En­nen van­git­se­mis­taan Jee­sus kään­tyi ru­kouk­ses­sa Isän­sä puo­leen. Jää­hy­väis­ru­kouk­ses­saan Jee­sus pu­huu teh­tä­väs­tään maa­il­mas­sa ja ru­koi­lee ope­tus­las­ten­sa ja seu­raa­jien­sa puo­les­ta.

Jee­sus il­mai­si Ju­ma­lan voi­man ja kirk­kau­den maa­il­man kes­kel­lä, jot­ta ih­mi­set us­koi­si­vat Ju­ma­lan lä­het­tä­neen hä­net. Jee­sus il­moit­ti maa­il­mas­sa Ju­ma­lan sa­nan, evan­ke­liu­min. Kaik­ki, jot­ka vas­taa­not­ti­vat Jee­suk­sen sa­no­man, sai­vat uu­des­ti­syn­tyä Ju­ma­lan lap­sik­si. Maa­il­man pi­mey­den lap­ses­ta tu­lee us­ko­mi­sen het­kel­lä va­lon lap­si Ju­ma­lan val­ta­kun­taan (Kol. 1:12–14).

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan asuk­kaat saa­vat ol­la tur­vas­sa Jee­suk­sen ni­men al­la. Muu­ta ni­meä ei ole tai­vaan al­le an­net­tu, joka pe­las­tai­si (Ap. t. 4:12). Mei­dän­kin päi­vi­näm­me evan­ke­liu­mia syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta ju­lis­te­taan Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä. Sana vai­kut­taa heis­sä, jot­ka evan­ke­liu­min ot­ta­vat vas­taan (1. Tess. 2:13).

Maa­il­mas­sa, ei maa­il­mas­ta

Vaik­ka us­ko­vai­sen to­del­li­nen koti on tai­vaas­sa, on osa­nam­me elää meil­le mää­rät­ty eli­nai­ka täs­sä maa­il­mas­sa. Eläm­me Ju­ma­lan sa­nan vii­toit­ta­mal­la kai­dal­la elä­män tiel­lä. Elä­mä täs­sä ajas­sa on ly­hyt, ja odo­tam­me pa­rem­paa, tai­vaal­lis­ta isän­maa­ta en­nen us­ko­nei­den ta­voin (Hepr. 11:16). Eri­lais­ten ko­et­te­le­mus­ten uu­vut­ta­mi­na tun­nem­me eri­tyis­tä tai­va­si­kä­vää. Kai­pai­sim­me pääs­tä us­kos­ta nä­ke­mi­seen.

Maa­il­man epä­luu­lo ja viha voi­vat koh­da­ta us­ko­vais­ta sil­loin, kun em­me va­el­la tä­män maa­il­man me­non mu­kai­ses­ti. Kun us­ko on elä­män kal­lein asia, ei ha­lua pa­hen­taa omaa­tun­toa tai rik­koa us­ko­vais­ten vä­lis­tä rak­kaut­ta (Gal. 5:24–26). Syn­nis­tä va­roit­ta­mi­nen saat­taa kuu­los­taa us­kos­ta osat­to­man mie­les­tä tuo­mit­se­mi­sel­ta. Kui­ten­kin syn­nis­tä va­roit­ta­mi­nen kuu­luu Ju­ma­lan val­ta­kun­nan var­ti­o­mie­hil­le (Hes. 33:7–9).

Kul­jem­me kai­taa tie­tä

Jos­kus voi kuul­la väi­tet­tä­vän elä­vää kris­til­li­syyt­tä ih­mi­so­pik­si ja ar­mo­neu­vo­ja pe­rin­näis­sään­nöik­si, mut­ta näi­den aja­tus­ten ta­ka­na on kään­ty­mä­tön sy­dän. In­hi­mil­li­nen ih­mi­nen mie­luum­min ra­ken­tai­si hen­gel­li­syy­ten­sä il­man pa­ran­nus­ta omien mie­li­pi­tei­den­sä va­raan ja eläi­si oman li­han­sa tah­dol­le kuu­li­ai­se­na, jon­ka seu­rauk­se­na Hen­gen luo­ma uu­si elä­mä näyt­tää vie­raal­ta (Ef. 4:17–24). Raa­mat­tu ke­hot­taa mei­tä kul­ke­maan kai­taa tie­tä asu­es­sam­me muu­ka­lai­si­na vie­raas­sa maa­il­mas­sa. Kris­ti­tyn elä­mä voi ol­la pu­hut­te­le­vaa epä­us­koi­sil­le. (1. Piet. 2:11–12.)

Ju­ma­lan lap­si­na olem­me kak­si­o­sai­sia. Vaik­ka olem­me sa­nan voi­mas­sa uu­des­ti­syn­ty­neet Ju­ma­lan lap­sik­si, meis­sä elää syn­ti, joka hou­kut­taa luo­pu­maan lap­sen osas­ta. Kun us­kon­kil­voi­tus vie jos­kus kui­van erä­maan kaut­ta, voi mat­kan ja tien ul­ko­puo­lel­la nä­kyä hou­kut­te­le­via kei­tai­ta. Ne ovat kan­gas­tuk­sia, jot­ka lu­paa­vat ais­teil­le ja tie­don­ja­nol­le sel­lais­ta tyy­dy­tys­tä, joka on tai­vaan tien kul­ki­jal­le va­hin­gol­lis­ta. (ks. 1. Moos. 3:6.)

