Lasse Kokko
Lasse Kokko
Albert Halonen
Hengellisesti sokea ihminen ei näe oman uskonsa tilaa. Vain elävä usko antaa halun pysyä lähellä Jumalaa.
Ihminen on pohtinut syyn ja seurauksen suhdetta aina. Ilmiöille ja tapahtumille on haettu ymmärrettävää selitystä ja seurauksille syyllistä.
Johanneksen evankeliumin 9. luvussa tämä teema on vahvasti läsnä. Johannes kertoo havainnollisesti ja monipuolisesti tapauksen sokeana syntyneestä miehestä, jonka Jeesus teki näkeväksi.
Erikoista juuri tässä kertomuksessa on poikkeuksellisen laaja kuvaus tunnusteon ympärillä käydyistä keskusteluista, todistuspuheenvuoroista ja vastaväitteistä – uskon ja epäuskon kamppailusta.
Ihmeteko aiheutti hämmennystä
Kertomuksesta käy ilmi, että tuon ajan ja kulttuurin ihmiset, Jeesuksen oppilaat mukaan lukien, ajattelivat miehen sokeuden olevan hänen omaa syytään tai vähintään hänen vanhempiensa syntisyyden syytä. Jeesus näki toisin. Juuri miehen sokeus ja se, mitä siitä seuraisi, vaikuttaisi vielä tulevaisuudessa miljoonien ihmisten elämään ja ajatteluun – Jumalan kunniaksi.
Vammaisuuden teologiaan eivät kuulu pohdinnat syistä tai syyllisyyksistä. On kysymys Jumalan teoista ja viisaudesta.
Evankeliumissa kuvataan kiinnostavasti miehen tuttavien ja naapureiden reaktioita, kun sokeana tunnettu kerjäläinen kuljeskelee näkevänä kotikaduillaan. Johanneksen mukaan tapahtumat johtivat erilaisten kuulustelujen kierteeseen. Uskonnolliset auktoriteetit tenttasivat kertomuksen miestä ja tämän vanhempia siitä, missä ja miten mies oli näkökykynsä saanut.
Asetelma oli valmis. Tapahtunut ihme oli kiistaton, ja sille fariseukset eivät voineet mitään. Siksi he keskittyivät miehen parantaneen Jeesuksen persoonan arvostelemiseen ja teon motiivien kyseenalaistamiseen. Fariseusten mielestä Jeesus oli sapatinrikkoja ja Jumalan pilkkaaja.
Sana tuli näkyväksi
Pyhäpäivän evankeliumissa on kuvattuna vain luvun loppuosa, jossa fariseukset vaativat miestä todistamaan heidän näkemyksenä Jeesuksesta oikeaksi. Jeesuksen vastaansanomaton voimateko kuitenkin puhui puolestaan. Se oli näkyvää sanaa, ja siihen mieskin vetosi: ”Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen” (Joh. 9:33). Tämä toteamus sai fariseukset suunniltaan.
Koska fariseuksilla ei ollut mitään todellisia perusteita väittää miehelle vastaan, he solvasivat tätä törkeästi. Lisäksi fariseukset käyttivät kovinta henkistä väkivaltaa, joka silloisessa uskonnollisessa yhteisössä oli mahdollista: he ajoivat miehen ulos synagogasta.
Kuvaus ulos ajamisesta on kaksimerkityksinen. Toisaalta se kuvaa konkreettista tapahtumaa tuossa hetkessä, mutta samalla se kertoo miehen kohtalosta omassa yhteisössään. Hänet erotettiin tai tultaisiin erottamaan synagogasta (Joh. 9:22).
Jeesus on maailman valo
Ajatus sokeudesta ja näkemisestä saa hengellisen sisällön Johanneksen evankeliumissa. Jeesus on maailman valo (Joh. 8:12), joka tekee sokeista näkeviä, ja niistä, jotka luulevat näkevänsä, hän tekee sokeita (Joh. 9:39–41).
Sokeus tässä Johanneksen evankeliumin kertomuksessa kuvaa ihmisen kyvyttömyyttä nähdä itsensä ja hengellisen tilansa totuudellisesti. Epäusko pimittää ja vääristää kuvan. Usko tuo ihmisen elävään yhteyteen maailman valon kanssa. Se antaa kyvyn nähdä, kuka Kristus todella on, ja halun pysyä hänen jalkojensa juuressa – hänen lähellään.
Ihmisen Poika ei ole vain Vanhassa testamentissa ennustettu maailmanlopun merkki, vaan jo nyt elävää todellisuutta niille, jotka uskon kautta näkevät.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys