An­na Saa­ri

Mu­hos

Kah­den rau­ha­nyh­dis­tyk­sen nuo­ret ko­koon­tu­vat Mu­hok­sel­la yh­tei­sen toi­min­nan mer­keis­sä. Tam­mi­kuun nuor­te­nil­las­sa pu­hut­tiin ajan­koh­tai­sis­ta maa­il­man­laa­jui­sis­ta il­mi­öis­tä.

Mu­hok­sen alu­eel­la on kak­si rau­ha­nyh­dis­tys­tä, Mu­hok­sen ja Lai­ta­saa­ren. Kos­ka kun­nas­sa on vain yk­si ylä­kou­lu, raa­mat­tu­luo­kat, nuor­te­nil­lat ja muu nuor­ten toi­min­ta on kum­man­kin rau­ha­nyh­dis­tyk­sen yh­teis­tä.

Tam­mi­kuus­sa Mu­hok­sen nuo­ret ko­koon­tui­vat Sari ja Jar­mo Hint­sa­lan ko­tiin nuor­te­nil­taan. Niin nuor­te­nil­lat kuin raa­mat­tu­luo­kat­kin ovat ta­val­li­ses­ti ko­deis­sa. Raa­mat­tu­luok­ka on tar­koi­tet­tu al­le rip­pi­kou­lui­käi­sil­le, ja sen pi­tää vuo­ros­sa ole­va opet­ta­ja kul­loi­sen­kin isän­tä­vä­en avus­tuk­sel­la. Nuor­te­nil­lan jär­jes­tä­mi­ses­tä ja si­säl­lös­tä vas­taa isän­tä­vä­ki. Se voi ha­lu­tes­saan pyy­tää pai­kal­le alus­ta­jan.

Hint­sa­lat oli­vat pyy­tä­neet alus­ta­jak­si Har­ri Puo­li­tai­pa­leen. Hän pu­hui uu­den vuo­si­kym­me­nen haas­teis­ta ja mah­dol­li­suuk­sis­ta eli ajan­koh­tai­sis­ta maa­il­man­laa­jui­sis­ta il­mi­öis­tä. Ai­he on va­li­koi­tu­nut Päi­vä­mie­hen ko­lum­nien in­noit­ta­ma­na.

Aluk­si nuo­ret lau­loi­vat An­na-Mari Kas­ki­sen vir­ren 581, jon­ka sa­nat so­pi­vat ru­kouk­sek­si: ”Her­ra, Py­hän Hen­gen suo ko­dit ra­ken­taa, saa­vu per­hei­siim­me ja rau­han miel­tä jaa. Au­ta, Her­ra, et­tä meis­tä jo­kai­nen oman pai­kan löy­tää, käy työ­hön iloi­ten.”

Kes­kus­te­lua us­kon mer­ki­tyk­ses­tä

Har­ri Puo­li­tai­val pi­tää puhe-esi­tyk­siä työk­seen, mut­ta nuor­te­nil­lan alus­tus hän­tä jän­nit­ti. Kuun­te­le­mas­sa oli vii­ti­sen­kym­men­tä nuor­ta, jois­ta useim­mat oli­vat alus­ta­jal­le tut­tu­ja.

– Us­kon nä­kö­kul­mas­ta pu­hu­mi­nen on hen­ki­lö­koh­tai­sem­paa kuin te­ko­ä­lys­tä ker­to­mi­nen.

Nuo­ret ot­ti­vat hy­vin vas­taan Puo­li­tai­pa­leen esit­tä­mät ky­sy­myk­set, ja il­lan mit­taan kes­kus­te­lu si­vu­si mo­nen­lai­sia il­mi­öi­tä. Puo­li­tai­val to­te­si, et­tä eri­lai­sia maa­il­man­kat­so­muk­sia voi ol­la myös omas­sa per­hees­sä, jos kaik­ki per­heen­jä­se­net ei­vät ole us­ko­mas­sa.

Alus­ta­ja va­roit­ti sii­tä, et­tei mi­kään ny­ky­maa­il­man il­miö sai­si tul­la kor­vaa­maan kris­til­lis­tä Ju­ma­laa ja us­koa. Ih­mi­siin koh­dis­tuu eri ka­na­vien kaut­ta voi­ma­kas in­for­maa­ti­o­vai­kut­ta­mi­nen. Sii­tä on hyvä ol­la tie­toi­nen, jot­ta se ei pää­si­si sam­mut­ta­maan us­kon liek­kiä.

Mikä on us­kon ja tie­teen suh­de?

Tie­teel­li­sen tie­don ja us­kon suh­de he­rät­ti nuo­ris­sa aja­tuk­sia. Elia Pöyk­kö ki­teyt­ti, et­tei tie­de edes pys­ty ku­vaa­maan us­koa, kos­ka se pi­täy­tyy näh­tä­väs­sä maa­il­mas­sa. Us­ko taas on luon­teel­taan jo­ta­kin, mitä ei voi sil­min to­dis­taa. Tie­de ja us­ko ei­vät siis ole tois­ten­sa vas­ta­koh­tia.

– Myös us­ko­vai­sel­la voi ol­la tie­teel­li­nen maa­il­man­ku­va, Puo­li­tai­val sa­noit­ti.

Til­da Lo­hi­lah­den mie­les­tä se oli hy­vin sa­not­tu.

– Us­kon ja tie­teen ei tar­vit­se ol­la ris­ti­rii­das­sa. Tämä ei kou­lus­sa tule esil­le.