Mag­da­lan ky­läs­tä ko­toi­sin ol­lut Ma­ria oli saa­nut syn­tin­sä an­teek­si. Jee­sus oli aja­nut hä­nes­tä seit­se­män rii­vaa­jaa. Jee­sus to­dis­ti fa­ri­seuk­sen ko­dis­sa, et­tä joka on pal­jon saa­nut an­teek­si, se myös pal­jon ra­kas­taa.

Ma­ria ra­kas­ti Jee­sus­ta. Seu­ra­tes­saan hän­tä Ma­ria kuu­li ja näki, kun Jee­sus opet­ti ja teki ih­me­te­ko­ja. Nyt kun Jee­sus oli kuol­lut, Ma­ri­an tur­val­li­set elä­män puit­teet sär­kyi­vät, hä­nen sy­dä­men­sä tyh­je­ni su­run ja häm­men­nyk­sen kes­kel­lä.

Vain rak­kaus kan­toi Ma­ri­aa eteen­päin: Ma­ria it­ki ra­kas­ta Her­raan­sa hä­nen hau­dal­laan. Apos­to­li Paa­va­li kir­joit­taa ko­rint­ti­lai­sil­le, kuin­ka ar­mo­lah­jois­ta tie­to, pro­fe­toi­mi­nen ja kie­lil­lä pu­hu­mi­nen ka­to­a­vat, mut­ta rak­kaus py­syy (1. Kor. 13:8).

Jee­suk­sen mu­kaan ope­tus­lap­set tun­ne­taan tä­nä­kin päi­vä­nä sii­tä, et­tä he pi­tä­vät rak­kau­den kes­ke­nään (Joh. 13:35). Ju­ma­lan rak­kaus il­me­ni sii­nä, et­tä hän an­toi ai­no­an Poi­kan­sa, et­tei yk­si­kään, joka hä­neen us­koo, huk­kui­si (Joh. 3:16).

Ketä sinä et­sit?

Ma­ria it­ki tyh­jäl­lä hau­dal­la. En­sin en­ke­lit ja sit­ten ylös­nous­sut Jee­sus it­se ky­se­li­vät hä­nel­tä, ketä hän et­si. Ky­sy­mys kos­ket­ti ih­mi­sen tär­kein­tä asi­aa: mis­tä sie­lu­si saa loh­du­tuk­sen?

Ma­ri­an epäi­le­vä ja tyh­jä sy­dän sai kiin­ni rak­kau­des­ta, jota hän tun­si Jee­sus­ta koh­taan. Jee­sus oli ar­mah­ta­nut Ma­ri­an rii­vaa­jien val­las­ta. Sil­loin Va­pah­ta­ja oli ol­lut li­hak­si tul­lee­na hä­nen lä­hel­lään. Nyt hän oli pois­sa, ja sik­si Ma­ri­al­la oli suru ja et­si­vä mie­li.

Vas­ta Jee­suk­sen sa­no­ma ”Ma­ria!” yh­dis­ti hä­net nii­hin tur­val­li­siin het­kiin, jol­loin Jee­sus oli pu­hu­tel­lut hän­tä rak­kaas­ti. Nyt Ma­ria us­koi, et­tä Jee­sus oli ylös­nous­sut. Ei hän sitä ym­mär­tä­nyt kir­joi­tus­ten mu­kai­sek­si ta­pah­tu­mak­si, ku­ten ei­vät Pie­ta­ri ja Jo­han­nes­kaan ym­mär­tä­neet (Joh. 20:9). Ma­ri­an ta­voin vir­si­ru­noi­li­ja tah­too ai­na muis­taa sitä au­tu­as­ta päi­vää, jol­loin Jee­sus löy­si hä­net, syn­tien täh­den tuo­mi­tun, ja ot­ti hä­net omak­seen (Vk. 312:1).

Ar­mo on ulot­tu­vil­la­si

Jee­sus lä­het­ti Ma­ri­an ker­to­maan nä­ke­mäs­tään. Ma­ria ker­toi­kin ope­tus­lap­sil­le, et­tä hän on koh­dan­nut rak­kaan, ylös­nous­seen Her­ran­sa. Kris­tuk­sen työ jat­kuu Py­hän Hen­gen työ­nä Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa.

Tänä päi­vä­nä­kin Her­ra lä­het­tää kaik­ki oman­sa ker­to­maan maa­il­mal­le sa­maa sa­no­maa kuin Mag­da­lan Ma­ria: ra­kas­tan Her­raa Jee­sus­ta, jon­ka kaut­ta olen saa­nut ja saan edel­leen us­koa kaik­ki syn­ti­ni an­teek­si. Olen koh­dan­nut ylös­nous­seen Jee­suk­sen evan­ke­liu­min sa­nas­sa hä­nen seu­ra­kun­tan­sa kes­kel­lä. Ju­ma­la ra­kas­taa yhä kaik­kia ih­mi­siä ja kut­suu jo­kais­ta tä­män ar­mon osal­li­suu­teen.

Mat­ti Kont­ka­nen

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu:

2. Pää­si­äis­päi­vä: Ps. 16: 8–11, Ps. 31:20–23, 2. Kor. 5:15–21, Joh. 20:11–18

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 16.4.2014.