”älä pel­kää” on olen­nai­nen osa jou­lun suur­ta sa­no­ma­ko­ko­nai­suut­ta. älä pel­kää ot­taa vas­taan osaa, jo­hon Ju­ma­la si­nua kut­suu.

En­sim­mäi­sen jou­lun lä­hes­ty­es­sä juu­ta­lai­set odot­ti­vat hen­gel­li­sen ku­nin­kuu­den li­säk­si maal­li­seen ku­nin­kuu­teen nou­se­van Mes­si­aan tu­le­mis­ta, niin kuin vuo­si­sa­to­ja oli teh­ty. Pa­pit toi­mit­ti­vat ju­ma­lan­pal­ve­luk­sia ta­val­lis­ten lop­pu­syk­syn sa­pat­tien ta­voin, il­man ad­vent­te­ja ja Hoo­si­an­naa. Ke­nel­lä­kään ei ol­lut jou­lu­ka­len­te­rei­ta, ei­kä ku­kaan kär­si­nyt lah­ja­nos­tost­res­sis­tä.

Ma­ria ja Joo­sef odot­ti­vat las­ta, Ma­ria al­koi ol­la jo ai­van vii­mei­sil­lään. Tuo­kin ti­lan­ne var­maan näyt­ti ihan ta­val­li­sel­ta, ja ei­hän sii­nä ol­lut­kaan mi­tään poik­keuk­sel­lis­ta, et­tä nuo­ri­pa­ri oli saa­mas­sa esi­kois­taan. Sii­hen ar­ki­suu­teen syn­tyi Rau­han Ruh­ti­nas.

Neit­syt tu­lee ras­kaak­si

Tä­män nel­jän­nen ad­ven­tin teks­ti on osa niin sa­not­tua Mat­teuk­sen jou­lu­e­van­ke­liu­mia. Se aloit­taa ker­to­muk­sen Jee­suk­sen syn­ty­mäs­tä ku­vauk­sel­la ajan­jak­sos­ta, joka al­koi en­nen Ma­ri­an ja Joo­se­fin avi­o­lii­ton vah­vis­ta­mis­ta näi­den ol­les­sa vie­lä kih­la­pa­ri.

Joo­se­fil­le oli vä­hi­tel­len al­ka­nut sel­vi­tä, et­tä Ma­ria odot­ti vau­vaa, ja tie­ten­kin he mo­lem­mat tie­si­vät, et­tä Joo­sef ei ol­lut syn­ty­vän vau­van isä. Luuk­kaan evan­ke­liu­mis­sa (Luuk. 1:26–38) on ker­rot­tu, kuin­ka Ma­ria oli jo ai­em­min saa­nut tie­tää en­ke­li Gab­rie­lin etu­kä­teen tuo­man Ju­ma­lan il­moi­tuk­sen joh­dos­ta, et­tä tu­le­va lap­si on Ju­ma­lan Poi­ka.

Joo­se­fia on ar­vi­oi­tu sel­väs­ti van­hem­mak­si kuin Ma­ri­aa, ja Raa­mat­tu an­taa hä­nes­tä var­sin hil­jai­sen, it­sek­seen asi­oi­ta poh­ti­van mie­hen mie­li­ku­van. Teks­tis­tä voi pää­tel­lä, et­tä Joo­sef ha­lu­si suo­jel­la nuor­ta kih­lat­tu­aan, vaik­ka hä­nel­le oli muo­dos­tu­nut­kin oma in­hi­mil­li­nen kä­si­tyk­sen­sä ta­pah­tu­mien ku­lus­ta. Yh­tei­sen tu­le­vai­suu­den odo­tuk­sen ja suun­ni­tel­mien si­jaan Joo­sef pun­ta­roi mie­les­sään, mi­ten pää­si­si Ma­ri­as­ta eroon mah­dol­li­sim­man vä­hin ää­nin.

Hie­no­tun­tei­nen suun­ni­tel­ma

Tuo­na ai­ka­na nai­mi­siin me­ne­mi­nen ta­pah­tui si­ten, et­tä kih­lau­tu­mi­sen jäl­keen an­net­tiin avi­o­liit­to­lu­paus, eli sol­mit­tiin avi­o­liit­to­so­pi­mus, jota ei voi­nut pe­ruut­taa il­man eri­tyis­tä syy­tä. Vas­ta tä­män jäl­keen avi­o­liit­to vah­vis­tet­tiin. Joo­se­fil­le Ma­ri­an ras­kaus sel­vi­si avi­o­liit­to­so­pi­muk­sen sol­mi­mi­sen ja odo­tet­ta­vis­sa ol­leen avi­o­lii­ton vah­vis­ta­mi­sen vä­li­se­nä ai­ka­na.

Moo­sek­sen lais­sa oli sää­det­ty me­net­te­lyis­tä, joi­den pe­rus­teel­la avi­o­liit­to­so­pi­muk­sen saat­toi pur­kaa. Vaik­ka asi­an oli­si hoi­ta­nut lie­vim­mäl­lä mah­dol­li­sel­la ta­val­la, se oli­si joh­ta­nut Ma­ri­an jul­ki­seen hä­päi­se­mi­seen.

Joo­sef ei ha­lun­nut, et­tä hei­dän avi­o­liit­ton­sa vah­vis­tet­tai­siin, mut­ta sa­mal­la hän ei ha­lun­nut tuot­taa Ma­ri­al­le har­mia. Joo­sef oli epä­var­ma rat­kai­sus­taan pur­kaa avi­o­liit­to­so­pi­mus ni­me­no­maan vain sik­si, kos­ka hän­tä pe­lot­ti Ma­ri­an ras­kau­den tu­le­mi­nen jul­ki. Sik­si hän päät­ti hoi­taa pur­ka­mi­sen kai­kes­sa hil­jai­suu­des­sa si­ten, et­tä se ei he­rät­täi­si huo­mi­o­ta, ei­kä saat­tai­si Ma­ri­an ken­ties lop­pu­e­lä­mää vä­rit­tä­vän hä­pe­än al­le.

En­ke­li toi ilo­sa­no­man

Näi­den aja­tus­ten kes­kel­lä Ju­ma­la puut­tui asi­aan. Hän lä­het­ti sa­nan­saat­ta­jan­sa, en­ke­lin, vah­vis­ta­maan Joo­se­fia: ”älä pel­kää ot­taa Ma­ri­aa puo­li­sok­se­si!” En­ke­li an­toi hä­nel­le myös teh­tä­vän, jon­ka mu­kaan lap­sel­le tuli an­taa ni­mek­si Jee­sus.

Joo­sef sai ot­taa vas­taan ilo­sa­no­man. Ma­ria oli se pro­fee­tan en­nus­ta­ma neit­syt, joka tuli ras­kaak­si, ja syn­nyt­täi­si hä­nel­le­kin Va­pah­ta­jan, joka tuo kai­kil­le pe­las­tuk­sen syn­tien val­lan al­ta. Kir­joi­tuk­set Daa­vi­din su­vun Pe­las­ta­jas­ta au­ke­ni­vat, kos­ka hän us­koi en­ke­lin sa­no­man.

Se oli Joo­se­fil­le, ja se on kai­kil­le Va­pah­ta­jan syn­ty­mä­juh­laan val­mis­tau­tu­vil­le var­ma ja vas­taa­not­ta­mi­sen ar­voi­nen ilo­sa­no­ma. Joka us­koo, ot­taa sa­mal­la vas­taan kut­sun Ju­ma­lan Po­jan val­ta­kun­taan. Hän saa pro­feet­to­jen en­nus­tuk­sen ta­voin iloi­ta, et­tä Ju­ma­la on mei­dän kans­sam­me.

Ol­li Poh­jo­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 19.12.2018

Kuva: Heik­ki Vuo­no­ka­ri

4. ad­vent­ti­sun­nun­tai, Her­ran syn­ty­mä on lä­hel­lä

Raa­mat­tu 1992: Jee­suk­sen Kris­tuk­sen syn­ty­mä ta­pah­tui näin. Ma­ria, Jee­suk­sen äi­ti, oli kih­lat­tu Joo­se­fil­le. En­nen kuin hei­dän liit­ton­sa oli vah­vis­tet­tu, kävi il­mi, et­tä Ma­ria, Py­hän Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta, oli ras­kaa­na. Joo­sef oli la­kia kun­ni­oit­ta­va mies mut­ta ei ha­lun­nut hä­päis­tä kih­lat­tu­aan jul­ki­ses­ti. Hän ai­koi pur­kaa avi­o­liit­to­so­pi­muk­sen kai­kes­sa hil­jai­suu­des­sa

Kun Joo­sef ajat­te­li tätä, hä­nel­le il­mes­tyi yöl­lä unes­sa Her­ran en­ke­li, joka sa­noi: ”Joo­sef, Daa­vi­din poi­ka, älä pel­kää ot­taa Ma­ri­aa vai­mok­se­si. Se, mikä hä­nes­sä on siin­nyt, on läh­töi­sin Py­häs­tä Hen­ges­tä. Hän syn­nyt­tää po­jan, ja si­nun tu­lee an­taa po­jal­le ni­mek­si Jee­sus, sil­lä hän pe­las­taa kan­san­sa sen syn­neis­tä.

Tämä kaik­ki ta­pah­tui, jot­ta kä­vi­si to­teen, mitä Her­ra on pro­fee­tan suul­la il­moit­ta­nut:

– Kat­so, neit­syt tu­lee ras­kaak­si ja syn­nyt­tää po­jan, ja hä­nel­le an­ne­taan ni­mek­si Im­ma­nu­el – se mer­kit­see: Ju­ma­la on mei­dän kans­sam­me.

Unes­ta he­rät­ty­ään Joo­sef teki niin kuin Her­ran en­ke­li oli käs­ke­nyt ja ot­ti Ma­ri­an vai­mok­seen.

Bib­lia: Je­suk­sen Kris­tuk­sen syn­ty­mys oli näin: kos­ka Ma­ria hä­nen äi­tin­sä oli Jo­sep­hiin kih­lat­tu, en­nen kuin he yh­teen tu­li­vat, löyt­tiin hän ras­kaak­si Py­häs­tä Hen­ges­tä. Mut­ta et­tä Jo­seph hä­nen mie­hen­sä oli hurs­kas ja ei tah­to­nut hän­tä huu­toon saat­taa, ajat­te­li hän sa­lai­ses­ti hyl­jä­tä hä­nen.

Kuin hän näi­tä ajat­te­li, kat­so, niin Her­ran en­ke­li il­mes­tyi hä­nel­le unes­sa ja sa­noi: Jo­seph, Da­vi­din poi­ka! älä pel­kää ot­taak­ses Ma­ri­aa puo­li­so­as ty­kös; sil­lä se, mikä hä­nes­sä on siin­nyt on Py­häs­tä Hen­ges­tä. Ja hä­nen pi­tää syn­nyt­tä­män Po­jan, jon­ka ni­men si­nun pi­tää kut­su­man Je­sus; sil­lä hän on va­pah­ta­va kan­san­sa hei­dän syn­neis­tän­sä.

Mut­ta tämä on kaik­ki ta­pah­tu­nut, et­tä täy­tet­täi­siin, mitä Her­ral­ta on sa­not­tu prop­he­tan kaut­ta, joka sa­noo:

Kat­so, neit­seen pi­tää ras­kaak­si tu­le­man ja syn­nyt­tä­män Po­jan, ja hä­nen ni­men­sä pi­tää kut­sut­ta­man Em­ma­nu­el; se on niin pal­jo sa­not­tu: Ju­ma­la mei­dän kans­sam­me.

Kuin Jo­seph unes­ta he­rä­si, niin hän teki kuin Her­ran en­ke­li hä­nen käs­ki, ja ot­ti puo­li­son­sa ty­kön­sä.