An­na Kar­ju­la

Raa­he

Ju­ma­la on kaut­ta ai­ko­jen aut­ta­nut omi­aan ja an­ta­nut heil­le voi­maa us­koa.

Uu­den vuo­den en­sim­mäi­set seu­rat Raa­hen rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä to­teu­tet­tiin net­ti­lä­he­tyk­se­nä. Al­ku­vir­ren 578 sa­nat sai­vat joh­dat­taa kuu­li­joi­ta Han­nu Kal­lun­gin ja Os­mo Hy­vä­rin seu­ra­pu­hei­siin.

Faa­rao tun­nus­ti Ju­ma­lan kaik­ki­val­tiu­den

Han­nu Kal­lun­gin teks­ti­nä oli Moo­sek­sen kir­jan koh­ta is­ra­e­li­lais­ten pa­ko­mat­kas­ta koh­ti lu­vat­tua maa­ta. Ju­ma­lan vies­ti omal­le kan­sal­leen oli sel­vä ja tur­val­li­nen: ”Äl­kää pe­lät­kö, vaan py­sy­kää aloil­lan­ne. -- Her­ra so­tii tei­dän puo­les­tan­ne, ol­kaa te hil­jaa!” (2. Moos. 14:13–14.)

Vaik­ka is­ra­e­li­lai­set na­pi­si­vat ja vä­lil­lä ky­see­na­lais­ti­vat pa­ko­mat­kan, Ju­ma­la osoit­ti sil­ti voi­man­sa. Us­kon voi­mal­la is­ra­e­li­lai­set tait­toi­vat mat­kaan­sa.

– Ei ol­lut it­ses­tään sel­vää, et­tä he luot­ti­vat. Epäi­lyk­set oli­vat lä­hel­lä ja hei­tä­kin piti vah­vis­taa. Sa­mal­la ta­val­la me tar­vit­sem­me us­kon saar­naa. Kun saam­me omal­le koh­dal­lem­me us­koa kaik­ki syn­nit, epäi­lyk­set, huo­let, mur­heet ja pe­lot­kin an­teek­si, se avaa us­kon nä­kö­a­lo­ja, Kal­lun­ki to­te­si.

– Evan­ke­liu­min sau­va on kuin Moo­sek­sen sau­va, joka sai tien avau­tu­maan kes­kel­le mer­ta. Faa­ra­on­kin oli pak­ko myön­tää, et­tä Ju­ma­la soti omien­sa puo­lel­la.

Kaik­ki on Ju­ma­lan kä­des­sä

– Mil­lai­ses­sa ti­lan­tees­sa eläm­me nyt? Moni saat­taa miet­tiä, mi­ten käy ja mitä maa­il­mas­sa ta­pah­tuu. Kui­ten­kin yk­sit­täi­sen ih­mi­sen ja kan­so­jen­kin vai­heet ovat Ju­ma­lan kä­des­sä. Hän voi kään­tää mie­let ja an­taa avun, vaik­ka ti­lan­ne tun­tui­si in­hi­mil­li­ses­ti kä­sit­tä­mät­tö­mäl­tä, Kal­lun­ki loh­dut­ti.

Pu­hu­ja toi esil­le, mi­ten Tai­vaan Isäl­lä on hyvä suun­ni­tel­ma jo­kai­sel­le. Hä­nen kes­kei­sin tah­ton­sa on, et­tä ih­mi­nen sai­si us­kon lah­jan ja pää­si­si tai­vaa­seen.

– Ju­ma­lan val­ta­kun­nan elä­mä ja toi­min­ta on edel­leen Ju­ma­lan kä­des­sä. Täl­lä­kin ajal­la on tar­koi­tuk­sen­sa.

Ju­ma­la pu­huu omien­sa kaut­ta

Os­mo Hy­vä­ri luki joh­dan­nok­si Ga­la­ta­lais­kir­jeen koh­dan Jee­suk­sen lä­het­tä­mi­ses­tä maa­il­maan. Hy­vä­ri muis­tut­ti Ju­ma­lan ää­ret­tö­mäs­tä rak­kau­des­ta ih­mi­siä koh­taan.

– Sa­moin kuin en­sim­mäi­sel­le ih­mis­pa­ril­le, myös tä­män ajan ih­mi­sil­le Ju­ma­la kuu­lut­taa lu­paus­taan syn­tien an­teek­si an­ta­mi­ses­ta. Ab­ra­ha­mil­le­kin Ju­ma­la osoit­ti maan, jo­hon kul­kea. Ab­ra­ham ot­ti ke­ho­tuk­sen vas­taan ja pääs­ty­ään pe­ril­le ra­ken­si Ju­ma­lal­le alt­ta­rin ja saar­na­si us­kon saar­naa.

Pu­hu­ja ku­vai­li, mi­ten ih­mi­sen on mah­do­ton ym­mär­tää Ju­ma­lan kaik­ki­val­tiut­ta.

– Kui­ten­kin us­ko­vai­sen ih­mi­sen osan Ju­ma­la on aset­ta­nut ai­van yk­sin­ker­tai­sek­si. Syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen omis­ta­mal­la saa kal­leim­man aar­teen ja pää­see ker­ran iha­naan osaan tai­vaa­seen.

Pu­hees­sa tuli esil­le myös se, mi­ten ih­mis­mie­li on saa­nut voit­to­ja.

– Maa­il­mas­sa pu­hu­taan mo­nes­ti vain sii­tä, mi­ten Ju­ma­la on hyvä. Kui­ten­kin Ju­ma­lan sana on edel­leen sama ja Jee­sus tu­lee vie­lä toi­sen ker­ran maa­il­maan. Ih­mi­nen ei voi tuo­mi­ta ke­tään vaan tuo­mio on Ju­ma­lal­ta.

Hy­vä­ri toi esil­le vie­lä sen, mi­ten Tai­vaan Isä yhä tar­jo­aa Ju­ma­lan rau­haa epä­us­koi­sil­le­kin. Vaik­ka maa­il­ma kuo­huu, Ju­ma­la pi­tää huo­len omis­taan. Hän on lu­van­nut an­taa voi­man­sa jo­kai­sel­le päi­väl­le.