Mikko Sopanen
Vimpeli
Kukaan ihminen ei ole synnitön. Siksi Jumalan sana kehottaa suhtautumaan toisiin ihmisiin armollisesti, ei tuomiten.
Yhtä aikaa Kauhavan Suviseurojen sunnuntaiaamun sanajumalanpalveluksen kanssa pidettiin jumalanpalvelukset myös kahdessatoista Kauhavan lähialueen kirkossa. Yksi näistä kirkoista oli Vimpelin 12-kulmainen puukirkko, jossa jumalanpalveluksen toimittanut kenttärovasti Penna Parviainen kertoi olevansa ensimmäistä kertaa.
Heinäkuun ensimmäisen sunnuntain kirkollisena aiheena oli Armahtakaa! Luukkaan evankeliumissa (6:37) Jeesus puhuu opetuslapsilleen: "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan."
Parviainen toi kirkkokansalle terveiset Suviseuroista seurojen tunnuksen sanoin: ”Sinun sanasi on valo minun matkallani.”
Armo tulee Jeesuksen kautta
Saarnassaan Parviainen kertoi Johanneksen evankeliumin 8. lukuun kirjoitetun päivän evankeliumitekstin tilanteesta, jossa fariseukset ja lainopettajat toivat Jeesuksen eteen syntisen naisen, avionrikkojan. Mooseksen laissa määrättiin, että nainen piti kivittää, ja tuojat kysyivät nyt Jeesukselta: "Mitä sinä sanot?" Heidän tarkoituksenaan oli saada syy tuomita Jeesus, vastasipa hän kuinka tahansa.
Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kysyjät tiukkasivat häneltä vastausta. Jeesus sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan.
Nainen odotti kuolemaansa kauhusta itkien, mutta mitään ei tapahtunut. Syyttäjät lähtivätkin pois vähin äänin, vanhimmista alkaen. Jeesus kohotti katseensa naiseen ja kysyi tältä: ”Missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?” Nainen vastasi: ”Ei, herra”. Siihen Jeesus totesi: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”
Se, miten Jeesus suhtautui langenneeseen naiseen, osoittaa, että jokainen syntinen ihminen voi hänen sovitustyönsä kautta saada armon omalle kohdalleen.
Jeesus sovitti kaikki synnit
Penna Parviainen muistutti uskon päämäärästä, taivaasta, Hesekielin näyn kautta (Hes. 47). Näyssä molemmin puolin virran rantoja kasvoi kaikenlaisia puita, jotka tuottivat ravintoa. Niiden lehdet eivät lakastuneet, vaan niitä voi käyttää ravinnoksi, joka paransi. Puut tuottivat joka kuukausi uusia hedelmiä, koska niitä kasteleva vesi tuli pyhäköstä.
Kuten päivän evankeliumiteksti osoittaa, yksikään meistä ei ole synnitön, Parviainen totesi.
– Voimme aina turvautua Jeesukseen Kristukseen, joka on taivaassa Isän tykönä. Hän ei ole pelkästään meidän, vaan koko maailman syntien sovittaja.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys