Pyhä Hen­ki on us­ko­vai­sel­le puo­lus­ta­ja, loh­dut­ta­ja ja To­tuu­den hen­ki.

Pää­si­äi­sa­te­ri­al­le ko­koon­tu­neet ope­tus­lap­set oli­vat ko­ke­neet poik­keuk­sel­li­sia asi­oi­ta. Jee­sus oli pes­syt hei­dän jal­kan­sa, ke­hot­ta­nut kes­ki­näi­seen rak­kau­teen, pu­hu­nut jo­ta­kin kä­sit­tä­mä­tön­tä ka­val­ta­mi­ses­taan ja omas­ta pois­me­nos­taan. Hei­dän opet­ta­jan­sa ja mes­ta­rin­sa oli myös ker­to­nut tu­le­vis­ta vai­non ajois­ta, jot­ka kos­ket­tai­si­vat hei­tä kaik­kia hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti. Ja Juu­das oli läh­te­nyt – jo­hon­kin. Nämä yk­si­tois­ta mies­tä oli­vat ym­mäl­lään.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä elä­män ro­soi­suu­den ja vai­keuk­sien kes­kel­le il­moi­tet­tiin lu­paus. Täs­sä lu­pauk­ses­sa ope­tus­lap­set saa­vat jäl­leen tun­tea mes­ta­rin­sa sa­nois­ta kum­pu­a­van voi­man. Jee­suk­sen roh­kai­se­vat ja toi­voa he­rät­tä­vät sa­nat rau­hoit­ti­vat epäi­le­viä, pel­kää­viä ja ih­meis­sään ole­via ope­tus­lap­sia.

Näil­le ym­mär­tä­mät­tö­mil­le mie­hil­le an­net­tiin lu­paus Puo­lus­ta­jas­ta, Loh­dut­ta­jas­ta ja To­tuu­den Hen­ges­tä, joka oli­si hei­dän kans­saan ja aut­tai­si. Tä­nään myös Jee­suk­sen seu­raa­jat saa­vat epäi­le­vi­nä ja pel­kää­vi­nä ko­kea hä­nen seu­ra­kun­nas­saan tä­män lu­pauk­sen to­dek­si jo­kai­se­na päi­vä­nä.

Py­hän Hen­gen ole­mus

Päi­vän evan­ke­liu­min ta­pah­tu­ma ajoit­tuu het­kiin, jois­sa Jee­sus pu­hui tu­le­vis­ta ta­pah­tu­mis­ta. Ope­tus­lap­set tun­si­vat tur­vat­to­muut­ta, niin kuin moni tun­tee muu­tos­ten kes­kel­lä. Jee­suk­sen puhe omas­ta pois­me­nos­ta ai­heut­ti or­pou­den tun­teen, oli­han tii­vis yh­des­sä­o­lo lop­pu­mas­sa. Tä­hän ti­lan­tee­seen Jee­sus lu­pa­si Py­hän Hen­gen. Mil­lai­nen tämä Hen­ki on ja kuin­ka se aut­taa ope­tus­lap­sia?

Jee­suk­sen il­moit­ta­ma Hen­ki oli ope­tus­lap­sil­le ja on edel­leen myös tä­män ajan Ju­ma­lan lap­sil­le vai­ke­as­ti avau­tu­va, kä­sit­tä­mä­tön ja abst­rak­ti asia. Ju­ma­lan kol­mi­nai­suut­ta ei ole help­po ym­mär­tää. Jee­sus se­lit­ti Hen­gen ole­mus­ta ku­vaa­mal­la ja ha­vain­nol­lis­ta­mal­la sen toi­min­taa.

Yk­si Py­hän Hen­gen omi­nai­suus, jol­loin Jee­sus käyt­ti sa­naa To­tuu­den Hen­ki, on toi­mia opet­ta­ja­na. Hen­ki ei puhu omi­aan, vaan ker­too sen, min­kä Jee­sus il­moit­taa (Joh. 16:13–16). Toi­sen omi­nai­suu­den Jee­sus ni­me­ää Puo­lus­ta­jak­si, ja se pa­laut­taa mie­leen Jee­suk­sen ope­tuk­sen: ”Puo­lus­ta­ja, Pyhä Hen­ki, jon­ka Isä mi­nun ni­mes­sä­ni lä­het­tää, opet­taa teil­le kai­ken ja pa­laut­taa mie­leen­ne kai­ken, mitä olen teil­le pu­hu­nut” (Joh. 14:26). Toi­saal­ta Hen­ki myös puo­lus­taa Ju­ma­lan lap­sia us­kon vuok­si ta­pah­tu­vis­sa vai­nois­sa ja ah­dis­tuk­sis­sa an­ta­mal­la voi­maa ja roh­keut­ta tun­nus­taa us­kon­sa. ”Kun tei­tä vie­dään luo­vu­tet­ta­vik­si vi­ra­no­mai­sil­le, äl­kää etu­kä­teen ol­ko huo­lis­san­ne sii­tä mitä pu­hui­sit­te. Pu­hu­kaa ne sa­nat, jot­ka teil­le tuo­na het­ke­nä an­ne­taan. Sil­loin et­te puhu te, vaan Pyhä Hen­ki.” (Mark. 13:11.)

Pyhä Hen­ki loh­dut­taa

Pyhä Hen­ki asuu maan pääl­lä vain us­ko­vai­ses­sa sy­dä­mes­sä (Joh. 14:16–17). Sa­mal­la Pyhä Hen­ki on Ju­ma­lan ja Jee­suk­sen luo­na ja liit­tää yh­teen koko ju­ma­luu­den ja maan­pääl­li­sen Ju­ma­lan val­ta­kun­nan. Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta on näin elä­väs­sä yh­tey­des­sä Kris­tuk­seen. Puo­lus­ta­ja läh­tee Isäs­tä ja Po­jas­ta ja vai­kut­taa us­ko­vai­sen ih­mi­sen vä­li­tyk­sel­lä.

Täs­tä au­ke­aa nä­ky­mä ope­tus­lap­siin Kris­tuk­sen to­dis­ta­ji­na ja evan­ke­liu­min työn jat­ka­ji­na. Tä­män sai­vat ko­kea ope­tus­lap­set Jee­suk­sen kes­kus­tel­les­sa hei­dän kans­saan kuo­le­man­sa jäl­keen. ”Jee­sus sa­noi uu­del­leen: Rau­ha teil­le! Niin kuin Isä on lä­het­tä­nyt mi­nut, niin lä­he­tän minä tei­dät. Sa­not­tu­aan tä­män hän pu­hal­si hei­tä koh­ti ja sa­noi: Ot­ta­kaa Pyhä Hen­ki. Jol­le te an­nat­te syn­nit an­teek­si, hä­nel­le ne ovat an­teek­si an­ne­tut. Jol­ta te kiel­lät­te an­teek­si­an­non, hän ei saa syn­te­jään an­teek­si.” (Joh. 20:21–23.) Kris­tuk­sen työ jat­kuu Py­hän Hen­gen työ­nä hä­nen seu­ra­kun­nas­saan.

Evan­ke­liu­min kes­kei­nen sa­no­ma on syn­tien an­teek­si­an­ta­mus, mut­ta se myös vah­vis­taa Kris­tuk­sen seu­raa­jien us­koa tu­le­vis­sa ko­et­te­le­muk­sis­sa. Sa­no­ma kuu­lui loh­dut­ta­va­na Jee­suk­sen ope­tus­lap­sil­le, ja se kuu­luu myös tänä päi­vä­nä Jee­suk­sen seu­raa­jil­le, joi­ta roh­kais­taan us­ko­maan luot­ta­vai­ses­ti niin hy­vi­nä kuin vai­kei­na ai­koi­na. Kris­tus on lu­van­nut ol­la Hen­ken­sä kaut­ta omien­sa kes­kel­lä joka päi­vä maa­il­man lop­puun as­ti (Joh. 14:16).

Teks­ti: Mau­no Ku­run­lah­ti

Ku­vi­tus­ku­va: H. H.

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 29.5.2019

EVAN­KE­LIU­MI: Joh. 15:26–16:4

RAA­MAT­TU 1992:

”Te saat­te puo­lus­ta­jan; minä lä­he­tän hä­net Isän luo­ta. Hän, To­tuu­den Hen­ki, läh­tee Isän luo­ta ja to­dis­taa mi­nus­ta. Myös te olet­te mi­nun to­dis­ta­ji­a­ni, olet­te­han ol­leet kans­sa­ni alus­ta as­ti. Olen pu­hu­nut teil­le tä­män, et­tei us­kon­ne ko­e­tuk­sis­sa sor­tui­si. Tei­dät ero­te­taan sy­na­go­gas­ta, ja tu­lee se­kin ai­ka, jol­loin jo­kai­nen, joka sur­maa jon­kun teis­tä, luu­lee toi­mit­ta­van­sa py­hän pal­ve­luk­sen Ju­ma­lal­le. Näin he te­ke­vät, kos­ka he ei­vät tun­ne Isää ei­vät­kä mi­nua. Olen pu­hu­nut tä­män teil­le sik­si, et­tä kun se ai­ka tu­lee, te muis­tai­sit­te mi­nun sa­no­neen tä­män teil­le. En ole ai­kai­sem­min pu­hu­nut teil­le täs­tä, kos­ka olen it­se ol­lut kans­san­ne.”

BIB­LIA:

Mut­ta kuin Loh­dut­ta­ja tu­lee, jon­ka minä teil­le Isäl­tä lä­he­tän, to­tuu­den Hen­ki, joka Isäs­tä käy ulos, se on mi­nus­ta to­dis­ta­va. Ja tei­dän pi­tää myös to­dis­ta­man; sil­lä te olet­te alus­ta mi­nun kans­sa­ni. Näi­tä olen minä pu­hu­nut teil­le, et­te pa­he­ni­si. He pa­ne­vat tei­tä pan­naan. Ja ai­ka tu­lee, et­tä jo­kai­nen, joka tei­dät tap­paa, se luu­lee te­ke­vän­sä Ju­ma­lal­le pal­ve­luk­sen. Ja näi­tä he te­ke­vät teil­le, et­tei he tun­ne Isää ei­kä mi­nua. Vaan minä pu­huin näi­tä teil­le, et­tä kuin se ai­ka tu­lee, te niis­tä muis­tai­sit­te, et­tä minä teil­le sa­no­nut olen; mut­ta en minä ole teil­le näi­tä alus­ta sa­no­nut, sil­lä minä olin tei­dän kans­san­ne.