Jee­suk­sen ly­hyt saar­na Na­sa­re­tin sy­na­go­gas­sa ilah­dut­ti kuu­li­joi­ta. Evan­ke­liu­mi­teks­tim­me edel­lä Jee­sus pu­huu: ”Tä­nään, tei­dän kuul­ten­ne, on tämä kir­joi­tus käy­nyt to­teen.” Se oli hen­ki­lö­koh­tai­nen ilo­sa­no­ma, joka he­rät­ti toi­veen: Mi­nul­le jo­tain hy­vää, nyt ja tä­nään! Pian tu­li­vat kui­ten­kin epäi­lyk­set: Tuo on pai­kal­li­nen työ­mies, Joo­se­fin poi­ka Na­sa­re­tis­ta. Mitä hän voi tie­tää?

Taus­tat na­sa­re­ti­lais­ten tie­dos­sa

Teks­tim­me al­kaa Jee­suk­sen vas­tauk­sel­la näil­le epäi­li­jöil­le. Hän ky­syy, pi­täi­si­kö hä­nen kuu­li­joi­den mie­les­tä sa­noa: ”Lää­kä­ri, pa­ran­na it­se­si.” Jee­sus käyt­tää pai­kal­lis­ta sa­non­taa, joka saat­toi tar­koit­taa ke­ho­tuk­sia "lää­kä­ri, hoi­da it­se­si kun­toon" tai "huo­leh­di omis­ta asi­ois­ta­si". Toi­nen Jee­suk­sen vas­taus liit­tyi tun­nus­te­koi­hin. Mo­net lu­pa­si­vat us­koa, jos nä­ki­si­vät riit­tä­vän suu­ren ih­meen. Vas­tauk­sek­si Jee­sus to­te­si: Us­ko­kaa mi­nua!

Jee­sus koki ko­ti­seu­ra­kun­tan­sa kes­kel­lä sa­nan­pal­ve­li­jal­le tut­tu­ja tun­te­muk­sia ja tie­si ih­mis­ten aja­tuk­set. Na­sa­re­ti­lai­set tun­si­vat hä­nen per­he­taus­tan­sa, kou­lu­tuk­sen­sa ja koko hä­nen elä­män­sä. Ai­no­as­taan se, et­tä hän oli Ju­ma­lan poi­ka, ei ol­lut hei­dän tie­dos­saan. Tätä Jee­sus yrit­ti heil­le va­lais­ta, mut­ta teks­ti­koh­das­ta pää­tel­len hei­koin tu­lok­sin.

Sana sat­tui koh­dal­le

Ju­ma­lan sa­nan tul­les­sa omal­le koh­dal­le pu­hut­te­le­va­na se on syy­tä ot­taa sy­dä­meen tut­kis­kel­ta­vak­si. Teks­ti­koh­das­sam­me no­pea tun­ne­re­ak­tio joh­ti na­sa­re­ti­lai­sia kii­vau­teen ja vi­haan. Jee­suk­sen suu py­rit­tiin tuk­ki­maan mah­dol­li­sim­man pian hä­nen lu­kies­saan en­nen kir­joi­tet­tua Ju­ma­lan sa­naa. Juu­ta­lai­set tun­si­vat var­mas­ti hy­vin kir­joi­tuk­set Elia-pro­fee­tas­ta.

Jee­suk­sen ly­hyt se­li­tys teks­tis­tä, jos­sa pro­feet­ta va­lai­si hä­nen ju­ma­luut­taan, ei pa­lan­nut tyh­jä­nä lä­het­tä­jäl­leen (Jes. 55:11), vaan täyt­ti teh­tä­vän­sä. Jee­sus to­teut­ti va­lit­se­mal­laan ker­to­muk­sel­la pro­feet­ta Je­re­mi­an ope­tus­ta: ”Py­säh­ty­kää ja kat­so­kaa, min­ne olet­te me­nos­sa, ot­ta­kaa op­pia men­neis­tä ajois­ta” (Jer. 6:16). Pro­feet­ta Eli­as­ta ker­to­val­la ta­pah­tu­mal­la Jee­sus osoit­ti, et­tei ole mi­tään uut­ta au­rin­gon al­la (Saarn.1:9).