Tai­vaal­li­nen esi­ru­koi­li­ja

Ju­ma­la vah­vis­ti Jee­suk­sen lu­nas­tus­työn he­rät­tä­mäl­lä hä­net kuol­leis­ta. Jee­sus il­mes­tyi ope­tus­lap­sil­leen usein nel­jän­kym­me­nen päi­vän ajan ja pu­hui heil­le Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta (Ap. t. 1:3). Tä­män jäl­keen Isä Ju­ma­la ot­ti hä­net tai­vaa­seen. On loh­dul­lis­ta, et­tä meil­lä on Isän ty­kö­nä esi­ru­koi­li­ja­na Jee­sus, jon­ka kaut­ta meil­lä on pää­sy Ju­ma­lan yh­tey­teen (Hepr. 7:25).

Jee­suk­sel­le ei jää vie­raak­si mei­dän heik­kou­tem­me, sil­lä hän on kul­ke­nut ih­mi­sen tien tä­män maa­il­man kes­kel­lä kaik­ki­ne ko­et­te­le­muk­si­neen (Hepr. 4:15). Her­ran Jee­suk­sen ni­men kaut­ta saam­me päi­vit­täin lä­hes­tyä Ju­ma­laa oma­na rak­kaa­na tai­vaal­li­se­na Isä­näm­me.

Ju­ma­la ei ole lap­sil­leen an­ka­ra tuo­ma­ri, vaan hän nä­kee hei­dät oman rak­kaan Poi­kan­sa py­hän ve­ren puh­dis­ta­mas­sa ja val­kai­se­mas­sa van­hurs­kau­den vaat­tees­sa. Evan­ke­liu­min us­ko­jat ”on pes­ty puh­taik­si ja teh­ty py­hik­si ja van­hurs­kaik­si Her­ran Jee­suk­sen Kris­tuk­sen ni­mes­sä ja Ju­ma­lam­me Hen­gen voi­mas­ta” (1. Kor. 6:11). Kan­nat­taa vie­lä us­koa.

Har­ri Hau­ta­la

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 3.5.2017

Ku­vi­tus­ku­va: H.H.

Bib­lia

En minä sil­leen ole maa­il­mas­sa, mut­ta he ovat maa­il­mas­sa, ja minä tu­len si­nun ty­kös. Pyhä Isä! Kät­ke nii­tä, jot­ka sinä mi­nul­le an­noit, si­nun ni­mes täh­den, et­tä he oli­si­vat yk­si niin kuin me­kin! Kuin minä olin hei­dän kans­san­sa maa­il­mas­sa, niin minä kät­kin hei­tä si­nun ni­mes­säs: ne, jot­kas mi­nul­le an­noit, kät­kin minä, ja ei niis­tä ken­kään ka­don­nut, vaan se ka­do­tuk­sen lap­si, et­tä Raa­mat­tu täy­tet­täi­siin.

Mut­ta nyt minä tu­len si­nun ty­kös ja pu­hun näi­tä maa­il­mas­sa, et­tä heis­sä olis mi­nun ilo­ni täy­del­li­nen. Minä an­noin heil­le si­nun sa­nas, ja maa­il­ma vi­ha­si hei­tä; sil­lä ei he ole maa­il­mas­ta, niin kuin en mi­nä­kään maa­il­mas­ta ole. En minä ru­koi­le, et­täs hei­tä ot­tai­sit pois maa­il­mas­ta, vaan et­täs hei­tä pa­has­ta var­je­li­sit. Ei he ole maa­il­mas­ta, niin kuin en mi­nä­kään maa­il­mas­ta ole. Py­hi­tä hei­tä to­tuu­des­sas! Si­nun pu­hees on to­tuus.

Raa­mat­tu 1992

Minä en enää ole maa­il­mas­sa, mut­ta he jää­vät maa­il­maan, kun tu­len luok­se­si. Pyhä Isä, suo­je­le hei­tä ni­me­si voi­mal­la, sen ni­men, jon­ka olet mi­nul­le an­ta­nut, jot­ta he oli­si­vat yh­tä, niin kuin me olem­me yh­tä. Kun olin hei­dän kans­saan, suo­je­lin hei­tä ni­me­si voi­mal­la, sen ni­men, jon­ka olet mi­nul­le an­ta­nut. Minä var­je­lin hei­dät, ei­kä yk­si­kään heis­tä jou­tu­nut huk­kaan, pait­si se, jon­ka täy­tyi jou­tua ka­do­tuk­seen, jot­ta kir­joi­tus kä­vi­si to­teen.

Nyt minä tu­len si­nun luok­se­si. Pu­hun tä­män, kun vie­lä olen maa­il­mas­sa, jot­ta mi­nun ilo­ni täyt­täi­si hei­dät. Minä olen il­moit­ta­nut heil­le sa­na­si, ja he ovat saa­neet osak­seen maa­il­man vi­han, kos­ka ei­vät kuu­lu maa­il­maan, niin kuin en mi­nä­kään kuu­lu. En kui­ten­kaan pyy­dä, et­tä ot­tai­sit hei­dät pois maa­il­mas­ta, vaan et­tä var­je­li­sit hei­dät pa­hal­ta. He ei­vät kuu­lu maa­il­maan, niin kuin en mi­nä­kään kuu­lu. Py­hi­tä hei­dät to­tuu­del­la­si. Si­nun sa­na­si on to­tuus.