Suviseurat
Saara Junes
SRK:n Suviseurat Kauhavalla alkoivat virallisilla avajaisilla seurateltassa. Avajaisissa puhuivat SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Valde Palola, Lapuan hiippakunnan piispa Matti Salomäki ja Suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtaja Jussi Rentola.
SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Valde Palola nosti esille tervehdyksessään Vähän Katekismuksen ensimmäisen uskonkappaleen ja Raamatun luomiskertoksen ajatuksen Jumalasta kaiken luojana ja ylläpitäjänä. Hän painotti, kuinka luomiskertomus on pysyvää Jumalan ilmoitusta ja kuinka sen perustalle rakentuu oikea käsitys ihmisestä ja ihmisenä elämisestä.
– Ydinkysymys tässä kaikessa on, suostummeko siihen, että kirjoitettu Jumalan sana, Raamattu, on elämän ylin ohje.
Palola painotti, kuinka ihmisen arvo ei perustu siihen, mitkä ovat hänen ominaisuutensa tai taipumuksensa, vaan siihen, että hänet on luotu Jumalan kuvaksi. Hän muistutti myös Jumalan antamain lain, kymmenen käskyn, elämää suojelevasta merkityksestä sekä iankaikkisesta Jumalan valtakunnasta, jonka osallisuuteen kutsutaan kaikkia:
– Samalla tavoin kuin apostolit Kristuksen lähettäminä julistivat Pyhän Hengen valtuutuksella parannusta ja syntien anteeksiantamusta, samalla tavoin tämänkin päivän Jumalan lapset julistavat tätä samaa saarnaa.
Raamattu tuo valoa ja apua tähän aikaan
Lapuan hiippakunnan piispa Matti Salomäki toi esille Raamatun merkityksen ihmisen elämässä ennen ja nyt. Hän kuvasi Isonvihan aikaa ja pohti kysymystä, miksi Raamattu oli mukana vihollista paenneilla:
– Kyseessä oli aarre, jossa Jumala itse puhuu ihmisille. Sitä viisautta tarvittiin varmasti tuossa tilanteessa; lohdutusta, rohkaisua, neuvoa. Emmekö me tarvitse sitä myös tänä aikana?
Salomäki avasi seurojen tunnuslauseen "Sinun sanasi on valo minun matkallani" lupausta Jumalan sanan voimasta ihmisen elämän vaikeissa hetkissä:
– Silloin valo ei löydy sisältämme, ei järjen päätelmistä tai omista pinnistelyistä. Silloinkin voimme löytää valon Jumalan sanasta.
Hän vertasi Raamatun pohjalta Jumalan sanaa siemeneen, joka hyvään maahan osuessaan tuottaa sadon. Salomäki muistutti kuulijoita Raamatun lukemisesta:
– Kannattaa aktivoitua henkilökohtaisessa Raamatun luvussa. Se voi tuoda valoa oman elämän pimeyksiin ja auttaa myös arvioimaan kaikkea ajassa liikkuvaa opetusta Jumalan ikuisen ilmoituksen valossa.
Järjestelyjä on tehty jokaista seuravierasta varten
Päätoimikunnan puheenjohtaja Jussi Rentola korosti tervehdyksessään, kuinka Suviseuroja on valmisteltu jokaista varten:
– Tuntuu aivan ihmeelliseltä, että Suviseurat ovat Kauhavalla alkaneet. Jumala on tahtonsa jälkeen suonut meille nämä seurat. Olemme tehneet parhaamme, että Jumalan sanan kuulemiselle olisi täällä tarkoituksenmukaiset puitteet ja että teillä kaikilla olisi täällä turvallista olla.
Rentola mainitsi, kuinka valmisteluja on tehnyt hyvin työhön sitoutunut organisaatio ja kuinka merkittävää lähipiirin kärsivällinen ja myötäelävä tuki on ollut. Hän kertoi, kuinka tiivis yhteistyö eri tahojen kanssa on ollut luottamuksellista ja saumatonta.
Rentola myös avasi seuratunnuksen sanomaa ja muuttumattoman Jumalan sanan merkitystä:
– Seurojen tunnus kuvastaa sitä, kuinka Jumalan sanaan uskova ja siihen luottava saa turvakseen evankeliumin valkeuden, joka valaisee hänen tietään.
Rentola muistutti, kuinka jokaisella seuravieraalla on mahdollisuus kuulla Jumalan sanaa ja kätkeä se sydämelleen.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys