JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Us­ko­vai­se­na maa­il­mas­sa

Sana sunnuntaiksi
7.5.2017 7.00

En­nen van­git­se­mis­taan Jee­sus kään­tyi ru­kouk­ses­sa Isän­sä puo­leen. Jää­hy­väis­ru­kouk­ses­saan Jee­sus pu­huu teh­tä­väs­tään maa­il­mas­sa ja ru­koi­lee ope­tus­las­ten­sa ja seu­raa­jien­sa puo­les­ta.

Jee­sus il­mai­si Ju­ma­lan voi­man ja kirk­kau­den maa­il­man kes­kel­lä, jot­ta ih­mi­set us­koi­si­vat Ju­ma­lan lä­het­tä­neen hä­net. Jee­sus il­moit­ti maa­il­mas­sa Ju­ma­lan sa­nan, evan­ke­liu­min. Kaik­ki, jot­ka vas­taa­not­ti­vat Jee­suk­sen sa­no­man, sai­vat uu­des­ti­syn­tyä Ju­ma­lan lap­sik­si. Maa­il­man pi­mey­den lap­ses­ta tu­lee us­ko­mi­sen het­kel­lä va­lon lap­si Ju­ma­lan val­ta­kun­taan (Kol. 1:12–14).

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan asuk­kaat saa­vat ol­la tur­vas­sa Jee­suk­sen ni­men al­la. Muu­ta ni­meä ei ole tai­vaan al­le an­net­tu, joka pe­las­tai­si (Ap. t. 4:12). Mei­dän­kin päi­vi­näm­me evan­ke­liu­mia syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta ju­lis­te­taan Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä. Sana vai­kut­taa heis­sä, jot­ka evan­ke­liu­min ot­ta­vat vas­taan (1. Tess. 2:13).

Maa­il­mas­sa, ei maa­il­mas­ta

Vaik­ka us­ko­vai­sen to­del­li­nen koti on tai­vaas­sa, on osa­nam­me elää meil­le mää­rät­ty eli­nai­ka täs­sä maa­il­mas­sa. Eläm­me Ju­ma­lan sa­nan vii­toit­ta­mal­la kai­dal­la elä­män tiel­lä. Elä­mä täs­sä ajas­sa on ly­hyt, ja odo­tam­me pa­rem­paa, tai­vaal­lis­ta isän­maa­ta en­nen us­ko­nei­den ta­voin (Hepr. 11:16). Eri­lais­ten ko­et­te­le­mus­ten uu­vut­ta­mi­na tun­nem­me eri­tyis­tä tai­va­si­kä­vää. Kai­pai­sim­me pääs­tä us­kos­ta nä­ke­mi­seen.

Maa­il­man epä­luu­lo ja viha voi­vat koh­da­ta us­ko­vais­ta sil­loin, kun em­me va­el­la tä­män maa­il­man me­non mu­kai­ses­ti. Kun us­ko on elä­män kal­lein asia, ei ha­lua pa­hen­taa omaa­tun­toa tai rik­koa us­ko­vais­ten vä­lis­tä rak­kaut­ta (Gal. 5:24–26). Syn­nis­tä va­roit­ta­mi­nen saat­taa kuu­los­taa us­kos­ta osat­to­man mie­les­tä tuo­mit­se­mi­sel­ta. Kui­ten­kin syn­nis­tä va­roit­ta­mi­nen kuu­luu Ju­ma­lan val­ta­kun­nan var­ti­o­mie­hil­le (Hes. 33:7–9).

Kul­jem­me kai­taa tie­tä

Jos­kus voi kuul­la väi­tet­tä­vän elä­vää kris­til­li­syyt­tä ih­mi­so­pik­si ja ar­mo­neu­vo­ja pe­rin­näis­sään­nöik­si, mut­ta näi­den aja­tus­ten ta­ka­na on kään­ty­mä­tön sy­dän. In­hi­mil­li­nen ih­mi­nen mie­luum­min ra­ken­tai­si hen­gel­li­syy­ten­sä il­man pa­ran­nus­ta omien mie­li­pi­tei­den­sä va­raan ja eläi­si oman li­han­sa tah­dol­le kuu­li­ai­se­na, jon­ka seu­rauk­se­na Hen­gen luo­ma uu­si elä­mä näyt­tää vie­raal­ta (Ef. 4:17–24). Raa­mat­tu ke­hot­taa mei­tä kul­ke­maan kai­taa tie­tä asu­es­sam­me muu­ka­lai­si­na vie­raas­sa maa­il­mas­sa. Kris­ti­tyn elä­mä voi ol­la pu­hut­te­le­vaa epä­us­koi­sil­le. (1. Piet. 2:11–12.)

Ju­ma­lan lap­si­na olem­me kak­si­o­sai­sia. Vaik­ka olem­me sa­nan voi­mas­sa uu­des­ti­syn­ty­neet Ju­ma­lan lap­sik­si, meis­sä elää syn­ti, joka hou­kut­taa luo­pu­maan lap­sen osas­ta. Kun us­kon­kil­voi­tus vie jos­kus kui­van erä­maan kaut­ta, voi mat­kan ja tien ul­ko­puo­lel­la nä­kyä hou­kut­te­le­via kei­tai­ta. Ne ovat kan­gas­tuk­sia, jot­ka lu­paa­vat ais­teil­le ja tie­don­ja­nol­le sel­lais­ta tyy­dy­tys­tä, joka on tai­vaan tien kul­ki­jal­le va­hin­gol­lis­ta. (ks. 1. Moos. 3:6.)

