Mik­ko So­pa­nen

Hei­nä­ve­si

Hei­nä­ve­den ke­sä­seu­rois­sa kuul­tiin sii­tä, mi­ten omal­le­tun­nol­le löy­tää rau­han.

Kir­kon­kel­lo­jen kut­su­es­sa seu­ra­kan­sa ko­koon­tui kau­niil­le kir­kon­mä­el­le viet­tä­mään Hei­nä­ve­den rau­ha­nyh­dis­tyk­sen kirk­ko­py­hää. Saar­naa­ja­na toi­mi Kris­ti­an Saar­nio Hol­lo­las­ta.

Kuu­den­te­na sun­nun­tai­na hel­lun­tais­ta muis­tel­tiin apos­to­le­ja. Teks­teis­sä pu­hut­tiin apos­to­lien kut­su­mi­ses­ta ja ope­tus­las­ten teh­tä­väs­tä: Ju­ma­lan sa­nan ju­lis­ta­mi­ses­ta. Tätä työ­tä jat­ke­taan tä­nä­kin päi­vä­nä.

Ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen ja kirk­ko­kah­vien jäl­keen pi­det­tiin kir­kos­sa vie­lä seu­rat. Kris­ti­an Saar­nio piti seu­ra­pu­heen.

Fi­lip­pos pu­hut­te­li suo­ral­la ky­sy­myk­sel­lä

Seu­ro­jen aluk­si Saar­nio luki Apos­to­lien te­ko­jen 8. lu­vus­ta koh­dan, joka ker­too eti­o­pi­a­lai­ses­ta ho­vi­her­ras­ta (Ap. t. 8:26–40).

Eti­o­pi­a­lai­nen ho­vi­her­ra koki syn­nin hä­tää. Hän oli pa­laa­mas­sa pit­käl­tä py­hiin­va­el­lus­mat­kal­ta Je­ru­sa­le­mis­ta, ja luki Raa­ma­tun teks­te­jä, mut­ta ei ol­lut löy­tä­nyt rau­haa omal­le­tun­nol­leen.

Ju­ma­la tun­si ho­vi­her­ran hä­dän, ja lä­het­ti Fi­lip­pok­sen sa­mai­sel­le tiel­le, jol­la ho­vi­her­ra kul­ki. Hen­ki neu­voi Fi­lip­pos­ta ky­sy­mään ho­vi­her­ral­ta roh­ke­an ky­sy­myk­sen: ”Sinä kyl­lä luet, mut­ta mah­dat­ko ym­mär­tää?” (Ap. t. 8:30).

Ho­vi­her­ra ei pa­has­tu­nut ky­sy­myk­ses­tä, sil­lä Ju­ma­la oli val­mis­tel­lut hä­nen sy­dä­men­sä vas­taa­not­ta­vai­sek­si. Kui­ten­kin Ju­ma­lan rau­ha vie­lä puut­tui.

Fi­lip­pos se­lit­ti ho­vi­her­ral­le Raa­ma­tun kir­joi­tuk­sia. Us­kon asia avau­tui. ”Minä us­kon, et­tä Jee­sus Kris­tus on Ju­ma­lan Poi­ka”, ho­vi­her­ra to­dis­ti.

En­nen us­ko­nut Fi­lip­pos sai ju­lis­taa ho­vi­her­ral­le evan­ke­liu­min. Hei­dän tul­les­sa paik­kaan jos­sa oli vet­tä, Fi­lip­pos kas­toi ho­vi­her­ran hy­vän oman­tun­non liit­toon Ju­ma­lan kans­sa.

Tä­nä­kin päi­vä­nä saa us­koa

Seu­ra­pu­hees­sa muis­tu­tet­tiin, et­tä Ju­ma­la kuu­lee ih­mi­sen hä­dän myös tänä päi­vä­nä, jos joku et­sii ja kai­paa syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta. Ju­ma­la it­se on an­ta­nut tai­vas­ten val­ta­kun­nan avai­met hä­neen us­ko­vil­le: an­ta­nut oi­keu­den si­toa ja pääs­tää pois syn­nin val­las­ta. Val­tuu­tus on sama, jon­ka Jee­sus an­toi omil­le ope­tus­lap­sil­leen, kun he sai­vat Py­hän Hen­gen.

Ju­ma­lan puo­lel­ta liit­to pi­tää, mut­ta me ih­mi­set olem­me va­ja­vai­sia. Me kaik­ki tar­vit­sem­me Ju­ma­lan ar­moa ja an­teek­si­an­ta­mus­ta.

Eri­ko­koi­sia seu­ro­ja pi­de­tään, jot­ta rau­haa omal­le­tun­nol­leen et­si­vät löy­täi­si­vät Ju­ma­lan ar­mon, ja jo en­nen us­ko­neet sai­si­vat vah­vis­tus­ta ja vir­kis­tys­tä hei­kol­le us­kol­leen.