ta­vat, et­tä syn­nin val­ta on voi­tet­tu.

Oli var­hai­nen aa­mu. Sa­pat­ti oli juu­ri päät­ty­nyt. Jee­suk­sen kuo­le­mas­ta ja hau­taa­mi­ses­ta oli ku­lu­nut kol­me päi­vää. Mag­da­lan Ma­ria, Jo­han­na, Jaa­ko­bin äi­ti Ma­ria sekä muu­ta­mia mui­ta nai­sia saa­pui toi­mit­ta­maan vii­meis­tä rak­kau­den pal­ve­lus­ta Jee­suk­sel­le.

Luuk­kaan ku­vauk­sen mu­kaan nai­set oli­vat ol­leet seu­raa­mas­sa Gol­ga­tan ras­kai­ta ta­pah­tu­mia sekä Jee­suk­sen hau­taa­mis­ta. He oli­vat omin sil­min näh­neet, kuin­ka hau­ta­luo­lan auk­ko lo­puk­si sul­jet­tiin. Kun he nyt saa­pui­vat hau­dal­le, yl­lä­tys oli suu­ri − hau­dan sul­ke­va kivi oli vie­ri­tet­ty pois. Vie­lä suu­rem­pi häm­mäs­tys heil­le oli, et­tei Jee­sus enää ol­lut­kaan hau­das­sa.

Jee­sus on ylös­nou­se­mus ja elä­mä

Hau­dal­la oli kak­si mies­tä sä­deh­ti­vän kirk­kais­sa vaat­teis­sa. Nämä Her­ran en­ke­lit sa­noi­vat nai­sil­le: ”Mik­si et­sit­te elä­vää kuol­lei­den jou­kos­ta? Ei hän ole tääl­lä, hän on nous­sut kuol­leis­ta. Muis­ta­kaa, mitä hän sa­noi teil­le ol­les­saan vie­lä Ga­li­le­as­sa: ’Näin täy­tyy käy­dä: Ih­mi­sen Poi­ka an­ne­taan syn­tis­ten ih­mis­ten kä­siin ja ris­tiin­nau­li­taan, mut­ta kol­man­te­na päi­vä­nä hän nou­see kuol­leis­ta.’” (Luuk. 24:5−7.) Jee­sus it­se oli tä­män heil­le ker­to­nut.

Voi vain ku­vi­tel­la, kuin­ka val­ta­va häm­men­nys ja ilo täyt­ti si­sar­ten mie­let. Rak­kain Jee­sus ei ol­lut­kaan kuol­lut. Hän oli voit­ta­nut kuo­le­man val­lan ja nous­sut ylös! Jee­sus sa­noo: ”Minä olen ylös­nou­se­mus ja elä­mä. Joka us­koo mi­nuun, saa elää, vaik­ka kuo­lee­kin, ei­kä yk­si­kään, joka elää ja us­koo mi­nuun, iki­nä kuo­le. Us­kot­ko tä­män?” (Joh. 11:25−26.) Kan­nat­taa us­koa.

Pie­ta­rin toi­vo he­rää

Nai­set läh­ti­vät hau­dal­ta ja ker­toi­vat uu­ti­set apos­to­leil­le, mut­ta nämä ei­vät us­ko­neet hei­tä. Ei ih­me, sil­lä vain muu­ta­ma päi­vä sit­ten oli ko­et­tu jär­kyt­tä­viä asi­oi­ta. Epä­toi­vo oli mu­ser­ta­nut mie­let.

Eh­kä kaik­kein epä­toi­voi­sin oli Pie­ta­ri. Kii­ras­tors­tai-il­ta­na hän oli jou­tu­nut kiel­tä­jän pai­kal­le. Pie­ta­ri var­mas­ti muis­ti Jee­suk­sen ar­mah­ta­van kat­seen. Hä­nel­lä oli­si ol­lut asi­aa Mes­ta­ril­le.

Pie­ta­ri läh­ti juok­su­jal­kaa hau­dal­le, mut­ta löy­si vain kää­rin­lii­nat. Hän­kin ih­met­te­li, mitä on ta­pah­tu­nut. Myö­hem­min Pie­ta­ri sai pa­laa­mi­sen ar­mon ja hä­nes­tä tuli ah­ke­ra Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­mies (esim. Joh. 21:15−19 ja Ap. t. 1−4).

Val­he­saar­naa ei kan­na­ta us­koa

Jee­suk­sen hau­dal­ta läh­ti toi­sen­lai­nen­kin vies­ti, ai­kan­sa va­leu­u­ti­nen. Mat­teuk­sen evan­ke­liu­mis­sa ku­va­taan, kuin­ka Her­ran en­ke­li il­mes­tyi avaa­maan hau­dan. Sil­loin hau­taa var­ti­oi­vat Pi­la­tuk­sen so­ti­laat al­koi­vat va­pis­ta ja kaa­tui­vat kuin kuol­leet maa­han. Sii­tä toi­vut­tu­aan so­ti­laat me­ni­vät yli­pap­pien luok­se ker­to­maan, mitä oli ta­pah­tu­nut. Näi­den neu­vo­tel­tua van­him­pien kans­sa, tu­li­vat he sii­hen tu­lok­seen, et­tä on lai­tet­ta­va liik­keel­le val­he. Yli­pa­pit lah­joi­vat so­ti­laat ra­hal­la ja pyy­si­vät ker­to­maan, et­tä hei­dän nuk­ku­es­saan ope­tus­lap­set va­ras­ti­vat Jee­suk­sen ruu­miin. (Matt. 28:1−15.)

