Pirk­ko Hur­tig

Mai­ja Hin­tik­ka ker­too läh­te­vän­sä Reis­jär­ven opis­to­seu­roi­hin kuin läh­ti­si ko­tiin. Opis­ton pää­ra­ken­nuk­ses­sa oli 60- ja 70-lu­vuil­la sil­loi­sen Mai­ja Ter­von koti. Mai­ja Hin­ti­kan isä, Juk­ka Ter­vo työs­ken­te­li Reis­jär­ven opis­ton va­ra­reh­to­ri­na ja äi­ti Ma­ri­ta hoi­ti kir­jas­toa. Hen­ki­lö­kun­ta asui tuo­hon ai­kaan opis­ton ti­lois­sa.

Hin­tik­ka ar­ve­lee, et­tä hen­ki­lö­kun­nan lap­sia oli par­haim­mil­laan noin kol­mi­sen­kym­men­tä. Hin­tik­ka kut­suu hei­tä opis­ton lap­sik­si.

– Meil­lä oli mah­ta­via leik­ke­jä opis­ton ym­pä­ris­tös­sä. Us­kon pu­hu­va­ni hei­dän kaik­kien suul­la. Lei­kim­me kou­lui­käi­si­nä muun mu­as­sa nurk­ka­jus­sia ja luu­ta­mum­moa. Opis­ton lap­set van­hem­pi­neen oli­vat kuin laa­jen­net­tu lap­suu­den per­he. Lap­sil­la oli val­ta­vas­ti va­paut­ta ja laa­jat re­vii­rit teh­dä ja toi­mia ja mikä tär­ke­ää, ym­pä­ril­lä oli huo­leh­ti­via ai­kui­sia. Opis­to oli tur­val­li­nen kas­vu­ym­pä­ris­tö ja ai­van oma eri­tyi­nen maa­il­man­sa.

Lap­sil­le opis­ton juh­lat oli­vat val­tai­sia ta­pah­tu­mia. Ke­vät­juh­lat oli­vat eron het­kiä hen­ki­lö­kun­nal­le. Hin­tik­ka ih­met­te­li ai­ka­naan, mik­si isä oli hy­väs­tel­ty­ään läh­te­nyt usein no­pe­as­ti juh­las­ta. Myö­hem­min hän vas­ta ta­ju­si, et­tä isäl­le oli vai­ke­aa ero­ta op­pi­lais­taan.

Opis­to­lai­sil­la saat­toi ol­la ikä­vä ko­tia ja omia si­sa­ruk­sia ja sik­si heis­tä oli mu­ka­vaa tou­hu­ta las­ten kans­sa. Opis­ton po­jat opet­ti­vat luis­te­le­maan ja pe­laa­maan jää­kiek­koa vie­rei­sel­lä jär­vel­lä. Opis­to­lai­set pi­ti­vät myös py­hä­kou­lua. Hän ko­kee ajan opis­ton lap­se­na ol­leen suu­ren­mois­ta op­pia koko elä­mää var­ten.

– Kun nuo­ret läh­ti­vät joka toi­nen vii­kon­lop­pu ko­ti­lo­mal­le, val­ta­sim­me me opis­ton lap­set ti­lat. Soi­tim­me ur­ku­ja ja lau­loim­me, pe­la­sim­me säh­lyä ja pin­gis­tä. Pää­sim­me osal­lis­tu­maan eri­lai­siin opis­ton ta­pah­tu­miin jo tosi var­hain, muun mu­as­sa opis­to­seu­ro­jen jär­jes­te­lyi­hin. Jo en­nen rip­pi­kou­lui­kää ku­doim­me ys­tä­vä­ni kans­sa pop­pa­noi­ta opis­ton pit­kiin pöy­tiin. Jo­nain toi­se­na ke­sä­nä om­pe­lin esi­lii­no­ja opis­to­seu­ro­ja var­ten.

Eräs var­hai­nen muis­to liit­tyy El­sa-tä­tiin, El­sa Räi­sä­lään, joka puo­li­son­sa An­tin kans­sa lah­joit­ti ti­lan opis­tol­le.

– Pää­sin äi­din kans­sa käy­mään El­sa-tä­din luo­na Tä­ti­läs­sä joi­tain ker­to­ja. Muis­tan vie­lä­kin, mi­ten iha­nal­ta siel­lä tuok­sui. Tä­ti­läs­sä asui kol­me tä­tiä: El­sa-täti, Al­li-lei­pu­ri ja Rai­li-pää­e­män­tä. Nuo tä­dit oli­vat opis­ton hen­ki­lö­kun­taa. Tä­ti­län vie­res­sä oli Ti­pu­la, en­ti­nen or­po­ko­ti sekä na­vet­ta­ra­ken­nus, jos­sa oli mah­ta­via leik­ki­paik­ko­ja.

Mai­ja Hin­tik­ka muut­ti opis­tol­ta lu­ki­oi­käi­se­nä ar­ki­vii­koik­si Haa­pa­jär­vel­le lu­ki­oon, ja van­hem­mat ra­ken­si­vat myö­hem­min oman ta­lon Reis­jär­ven kir­kol­le. Hän ker­too hai­ke­a­na sii­tä tai­te­koh­das­ta, kun hän­tä ei enää tun­nis­tet­tu opis­tol­la. Ovel­la jär­jes­tyk­sen­val­vo­ja ky­se­li opis­to­seu­rois­sa, mitä asi­aa hä­nel­lä oli pää­ra­ken­nuk­seen. ”Tä­mä­hän on mi­nun ko­ti­ni!” hän ker­too huu­dah­ta­neen­sa.