Mar­ko Tyys­kä

Jee­sus aut­toi sa­dan­pääl­lik­köä suu­res­sa hä­däs­sä – vie­lä­kin Ju­ma­la tar­jo­aa apua ja loh­tua sa­nas­saan.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too ti­lan­tees­ta, jos­sa Jee­suk­sen ih­me­te­ot ja ope­tus oli­vat pu­hu­tel­leet ih­mi­siä. Hän oli juu­ri lo­pet­ta­nut vuo­ri­saar­nan­sa ja ih­mi­set oli­vat häm­mäs­tyk­sis­sään hä­nen ope­tuk­ses­taan. Hän opet­ti niin kuin se, jol­le on an­net­tu val­ta, ei niin kuin lai­no­pet­ta­jat.

Jee­sus oli las­keu­tu­nut alas vuo­rel­ta ja saa­pu­nut ko­ti­kau­pun­kiin­sa Ka­per­nau­miin. Kau­pun­gis­sa hä­nen luok­seen tuli Roo­man so­ta­val­lan up­see­ri, sa­dan­pääl­lik­kö, jol­la oli suu­ri hätä.

Jee­sus voi aut­taa hä­däs­sä

Luuk­kaan evan­ke­liu­mi ker­too, et­tä sa­dan­pääl­li­kön suu­res­sa ar­vos­sa pi­tä­mä pal­ve­li­ja oli kuo­le­man­sai­raa­na. Hän ma­ka­si ko­to­na ko­vis­sa tus­kis­sa. So­ti­las oli kuul­lut, et­tä Jee­sus pa­ran­si ih­mi­siä.

Jee­sus tie­tää ja tun­tee kär­si­myk­sen. Sa­dan­pääl­lik­kö us­koi, et­tä Jee­sus voi aut­taa, ja läh­ti ha­ke­maan apua. Jee­suk­sel­la ei oli­si ol­lut juu­ta­lai­se­na lupa men­nä roo­ma­lai­sen mie­hit­tä­jän ko­tiin, mut­ta hä­nen vas­tauk­sen­sa osoit­ti, et­tei hä­däs­sä aut­ta­mi­nen tun­ne ra­jo­ja. Hän oli heti val­mis läh­te­mään sai­raan luok­se ja pa­ran­ta­maan hä­net.

Sa­dan­pääl­li­kön us­ko oli vah­va

Sa­dan­pääl­lik­kö tun­si Ju­ma­lan py­hyy­den ää­rel­lä oman ti­lan­sa ja syn­ti­syy­ten­sä: ”Ei, Her­ra, en minä ole sen ar­voi­nen, et­tä tu­li­sit kat­to­ni al­le. Sano vain sana, ja pal­ve­li­ja­ni pa­ra­nee.” (Matt. 8:8.) Up­see­ri us­koi sa­nan voi­maan. Hän oli it­se­kin so­ti­laa­na tot­tu­nut tot­te­le­maan käs­ky­jä ja ko­men­ta­maan toi­sia. Sa­dan­pääl­li­köl­lä oli vah­va us­ko ja luot­ta­mus, et­tä Jee­sus voi ju­ma­lal­li­sen sa­nan voi­mal­la pa­ran­taa sai­raan.

Jee­sus häm­mäs­tyi mie­hen us­koa ja sa­noi: ”Näin vah­vaa us­koa en ole ta­van­nut yh­del­lä­kään is­ra­e­li­lai­sel­la – – Mene. Ta­pah­tu­koon niin kuin us­kot.” (Matt. 8:10, 13.) Sa­dan­pää­mies us­koi Ju­ma­lan sa­nan to­teu­tu­mi­seen, ja ta­pah­tui ih­mi­sym­mär­ryk­sel­le kä­sit­tä­mä­tön ih­me. Sa­mal­la het­kel­lä pal­ve­li­ja pa­ra­ni.

Pa­ran­ta­va sana on kai­kil­le

Jee­sus tah­toi voi­ma­te­oil­laan pu­hu­tel­la ja he­rä­tel­lä ih­mi­siä sekä to­dis­taa, et­tä hän on Ju­ma­lan poi­ka. Jee­suk­sen ope­tuk­sen ydin oli sa­no­ma Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta, pa­ran­nuk­ses­ta ja kaik­kien syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta. Hän tuli pa­ran­ta­maan syn­ti­sai­rai­ta.

Jee­sus vas­ta­si fa­ri­seuk­sil­le, jot­ka ih­met­te­li­vät, kun hän söi syn­tis­ten kans­sa: ”Ei­vät ter­veet tar­vit­se pa­ran­ta­jaa, vaan sai­raat” (Matt. 9:12). Kaik­ki ei­vät hän­tä us­ko­neet, mut­ta he jot­ka us­koi­vat, sai­vat hä­nel­tä voi­man tul­la Ju­ma­lan lap­sik­si (Joh. 1:12).

Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta kuu­luu edel­leen pa­ran­ta­va sana. Pe­las­tus­ta ei ole ra­jat­tu juu­ta­lai­sen ajat­te­lu­ta­van mu­kaan vain tie­tyl­le jou­kol­le, vaan Py­hän Hen­gen voi­mal­la ju­lis­tet­tu evan­ke­liu­min ilo­sa­no­ma on tar­koi­tet­tu kai­kel­le kan­sal­le. Jee­suk­sen pa­ran­ta­vat sa­nat ta­voit­ta­vat sel­lai­sen ih­mi­sen, jon­ka kor­vat ja sy­dä­men Ju­ma­la on avan­nut. ”Us­ko syn­tyy kuu­le­mi­ses­ta, mut­ta kuu­le­mi­sen syn­nyt­tää Kris­tuk­sen sana” (Room. 10:17).

