JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Uutiset

Kaik­ki­val­ti­as hoi­taa – The Al­migh­ty Ca­res

Uutiset
14.2.2020 6.25

Juttua muokattu:

14.2. 11:10
2020021411101420200214062500

Hans Pe­täis­tö

Haus­jär­vi

Ju­ma­lan joh­da­tus, lau­lun ja tai­teen lah­ja sekä us­ko­mi­sen ilo pu­hu­tut­ti­vat lei­ril­lä.

Tam­mi­kuun vii­mei­se­nä tiis­tai­na ko­koon­tui Ete­lä-Suo­men vart­tu­nei­ta Mai­tois­ten lei­ri­kes­kuk­seen. Lei­ri­kes­kuk­sen au­las­sa oli heti pu­heen­po­ri­na täy­sil­lä, kun yh­teen­sä 145 vart­tu­nut­ta vaih­toi kuu­lu­mi­sia. Oli ilo näh­dä sy­dä­mes­tä saak­ka tut­tu­ja ih­mi­siä vuo­si­kym­men­ten var­rel­ta, van­hem­pia ja nuo­rem­pia.

Lei­rin ve­tä­jä­nä toi­mi Sep­po Aho yh­des­sä Rai­ja-vai­mon­sa kans­sa, ja apu­lai­si­na oli­vat Maik­ki ja Ta­pa­ni Jo­ke­la, Kai­su ja Paa­vo Pel­ko­nen sekä Rit­va Hol­ma. Toi­vo­tet­tu­aan kaik­ki ter­ve­tul­leik­si Aho piti al­ku­har­tau­den, jon­ka teks­ti­nä oli 1. Ku­nin­gas­ten kir­jan 6. luku, jos­sa ker­rot­tiin Sa­lo­mo­nin temp­pe­lin hil­jai­ses­ta ra­ken­ta­mi­ses­ta. Ra­ken­ta­jat ei­vät ol­leet sen kum­mem­pia kuin lei­ri­läi­set­kään, vaan nöy­rää vä­keä kuu­li­ai­si­na sil­le, mi­hin Her­ra oli hei­tä kut­su­nut.

Ju­ma­la joh­dat­taa

Lei­ril­lä käy­dyis­sä kes­kus­te­luis­sa ko­ros­tui Ju­ma­lan joh­da­tus. Kun Ju­ma­la loi ih­mi­sen, hän loi jo­kai­sen ku­vak­seen, mie­lei­sek­seen ja lap­sek­seen. Jo­kai­nen on kui­ten­kin oma yk­si­lön­sä, sa­mal­la lail­la kuin jo­kai­nen lu­mi­hiu­ta­le kaut­ta ai­ko­jen on oman­lai­sen­sa.

Kaik­ki­val­ti­aan hoi­toon on tur­val­lis­ta kuu­lua. Psal­mis­sa sa­no­taan loh­dut­ta­vas­ti: ”Hän an­taa en­ke­leil­leen käs­kyn var­jel­la si­nua, mis­sä iki­nä kul­jet, ja he kan­ta­vat si­nua kä­sil­lään, et­tet louk­kaa jal­kaa­si ki­veen” (Ps. 91:12). Sa­lo­mon­kin kir­joit­ti, et­tä kai­kel­la on mää­rä­het­ken­sä: on ai­ka ra­ken­taa ja ai­ka pur­kaa, on myös ai­ka elää ja ai­ka kuol­la (Saarn. 3:1).

Lei­rin pa­ras an­ti oli evan­ke­liu­mi. Har­tauk­sis­sa ja vä­li­a­jal­la­kin se kai­kui va­paas­ti.

