Puhujienkokouksen alustus: Jumalan seurakunnan olemus
SRK:n arkisto/Suviseurojen kuvapalvelu
SRK:n arkisto/Suviseurojen kuvapalvelu
Puhujienkokous on koolla tänään, 7. tammikuuta, Oulussa. Tapani Kirsilä piti alustuksen aiheesta Jumalan seurakunnan olemus. Alla lyhennelmä siitä.
Jumalan seurakunnan olemus
Fariseukset kysyivät kerran Jeesukselta: ”Milloin Jumalan valtakunta tulee? Jeesus vastasi: ”Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” (Luuk. 17:20–21.)
Uudessa testamentissa Jumalan valtakunta on keskeisellä sijalla Jeesuksen opetuksessa, ja tämän valtakunnan kutsua hän julisti alusta alkaen: ”Aika on täytetty, ja Jumalan valtakunta on teitä lähestynyt, tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi” (Mark. 1:15).
Jumalan valtakuntaa ei voi nähdä luonnollisilla silmillä, vaan vain uskon kautta. Usko syntyy ja elää syntien anteeksiantamuksen evankeliumista, jota julistetaan Pyhän Hengen voimasta kaikille. Pyhä Henki avaa silmät näkemään Jumalan seurakunnan. Luther opettaa: ”Minä uskon, etten voi omasta järjestäni, enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla Hänen luoksensa, vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta” (3. Uskonkappale).
Jumalan valtakuntaa voidaan kuvata myös Jumalan armon ja rakkauden valtapiirinä, se on ennen kaikkea Jumalan kuninkuutta ja herruutta. Uskovaiset ihmiset omistavat sen syvintä olemusta, jota he tahtovat jakaa lahjana kaikille. Näin Jeesuksen työ täällä maan päällä jatkuu. (KO 1948, 44.)
On vain yksi pyhä seurakunta (Ef. 4:4–5). Tämän vuoksi seurakunnalla on myös yksi mieli ja ymmärrys. Tämä valtakunta on sekä julkinen että salattu. Ilman Kristusta seurakunta on arvoton, mutta ilman seurakuntaa Kristus ei ole näkyvissä. Kristus on ylkä ja seurakunta morsian (Ef. 5:31–32). Jeesus sanoo itse: ”Te olette saaneet oppia tuntemaan Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta toisille ne esitetään vertauksin, jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä kuullessaankaan ymmärtäisi” (Luuk. 8:10).
Uskonvanhurskaus
Kun apostoli Paavali oli saanut parannuksen armon, hänelle avautui, mitä tarkoittaa oikea uskonvanhurskaus ja Hengen yhteys Jumalan seurakuntaan. Hän toteaa: ”On selvää, ettei kukaan tule Jumalan silmissä vanhurskaaksi lakia noudattamalla, sillä uskosta vanhurskas saa elää” (Gal. 3:11).
Paavali muistutti Efeson uskovaisia, miten usko on Jumalan lahja (Ef. 2:8). Yksikään ihminen ei kykene täyttämään kymmenen käskyn lakia, mutta Jumalan Poika on täyttänyt sen meidän puolestamme. Tätä lahjavanhurskautta saa ihminen omistaa ”yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen ansion tähden” (Luther).
Pyhä Henki kirkastaa aina yhdenkaltaisen uskon ja Kristuksen opin. Ilman Pyhän Hengen työtä ja seurakuntaa ihmisellä ei voi olla oikeaa suhdetta Jumalaan. Kristus on seurakunnan Herra ja pää (Ef. 1:22–23). Vanhurskautus perustuu siis ainoastaan Kristuksen ansioon ja kuuliaisuuteen, jota hän on osoittanut Isälleen kuolemaan asti (Room. 5:19). Ihminen saa tämän uskonvanhurskauden omistamalla syntien anteeksiantamuksen evankeliumin.
Kuuliaisuus
Kun ihmisen sydämessä on opettajana Pyhä Henki, Jumalan armo ohjaa Jumalan tahdon mukaiseen elämään ja uskonkuuliaisuuteen. Siellä missä on Herran Henki, siellä on myös vapaus (Gal. 5:1).
Sydämen usko vaikuttaa kuuliaisuuden Jumalan sanalle, omantunnon äänelle ja Jumalan seurakunnalle. Uskonkuuliaisuus on kuuliaisuutta Kristukselle, koska hän on tie, totuus ja elämä (Joh. 14:6). Usko liittää ihmisen Jumalan seurakunnan jäseneksi, sillä usko avaa ymmärryksen, että Jumalan seurakunnan opetuksessa ja neuvoissa vaikuttaa Pyhän Hengen ääni.
Jumalan seurakunnan olemukseen kuuluu aina rakkaus ja Hengen yksimielisyys. Kysymys on Lutherin mukaan Pyhän Hengen synnyttämästä uskosta ja osallisuudesta Kristuksen ruumiiseen, eli pyhien yhteyteen, josta Lutherin kolmannessa uskonkappaleen selityksessä sanotaan näin: ”Pyhällä Hengellä on ensiksi maailmassa erikoinen seurakunta. Tämä on se äiti, joka synnyttää ja kantaa jokaisen kristityn Jumalan sanalla.”
Jeesus opettaa viinipuuvertauksessaan (Joh. 15:1–17) elämän yhteyttä, johon Jumalan valtakunnan evankeliumin uskojat ovat päässeet. Yhteydessä säilyminen merkitsee taistelua, sillä jos elämän yhteys Kristuksen ruumiiseen katoaa, seurauksena on hengellinen kuolema.
Ulkoa tulevat uhkat
Jumalan seurakunta on riemuitseva, mutta myös hajallaan asuva ja taisteleva seurakunta. Taistelu päättyy Kristuksen toiseen tulemiseen. On todettu osuvasti, että Jumalan seurakunta kokee vaikeuksia ulkoapäin ja murheita sisältäpäin.
Sielunvihollinen on vainonnut Jumalan seurakuntaa aina. Se vainosi Jumalan Poikaa tämän syntymästä saakka, ja kun Jumalan Poika otettiin lunastustyön jälkeen Isän luokse taivaaseen, se alkoi vainota maan päällä olevaa Jumalan Pojan asettamaa seurakuntaa. (Ilm. 12:1–5.)
Raamattu varoittaa vakavasti apostoli Johanneksen kautta antikristuksen hengestä, joka on aina ollut, ja nousee yhä väkevämmin esille lopun ajalla (1. Joh. 4:3). Tämän hengen vaikutuksesta ilmaantuva omalakinen ihminen muuttaa rohkeasti lait ja asetukset palvelemaan vain ihmisen omaa tahtoa ja hengellisyyttä.
Paavali, joka oli eturintamassa taistelemassa vanhurskauttamis- ja seurakuntaopin puolesta, varoittaa lopun ajan viettelyksistä (2. Tess. 2:3–4). Muutokset ovat niin rajuja, että Ilmestyskirjassa Jumalan Pyhän sanan perustukselta horjahtamista verrataan maanjäristykseen (Ilm. 6:12). Jeesus itse nimittää tätä henkeä ”hävityksen kauhistukseksi” (Mark. 13:4).
Tämä henki hylkää Kristuksen opin siitä, miten syntinen ihminen vanhurskautetaan täällä maan päällä. Opetetaan, että meillä on anteeksiantava Jumala meidän inhimillisen rakkautemme tähden eikä Kristuksen ansion tähden. Toisin sanoen uskon merkkinä pidetään sitä, että kaiken hyväksyminen ja suvaitseminen lähimmäisessä, vaikka se olisi Jumalan sanan mukaan syntiä, on Kristuksen mukaista rakkautta.
Tällainen käsitys ja opetus rakkaudesta, johon ei sisälly Raamatun mukaista opetusta parannuksesta ja syntien anteeksiantamuksesta, on suuri opillinen harha. Danielin kirjan esipuheessa todetaan, miten tämä henki hylkää muun muassa miehen ja naisen välisen Jumalan sanan mukaisen avioliiton merkityksen. Apostoli varoittaa: ”Että viimeisellä ajalla tulevat pilkkaajat, jotka jumalattomissa himoissansa vaeltavat, nämä ovat ne, jotka eriseurat tekevät, lihalliset, joilla ei henkeä ole” (Juud. 1:18–19).
Sisältä nousevat eksytykset
Kun Paavali piti jäähyväispuhetta Efeson seurakunnan vanhimmille, hän muistuttaa, että vaikeat ajat uskovaisten elämässä eivät johdu niinkään Jumalan valtakunnan ulkopuolelta tulevista vainoista eikä ajan virtauksista, vaan harhaoppien työntymisestä seurakuntaan sisältäpäin. Paavali varoittaa nuorta Timoteusta pysymään oikeassa opissa ja karttamaan oikeaa oppia sortavia harhaopettajia (1. Tim. 6:3–5).
Kun sielunvihollinen myrkyttää sydämen, se alkaa näkyä ensimmäisenä puheessa. Siihen ilmaantuu arvostelua ja kritiikkiä uskovaisten elämää ja Jumalan valtakuntaa kohtaan. Armosta uskomisen tilalle tulee vaativa lainomaisuus, jolloin uskonvanhurskaudesta eksytään lakivanhurskauteen. Jumalan seurakunnan olemus, sen arvo ja merkitys uskon säilymisessä hämärtyvät. Ryhdytään uskomaan ”vähän eri tavalla”, koska Hengen yhteys Jumalan seurakuntaan on katkennut. ”He sanovat tuntevansa Jumalan, mutta sen voiman he kieltävät” (2. Tim. 3:5). Evankeliumin voima kirkastaa yhden Pyhän seurakunnan, yhdenkaltaisen uskon ja Kristuksen opin.
Taistelunkin aikana Jumalan lapset haluavat ensisijaisesti uskoa omat syntinsä anteeksi. He käyvät sanankuulossa ja haluavat uskoa lapsen lailla. Vaikka he eivät kaikkea ymmärräkään, he haluavat pitää kiinni siitä lahjasta, minkä ovat saaneet. Usko ei ole kaiken tietämisessä eikä laajassa ymmärryksessä, vaan kuuliaisuudessa Pyhän Hengen äänelle.
Aina kun Jumalan seurakunta kohtaa taistelun aikoja, taustalla on synti ja hoitamaton omatunto. Kun on sama uskon Henki, se ei hajota vaan kokoaa. Taistelujen keskellä korostuu omakohtaisen uskon hoito ja omantunnon puhtaus. Harhautuneitakin kohtaan taivaallinen Isä on pitkämielinen, jotta näilläkin olisi mahdollisuus kuulla hänen äänensä.
Kristillisyyden historia myös osoittaa, että taistelujenkin aikana Hyvä Paimen pitää huolta laumastaan. Jumala ei anna raadella laumaansa loputtomiin, kuten profeetan kautta osoitetaan: ”Mutta minä pelastan lampaani, eivätkä ne enää ole teidän armoillanne, minä pidän siitä huolen, että oikeus toteutuu lampaiden kesken” (Hes. 34:22).
Rakkaus – uskon suurin hedelmä
Jumalan valtakunta on armon ja anteeksiantamuksen valtakunta, jossa Pyhä Henki vaikuttaa uskon kalleimpana tuntomerkkinä rakkauden uskovien kesken. ”Joka saa paljon anteeksi, se paljon myöskin rakastaa” (Luuk. 7:47). Jos joku kasvaa itsessään niin paljon, että oma syntisyys katoaa, silloin katoaa myös armo. Rakkaus ja anteeksiantamus toisia kohtaan alkaa kadota. (Matt. 18:28.)
Pestessään opetuslastensa jalat Jeesus opetti rakkaudesta, joka vuotaa Jeesuksesta omakohtaisessa evankeliumissa. Tähän valkeuteen ja osallisuuteen kutsutaan kaikkia ihmisiä armolla ja totuudella rakastaen, sillä rakkaus on uskon suurin hedelmä. Jumalan sana neuvoo: ”Olkoon rakkautenne vilpitön. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toisianne.” (Room. 12:9–11.)
Kun on saanut uskoa evankelimin, näkee ympärillä rakkaan matkaystävien joukon, Jumalan seurakunnan, jonka keskellä Lunastaja istuu armoistuimella rohkaisten: ”Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun” (Ilm. 2:10).
Jeesus sanoo: ”Minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.” Joh. 16:22
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
