äi­dit toi­vo­vat lap­sil­leen hy­vää. Roh­kea äi­ti voi pi­tää las­ten­sa puol­ta jos­kus epä­rei­lul­la­kin ta­val­la. Her­ran eteen as­te­li äi­ti, joka toi­voi po­jil­leen kun­ni­a­paik­ko­ja. Po­jat oli­vat mu­ka­na pyyn­nös­sä, mut­ta äi­ti toi­mi pu­he­mie­he­nä (ver­taa Mark. 10:37).

Jee­sus tor­jui sekä äi­din et­tä poi­kien pyyn­nön. Etu­ri­vin pai­kat ja­kai­si yk­sin isä niil­le, jot­ka kes­täi­si­vät teh­tä­vän tuo­man vas­tuun. Jee­sus kat­kai­si ta­pah­tu­mas­ta syn­ty­neen rii­dan heti al­kuun­sa. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan pal­ve­lus­vä­en ar­vo­hie­rar­ki­at kään­tyi­vät ym­pä­ri: joka tah­too tul­la suu­rek­si, se ol­koon tois­ten or­ja!

Hal­lit­si­jat ovat kan­so­jen­sa her­ro­ja

Jee­suk­sen ajan Pa­les­tii­na oli roo­ma­lais­ten val­loit­ta­ma. Mie­hit­tä­jä oli läs­nä ole­va hal­lit­si­ja. It­se­näi­syys oli me­ne­tet­ty. Ai­ka-ajoin nous­seet it­se­näi­syys­pyr­ki­myk­set oli kei­sa­rin toi­mes­ta ai­na tu­kah­du­tet­tu ”ka­pi­na­na” (Ap. t. 5:36–37).

Jee­sus ei aja­nut yh­teis­kun­nal­lis­ta muu­tos­ta, vaan hä­nen ly­hy­en ai­kaa kes­tä­vä jul­ki­nen toi­min­tan­sa kes­kit­tyi tais­te­luun sie­lu­jen au­tuu­den puo­les­ta.

”Maan mah­ta­vil­la” oli omat maal­li­set foo­ru­min­sa ja teh­tä­vän­sä. Hen­gel­li­ses­sä teh­tä­väs­sä Jee­sus ei opet­ta­nut au­to­ri­tää­ris­tä esi­mies-alais­suh­det­ta. Eri­tyi­ses­ti it­se­ään ei sovi ko­rot­taa mui­den ylä­puo­lel­le (Matt. 23).

Us­kon ja us­ko­vai­sen esi­ku­va on Her­ram­me Kris­tus (Jes. 53) ja hä­net va­rauk­set­to­mas­ti tun­te­va lap­si (Mark. 10:13–16). Jee­sus opet­taa pal­ve­le­vaa joh­ta­juut­ta.

Hal­lit­si­jat tar­vit­se­vat esi­ru­kouk­sem­me

Ajal­li­nen esi­mies voi an­sai­ta alais­ten­sa luot­ta­muk­sen te­ke­mäl­lä työn­sä hy­vin. Au­to­ri­tää­ri­nen joh­ta­ja ei saa­vu­ta kos­kaan alais­ten­sa va­rauk­se­ton­ta kun­ni­oi­tus­ta. ”Her­raa” pal­vel­laan niin kau­an­ kuin vaih­to­eh­to­ja ei ole näkö­pii­ris­sä.

Yh­tei­nen tu­le­vai­suu­den­nä­ky voi sii­vit­tää pal­ve­le­vaan työn­te­koon ja joh­ta­mi­seen. Kai­kil­la on omat teh­tä­vän­sä, ja ne pal­ve­le­vat pait­si yk­si­löä myös yh­tei­söä. Hyvä joh­ta­ja huo­mi­oi yh­tei­sön­sä ar­vot ja osoit­taa nii­den kun­ni­oit­ta­mis­ta sa­nois­saan ja te­ois­saan.

Pre­si­dent­ti Kyös­ti Kal­lio ke­hot­ti kan­sam­me koh­ta­lon­vuo­si­na lu­ke­maan Raa­mat­tua ve­do­ten Sa­nan­las­kuun 14:34: ”Van­hurs­kaus kan­san ko­rot­taa, mut­ta syn­ti on kan­sa­kun­tien hä­peä.” Myös tänä ai­ka­na on pyy­det­ty ja on syy­tä pyy­tää isän­maal­le ja sen kan­sa­lai­sil­le Ju­ma­lan siu­naus­ta. Se ol­koon hal­lit­si­joi­den ja kan­sa­lais­ten yh­tei­nen ru­kous.

Pen­na Par­vi­ai­nen

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu:

It­se­näi­syys­päi­vä: Ps. 96: 1–9; 5. Moos. 8:10–17 tai Saarn. 9:13–18; Jaak. 3:13–18 tai Ap. t. 17:24–30; Joh. 8:31–36 tai Matt. 20:25–28