Lau­lu ku­vaa tun­net­ta

Lau­lu­tuo­ki­on pi­ti­vät Rit­va Hol­ma ja Maik­ki Jo­ke­la. Nur­mi­jär­vel­lä asu­va kant­to­ri Hol­ma ker­toi lem­pi­työs­tään Van­taan­kos­ken seu­ra­kun­nas­sa. Lei­ri­läi­set kuu­li­vat hä­nel­tä nel­jän uu­den Sii­o­nin lau­lun (SL 315, 339, 137 ja 311) syn­nys­tä. Hol­ma ker­toi sii­tä­kin, mitä muu­tok­sia lau­lui­hin piti teh­dä, jot­ta ne so­pi­vat tu­hat­päi­sen seu­ra­kan­san lau­let­ta­vik­si ei­kä vain yk­si­ää­ni­ses­ti am­mat­ti­lai­sel­le. Lei­ri­läi­set lau­loi­vat osan näis­tä lau­luis­ta.

Hol­ma esit­te­li myös lau­lun, joka on lap­sen kii­tol­lis­ta pu­het­ta isäl­le — lau­lu isän­päi­väs­tä, SL 137. Hän ker­toi ole­van­sa kii­tol­li­nen kai­kis­ta mat­ka­ys­tä­vis­tä, jot­ka roh­kai­se­vas­ti ja ra­ken­ta­vas­ti oh­jaa­vat hän­tä­kin myös mu­sii­kis­sa.

– Saam­me teh­dä kai­ken Sii­o­nin par­haak­si, Ju­ma­lan kii­tok­sek­si ja hä­nen ni­men­sä kun­ni­ak­si.

Lei­ri­läi­siä oli täl­lä ker­taa niin pal­jon, et­tei­vät kaik­ki voi­neet syö­dä yh­tä ai­kaa. Puo­let jäi vie­lä kes­kus­te­le­maan lau­la­mi­ses­ta, lau­lu­jen sa­nois­ta ja sä­vel­mis­tä, kun am­mat­ti­lai­nen oli käy­tet­tä­vis­sä. Kuu­li­jat sai­vat kuul­la Ame­ri­kan us­ko­vais­ten lem­pi­lau­lun pi­a­nol­la sä­es­tet­ty­nä. Sen sa­nat ku­va­si­vat tä­män­kin lei­rin läm­min­tä tun­nel­maa: Blest be the tie that binds our he­arts in Chris­ti­an love; the fel­lows­hip of kind­red minds is like to that abo­ve (va­paas­ti suo­men­net­tu­na: Siu­nat­tu ol­koon se side, joka yh­dis­tää sy­dä­mi­äm­me kris­til­li­ses­sä rak­kau­des­sa; tämä yh­dys­si­de on ver­rat­ta­vis­sa sii­hen, mitä ker­ran tai­vais­sa).

Luo­ja nä­kyy kaik­ki­al­la

Lei­ri­läi­set kuu­li­vat myös Ma­ria Jo­en­suun kir­joit­ta­man alus­tuk­sen eksp­res­sii­vi­ses­tä tai­de­te­ra­pi­as­ta Ta­pa­ni Jo­ke­lan lu­ke­ma­na. Alus­tuk­sen poh­jal­ta lei­ri­läi­set ja­kau­tui­vat eri ryh­miin kes­kus­te­le­maan tai­tees­ta.

Ryh­mä­työn osuu­del­la to­det­tiin, et­tä Luo­jan tai­de luon­nos­sa on mitä ih­meel­li­sin­tä ja nä­kyy kaik­ki­al­la – jopa jo­kai­ses­sa au­rin­gon nou­sus­sa ja las­kus­sa. Yk­si lei­ri­läi­nen, am­mat­ti­puu­tar­hu­ri, ker­toi, mi­ten Luo­jan kas­veil­la voi teh­dä vaik­ka elä­vää tai­det­ta.

