Oma ko­ke­mus ar­mos­ta aut­taa ole­maan ar­mah­ta­vai­nen myös toi­sia ih­mi­siä koh­taan, il­me­ni Ylö­jär­vel­lä pi­de­tyis­sä seu­rois­sa.

Hei­nä­kui­sis­sa seu­rois­sa ai­hee­na oli päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tin (Luuk. 6:36–42) mu­kaan ar­mol­li­suus.

Heik­ki Rii­hi­mä­ki muis­te­li pu­hees­saan use­am­pia Raa­ma­tun koh­tia, jois­sa syn­ti­nen ih­mi­nen sai tun­tea joko toi­sen ih­mi­sen tai Ju­ma­lan ar­mah­dus­ta. Hän muis­tut­ti, et­tä meis­tä­kin jo­kai­nen on ar­mah­det­tu syn­ti­nen, ja sen vuok­si oli­si tär­ke­ää ol­la it­se ar­mah­ta­vai­nen mei­tä vas­taan rik­ko­nei­ta koh­taan.

Majurin perhe tuli seuroihin Hämeenkyröstä.

Rii­hi­mä­ki pu­hui myös tuo­mit­se­mi­ses­ta, joka on ar­mah­ta­mi­sen vas­ta­koh­ta.

– Me em­me näe tois­tem­me sy­dä­miin, vain Ju­ma­la nä­kee, ja hän tuo­mit­see niin kuin oi­ke­ak­si kat­soo.

Ju­ma­lan sana neu­voo mei­tä jut­te­le­maan syn­tiä teh­neen kans­sa, lä­hes­ty­en nöy­räs­ti ja al­ta­päin.

– Mei­dän on hyvä muis­taa, et­tä tut­kim­me en­sin omaa ti­laam­me ja sitä, mitä meil­le it­sel­lem­me kuu­luu en­nen kuin alam­me ´kai­vaa ros­kaa vel­jem­me sil­mäs­tä´.

10-vuotiaan Onnin mielestä seuroissa on tärkeää käydä, että pysyy uskomassa.

Toi­sen seu­ra­pu­heen pi­tä­neen Il­ma­ri Kor­ho­sen teks­ti oli en­sim­mäi­ses­tä Pie­ta­rin kir­jees­tä, vii­den­nes­tä lu­vus­ta. Hän pu­hui loh­dul­li­ses­ti, et­tä täy­sin il­man omaa an­si­o­tam­me saam­me us­koa it­sem­me pa­hoi­na py­hik­si ja syn­ti­si­nä van­hurs­kaik­si.

– Tä­nään­kin saam­me ol­la ar­mos­ta us­ko­mas­sa. Mei­dän ei tar­vit­se va­ras­toi­da us­koa, riit­tää kun nyt jak­sam­me luot­taa, et­tä Ju­ma­la pi­tää omis­taan hy­vän huo­len. Jee­sus on lu­van­nut siu­na­ta myös pie­net ty­töt ja po­jat.

Seu­rat päät­tyi­vät tur­val­li­ses­ti Her­ran siu­nauk­seen.

Teks­ti: Riit­ta Rii­ko­la

Ku­vat: Dag Wall ja Riit­ta Rii­ko­la