Al­bert Ha­lo­nen

Hen­gel­li­ses­ti so­kea ih­mi­nen ei näe oman us­kon­sa ti­laa. Vain elä­vä us­ko an­taa ha­lun py­syä lä­hel­lä Ju­ma­laa.

Ih­mi­nen on poh­ti­nut syyn ja seu­rauk­sen suh­det­ta ai­na. Il­mi­öil­le ja ta­pah­tu­mil­le on ha­et­tu ym­mär­ret­tä­vää se­li­tys­tä ja seu­rauk­sil­le syyl­lis­tä.

Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­min 9. lu­vus­sa tämä tee­ma on vah­vas­ti läs­nä. Jo­han­nes ker­too ha­vain­nol­li­ses­ti ja mo­ni­puo­li­ses­ti ta­pauk­sen so­ke­a­na syn­ty­nees­tä mie­hes­tä, jon­ka Jee­sus teki nä­ke­väk­si.

Eri­kois­ta juu­ri täs­sä ker­to­muk­ses­sa on poik­keuk­sel­li­sen laa­ja ku­vaus tun­nus­te­on ym­pä­ril­lä käy­dyis­tä kes­kus­te­luis­ta, to­dis­tus­pu­heen­vuo­rois­ta ja vas­ta­väit­teis­tä – us­kon ja epä­us­kon kamp­pai­lus­ta.

Ih­me­te­ko ai­heut­ti häm­men­nys­tä

Ker­to­muk­ses­ta käy il­mi, et­tä tuon ajan ja kult­tuu­rin ih­mi­set, Jee­suk­sen op­pi­laat mu­kaan lu­kien, ajat­te­li­vat mie­hen so­keu­den ole­van hä­nen omaa syy­tään tai vä­hin­tään hä­nen van­hem­pien­sa syn­ti­syy­den syy­tä. Jee­sus näki toi­sin. Juu­ri mie­hen so­keus ja se, mitä sii­tä seu­rai­si, vai­kut­tai­si vie­lä tu­le­vai­suu­des­sa mil­joo­nien ih­mis­ten elä­mään ja ajat­te­luun – Ju­ma­lan kun­ni­ak­si.

Vam­mai­suu­den te­o­lo­gi­aan ei­vät kuu­lu poh­din­nat syis­tä tai syyl­li­syyk­sis­tä. On ky­sy­mys Ju­ma­lan te­ois­ta ja vii­sau­des­ta.

Evan­ke­liu­mis­sa ku­va­taan kiin­nos­ta­vas­ti mie­hen tut­ta­vien ja naa­pu­rei­den re­ak­ti­oi­ta, kun so­ke­a­na tun­net­tu ker­jä­läi­nen kul­jes­ke­lee nä­ke­vä­nä ko­ti­ka­duil­laan. Jo­han­nek­sen mu­kaan ta­pah­tu­mat joh­ti­vat eri­lais­ten kuu­lus­te­lu­jen kier­tee­seen. Us­kon­nol­li­set auk­to­ri­tee­tit tent­ta­si­vat ker­to­muk­sen mies­tä ja tä­män van­hem­pia sii­tä, mis­sä ja mi­ten mies oli nä­kö­ky­kyn­sä saa­nut.

Ase­tel­ma oli val­mis. Ta­pah­tu­nut ih­me oli kiis­ta­ton, ja sil­le fa­ri­seuk­set ei­vät voi­neet mi­tään. Sik­si he kes­kit­tyi­vät mie­hen pa­ran­ta­neen Jee­suk­sen per­soo­nan ar­vos­te­le­mi­seen ja teon mo­tii­vien ky­see­na­lais­ta­mi­seen. Fa­ri­seus­ten mie­les­tä Jee­sus oli sa­pa­tin­rik­ko­ja ja Ju­ma­lan pilk­kaa­ja.

Sana tuli nä­ky­väk­si

Py­hä­päi­vän evan­ke­liu­mis­sa on ku­vat­tu­na vain lu­vun lop­puo­sa, jos­sa fa­ri­seuk­set vaa­ti­vat mies­tä to­dis­ta­maan hei­dän nä­ke­myk­se­nä Jee­suk­ses­ta oi­ke­ak­si. Jee­suk­sen vas­taan­sa­no­ma­ton voi­ma­te­ko kui­ten­kin pu­hui puo­les­taan. Se oli nä­ky­vää sa­naa, ja sii­hen mies­kin ve­to­si: ”Jos hän ei oli­si Ju­ma­lan mies, hän ei oli­si pys­ty­nyt sel­lai­seen” (Joh. 9:33). Tämä to­te­a­mus sai fa­ri­seuk­set suun­nil­taan.

Kos­ka fa­ri­seuk­sil­la ei ol­lut mi­tään to­del­li­sia pe­rus­tei­ta väit­tää mie­hel­le vas­taan, he sol­va­si­vat tätä tör­ke­äs­ti. Li­säk­si fa­ri­seuk­set käyt­ti­vät ko­vin­ta hen­kis­tä vä­ki­val­taa, joka sil­loi­ses­sa us­kon­nol­li­ses­sa yh­tei­sös­sä oli mah­dol­lis­ta: he ajoi­vat mie­hen ulos sy­na­go­gas­ta.

Ku­vaus ulos aja­mi­ses­ta on kak­si­mer­ki­tyk­si­nen. Toi­saal­ta se ku­vaa konk­reet­tis­ta ta­pah­tu­maa tuos­sa het­kes­sä, mut­ta sa­mal­la se ker­too mie­hen koh­ta­los­ta omas­sa yh­tei­sös­sään. Hä­net ero­tet­tiin tai tul­tai­siin erot­ta­maan sy­na­go­gas­ta (Joh. 9:22).

Jee­sus on maa­il­man valo

Aja­tus so­keu­des­ta ja nä­ke­mi­ses­tä saa hen­gel­li­sen si­säl­lön Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mis­sa. Jee­sus on maa­il­man valo (Joh. 8:12), joka te­kee so­keis­ta nä­ke­viä, ja niis­tä, jot­ka luu­le­vat nä­ke­vän­sä, hän te­kee so­kei­ta (Joh. 9:39–41).

So­keus täs­sä Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­min ker­to­muk­ses­sa ku­vaa ih­mi­sen ky­vyt­tö­myyt­tä näh­dä it­sen­sä ja hen­gel­li­sen ti­lan­sa to­tuu­del­li­ses­ti. Epä­us­ko pi­mit­tää ja vää­ris­tää ku­van. Us­ko tuo ih­mi­sen elä­vään yh­tey­teen maa­il­man va­lon kans­sa. Se an­taa ky­vyn näh­dä, kuka Kris­tus to­del­la on, ja ha­lun py­syä hä­nen jal­ko­jen­sa juu­res­sa – hä­nen lä­hel­lään.

Ih­mi­sen Poi­ka ei ole vain Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa en­nus­tet­tu maa­il­man­lo­pun merk­ki, vaan jo nyt elä­vää to­del­li­suut­ta niil­le, jot­ka us­kon kaut­ta nä­ke­vät.