Lu­pauk­siin voi luot­taa

Us­ko­vai­nen ei usein­kaan tun­ne it­ses­sään sa­dan­pääl­li­kön vah­vaa us­koa. Ju­ma­lan kas­vo­jen edes­sä us­ko­vai­nen tun­tee oman syn­ti­syy­ten­sä. Ope­tus­lap­set­kin ko­ki­vat us­kon heik­kout­ta ja pyy­si­vät Jee­suk­sel­ta li­sää us­koa (Luuk.17:5).

Jee­sus opet­ti, et­tä us­kon mää­rää ei tar­vit­se mi­ta­ta. Pie­nen si­na­pin­sie­me­nen kal­tai­nen us­ko riit­täi­si ih­me­te­koi­hin. (Luuk. 17:5–6.) Evan­ke­liu­min sana on Ju­ma­lan an­ta­ma voi­ma. Yk­sin­ker­tai­nen lap­se­nus­ko riit­tää vie­mään pe­ril­le tai­vaan ko­tiin. Ju­ma­lan lap­si saa iloi­ta ja luot­taa Ju­ma­lan sa­nan lu­pauk­siin.

Evan­ke­liu­mi: Matt. 8:5–13

Raa­mat­tu 1992: Kun Jee­sus oli saa­pu­nut Ka­per­nau­miin, muu­an sa­dan­pääl­lik­kö tuli hä­nen luok­seen ja pyy­si hä­nel­tä apua sa­no­en: ”Her­ra, pal­ve­li­ja­ni ma­kaa ko­to­na hal­vaan­tu­nee­na, ko­vis­sa tus­kis­sa.” Jee­sus sa­noi: ”Minä tu­len ja pa­ran­nan hä­net.” Mut­ta sa­dan­pääl­lik­kö vas­ta­si: ”Ei, Her­ra, en minä ole sen ar­voi­nen, et­tä tu­li­sit kat­to­ni al­le. Sano vain sana, ja pal­ve­li­ja­ni pa­ra­nee. Minä tot­te­len it­se­kin tois­ten käs­ky­jä ja ko­men­nan omia so­ti­lai­ta­ni. Kun sa­non so­ti­laal­le: ’Mene’, niin hän me­nee, tai toi­sel­le: ’Tule’, niin hän tu­lee, tai pal­ve­li­jal­le­ni: ’Tee tämä’, niin hän te­kee.” Tä­män kuul­les­saan Jee­sus häm­mäs­tyi ja sa­noi niil­le, jot­ka hän­tä seu­ra­si­vat: ”To­ti­ses­ti: näin vah­vaa us­koa en ole ta­van­nut yh­del­lä­kään is­ra­e­li­lai­sel­la. Minä sa­non teil­le, et­tä niin idäs­tä kuin län­nes­tä tu­lee mo­nia, jot­ka tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa käy­vät ate­ri­al­le yh­des­sä Ab­ra­ha­min, Ii­sa­kin ja Jaa­ko­bin kans­sa. Mut­ta ne, joi­den oli mää­rä pe­riä val­ta­kun­ta, hei­te­tään ulos pi­mey­teen. Siel­lä it­ke­tään ja ki­ris­tel­lään ham­pai­ta.” Sit­ten Jee­sus sa­noi sa­dan­pääl­li­köl­le: ”Mene. Ta­pah­tu­koon niin kuin us­kot.” Sil­lä het­kel­lä pal­ve­li­ja pa­ra­ni.

Bib­lia: Mut­ta kuin Je­sus meni Ka­per­nau­miin, tuli sa­dan­pää­mies hä­nen ty­kön­sä, ja ru­koi­li hän­tä, ja sa­noi: Her­ra! Mi­nun pal­ve­li­a­ni sai­ras­taa ko­to­na hal­vat­tu­na, ja ko­vin vai­va­taan. Je­sus sa­noi hä­nel­le: minä tu­len ja pa­ran­nan hä­nen. Niin sa­dan­pää­mies vas­ta­si ja sa­noi: Her­ra, en ole minä mah­dol­li­nen, et­tä sinä tu­let mi­nun kat­to­ni al­le; vaan sano ai­no­as­ti sana, niin pal­ve­li­a­ni pa­ra­nee. Sil­lä minä olen myös ih­mi­nen toi­sen val­lan al­la, ja mi­nun al­la­ni on so­ta­mie­hiä, ja sa­non täl­le: mene! ja hän me­nee, ja toi­sel­le: tule! ja hän tu­lee, ja pal­ve­li­al­le­ni: tee tämä! ja hän te­kee. Kuin Jee­sus tä­män kuu­li, ih­met­te­li hän, ja sa­noi heil­le, jot­ka seu­ra­si­vat: to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: en ole minä löy­tä­nyt sen­kal­tais­ta us­koa Is­ra­e­lis­sa. Mut­ta minä sa­non teil­le: mon­ta tu­le­vat idäs­tä ja län­nes­tä, ja pi­tää Ab­ra­ha­min, Isaa­kin ja Ja­ko­bin kans­sa tai­vaan val­ta­kun­nas­sa is­tu­man. Mut­ta val­ta­kun­nan lap­set hei­te­tään ul­ko­nai­seen pi­mey­teen: siel­lä pi­tää ole­man it­ku ja ham­mas­ten ki­ris­tys. Ja Je­sus sa­noi sa­dan­pää­mie­hel­le: mene, ja niin­kuin sinä us­koit, niin si­nul­le ta­pah­tu­koon. Ja sil­lä het­kel­lä pa­ra­ni hä­nen pal­ve­li­an­sa.