JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Uutiset

Puhujienkokouksen alustus: Jumalan seurakunnan olemus

Uutiset
7.1.2023 16.00

Juttua muokattu:

5.1. 13:41
2023010513413520230107160000

SRK:n arkisto/Suviseurojen kuvapalvelu

SRK:n arkisto/Suviseurojen kuvapalvelu

Pu­hu­jien­ko­kous on kool­la tä­nään, 7. tam­mi­kuu­ta, Ou­lus­sa. Ta­pa­ni Kir­si­lä piti alus­tuk­sen ai­hees­ta Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan ole­mus. Al­la ly­hen­nel­mä sii­tä.

Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan ole­mus

Fa­ri­seuk­set ky­syi­vät ker­ran Jee­suk­sel­ta: ”Mil­loin Ju­ma­lan val­ta­kun­ta tu­lee? Jee­sus vas­ta­si: ”Ei Ju­ma­lan val­ta­kun­ta tule niin, et­tä sen tu­le­mis­ta voi­daan tark­kail­la. Ei­kä voi­da sa­noa: ’Se on tääl­lä’, tai: ’Se on tuol­la.’ Kat­so­kaa: Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tei­dän kes­kel­län­ne.” (Luuk. 17:20–21.)

Uu­des­sa tes­ta­men­tis­sa Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on kes­kei­sel­lä si­jal­la Jee­suk­sen ope­tuk­ses­sa, ja tä­män val­ta­kun­nan kut­sua hän ju­lis­ti alus­ta al­ka­en: ”Ai­ka on täy­tet­ty, ja Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tei­tä lä­hes­ty­nyt, teh­kää pa­ran­nus ja us­ko­kaa evan­ke­liu­mi” (Mark. 1:15).

Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ei voi näh­dä luon­nol­li­sil­la sil­mil­lä, vaan vain us­kon kaut­ta. Us­ko syn­tyy ja elää syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mis­ta, jota ju­lis­te­taan Py­hän Hen­gen voi­mas­ta kai­kil­le. Pyhä Hen­ki avaa sil­mät nä­ke­mään Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan. Lut­her opet­taa: ”Minä us­kon, et­ten voi omas­ta jär­jes­tä­ni, en­kä voi­mas­ta­ni us­koa Jee­suk­seen Kris­tuk­seen, Her­raa­ni, en­kä tul­la Hä­nen luok­sen­sa, vaan Pyhä Hen­ki on kut­su­nut mi­nua evan­ke­liu­min kaut­ta” (3. Us­kon­kap­pa­le).

Ju­ma­lan val­ta­kun­taa voi­daan ku­va­ta myös Ju­ma­lan ar­mon ja rak­kau­den val­ta­pii­ri­nä, se on en­nen kaik­kea Ju­ma­lan ku­nin­kuut­ta ja her­ruut­ta. Us­ko­vai­set ih­mi­set omis­ta­vat sen sy­vin­tä ole­mus­ta, jota he tah­to­vat ja­kaa lah­ja­na kai­kil­le. Näin Jee­suk­sen työ tääl­lä maan pääl­lä jat­kuu. (KO 1948, 44.)

On vain yk­si pyhä seu­ra­kun­ta (Ef. 4:4–5). Tä­män vuok­si seu­ra­kun­nal­la on myös yk­si mie­li ja ym­mär­rys. Tämä val­ta­kun­ta on sekä jul­ki­nen et­tä sa­lat­tu. Il­man Kris­tus­ta seu­ra­kun­ta on ar­vo­ton, mut­ta il­man seu­ra­kun­taa Kris­tus ei ole nä­ky­vis­sä. Kris­tus on yl­kä ja seu­ra­kun­ta mor­si­an (Ef. 5:31–32). Jee­sus sa­noo it­se: ”Te olet­te saa­neet op­pia tun­te­maan Ju­ma­lan val­ta­kun­nan sa­lai­suu­det, mut­ta toi­sil­le ne esi­te­tään ver­tauk­sin, jot­ta he näh­des­sään­kään ei­vät nä­ki­si ei­vät­kä kuul­les­saan­kaan ym­mär­täi­si” (Luuk. 8:10).