Tai­vaal­li­nen esi­ru­koi­li­ja

Ju­ma­la vah­vis­ti Jee­suk­sen lu­nas­tus­työn he­rät­tä­mäl­lä hä­net kuol­leis­ta. Jee­sus il­mes­tyi ope­tus­lap­sil­leen usein nel­jän­kym­me­nen päi­vän ajan ja pu­hui heil­le Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta (Ap. t. 1:3). Tä­män jäl­keen Isä Ju­ma­la ot­ti hä­net tai­vaa­seen. On loh­dul­lis­ta, et­tä meil­lä on Isän ty­kö­nä esi­ru­koi­li­ja­na Jee­sus, jon­ka kaut­ta meil­lä on pää­sy Ju­ma­lan yh­tey­teen (Hepr. 7:25).

Jee­suk­sel­le ei jää vie­raak­si mei­dän heik­kou­tem­me, sil­lä hän on kul­ke­nut ih­mi­sen tien tä­män maa­il­man kes­kel­lä kaik­ki­ne ko­et­te­le­muk­si­neen (Hepr. 4:15). Her­ran Jee­suk­sen ni­men kaut­ta saam­me päi­vit­täin lä­hes­tyä Ju­ma­laa oma­na rak­kaa­na tai­vaal­li­se­na Isä­näm­me.

Ju­ma­la ei ole lap­sil­leen an­ka­ra tuo­ma­ri, vaan hän nä­kee hei­dät oman rak­kaan Poi­kan­sa py­hän ve­ren puh­dis­ta­mas­sa ja val­kai­se­mas­sa van­hurs­kau­den vaat­tees­sa. Evan­ke­liu­min us­ko­jat ”on pes­ty puh­taik­si ja teh­ty py­hik­si ja van­hurs­kaik­si Her­ran Jee­suk­sen Kris­tuk­sen ni­mes­sä ja Ju­ma­lam­me Hen­gen voi­mas­ta” (1. Kor. 6:11). Kan­nat­taa vie­lä us­koa.

Har­ri Hau­ta­la

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 3.5.2017

Ku­vi­tus­ku­va: H.H.

Bib­lia

En minä sil­leen ole maa­il­mas­sa, mut­ta he ovat maa­il­mas­sa, ja minä tu­len si­nun ty­kös. Pyhä Isä! Kät­ke nii­tä, jot­ka sinä mi­nul­le an­noit, si­nun ni­mes täh­den, et­tä he oli­si­vat yk­si niin kuin me­kin! Kuin minä olin hei­dän kans­san­sa maa­il­mas­sa, niin minä kät­kin hei­tä si­nun ni­mes­säs: ne, jot­kas mi­nul­le an­noit, kät­kin minä, ja ei niis­tä ken­kään ka­don­nut, vaan se ka­do­tuk­sen lap­si, et­tä Raa­mat­tu täy­tet­täi­siin.

Mut­ta nyt minä tu­len si­nun ty­kös ja pu­hun näi­tä maa­il­mas­sa, et­tä heis­sä olis mi­nun ilo­ni täy­del­li­nen. Minä an­noin heil­le si­nun sa­nas, ja maa­il­ma vi­ha­si hei­tä; sil­lä ei he ole maa­il­mas­ta, niin kuin en mi­nä­kään maa­il­mas­ta ole. En minä ru­koi­le, et­täs hei­tä ot­tai­sit pois maa­il­mas­ta, vaan et­täs hei­tä pa­has­ta var­je­li­sit. Ei he ole maa­il­mas­ta, niin kuin en mi­nä­kään maa­il­mas­ta ole. Py­hi­tä hei­tä to­tuu­des­sas! Si­nun pu­hees on to­tuus.

Raa­mat­tu 1992

Minä en enää ole maa­il­mas­sa, mut­ta he jää­vät maa­il­maan, kun tu­len luok­se­si. Pyhä Isä, suo­je­le hei­tä ni­me­si voi­mal­la, sen ni­men, jon­ka olet mi­nul­le an­ta­nut, jot­ta he oli­si­vat yh­tä, niin kuin me olem­me yh­tä. Kun olin hei­dän kans­saan, suo­je­lin hei­tä ni­me­si voi­mal­la, sen ni­men, jon­ka olet mi­nul­le an­ta­nut. Minä var­je­lin hei­dät, ei­kä yk­si­kään heis­tä jou­tu­nut huk­kaan, pait­si se, jon­ka täy­tyi jou­tua ka­do­tuk­seen, jot­ta kir­joi­tus kä­vi­si to­teen.

Nyt minä tu­len si­nun luok­se­si. Pu­hun tä­män, kun vie­lä olen maa­il­mas­sa, jot­ta mi­nun ilo­ni täyt­täi­si hei­dät. Minä olen il­moit­ta­nut heil­le sa­na­si, ja he ovat saa­neet osak­seen maa­il­man vi­han, kos­ka ei­vät kuu­lu maa­il­maan, niin kuin en mi­nä­kään kuu­lu. En kui­ten­kaan pyy­dä, et­tä ot­tai­sit hei­dät pois maa­il­mas­ta, vaan et­tä var­je­li­sit hei­dät pa­hal­ta. He ei­vät kuu­lu maa­il­maan, niin kuin en mi­nä­kään kuu­lu. Py­hi­tä hei­dät to­tuu­del­la­si. Si­nun sa­na­si on to­tuus.

29.2.2020

Jee­sus sa­noo: "Koot­kaa it­sel­len­ne aar­tei­ta tai­vaa­seen. Siel­lä ei koi ei­kä ruos­te tee tu­ho­jaan ei­vät­kä var­kaat mur­tau­du si­sään ja va­ras­ta. Mis­sä on aar­tee­si, siel­lä on myös sy­dä­me­si." Matt. 6:20-21

Viikon kysymys