Näyt­tää sil­tä, et­tä täs­sä ta­pauk­ses­sa sa­nan tuli sa­tut­taa; oli louk­kaa­vaa, et­tä juu­ta­lais­ten rin­nal­le nos­tet­tiin pa­ka­noi­ta edes py­hän kir­joi­tuk­sen va­los­sa. Tar­koi­tus oli he­rät­tää pa­ran­nuk­sen tar­ve, mut­ta kuu­li­joi­den sy­dän ei näyt­tä­nyt avau­tu­van us­kol­le. Us­kon en­sim­mäi­nen he­del­mä on rak­kaus, joka ei he­rän­nyt kuu­li­jois­sa (Gal. 5:22).

Ju­ma­la vie sa­naan­sa sin­ne, mis­sä on vas­taa­not­ta­vaa us­koa. Oma­van­hurs­kaan pa­ran­nus oli Na­sa­re­tin sy­na­go­gas­sa har­vi­nai­nen ta­pah­tu­ma. Jee­sus ei täs­tä syys­tä teh­nyt mon­ta­kaan ih­me­työ­tä Na­sa­re­tis­sa. Ih­mis­ten epä­us­ko siel­lä häm­mäs­tyt­ti hän­tä

(Mark. 6:5).

Kut­su hen­ki­lö­koh­tai­seen us­koon

On loh­dul­lis­ta, et­tä us­ko on hen­ki­lö­koh­tai­nen. Epä­us­kon pal­jou­des­ta huo­li­mat­ta jo­kai­sel­la on lupa us­koa. Jee­sus­kin ke­hot­ti hen­ki­lö­koh­tai­seen us­koon, vaik­ka pu­hui Na­sa­re­tin sy­na­go­gas­sa ol­leil­le yh­tei­ses­ti.

Sar­pa­tin les­ki ja syy­ri­a­lai­nen Naa­man sai­vat us­koa pro­fee­tan tuo­man sa­nan. Hei­dät, pa­ka­nat, puh­dis­tet­tiin, vaik­ka Is­ra­el kär­si syn­neis­tään Ju­ma­lan sal­li­maa kui­vuut­ta ja nä­län­hä­tää. Ju­ma­la oli tuol­loin­kin yl­pei­tä vas­taan, mut­ta köy­hil­le ar­mol­li­nen (Jaak. 4:6).

Ju­ma­lan sa­naa ei voi py­säyt­tää

Kris­tus oli ”Lo­gos” eli ih­mi­sek­si tul­lut Ju­ma­lan sana. Ko­ti­seu­ra­kun­nan kii­vaat jä­se­net raa­ha­si­vat Jee­suk­sen jyr­kän­teel­le heit­tääk­seen hä­net alas. Kris­tuk­sen sa­nal­le oli edel­leen tar­vet­ta, jo­ten mur­ha­työ, jon­ka kii­vai­li­jat var­mas­ti­kin pe­rus­te­li­vat Moo­sek­sen lail­la, ei on­nis­tu­nut.

Moo­sek­sen lain ai­noa on­nis­tu­nut täyt­tä­jä kä­ve­li tyy­nes­ti pai­kal­ta pois. Ih­mi­sen tai saa­ta­nan toi­min­ta ei py­säyt­tä­nyt Ju­ma­lan sa­naa. Sitä ei py­säy­tä tä­nään­kään ku­kaan. Se me­nes­tyy ja kut­suu ih­mi­siä so­pi­val­la ja so­pi­mat­to­mal­la ajal­la pa­ran­nuk­seen ja Ju­ma­lan las­ten yh­tey­teen. On et­sik­ko­ai­ka edel­leen.

Pen­na Par­vi­ai­nen

Kir­joi­tus jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 20.8.2014

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu: Ps. 81:9–17; Jer. 6:16–19; Room. 11:17–24; Luuk. 4:23–30