Ilo jäi sy­dä­meen

Ta­pio Töl­li piti lop­pu­har­tau­den, jos­sa hän luki Pie­ta­rin en­sim­mäi­ses­tä epis­to­las­ta, en­sim­mäi­sen lu­vun alus­ta. Lop­pu­vies­tiä lei­ri­läi­sil­le ei oli­si voi­nut pa­rem­min sa­noin ku­va­ta: ”Te kui­ten­kin saat­te iloi­ta sa­no­mat­to­mal­la ja kun­ni­al­li­sel­la ilol­la. Ja kä­si­tät­te tei­dän us­kon­ne lo­pun, sie­luin au­tuu­den!” (1. Piet. 1:8–9.)

Lei­rin lop­pu­lau­lu jäi kai­ku­maan ko­tiin as­ti: ”Nyt, ys­tä­vä­ni, jää­kää Jee­suk­sen haa­voi­hin, vih­mo­koon ar­mon kas­te taas kui­viin sy­dä­miin. Ju­ma­la it­se rau­han sie­luum­me an­ta­koon ja eron­het­kel­läm­me hän mei­tä siu­nat­koon!” (SL 122:4.)

The Al­migh­ty Ca­res

God’s gui­dan­ce, the gift of sin­ging and art plus the joy of be­lie­ving spoke vo­lu­mes

On the last Tu­es­day of Ja­nu­a­ry, the se­ni­or be­lie­vers from all of Sout­hern Fin­land gat­he­red at SRK’s Camp at Main­toi­nen. The camp’s fo­yer was fil­led with the chat­ter of some 145 el­der­ly be­lie­vers exc­han­ged what’s new with them. It war­med my he­art to see so many dear tra­vel friends from many de­ca­des, both yo­ung and old ali­ke.

Sep­po Aho ser­ved as the camp di­rec­tor to­get­her with his wife Rai­ja. As­sis­ting them were Maik­ki and Ta­pa­ni Jo­ke­la, Kai­su and Paa­vo Pel­ko­nen plus Rit­va Hol­ma. Af­ter bid­ding eve­ry­o­ne a warm wel­co­me, Aho de­li­ve­red an ope­ning de­vo­ti­on using a text from 1 Kings, chap­ter 6, where it is writ­ten how there were si­lent buil­ders const­ruc­ting Sa­lo­mon’s temp­le. Those buil­ders were no dif­fe­rent than we here as­semb­led at camp, humb­le pe­op­le obe­dient to that which the Lord has cal­led us.

God Gui­des

Du­ring the dis­cus­si­ons, there was much emp­ha­sis on God’s gui­dan­ce when He cre­a­ted hu­mans, cre­a­ted then in His ima­ge, to His li­king and as His child­ren. Yet each hu­man being is un­li­ke any ot­her, just as uni­que as eve­ry sing­le snowf­la­ke throug­hout time is mic­ros­co­pi­cal­ly dif­fe­rent.

The best take from our camp was the gos­pel.

When we are in the pre­ci­ous care of the Al­migh­ty, we can tra­vel ca­ref­ree, it is ut­ter­ly worth­less to wor­ry about anyt­hing. In the Book of Psalms it is writ­ten; ”For he shall give his an­gels char­ge over thee,

to keep thee in all thy ways.

They shall bear thee up in their hands,

lest thou dash thy foot against a stone.” (Ps. 91:12). Even Sa­lo­mon wrote, ”To eve­ryt­hing there is a se­a­son, and a time to eve­ry pur­po­se…a time to build and tear down… a time to be born, and a time to die” Ecc 3:1).

The best take from our camp was the gos­pel. Du­ring the de­vo­ti­ons and du­ring the free time, this gos­pel ec­ho­ed and was pre­ac­hed free­ly.

Songs port­ray fee­lings

The sin­ging ses­si­on was led by Rit­va Hol­ma and Maik­ki Jo­ke­la. Rit­va, a pro­fes­si­o­nal can­tor who li­ves in Nur­mi­jär­vi, told us about her fa­vo­ri­te job wor­king for the Van­taan­kos­ki state church. The cam­pers were ab­le to hear about the birth and com­po­si­ti­on of four of her ne­west songs of Zion (SL 315, 339, 137 and 311). Hol­ma al­so told about the va­ri­ous chan­ges that nee­ded to be made to get them ea­sier for thou­sands to sing and not just pro­fes­si­o­nals sin­ging solo. Camp par­ti­ci­pants sang some of these nice new songs.