Us­kon­van­hurs­kaus

Kun apos­to­li Paa­va­li oli saa­nut pa­ran­nuk­sen ar­mon, hä­nel­le avau­tui, mitä tar­koit­taa oi­kea us­kon­van­hurs­kaus ja Hen­gen yh­teys Ju­ma­lan seu­ra­kun­taan. Hän to­te­aa: ”On sel­vää, et­tei ku­kaan tule Ju­ma­lan sil­mis­sä van­hurs­kaak­si la­kia nou­dat­ta­mal­la, sil­lä us­kos­ta van­hurs­kas saa elää” (Gal. 3:11).

Paa­va­li muis­tut­ti Efe­son us­ko­vai­sia, mi­ten us­ko on Ju­ma­lan lah­ja (Ef. 2:8). Yk­si­kään ih­mi­nen ei ky­ke­ne täyt­tä­mään kym­me­nen käs­kyn la­kia, mut­ta Ju­ma­lan Poi­ka on täyt­tä­nyt sen mei­dän puo­les­tam­me. Tätä lah­ja­van­hurs­kaut­ta saa ih­mi­nen omis­taa ”yk­sin us­kos­ta, yk­sin ar­mos­ta ja yk­sin Kris­tuk­sen an­si­on täh­den” (Lut­her).

Pyhä Hen­ki kir­kas­taa ai­na yh­den­kal­tai­sen us­kon ja Kris­tuk­sen opin. Il­man Py­hän Hen­gen työ­tä ja seu­ra­kun­taa ih­mi­sel­lä ei voi ol­la oi­ke­aa suh­det­ta Ju­ma­laan. Kris­tus on seu­ra­kun­nan Her­ra ja pää (Ef. 1:22–23). Van­hurs­kau­tus pe­rus­tuu siis ai­no­as­taan Kris­tuk­sen an­si­oon ja kuu­li­ai­suu­teen, jota hän on osoit­ta­nut Isäl­leen kuo­le­maan as­ti (Room. 5:19). Ih­mi­nen saa tä­män us­kon­van­hurs­kau­den omis­ta­mal­la syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­min.

Kuu­li­ai­suus

Kun ih­mi­sen sy­dä­mes­sä on opet­ta­ja­na Pyhä Hen­ki, Ju­ma­lan ar­mo oh­jaa Ju­ma­lan tah­don mu­kai­seen elä­mään ja us­kon­kuu­li­ai­suu­teen. Siel­lä mis­sä on Her­ran Hen­ki, siel­lä on myös va­paus (Gal. 5:1).

Sy­dä­men us­ko vai­kut­taa kuu­li­ai­suu­den Ju­ma­lan sa­nal­le, oman­tun­non ää­nel­le ja Ju­ma­lan seu­ra­kun­nal­le. Us­kon­kuu­li­ai­suus on kuu­li­ai­suut­ta Kris­tuk­sel­le, kos­ka hän on tie, to­tuus ja elä­mä (Joh. 14:6). Us­ko liit­tää ih­mi­sen Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan jä­se­nek­si, sil­lä us­ko avaa ym­mär­ryk­sen, et­tä Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan ope­tuk­ses­sa ja neu­vois­sa vai­kut­taa Py­hän Hen­gen ää­ni.

Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan ole­muk­seen kuu­luu ai­na rak­kaus ja Hen­gen yk­si­mie­li­syys. Ky­sy­mys on Lut­he­rin mu­kaan Py­hän Hen­gen syn­nyt­tä­mäs­tä us­kos­ta ja osal­li­suu­des­ta Kris­tuk­sen ruu­mii­seen, eli py­hien yh­tey­teen, jos­ta Lut­he­rin kol­man­nes­sa us­kon­kap­pa­leen se­li­tyk­ses­sä sa­no­taan näin: ”Py­häl­lä Hen­gel­lä on en­sik­si maa­il­mas­sa eri­koi­nen seu­ra­kun­ta. Tämä on se äi­ti, joka syn­nyt­tää ja kan­taa jo­kai­sen kris­ti­tyn Ju­ma­lan sa­nal­la.”

Jee­sus opet­taa vii­ni­puu­ver­tauk­ses­saan (Joh. 15:1–17) elä­män yh­teyt­tä, jo­hon Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­min us­ko­jat ovat pääs­seet. Yh­tey­des­sä säi­ly­mi­nen mer­kit­see tais­te­lua, sil­lä jos elä­män yh­teys Kris­tuk­sen ruu­mii­seen ka­to­aa, seu­rauk­se­na on hen­gel­li­nen kuo­le­ma.

Ul­koa tu­le­vat uh­kat

Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta on rie­muit­se­va, mut­ta myös ha­jal­laan asu­va ja tais­te­le­va seu­ra­kun­ta. Tais­te­lu päät­tyy Kris­tuk­sen toi­seen tu­le­mi­seen. On to­det­tu osu­vas­ti, et­tä Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta ko­kee vai­keuk­sia ul­ko­a­päin ja mur­hei­ta si­säl­tä­päin.

Sie­lun­vi­hol­li­nen on vai­non­nut Ju­ma­lan seu­ra­kun­taa ai­na. Se vai­no­si Ju­ma­lan Poi­kaa tä­män syn­ty­mäs­tä saak­ka, ja kun Ju­ma­lan Poi­ka otet­tiin lu­nas­tus­työn jäl­keen Isän luok­se tai­vaa­seen, se al­koi vai­no­ta maan pääl­lä ole­vaa Ju­ma­lan Po­jan aset­ta­maa seu­ra­kun­taa. (Ilm. 12:1–5.)

Raa­mat­tu va­roit­taa va­ka­vas­ti apos­to­li Jo­han­nek­sen kaut­ta an­tik­ris­tuk­sen hen­ges­tä, joka on ai­na ol­lut, ja nou­see yhä vä­ke­väm­min esil­le lo­pun ajal­la (1. Joh. 4:3). Tä­män hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta il­maan­tu­va oma­la­ki­nen ih­mi­nen muut­taa roh­ke­as­ti lait ja ase­tuk­set pal­ve­le­maan vain ih­mi­sen omaa tah­toa ja hen­gel­li­syyt­tä.

Paa­va­li, joka oli etu­rin­ta­mas­sa tais­te­le­mas­sa van­hurs­kaut­ta­mis- ja seu­ra­kun­ta­o­pin puo­les­ta, va­roit­taa lo­pun ajan viet­te­lyk­sis­tä (2. Tess. 2:3–4). Muu­tok­set ovat niin ra­ju­ja, et­tä Il­mes­tys­kir­jas­sa Ju­ma­lan Py­hän sa­nan pe­rus­tuk­sel­ta hor­jah­ta­mis­ta ver­ra­taan maan­jä­ris­tyk­seen (Ilm. 6:12). Jee­sus it­se ni­mit­tää tätä hen­keä ”hä­vi­tyk­sen kau­his­tuk­sek­si” (Mark. 13:4).

Tämä hen­ki hyl­kää Kris­tuk­sen opin sii­tä, mi­ten syn­ti­nen ih­mi­nen van­hurs­kau­te­taan tääl­lä maan pääl­lä. Ope­te­taan, et­tä meil­lä on an­teek­si­an­ta­va Ju­ma­la mei­dän in­hi­mil­li­sen rak­kau­tem­me täh­den ei­kä Kris­tuk­sen an­si­on täh­den. Toi­sin sa­no­en us­kon merk­ki­nä pi­de­tään sitä, et­tä kai­ken hy­väk­sy­mi­nen ja su­vait­se­mi­nen lä­him­mäi­ses­sä, vaik­ka se oli­si Ju­ma­lan sa­nan mu­kaan syn­tiä, on Kris­tuk­sen mu­kais­ta rak­kaut­ta.

