SRK:n vuosikokouksessa lauantaina 1. heinäkuuta luotiin katsaukset menneeseen ja tulevaan. Kuvassa puheenjohtajana ensimmäisen kokouspuoliskon toiminut Johannes Leppänen (vas.) ja sihteerinä toiminut Mika Kalliokoski.
SRK:n Kuvapalvelu
SRK:n vuosikokouksessa lauantaina 1. heinäkuuta luotiin katsaukset menneeseen ja tulevaan. Kuvassa puheenjohtajana ensimmäisen kokouspuoliskon toiminut Johannes Leppänen (vas.) ja sihteerinä toiminut Mika Kalliokoski.
SRK:n Kuvapalvelu
Päivi Martikainen
Päivämies
Puheenvuorojen perusteella ajankohtainen opistohanke koetaan laajasti kristillisyyden yhteiseksi asiaksi.
263 rauhanyhdistysten lähettämää kokousedustajaa ja 48 muuta edustajaa kokoontui tänään SRK:n vuosikokoukseen Kauhavan koulukeskuksessa.
Kokouksen puheenjohtajina toimivat Johannes Leppänen ja Terho Kalliokoski sekä sihteereinä Mika Kalliokoski ja Ilkka Liukkonen.
Johtokunta tukee toimintaa
SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Valde Palola kertoi, että johtokunta on keskustellut Suviseuroissa opistojen tilanteesta.
– Teimme päätöskirjauksen: tuemme ajatusta, että päätettäisiin perustaa uusi kannatusyhdistys, jolla on esimerkiksi valmius perustaa opisto tai ostaa opistokiinteistö.
Hän selvensi, että SRK on kansanopistojen taustayhteisö, mutta opistot ovat itsenäisiä.
– Johtokunta suhtautuu yhdistykseen myönteisesti ja kannustavavasti, mutta järjestönä emme voi perustaa sitä.
Selvitystyön aika
Aihe keskustelutti kokousväkeä.
– Opistotyöhön liittyvä kysymys on ajankohtainen ja tärkeä asia. Kuulemme jatkuvasti, että uskovaisten perheiden lapset hakevat opistoon mutta eivät tule valituiksi. Olen kuullut monia kertomuksia, joissa nuoret kokevat, että saisivat opistossa vahvistua omakohtaisessa uskossa ja uskovaisia ystäviä, Jorma Hentilä kuvaili.
Hän totesi, että taustayhteisön näkökulmasta nykyinen malli ei välttämättä enää palvele. Hentilän mukaan Etelä-Suomessa on käyty vilkasta keskustelua uuden kansanopiston perustamisesta.
– Nyt on oikea aika lähteä selvittämään, onko meillä mahdollista saada maahan neljäs kansanopisto. Etelä-Suomessa on valmius perustaa kannatusyhdistys hyvin lyhyellä varoitusajalla. Se ei vielä tarkoita uuden kansanopiston perustamista, mutta siinä voidaan selvittää tilanne.
Nuoret huomioon
Lapsi- ja nuorisotyön asiantuntija Juha Luokkala kertoi, että myös SRK:n nuorisotyö on miettinyt, miten huomioida nuorten kaipuu Jumalan sanan äärelle ja saada kavereita.
– Toimenpiteitä on tehty, kuten nuoriso-ohjaajan toimenkuva rauhanyhdistyksiin. Nuoriin on erityisen tärkeää satsata. Täällä Suviseuroissa on ensimmäistä kertaa nuorten iltakylä, että he pääsevät keskustelemaan ja löytäisivät kavereita.
Jäsenmäärät laskussa
SRK:n pääsihteeri Arto Tölli totesi viime vuoden vuosikertomusta esitellessään, että rauhanyhdistysten jäsenmäärät ovat laskussa. Hän kertoi, että SRK aikoo järjestää syksyn aikana jäsenkampanjan. Monissa rauhanyhdistyksissä on jo havahduttu asiaan.
Laukaalainen Reijo Peura on havainnut, että erityisesti nuoret eivät liity jäseniksi.
– Kun nuori kävi ennen rippikoulun, yleensä vanhemmat liittivät nuoren jäseneksi.
Hän pohti, onko nykyinen jäsensysteemi elänyt aikansa.
– Nuorisojäsenyyskanavaa on ideoitu yhteistyöseminaarissa Jämsässä, Peura toi ilmi.
Kampanjoimalla tuloksia
Sinikka Paaso-Rantala Lahdesta kertoi käytännön esimerkin:
– Nuoret aikuiset eivät ymmärrä, miksi pitäisi kuulua yhdistykseen. Konkreettisesti tarvitaan yhdistys, jotta toimintaa voi pyörittää. Jäsenkanta vaikuttaa toimintaan yhteiskunnassa, esimerkiksi pankin kanssa, hän selvensi.
Juhani Karjalainen kertoi esimerkin Jyväskylän rauhanyhdistyksessä toteutetusta kampanjasta:
– Laadittiin vetävä kuulutus, ja on sähköinen ilmoittautuminen netin kautta, myös paperinen. Kun on liittynyt jäseneksi, tarjotaan kahvit. Hyvin lähti nousemaan.
Uusia jäseniä tehtäviin
SRK:n johtokunnan erovuorossa olevista jäsenistä erovuoronsa käytti Kalevi Niemikorpi, jonka tilalle kokous valitsi Jukka Liukkosen. Poisnukkuneen Matti Taskilan tilalle vuosikokous valitsi loppukauden ajaksi eli vuodeksi Valtteri Laitilan. Uusi johtokunta järjestäytyy jo tänään.
Julkaisujen toimitusneuvostoon valittiin uutena Johanna Lumijärvi. Hän tuli Marjaana Typön tilalle, joka ei ollut enää käytettävissä tehtävään.
Limingalle Suviseurojen järjestämisvuoro
Vuosikokous päätti, että Limingan Rauhanyhdistys järjestää vuoden 2027 Suviseurat Pudasjärven lentokentällä. Jo viime vuonna vuosikokous päätti aiempien Suviseurojen järjestämisvuoroista seuraavaa: vuonna 2024 Kuusamon Rauhanyhdistys järjestää Suviseurat Pudasjärven lentokentällä, 2025 Lahden Rauhanyhdistys Lopen lentokentällä ja 2026 Ylivieskan Rauhanyhdistys Kauhavan lentokentällä.
Vuosikokous vahvisti viime vuoden tilinpäätöksen. Tilikauden ylijäämä 65 195,58 euroa liitetään omaan pääomaan. Myös ensi vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin.
Lue kokousedustajien ajatuksia ensi viikon Päivämiehestä.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys