Juho Ka­mu­la

Jee­sus on hä­neen us­ko­vil­le sekä elä­män lei­pä et­tä pa­ras pöy­tä­seu­ra.

Ruo­kai­lu on Raa­ma­tun mais­sa vä­hin­tään yh­tä voi­ma­kas sym­bo­li yh­tey­del­le kuin Suo­mes­sa. Su­ku­lai­set tai ys­tä­vät ruo­kai­le­vat yh­des­sä luo­des­saan ja vah­vis­ta­es­saan si­tei­tä toi­siin­sa.

Ope­tus­lap­set ja Jee­sus oli­vat syö­mäs­sä pää­si­äi­sil­lal­lis­ta yh­tey­den ja pää­si­äis­juh­lan mer­keis­sä. Il­lan kul­kuun tuli muu­tos, kun Jee­sus mai­nit­si yh­den ys­tä­vis­tä kään­ty­neen hän­tä ja mui­ta ope­tus­lap­sia vas­taan. Juu­das ir­rot­tau­tui pöy­tä­seu­ru­ees­ta ja näin myös Jee­suk­ses­ta ja hä­nen ope­tus­lap­sis­taan.

Sim­son ja hu­na­ja

Tuo­ma­rien kir­jan mu­kaan Sim­son koh­ta­si erääl­lä mat­kal­laan lei­jo­nan. Her­ran hen­ki meni Sim­so­niin, ja hän tap­poi lei­jo­nan kuin se oli­si ol­lut ka­rit­sa (Tuom. 14:6). Myö­hem­min Sim­son kul­ki mat­kal­laan van­hem­pien­sa luok­se hie­man ai­kai­sem­min tap­pa­man­sa lei­jo­nan ohi ja huo­ma­si sii­nä jo­tain eri­kois­ta. Lei­jo­nan vat­sas­sa oli me­hi­läi­sen pesä, jos­ta löy­tyi tuo­ret­ta hu­na­jaa. Hän naut­ti sitä it­se ja vei myös van­hem­mil­leen. (Tuom. 14:8–9.)

Lei­jo­na yh­dis­te­tään Raa­ma­tun sym­bo­lii­kas­sa Juu­dan su­kuun. Jee­sus kuu­lui Juu­dan hei­moon äi­tin­sä Ma­ri­an jäl­ke­läi­se­nä. Vir­res­sä 300 lau­le­taan­kin, kuin­ka Jee­suk­sen läs­nä­o­lo on ”par­hain man­na hu­na­ja”. Sim­so­nin ajan us­ko­vai­set sai­vat omis­taa tä­män lah­jan lu­pauk­sen sa­nan kaut­ta.

Jee­sus pöy­tä­seu­ra­na

Vii­si Moo­sek­sen kir­jaa ker­to­vat, kuin­ka Ju­ma­la ke­hot­ti ih­mi­siä us­ko­maan ja elä­mään en­nen Jee­suk­sen syn­ty­mää. Too­ras­ta löy­tyi hy­vin yk­si­tyis­koh­tai­set tie­dot ruo­as­ta, jon­ka syö­mi­nen oli Ju­ma­lan sil­mis­sä hy­vää.

Roo­ma­lais­kir­jeen kir­joit­ta­ja se­lit­tää, mi­ten Ju­ma­lan val­ta­kun­ta ei ole enää Jee­suk­sen ajan jäl­keen syö­mis­tä ja juo­mis­ta, vaan van­hurs­kaut­ta, rau­haa sekä iloa, jot­ka Pyhä Hen­ki an­taa (Room. 14:14–17). Lain täyt­tä­mi­nen vaih­toi ruo­ka­sään­nöt elä­vään yh­tey­teen ih­mi­sen ja Ju­ma­lan vä­lil­lä, elä­män lei­vän, Jee­suk­sen kaut­ta (Joh. 6:35). Van­han tes­ta­men­tin py­hät yl­si­vät us­kol­laan sa­maan pöy­tään (5. Moos. 32:13).

Jee­sus kol­kut­taa yhä ih­mis­ten sy­dä­men ko­din ovel­le omien ope­tus­lap­sien­sa kaut­ta. Joka kuu­lee kol­ku­tuk­sen ja avaa oven, saa naut­tia Jee­suk­ses­ta hy­vä­nä pöy­tä­seu­ra­na. (Ilm. 3:20.)

Jee­sus ruo­ka­na

Jee­sus on se elä­män lei­pä, joka tu­lee tai­vaas­ta ja an­taa maa­il­mal­le elä­män (Joh. 6:33). Tätä lei­pää voim­me hen­gel­li­ses­ti naut­tia. Tätä ruo­kai­lua ja an­tia ei ky­ke­ne hei­jas­ta­maan vie­raan­va­rai­sin­kaan maal­li­nen pöy­dän kat­ta­ja. Us­kom­me vah­vis­tuu eh­tool­li­ses­sa Kris­tuk­ses­ta, yh­tey­des­tä toi­siin Ju­ma­lan lap­siin ja al­ku­pe­räi­sen il­lal­li­sen muis­tos­ta.

Evan­ke­liu­mi: Joh. 13:16–20

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus pu­hui ope­tus­lap­sil­leen: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: ei pal­ve­li­ja ole her­raan­sa suu­rem­pi ei­kä lä­het­ti­läs lä­het­tä­jään­sä suu­rem­pi. Kun te tä­män tie­dät­te ja myös toi­mit­te sen mu­kai­ses­ti, te olet­te au­tu­aat.

Minä en sano tätä teis­tä kai­kis­ta. Tie­dän kyl­lä, ket­kä olen va­lin­nut. Tä­män kir­joi­tus­ten sa­nan on käy­tä­vä to­teen: ’Ys­tä­vä­ni, joka söi mi­nun pöy­däs­sä­ni, on kään­ty­nyt mi­nua vas­taan.’ Minä sa­non tä­män teil­le jo nyt, en­nen kuin en­nus­tus to­teu­tuu, jot­ta sen to­teu­tu­es­sa us­koi­sit­te, et­tä minä olen se joka olen. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: joka ot­taa vas­taan sen, jon­ka minä lä­he­tän, ot­taa vas­taan mi­nut, ja joka ot­taa mi­nut vas­taan, ot­taa vas­taan sen, joka on mi­nut lä­het­tä­nyt.”

Bib­lia: To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: ei ole pal­ve­lia suu­rem­pi her­raan­sa, ei­kä sa­nan­saat­ta­ja suu­rem­pi kuin se, joka hä­nen lä­het­ti. Jos te nä­mät tie­dät­te, te olet­te au­tu­aat, jos te nii­tä teet­te.

En minä kai­kis­ta teis­tä puhu: minä tie­dän ne, jot­ka minä va­lit­sin: mut­ta et­tä Raa­mat­tu täy­tet­täi­siin: joka syö lei­pää mi­nun kans­sa­ni, hän tal­la­si mi­nun ja­lal­lan­sa. Nyt minä sa­non teil­le en­nen­kuin se ta­pah­tuu, et­tä sit­te­kuin se ta­pah­tu­nut on, te us­koi­sit­te mi­nun sik­si. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: joka kor­jaa sen, jon­ka minä lä­he­tän, hän kor­jaa mi­nun; mut­ta joka mi­nun kor­jaa, hän kor­jaa sen, joka mi­nun lä­het­ti.