Täl­lai­nen kä­si­tys ja ope­tus rak­kau­des­ta, jo­hon ei si­säl­ly Raa­ma­tun mu­kais­ta ope­tus­ta pa­ran­nuk­ses­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta, on suu­ri opil­li­nen har­ha. Da­nie­lin kir­jan esi­pu­hees­sa to­de­taan, mi­ten tämä hen­ki hyl­kää muun mu­as­sa mie­hen ja nai­sen vä­li­sen Ju­ma­lan sa­nan mu­kai­sen avi­o­lii­ton mer­ki­tyk­sen. Apos­to­li va­roit­taa: ”Et­tä vii­mei­sel­lä ajal­la tu­le­vat pilk­kaa­jat, jot­ka ju­ma­lat­to­mis­sa hi­mois­san­sa va­el­ta­vat, nämä ovat ne, jot­ka eri­seu­rat te­ke­vät, li­hal­li­set, joil­la ei hen­keä ole” (Juud. 1:18–19).

Si­säl­tä nou­se­vat ek­sy­tyk­set

Kun Paa­va­li piti jää­hy­väis­pu­het­ta Efe­son seu­ra­kun­nan van­him­mil­le, hän muis­tut­taa, et­tä vai­ke­at ajat us­ko­vais­ten elä­mäs­sä ei­vät joh­du niin­kään Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ul­ko­puo­lel­ta tu­le­vis­ta vai­nois­ta ei­kä ajan vir­tauk­sis­ta, vaan har­ha­op­pien työn­ty­mi­ses­tä seu­ra­kun­taan si­säl­tä­päin. Paa­va­li va­roit­taa nuor­ta Ti­mo­teus­ta py­sy­mään oi­ke­as­sa opis­sa ja kart­ta­maan oi­ke­aa op­pia sor­ta­via har­ha­o­pet­ta­jia (1. Tim. 6:3–5).

Kun sie­lun­vi­hol­li­nen myr­kyt­tää sy­dä­men, se al­kaa nä­kyä en­sim­mäi­se­nä pu­hees­sa. Sii­hen il­maan­tuu ar­vos­te­lua ja kri­tiik­kiä us­ko­vais­ten elä­mää ja Ju­ma­lan val­ta­kun­taa koh­taan. Ar­mos­ta us­ko­mi­sen ti­lal­le tu­lee vaa­ti­va lai­no­mai­suus, jol­loin us­kon­van­hurs­kau­des­ta ek­sy­tään la­ki­van­hurs­kau­teen. Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan ole­mus, sen ar­vo ja mer­ki­tys us­kon säi­ly­mi­ses­sä hä­mär­ty­vät. Ryh­dy­tään us­ko­maan ”vä­hän eri ta­val­la”, kos­ka Hen­gen yh­teys Ju­ma­lan seu­ra­kun­taan on kat­ken­nut. ”He sa­no­vat tun­te­van­sa Ju­ma­lan, mut­ta sen voi­man he kiel­tä­vät” (2. Tim. 3:5). Evan­ke­liu­min voi­ma kir­kas­taa yh­den Py­hän seu­ra­kun­nan, yh­den­kal­tai­sen us­kon ja Kris­tuk­sen opin.

Tais­te­lun­kin ai­ka­na Ju­ma­lan lap­set ha­lu­a­vat en­si­si­jai­ses­ti us­koa omat syn­tin­sä an­teek­si. He käy­vät sa­nan­kuu­los­sa ja ha­lu­a­vat us­koa lap­sen lail­la. Vaik­ka he ei­vät kaik­kea ym­mär­rä­kään, he ha­lu­a­vat pi­tää kiin­ni sii­tä lah­jas­ta, min­kä ovat saa­neet. Us­ko ei ole kai­ken tie­tä­mi­ses­sä ei­kä laa­jas­sa ym­mär­ryk­ses­sä, vaan kuu­li­ai­suu­des­sa Py­hän Hen­gen ää­nel­le.

