Mar­jaa­na Saa­pun­ki

Ro­va­nie­mi

Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan neu­vo­ja kan­nat­taa kuun­nel­la, vaik­ka se ei oli­si muo­di­kas­ta­kaan, to­det­tiin seu­ra­kun­ta­päi­väs­sä.

Ro­va­nie­men alu­een seu­ra­kun­ta­päi­vä al­koi 10. syys­kuu­ta rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä Tero Saa­pun­gin pi­tä­mäl­lä al­ku­har­tau­del­la. Hän luki Raa­ma­tus­ta Paa­va­lin käy­tän­nön oh­jei­ta sii­tä, mi­ten säi­ly­tään us­ko­mas­sa ja yh­tei­ses­sä rak­kau­des­sa (2. Kor. 9:6–15).

– Sa­man­lai­sia tun­te­muk­sia meil­lä on var­maan kai­kil­la, et­tä omat lah­jat ovat niin vä­hä­pä­töi­siä, et­tei niis­tä ole Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­hön, Saa­pun­ki to­te­si.

– Lah­jat riit­tä­vät, ja en­nen kaik­kea on tär­ke­ää, et­tä säi­lym­me us­ko­mas­sa, hän jat­koi.

Us­ko ai­no­as­taan

Ala­jär­ve­läi­nen Jar­mo Oja­järvi piti alus­tuk­sen ai­hees­ta Säi­ly­tä us­ko ja hyvä oma­tun­to. Oja­jär­vi ku­vai­li us­kon ole­van kai­kes­sa yk­sin­ker­tai­suu­des­saan syn­tien an­teek­si us­ko­mis­ta. Hän muis­te­li vuo­sien ta­kaa het­keä, jol­loin is­tui ajal­lis­ten huo­lien kes­kel­lä olo­huo­nees­sa, ja oma pik­ku­tyt­tö leik­ki ja lau­les­ke­li lat­ti­al­la. Alus­ta­ja muis­te­li ty­tön tois­tel­leen ”Kaik­ki on täy­tet­ty”. Pie­ni lap­si opet­ti, et­tei tar­vit­se epäil­lä, vaan ai­no­as­taan us­koa.

Us­ko nä­kyy ih­mi­sen te­ois­sa.

– Us­ko sai Noo­an ra­ken­ta­maan ar­kin kui­val­le maal­le ja Ab­ra­ha­min läh­te­mään muu­ka­lai­se­na lu­vat­tuun maa­han. Noo­an ja Aab­ra­ha­min teot ei­vät läh­te­neet hei­dän omas­ta jär­jes­tään, vaan us­kos­ta.

Puh­das oma­tun­to on us­kon säi­ly­mi­sen kan­nal­ta elin­tär­keä asia.

– Oma­tun­to on ai­van kuin kom­pas­si, jon­ka avul­la voim­me tar­kis­taa, olem­me­ko oi­ke­al­la tiel­lä, Oja­jär­vi ver­ta­si.

Pyhä Hen­ki opas­taa

Kes­kus­te­luis­sa nou­si esiin Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan neu­vo­jen ajan­koh­tai­suus. Us­ko­vai­sen­kin mie­les­sä saat­taa kä­väis­tä aja­tus, et­tä seu­ra­kun­nan neu­vo­jen kuun­te­le­mi­nen ei vält­tä­mät­tä ole muo­di­kas­ta. Sii­tä huo­li­mat­ta kan­nat­taa ol­la tot­te­le­vai­nen:

– Ei­hän se Py­hän Hen­gen opas­tus oi­ke­as­taan voi ol­la kah­del­la ih­mi­sel­lä eri­lai­nen.

Tuli esiin, et­tä Pyhä Hen­ki ei kau­aa viih­dy li­kai­ses­sa omas­sa­tun­nos­sa, jo­ten asi­oi­ta kan­nat­taa pyy­tää an­teek­si, jos oma­tun­to niis­tä muis­tut­taa.

– Ei se oma­tun­to ole sem­moi­nen, et­tä sitä tar­vis kai­vel­la, et­tä mitä siel­tä löy­tyy, vaan me saa­daan le­vä­tä sii­nä Ju­ma­lan ar­mos­sa.

Kes­kus­te­luis­sa pa­lat­tiin vie­lä kom­pas­si-ver­tauk­seen:

– Luon­nos­sa voi ol­la sel­lai­sia paik­ko­ja, jois­sa kom­pas­si häi­riin­tyy. Jos huo­maam­me ti­lan­tei­ta, jois­sa oma­tun­tom­me al­kaa ol­la rau­ha­ton, ei­kä oi­kein tie­dä suun­taa, on pa­rem­pi vält­tää sel­lai­sia ti­lan­tei­ta ja siir­tyä sin­ne, mis­sä suun­ta säi­lyy sel­vä­nä.

En­sim­mäi­nen ja vii­mei­nen

Lop­pu­yh­teen­ve­dos­saan Oja­jär­vi ver­ta­si us­ko­vai­sen elä­mää ar­mei­jan ete­ne­mi­seen maas­tos­sa.

– Ar­mei­jas­sa pi­de­tään ai­na mie­les­sä ku­vi­tel­tu vi­hol­li­nen: tais­te­le­van jou­kon edel­lä kul­kee tur­val­li­sen rei­tin var­mis­ta­via tie­dus­te­li­joi­ta, jo­kai­sel­la tais­te­li­jal­la on oma mää­rät­ty teh­tä­vän­sä ja jäl­ki­pään val­vo­ja huo­leh­tii, et­tei ku­kaan jää jou­kon mat­kas­ta. Us­ko­vai­se­na elä­mi­nen on vie­lä tur­val­li­sem­paa, sil­lä Jee­sus on jo val­mis­ta­nut tien tai­vaa­seen. Ju­ma­lan sana roh­kai­see, ja Jee­sus kul­kee jäl­jes­sä ja val­voo, et­tei ku­kaan ek­sy.

Il­ta­pa­lan jäl­keen Vil­le Ai­ras muis­tut­ti il­ta­har­tau­des­sa, et­tä Jee­sus on tie, to­tuus ja elä­mä.

– Jee­sus suu­rim­pa­na esi­ru­koi­li­ja­na tie­tää, mitä si­nun sy­dä­me­si tar­vit­see. Hän tun­tee mei­dät pa­rem­min kuin me it­se­kään, Ai­ras muis­tut­ti.