Jee­sus opet­taa ope­tus­lap­sil­leen, et­tä lah­jan maal­lis­ta ar­voa tär­ke­äm­pää on se, min­kä­lai­sel­la mie­lel­lä lah­ja on an­net­tu.

Je­ru­sa­le­min temp­pe­lis­sä, niin sa­no­tus­sa nais­ten esi­pi­has­sa, oli kol­me­tois­ta uh­ri­ark­kua, joi­hin ker­tyi va­paa­eh­toi­ses­ti lah­joi­tet­tu­ja ra­ho­ja. Uh­ri­ar­kut oli­vat sen ajan ko­leh­ti­haa­ve­ja.

Ker­ty­nei­tä va­ro­ja käy­tet­tiin temp­pe­lin eri­lai­siin yl­lä­pi­to­me­noi­hin ja uh­ri­toi­mi­tuk­siin. Nii­den ylä­o­sa muis­tut­ti pa­suu­naa. Ka­pea suu oli va­ro­kei­no var­kai­ta vas­taan.

Jee­sus ha­vain­noit­si­ja­na

Jee­sus is­tui temp­pe­lis­sä opet­ta­mas­sa. Hä­nen is­tu­ma­paik­kan­sa lie­nee ol­lut lä­hel­lä kol­mat­ta­tois­ta uh­ri­ark­kua. Tämä uh­ri­ark­ku oli sii­tä eri­koi­nen, et­tä sii­hen pan­nut va­rat me­ni­vät suo­raan Ju­ma­lal­le eli hä­nel­le uh­rat­ta­vaa yli­mää­räis­tä polt­touh­ria var­ten. Jee­suk­sel­la oli suo­ra nä­köyh­teys tä­hän ”haa­viin” ja ra­han lah­joit­ta­jiin.

Lah­joit­ta­jia oli mo­nen­lai­sia. Jee­sus pani muun mu­as­sa mer­kil­le, et­tä rik­kaat an­toi­vat pal­jon. Heil­lä oli sii­hen va­raa, sil­lä ra­haa oli yli oman tar­peen.

Jot­kut te­ki­vät lah­joi­tuk­sen­sa hy­vin näyt­tä­väs­ti, jot­ta muut­kin ky­ke­ni­vät huo­maa­maan ko­leh­ti­ra­han suu­ruu­den. Jot­kut an­toi­vat ra­han­sa hy­vin hä­ve­li­ääs­ti ja huo­maa­mat­to­mas­ti.

Jee­sus huo­mi­oi eri­tyi­ses­ti erään les­ki­vai­mon. Tämä ha­lu­si mui­den huo­maa­mat­ta an­taa oman an­tin­sa. Köy­hä­nä hä­nel­lä ei ol­lut kuin pari lant­tia eli ro­poa. Sii­nä oli kaik­ki, mitä hän omis­ti.

Pari ro­poa oli noin kuu­des­kym­me­nes­vii­de­so­sa työ­mie­hen päi­vä­pal­kas­ta, eli käy­tän­nös­sä nuo ro­po­set ei­vät ol­leet ra­hal­li­ses­ti min­kään ar­voi­sia. Ne les­ki­vai­mo kui­ten­kin pu­dot­ti uh­ri­ark­kuun.

Jee­sus kut­sui ope­tus­lap­set luok­seen ja an­toi heil­le lau­sun­non les­ken lah­joi­tuk­ses­ta. Se oli yl­lät­tä­vä. ”To­ti­ses­ti: tämä köy­hä les­ki pani uh­ri­ark­kuun enem­män kuin yk­si­kään toi­nen. Kaik­ki muut an­toi­vat lii­as­taan, mut­ta hän an­toi vä­häs­tään, kai­ken mitä hä­nel­lä oli, kai­ken mitä hän elääk­seen tar­vit­si.”

Sy­dä­men mie­li

Je­ru­sa­le­min temp­pe­li oli ju­ma­lan­pal­ve­lus­paik­ka. Sin­ne tul­tiin kuu­le­maan Ju­ma­lan sa­naa ja uh­raa­maan eri­lai­set Moo­sek­sen lain mää­rää­mät uh­rit Ju­ma­lal­le. Juu­ta­lai­sil­le temp­pe­li oli kai­ken us­kon­nol­li­sen elä­män kes­kus. Se oli heil­le tär­keä paik­ka.

Les­ki­vai­mon teko osoit­taa, et­tä hä­nel­le oli tär­ke­ää, et­tei vain hän, vaan muut­kin hä­nen lä­him­mäi­sen­sä, sai­si­vat ko­koon­tua Ju­ma­lan kas­vo­jen eteen ja an­taa hä­nel­le uh­rin­sa.

Oli­si­ko les­ki­vai­mo ko­ke­nut saa­neen­sa temp­pe­lis­sä käy­des­sään Ju­ma­lal­ta sel­lais­ta, jota toi­voi mui­den­kin saa­van? Ju­ma­lal­ta saa­tu hyvä oli teh­nyt hä­net ve­lal­li­sek­si tä­män edes­sä. Sik­si hän ha­lu­si an­taa vii­mei­set­kin ro­pon­sa lah­jo­jen an­ta­jal­le.

Jee­sus osoit­ti pu­heel­laan, et­tä ra­ha­mää­rän suu­ruus ei ol­lut tär­kein­tä, vaan se mie­li, jol­la se an­net­tiin. Näin ol­len vä­hän oli enem­män kuin pal­jon. An­ta­jan mie­len ja sy­dä­men­ti­lan vuok­si ro­vot oli­vat enem­män kuin ta­len­tit.

Ju­ma­lan val­ta­kun­ta en­sin

Ju­ma­lan lap­si on saa­nut Ju­ma­lal­ta enem­män kuin on an­sain­nut: kaik­ki syn­nit an­teek­si. Sen myö­tä on tul­lut ilo, rau­ha ja ian­kaik­ki­sen elä­män osal­li­suus. Kaik­ki tämä on saa­tu ar­mos­ta, Kris­tuk­sen täh­den.

Jee­sus an­toi vuo­ri­saar­nan­sa päät­teek­si kuu­li­joil­leen neu­von: ”Et­si­kää en­sin Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kaut­tan­sa, niin myös kaik­ki tämä teil­le an­ne­taan” (Matt.6:33). Elä­väl­lä us­kol­la ja Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kan­sa­lai­suu­del­la on sekä tä­män et­tä ian­kaik­ki­sen elä­män siu­nauk­sen lu­paus.

En­ti­sai­kaan saa­tet­tiin jos­ta­kin hen­ki­lös­tä sa­noa, et­tä hän tuli Ju­ma­lan val­ta­kun­taan ”ta­loi­neen ja ta­va­roi­neen”. Us­kon lah­ja syn­nyt­ti hä­nes­sä rak­kau­den Her­raan Jee­suk­seen ja hä­nen val­ta­kun­tan­sa työ­hön. Us­ko toi uh­ri­mie­len. Tär­ke­äk­si tuli, et­tä ei vain hän vaan kaik­ki lä­him­mäi­set­kin sai­si­vat kuul­la Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­min ja tul­la osal­li­sek­si sa­mas­ta aar­tees­ta.

Ha­lu­am­me­han me­kin, et­tä kaik­ki lä­him­mäi­sem­me sai­si­vat sa­man aar­teen kuin it­se olem­me saa­neet? Sik­si les­ki­vai­mon ro­vot ja mie­li, jol­la hän ne an­toi, ol­koot meil­le esi­ku­va­na Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työs­sä.

Ai­mo Hau­ta­mä­ki

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 22.8.2018

Ku­vi­tus­ku­va: H.K.

Evan­ke­liu­mi: Mark. 12:41–44

Raa­mat­tu 1992

Jee­sus is­tuu­tui vas­ta­pää­tä uh­ri­ark­kua ja kat­se­li, kuin­ka ih­mi­set pa­ni­vat sii­hen ra­haa. Mo­net rik­kaat an­toi­vat pal­jon. Sit­ten tuli köy­hä les­ki­vai­mo ja pani ark­kuun kak­si pien­tä lant­tia, yh­teen­sä ku­pa­ri­ko­li­kon ver­ran. Jee­sus kut­sui ope­tus­lap­set luok­seen ja sa­noi heil­le: ”To­ti­ses­ti: tämä köy­hä les­ki pani uh­ri­ark­kuun enem­män kuin yk­si­kään toi­nen. Kaik­ki muut an­toi­vat lii­as­taan, mut­ta hän an­toi vä­häs­tään, kai­ken mitä hä­nel­lä oli, kai­ken mitä hän elääk­seen tar­vit­si.

Bib­lia

Ja kuin Jee­sus is­tui uh­ri­ar­kun koh­dal­la ja kat­se­li, kuin­ka kan­sa pani ra­haa uh­ri­ark­kuun, ja mon­ta ri­kas­ta pani pal­jon. Niin tuli köy­hä les­ki, ja pani kak­si ro­poa, se on kuu­si­nai­nen. Niin hän kut­sui ope­tus­lap­sen­sa ty­kön­sä, ja sa­noi heil­le: To­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: tämä köy­hä les­ki pani enem­män uh­ri­ark­kuun kuin kaik­ki ne, jot­ka sii­hen pa­ni­vat. Sil­lä he ovat kaik­ki pan­neet sii­tä, mitä heil­le lii­ak­si oli; mut­ta tämä köy­hyy­des­tän­sä pani kai­ken, mitä hä­nel­lä oli, kai­ken ta­va­ran­sa.