Ai­na kun Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta koh­taa tais­te­lun ai­ko­ja, taus­tal­la on syn­ti ja hoi­ta­ma­ton oma­tun­to. Kun on sama us­kon Hen­ki, se ei ha­jo­ta vaan ko­ko­aa. Tais­te­lu­jen kes­kel­lä ko­ros­tuu oma­koh­tai­sen us­kon hoi­to ja oman­tun­non puh­taus. Har­hau­tu­nei­ta­kin koh­taan tai­vaal­li­nen Isä on pit­kä­mie­li­nen, jot­ta näil­lä­kin oli­si mah­dol­li­suus kuul­la hä­nen ää­nen­sä.

Kris­til­li­syy­den his­to­ria myös osoit­taa, et­tä tais­te­lu­jen­kin ai­ka­na Hyvä Pai­men pi­tää huol­ta lau­mas­taan. Ju­ma­la ei an­na raa­del­la lau­maan­sa lo­put­to­miin, ku­ten pro­fee­tan kaut­ta osoi­te­taan: ”Mut­ta minä pe­las­tan lam­paa­ni, ei­vät­kä ne enää ole tei­dän ar­moil­lan­ne, minä pi­dän sii­tä huo­len, et­tä oi­keus to­teu­tuu lam­pai­den kes­ken” (Hes. 34:22).

Rak­kaus – us­kon suu­rin he­del­mä

Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on ar­mon ja an­teek­si­an­ta­muk­sen val­ta­kun­ta, jos­sa Pyhä Hen­ki vai­kut­taa us­kon kal­leim­pa­na tun­to­merk­ki­nä rak­kau­den us­ko­vien kes­ken. ”Joka saa pal­jon an­teek­si, se pal­jon myös­kin ra­kas­taa” (Luuk. 7:47). Jos joku kas­vaa it­ses­sään niin pal­jon, et­tä oma syn­ti­syys ka­to­aa, sil­loin ka­to­aa myös ar­mo. Rak­kaus ja an­teek­si­an­ta­mus toi­sia koh­taan al­kaa ka­do­ta. (Matt. 18:28.)

Pes­tes­sään ope­tus­las­ten­sa ja­lat Jee­sus opet­ti rak­kau­des­ta, joka vuo­taa Jee­suk­ses­ta oma­koh­tai­ses­sa evan­ke­liu­mis­sa. Tä­hän val­keu­teen ja osal­li­suu­teen kut­su­taan kaik­kia ih­mi­siä ar­mol­la ja to­tuu­del­la ra­kas­ta­en, sil­lä rak­kaus on us­kon suu­rin he­del­mä. Ju­ma­lan sana neu­voo: ”Ol­koon rak­kau­ten­ne vil­pi­tön. Vi­hat­kaa pa­haa, py­sy­kää kiin­ni hy­väs­sä. Osoit­ta­kaa toi­sil­len­ne läm­min­tä vel­jes­rak­kaut­ta, kun­ni­oit­ta­kaa kil­van toi­si­an­ne.” (Room. 12:9–11.)

Kun on saa­nut us­koa evan­ke­li­min, nä­kee ym­pä­ril­lä rak­kaan mat­ka­ys­tä­vien jou­kon, Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan, jon­ka kes­kel­lä Lu­nas­ta­ja is­tuu ar­mois­tui­mel­la roh­kais­ten: ”Ole us­kol­li­nen kuo­le­maan as­ti, niin minä an­nan si­nul­le elä­män kruu­nun” (Ilm. 2:10).

6.2.2023

Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen. Ps. 13:6

Viikon kysymys