Val­heen saar­naa­jia on ai­na ol­lut liik­keel­lä: ”Sil­lä te olet­te val­heen saar­naa­jat, ja kaik­ki kel­vot­to­mat lää­kä­rit”, sa­noi jo van­hurs­kas Job vil­pil­li­sil­le ys­tä­vil­leen (Job. 13:4). Ei kan­na­ta us­koa val­he­saar­naa. Se, mitä Ju­ma­la sa­nas­saan on il­moit­ta­nut, on yhä tot­ta. Evan­ke­liu­mi on us­kol­la omis­tet­ta­vis­sa.

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 24:1–12

RAA­MAT­TU 1992: En­sim­mäi­se­nä päi­vä­nä sa­pa­tin jäl­keen nai­set jo aa­mu­var­hai­sel­la me­ni­vät hau­dal­le ja ot­ti­vat hank­ki­man­sa tuok­su­öl­jyt mu­kaan. He ha­vait­si­vat, et­tä kivi oli vie­ri­tet­ty hau­dan suul­ta, ja kun he me­ni­vät si­säl­le hau­taan, he ei­vät löy­tä­neet Her­ran Jee­suk­sen ruu­mis­ta. Kun he oli­vat ym­mäl­lä täs­tä, hei­dän edes­sään sei­soi yh­täk­kiä kak­si mies­tä sä­deh­ti­vän kirk­kais­sa vaat­teis­sa. Nai­set pe­läs­tyi­vät ja pai­noi­vat kat­seen­sa maa­han. Mut­ta mie­het sa­noi­vat heil­le: ”Mik­si et­sit­te elä­vää kuol­lei­den jou­kos­ta? Ei hän ole tääl­lä, hän on nous­sut kuol­leis­ta. Muis­ta­kaa, mitä hän sa­noi teil­le ol­les­saan vie­lä Ga­li­le­as­sa: ’Näin täy­tyy käy­dä: Ih­mi­sen Poi­ka an­ne­taan syn­tis­ten ih­mis­ten kä­siin ja ris­tiin­nau­li­taan, mut­ta kol­man­te­na päi­vä­nä hän nou­see kuol­leis­ta.’” Sil­loin he muis­ti­vat, mitä Jee­sus oli pu­hu­nut. Hau­dal­ta pa­lat­tu­aan nai­set vei­vät täs­tä sa­nan yh­del­le­tois­ta ope­tus­lap­sel­le ja kai­kil­le muil­le. Nämä nai­set oli­vat Mag­da­lan Ma­ria, Jo­han­na ja Jaa­ko­bin äi­ti Ma­ria, ja vie­lä mui­ta­kin oli hei­dän kans­saan. He ker­toi­vat kai­ken apos­to­leil­le, mut­ta nämä ar­ve­li­vat nais­ten pu­hu­van omi­aan ei­vät­kä us­ko­neet hei­tä. Pie­ta­ri läh­ti kui­ten­kin juok­su­jal­kaa hau­dal­le. Kur­kis­ta­es­saan si­sään hän näki ai­no­as­taan kää­rin­lii­nat, ja hän läh­ti pois ih­me­tel­len mie­les­sään sitä, mikä oli ta­pah­tu­nut.

BIB­LIA: Mut­ta en­si­mäi­se­nä sab­ba­tin päi­vä­nä, san­gen var­hain, tu­li­vat he hau­dal­le ja kan­toi­vat hy­vän­ha­jui­sia yrt­te­jä, jot­ka he oli­vat val­mis­ta­neet, ja muu­ta­mat hei­dän kans­san­sa, niin he löy­si­vät ki­ven hau­dal­ta vie­ri­te­tyk­si pois, ja me­ni­vät sii­hen si­säl­le ei­kä löy­tä­neet Her­ran Je­suk­sen ruu­mis­ta. Ja ta­pah­tui, kuin he sii­tä epäi­li­vät, kat­so, kak­si mies­tä sei­soi hei­dän ty­kö­nän­sä kiil­tä­vis­sä vaat­teis­sa. Niin he pel­jäs­tyi­vät ja löi­vät kas­von­sa maa­ta päin. He sa­noi­vat heil­le: mik­si te elä­vää kuol­lei­den se­as­sa et­sit­te? Ei hän ole tääl­lä, mut­ta nou­si ylös; muis­ta­kaat, kuin­ka hän teil­le sa­noi, kuin hän vie­lä Ga­li­le­as­sa oli, sa­no­en: Ih­mi­sen Poi­ka pi­tää an­net­ta­man ylön syn­tis­ten ih­mis­ten kä­siin, ja ris­tiin­nau­lit­ta­man, ja kol­man­te­na päi­vä­nä nou­se­man ylös. Ja he muis­ti­vat hä­nen sa­nan­sa ja pa­la­si­vat jäl­leen hau­dal­ta ja il­moit­ti­vat kaik­ki nä­mät yh­del­le­tois­ta­kym­me­nel­le ja kai­kil­le muil­le. Ja ne oli­vat Ma­ria Mag­da­le­na ja Jo­han­na ja Ma­ria, Ja­ko­bin äi­ti, ja mui­ta hei­dän kans­san­sa, jot­ka näi­tä apos­to­leil­le il­moit­ti­vat. Ja hei­dän pu­heen­sa nä­kyi heil­le hou­rauk­sek­si, ei­kä he us­ko­neet hei­tä. Mut­ta Pie­ta­ri nou­si ja juok­si hau­dal­le, ja kuin hän kur­kis­ti si­säl­le, näki hän ai­no­as­ti lii­na­vaat­teet pan­tu­na, ja meni pois ih­me­tel­len it­sel­län­sä sitä, mikä ta­pah­tu­nut oli.

1.7.2022

Nöyrät sinä pelastat, mutta ylpeiden katseen painat alas. Sinä, Herra, sytytät minun lamppuni, sinä, Jumala, tuot pimeyteeni valon. Ps. 18:28–29

Viikon kysymys