Katri Isopahkala
Puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa käytiin vilkas ja pitkä keskustelu pinnalla olevista yhteiskunnallisista aiheista, kuten avioliitto, sukupuoli-identiteetti, seksuaalinen suuntautuminen, abortti ja eutanasia. Keskustelussa todettiin useita kertoja, että uskovainen ihminen saa rohkeasti nostaa esiin Raamatun mukaista opetusta.
Puhujien ja seurakuntavanhinten kokous keräsi Kauhavan koulukeskukseen reilut 1000 osallistujaa. Nelituntisen kokouksen ohjelmassa oli SRK:n johtokunnan puheenjohtajan Valde Palolan avaussanojen lisäksi Seppo Parkkilan pitämä alustus aiheesta Ihminen – luomistyön ihme ja alustuksen pohjalta käyty keskustelu, jonka aikana käytettiin 27 puheenvuoroa. Keskustelua johtivat Jouko Luukkonen ja Valtteri Laitila, sihteereinä toimivat Lasse Hertteli ja Marko Ollila.
Kiihkottomasti perustellen
Parkkila käsitteli alustuksessaan useita sellaisia ajankohtaisia aiheita, joissa yleinen mielipide tai esimerkiksi koulussa annettava opetus poikkeavat Raamatun sanomasta. Tällaisia ovat muun muassa käsitykset abortista naisen itsemääräämisoikeuden näkökulmasta tai ihmisen oikeus sukupuolensa vaihtamiseen.
Käsitellyistä aiheista nousi paljon keskustelua, jossa keskeistä oli ajatus siitä, että uskovaisella on oikeus pitää esillä Raamatun mukaista, muuttumatonta opetusta.
– Liberaalit tahot ovat rohkeita ajaessaan omia näkemyksiään. Emmekö mekin voisi olla rohkeasti sen takana, mihin uskomme? Varmaan mietimme, että mitä uskallamme puhua. Saamme olla hyvällä itsetunnolla, koska takana on Jumala ja hänen sanansa, joka ei ole muuttunut. Kirkon virallinen linja on myös tukenamme näissä asioissa, huomautti Ilari Kinnunen Rovaniemeltä.
Kinnunen muistutti, että asioiden perusteleminen kiihkottomasti on usein toimivin tapa hoitaa asioita.
– Käymme keskustelua keskustelukumppania arvostaen. Todellista tasa-arvoa on se, että mekin saamme vapaasti ilmaista oman käsityksemme. Saamme vapaasti pitää argumentointimme tärkeimpänä perusteena Jumalan sanaa, vahvisti kuopiolainen Olli Rantala.
Kuka nuorta opettaa?
Useissa puheenvuoroissa tuotiin esille lasten ja nuorten suuri tarve kuulla ja käydä keskustelua sukupuoleen liittyvistä asioista. Kouluopetus aiheesta poikkeaa jo pienten lasten kohdalla selvästi Raamatun opetuksesta.
– Lapsille seksuaalisuudesta puhutaan vieraalla tavalla jo hyvin pienenä, alakoulussa. Jumalan sanan vastainen opetus vyöryy lasten ja nuorten päälle median kautta ja somessa. Sen takia on tärkeä, että kodeissa, nuortenilloissa ja seuroissa puhutaan suoraan ja Jumalan sanan pohjalta näistä asioista, korosti Eino Nissinen Kyyjärveltä.
Erityisesti nuorilla on paljon kysymyksiä sukupuoleen ja samaa sukupuolta olevien suhteisiin liittyen.
– Jos me emme kerro näistä asioista lapsille, joku muu sen heille kertoo, tiivisti oululainen Juha-Pekka Syrjälä.
Moni vanhempi kokee, etteivät oma tieto ja osaaminen riitä esimerkiksi sukupuoleen liittyvien ilmiöiden käsittelyyn. Tyrnäväläinen Juha Luokkala kannusti puhumaan asioista vapaasti, oman ymmärryksen mukaan.
– Vanhemmat voivat kertoa Raamatun pohjalta, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. He voivat muistuttaa lasta, että hän saa olla lapsi ja kasvaa rauhassa, opasti Luokkala.
Samanarvoisina kohdaten
Monissa puheenvuoroissa pohdittiin asioita myös erilaisuutta kokevan näkökulmasta. Miten kohdata esimerkiksi ihminen, joka pohtii omaa sukupuoli-identiteettiään ja paikkaansa uskovaisten joukossa tai kertoo langenneensa syntiin. Eino Nissinen kiinnitti huomiota kohtaamiseen ja kuuntelemiseen:
– Jumala on sallinut meille erilaisia erilaisuuksia. Kun osaisimme kohdata toinen toisemme samanarvoisina, emme kulkisi ohi emmekä katsoisi ohi.
Hannu Kallunki Raahesta muistutti Jumalan armosta langennutta ihmistä kohtaan.
– On tärkeätä, että opetamme niin kuin Raamattu opettaa. Ja samalla meillä olisi aina armollisuus mukana. Kertoisimme, että me saatamme epäonnistua ja langeta, mutta Jumala on armollinen ja antaa anteeksi. Olipa kysymys avioerosta tai uudelleen avioitumisesta tai siitä, että ei ole jaksanut ottaa kaikkia lapsia vastaan.
Kallunki muistutti, että Jeesus suhtautui erityisellä rakkaudella juuri langenneisiin ihmisiin ja tarjosi heille armoa.
Kokouksessa kuultu alustus julkaistaan lyhennettynä Päivämiehessä numero 27–28, joka ilmestyy 5. heinäkuuta.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys