Jee­sus ar­mah­ti ris­til­lä ri­kol­li­sen ja so­vit­ti koko maa­il­man syn­nit.

Pit­kä­per­jan­tai­hin si­säl­tyy koko raa­ma­tun­his­to­ri­an traa­gi­sim­mat ta­pah­tu­mat: Jee­suk­sen kär­si­mys­tie maa­her­ra Pi­la­tuk­sen pa­lat­sil­ta pil­kat­tu­na ja hä­väis­ty­nä ris­tin kan­ta­ja­na Gol­ga­tan kal­li­ol­le ris­tin­kuo­le­maan.

Kuka meis­tä oli­si ky­en­nyt vas­taa­vaan? ”Mut­ta Her­ra pani mei­dän kaik­kien syn­ti­ve­lan hä­nen kan­net­ta­vak­seen. Hän­tä pii­nat­tiin, ja hän alis­tui sii­hen, ei hän suu­tan­sa avan­nut.” (Jes. 53:6, 7.)

Je­sa­ja ku­va­si en­nus­tuk­ses­saan Ju­ma­lan lu­pauk­sen tu­le­vas­ta Va­pah­ta­jas­ta ja hä­nen teh­tä­väs­tään: ”Mut­ta kun hän an­toi it­sen­sä so­vi­tu­suh­rik­si, hän saa näh­dä su­kun­sa jat­ku­van, hän elää kau­an, ja Her­ran tah­to täyt­tyy hä­nen kaut­taan” (Jes. 53:10). Hän täyt­ti sen teh­tä­vän, jon­ka kaik­ki­val­ti­as Ju­ma­la oli hä­nel­le an­ta­nut: so­vit­ti syn­nit kuo­le­mal­laan ja ava­si tien tai­vaa­seen.

Kan­san vil­lit­si­jä

Tuo­mi­o­ta vaa­ti­neet juu­ta­lai­set syyt­ti­vät Jee­sus­ta sii­tä, et­tä hän an­toi ih­mi­sil­le syn­te­jä an­teek­si ja sa­noi ole­van­sa Ju­ma­lan poi­ka. Ylei­se­nä pel­ko­na oli kan­san vil­liin­ty­mi­nen.

Sa­moin Jee­sus näh­tiin uh­ka­na fa­ri­seus­ten ja yli­pap­pien hen­gel­li­sel­le val­ta-ase­mal­le. Kan­san voi­ma­kas pai­nos­tus pa­kot­ti Pi­la­tuk­sen luo­vut­ta­maan Jee­suk­sen ruos­kit­ta­vak­si ja ris­tiin­nau­lit­ta­vak­si.

Evan­ke­lis­tat ku­vaa­vat yk­si­tyis­koh­tai­ses­ti Ju­ma­lan po­jan vii­mei­siä het­kiä en­nen kuo­le­maa. Jee­sus tuo­mit­tiin kuo­le­maan ai­kan­sa hä­pe­äl­li­sim­mäl­lä ta­val­la.

Ran­gais­tu­ja oli mui­ta­kin. Kak­si ri­kol­lis­ta yh­des­sä Jee­suk­sen kans­sa ri­pus­tet­tiin ris­til­le kau­pun­gin ul­ko­puo­lel­le. Pilk­kaa­jat rie­muit­si­vat sii­tä, et­tä Ju­ma­lan poi­ka oli an­ta­nut ris­tiin­nau­li­ta it­sen­sä. ”Jos olet juu­ta­lais­ten ku­nin­gas, niin pe­las­ta it­se­si.” He ei­vät näh­neet hä­nes­sä muu­ta kuin kan­saa vil­lin­neen Joo­se­fin po­jan.

Ar­mo ryö­vä­ril­le­kin

Pilk­kaa­mi­seen yh­tyi myös toi­nen Jee­suk­sen kans­sa ris­til­le ri­pus­te­tuis­ta ri­kol­li­sis­ta. Hän sa­noi: ”Et­kö sinä ole Mes­si­as? Pe­las­ta nyt it­se­si ja mei­dät!”

Toi­nen Jee­suk­sen vie­rel­le ri­pus­te­tuis­ta ryö­vä­ris­tä näki ti­lan­teen toi­sin. Hän tun­nus­ti an­sain­neen­sa ran­gais­tuk­sen, mut­ta Jee­sus oli syy­tön. Ja hän sa­noi: ”Jee­sus, muis­ta mi­nua, kun tu­let val­ta­kun­taa­si.” Jee­sus vas­ta­si: ”To­ti­ses­ti: jo tä­nään olet mi­nun kans­sa­ni pa­ra­tii­sis­sa.” Ju­ma­lan ar­mos­ta ryö­vä­ris­tä tuli Ju­ma­lan lap­si en­nen kuo­le­maan­sa.