Rit­va al­so pre­sen­ted a song, with which she wrote for child­ren to thank God for their dads — a fat­her’s day song, SL 137. She said she is es­pe­ci­al­ly thank­ful for all of her pre­ci­ous es­corts, and all their en­cou­ra­ge­ment and const­ruc­ti­ve ad­vi­ce they give her even about mu­sic.

– Eve­ryt­hing we do, we can do for the be­ne­fit of Zion, than­king God and for the glory of His name.

This time there were so many camp par­ti­ci­pants that they could not en­joy their me­als at the same time. While ot­hers went to dine, half of us sta­yed in the main as­semb­ly to talk more about songs, their words, and me­lo­dies, sin­ce we had a pro­fes­si­o­nal with us. We were ab­le to even lis­ten to a very fa­vo­ri­te tune from Ame­ri­ca, pla­yed on a pi­a­no cal­led, Blest be the tie that binds our he­arts in Chris­ti­an love; the fel­lows­hip of kind­red minds is like to that abo­ve. (here are the unof­fi­ci­al ly­rics in Fin­nish: Siu­nat­tu ol­koon se side, joka yh­dis­tää sy­dä­mi­äm­me kris­til­li­ses­sä rak­kau­des­sa; tämä yh­dys­si­de on ver­rat­ta­vis­sa sii­hen, mitä ker­ran tai­vais­sa).

The Cre­a­tor is vi­sib­le all around us

The camp par­ti­ci­pants were even ab­le to lis­ten to Ma­ria Jo­en­suu’s writ­ten pre­sen­ta­ti­on about exp­res­si­ve art the­ra­py, that Ta­pa­ni Jo­ke­la read to us. Ba­sed on this int­ro­duc­ti­on, we all for­med se­ve­ral dif­fe­rent groups to dis­cuss art from va­rying pers­pec­ti­ves.

Ba­sed on the out­co­me of the group dis­cus­si­ons, we ack­now­led­ged that the Cre­a­tor’s art is all around us, we are sur­roun­ded by His mag­ni­fi­cent works -- in each ane eve­ry sun­ri­se and sun­set. One of the par­ti­ci­pants was a pro­fes­si­o­nal lands­ca­per, who re­la­ted that using the Cre­a­tors plants and flora, we can even cre­a­te li­ving art­work.

Joy re­mai­ned in our he­arts

Ta­pio Töl­li ser­ved us du­ring the fi­nal de­vo­ti­on, using a text from Pe­ter’s first epist­le, its be­gin­ning chap­ter. This fi­nal mes­sa­ge for these camp par­ti­ci­pants could not even been wor­ded any bet­ter this this; ”Whom ha­ving not seen, ye love; in whom, though now ye see him not, yet be­lie­ving, ye re­joi­ce with joy uns­pe­a­kab­le and full of glory: Re­cei­ving the end of yo­ur faith, even the sal­va­ti­on of yo­ur souls!” (1. Pe­ter 1:8–9.)

The fi­nal song got left ec­hoing in my mind all the way home: “Among us, dear Lord Je­sus, / Yo­ur fire of love ig­ni­te / that he­arts would all be kind­led / to shine the gos­pel’s light; / and blow throug­hout all Zion, / O Spi­rit of the Lord, / that he­arts would prai­se the Fat­her / in love, in one ac­cord!” (SZ 195:4.)

19.9.2020

Muis­ta­kaa tämä: joka niu­kas­ti kyl­vää, se niu­kas­ti niit­tää, ja joka run­saas­ti kyl­vää, se run­saas­ti niit­tää. 2. Kor. 9:6

Viikon kysymys