Jee­sus tie­si koh­ta­lon­sa ja sen mer­ki­tyk­sen. Hän näki pilk­kaa­jien­sa te­ke­vän vain sen, mitä hei­dän tuli en­nus­tus­ten mu­kaan teh­dä. Va­pah­ta­jal­la riit­ti ar­mah­ta­vaa miel­tä heil­le­kin. ”Isä, an­na heil­le an­teek­si. He ei­vät tie­dä, mitä te­ke­vät.”

Pit­kä­per­jan­tais­ta pää­si­äi­sen voit­to­sa­no­maan

Ris­tin­kuo­le­man mer­ki­tyk­sen voi ym­mär­tää Ju­ma­lan sa­nan kaut­ta. Pit­kä­per­jan­tain ala­ku­lo muut­tuu pää­si­äi­saa­mun rie­muk­si.

Ylös­nou­se­muk­sen rie­mul­li­sen ilo­sa­no­maan saa tur­vau­tua jo­kai­nen syn­tien, ah­dis­tuk­sen ja ar­jen kuor­mien kans­sa ki­pui­le­va. Jee­suk­sen työ syn­tien so­vit­ta­ja­na ja kuo­le­man voit­ta­ja­na oli täy­del­li­nen. Tätä sa­no­maa ovat Jee­suk­sen seu­raa­jan ju­lis­ta­neet al­ku­seu­ra­kun­nan ajois­ta tä­hän päi­vään as­ti, Jee­suk­sen ke­ho­tuk­sen mu­kai­ses­ti.

Pit­kä­per­jan­tain tun­nel­mis­sa­kin ar­kea elä­vä ih­mi­nen saa us­koa syn­nit an­teek­si ris­til­lä kuol­leen Va­pah­ta­jan ni­mes­sä ja ve­res­sä. Tämä evan­ke­liu­min voi­ma kan­taa ar­jen mur­heis­sa, va­paut­taa syn­ti­taa­kan al­ta ja pa­laut­taa us­ko­mi­sen ilon.

Jee­sus an­toi ar­mos­saan ryö­vä­ril­le­kin ian­kaik­ki­sen elä­män, ja se roh­kai­see nyt­kin us­ko­maan. Sa­maa ar­mah­dus­ta us­ko­vai­set ru­koi­le­vat rak­kau­den kut­su­na kai­kil­le us­kon­sa me­net­tä­neil­le.

Teks­ti: Kyös­ti Mar­ja­nen

Ku­vi­tus­ku­va: Ree­ta Yli­kos­ki

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 17.4.2019

EVAN­KE­LIU­MI: Luuk. 23:32–46

Raa­mat­tu 1992

Jee­suk­sen kans­sa te­loi­tet­ta­vak­si vie­tiin kak­si muu­ta mies­tä, kak­si ri­kol­lis­ta. Kun tul­tiin paik­kaan, jota kut­su­taan Pää­kal­lok­si, he ris­tiin­nau­lit­si­vat Jee­suk­sen ja ri­kol­li­set, toi­sen hä­nen oi­ke­al­le puo­lel­leen, toi­sen va­sem­mal­le. Mut­ta Jee­sus sa­noi: ”Isä, an­na heil­le an­teek­si. He ei­vät tie­dä, mitä te­ke­vät.”* So­ti­laat ja­koi­vat kes­ke­nään Jee­suk­sen vaat­teet heit­tä­mäl­lä niis­tä ar­paa. Kan­sa sei­soi kat­se­le­mas­sa. Hal­li­tus­mie­hi­ä­kin oli siel­lä ivai­le­mas­sa Jee­sus­ta. He sa­noi­vat: ”Mui­ta hän kyl­lä on aut­ta­nut -- aut­ta­koon nyt it­se­ään, jos hän ker­ran on Mes­si­as, Ju­ma­lan va­lit­tu.” Myös so­ti­laat pilk­ka­si­vat hän­tä. He tu­li­vat hä­nen luok­seen, tar­jo­si­vat hä­nel­le ha­pan­vii­niä ja sa­noi­vat: ”Jos olet juu­ta­lais­ten ku­nin­gas, niin pe­las­ta it­se­si.” Jee­suk­sen pään ylä­puo­lel­la oli myös kir­joi­tus: ”Tämä on juu­ta­lais­ten ku­nin­gas.”

Toi­nen ris­til­lä riip­pu­vis­ta pa­han­te­ki­jöis­tä her­ja­si hän­kin Jee­sus­ta. Hän sa­noi: ”Et­kö sinä ole Mes­si­as? Pe­las­ta nyt it­se­si ja mei­dät!” Mut­ta toi­nen moit­ti hän­tä: ”Et­kö edes sinä pel­kää Ju­ma­laa, vaik­ka kär­sit sa­maa ran­gais­tus­ta? Me­hän olem­me an­sain­neet tuo­mi­om­me, mei­tä ran­gais­taan te­ko­jem­me mu­kaan, mut­ta tämä mies ei ole teh­nyt mi­tään pa­haa.” Ja hän sa­noi: ”Jee­sus, muis­ta mi­nua, kun tu­let val­ta­kun­taa­si.” Jee­sus vas­ta­si: ”To­ti­ses­ti: jo tä­nään olet mi­nun kans­sa­ni pa­ra­tii­sis­sa.”

Oli jo kuu­des tun­ti. Sil­loin, kes­ki­päi­väl­lä, au­rin­ko pi­me­ni. Pi­meys tuli koko maan yl­le, ja sitä kes­ti yh­dek­sän­teen tun­tiin saak­ka. Temp­pe­lin vä­li­ver­ho re­pe­si kes­kel­tä kah­tia. Ja Jee­sus huu­si ko­val­la ää­nel­lä: ”Isä, si­nun kä­sii­si minä us­kon hen­ke­ni.” Tä­män sa­not­tu­aan hän hen­käi­si vii­mei­sen ker­ran.

Bib­lia

Niin vie­tiin myös hä­nen kans­san­sa kak­si muu­ta pa­han­te­ki­ää sur­mat­taa. Ja kuin he sii­hen si­aan tu­li­vat, joka Pää­kal­lon pai­kak­si kut­su­taan, sii­nä he hä­nen ris­tiin­nau­lit­si­vat ja ne pa­han­te­ki­ät, yh­den oi­ki­al­le ja toi­sen va­sem­mal­le puo­lel­le. Niin sa­noi Jee­sus: Isä, an­na heil­le an­teek­si, sil­lä ei he tie­dä, mitä he te­ke­vät. Ja he ja­koi­vat hä­nen vaat­teen­sa ja heit­ti­vät niis­tä ar­paa. Ja kan­sa sei­soi ja kat­se­li, mut­ta pää­mie­het pilk­ka­si­vat hän­tä hei­dän kans­san­sa ja sa­noi­vat: mui­ta hän va­pah­ti, va­pah­ta­kaan it­sen­sä, jos hän on Kris­tus, Ju­ma­lan va­lit­tu. Ja huo­vit myös pilk­ka­si­vat hän­tä, me­ni­vät ja ko­kot­ti­vat hä­nel­le etik­kaa, ja sa­noi­vat: jos olet Juu­da­lais­ten ku­nin­gas, niin va­pah­da it­se si­nus. Oli myös hä­nes­tä pääl­le­kir­joi­tus Gre­kan, La­ti­nan ja Heb­re­an puus­ta­veil­la kir­joi­tet­tu: Tämä on Juu­da­lais­ten ku­nin­gas.

Niin yk­si pa­han­te­ki­öis­tä, jot­ka ri­pus­te­tut oli­vat, pilk­ka­si hän­tä ja sa­noi: jos sinä olet Kris­tus, niin va­pah­da si­nus ja mei­tä. Mut­ta toi­nen vas­ta­si ja nuh­te­li hän­tä sa­no­en: et­kö si­nä­kään Ju­ma­laa pel­kää, et­täs olet yh­des­sä ka­do­tuk­ses­sa? Ja to­sin me olem­me oi­kein sii­nä, sil­lä me saam­me mei­dän töi­dem­me an­si­on jäl­keen; mut­ta ei tämä mi­tään pa­haa teh­nyt. Ja sa­noi Jee­suk­sel­le: Her­ra, muis­ta mi­nua, kuin tu­let val­ta­kun­taas. Niin Jee­sus sa­noi hä­nel­le: to­ti­ses­ti sa­non minä si­nul­le: tä­nä­pä­nä pi­tää si­nun ole­man mi­nun kans­sa­ni pa­ra­di­sis­sa.

Ja se oli lä­hes kuu­des het­ki, ja pi­meys tuli kai­ken maan pääl­le, ha­maan yh­dek­sän­teen het­keen as­ti. Ja au­rin­ko pi­me­ni, ja temp­lin esi­vaa­te re­pe­si kah­tia, ja Jee­sus huu­si suu­rel­la ää­nel­lä ja sa­noi: Isä, si­nun kä­siis minä an­nan hen­ke­ni. Ja kuin hän sen oli sa­no­nut, an­toi hän hen­ken­sä.