Tarja ja Seppo Kankkonen vierailulla Amerikan serkkulassa Liisa ja Matthew Keräsen luona. – Olen niin kiitollinen tästä kaikesta lämmöstä, jota olen Sepon ison suvun myötä saanut, Tarja Kankkonen sanoo.
Matthew Keränen
Tarja ja Seppo Kankkonen vierailulla Amerikan serkkulassa Liisa ja Matthew Keräsen luona. – Olen niin kiitollinen tästä kaikesta lämmöstä, jota olen Sepon ison suvun myötä saanut, Tarja Kankkonen sanoo.
Matthew Keränen
Maria Mäkelä ja Maarit Pitkänen
Tarja Kankkonen oli yläkoululaisena kesätöissä Kytäjän kartanon hevostallilla. Ratsastusretkellä piti tehdä ylimääräinen koukkaus, kun pieni, hiljainen kyläkirkko oli täynnä ihmisiä ja tiet täynnä autoja. Porukka näytti iloiselta, kuului naurua ja laulua ja lapsia vilisti joka puolella. Siellä oli kesäseurat menossa.
– Se oli ihan ensimmäinen kosketukseni uskovaisiin, silloin en tiennyt heistä mitään muuta.
Musiikkiopistossa useat uskovaiset nuoret tulivat tutuiksi. Heidän elämäntapansa puhutteli. Yhdessäolo oli päihteetöntä, vapaata ja turvallista.
– Hengailin pitkään uskovaisten nuorten kanssa, enkä hoksannut mitään ongelmaa siinä, ettei minulla ollut samanlaista sydämen uskoa. Vanhemmat ja sisarukset olivat ennakkoluulojensa vuoksi huolissaan siitä, että vietin paljon aikaa uskovaisten ystävieni kanssa, Kankkonen kertoo.
Uskovaiset nuoret rohkaistuivat lopulta pyytämään ystäväänsä seuroihin Helsingin rauhanyhdistykselle. Koko suuri sali oli täynnä, kirjava joukko ihmisiä, mutta Kankkosen silmissä he olivat kaikki samanlaisia.
– Siellä puhetta kuunnellessa vasta oikeasti tajusin, etten omista sydämen uskoa. Puhe oli ihan kuin just mulle. Vaikka ihanat ystävät olivat siinä ympärillä, minusta tuntui, että olin aivan yksin.
Seuroissa käynnin jälkeen olo ei ollut vapaa. Kankkonen otti etäisyyttä uskovaisiin, ettei aiheuttaisi harmia perheelleen ja vanhoille ystävilleen. Hän kaipasi omakohtaista uskoa, mutta koko asia tuntui mahdottomalta.
– Taivaan Isä oli varmasti suuressa armossaan antanut synnintunnon. Ilman sitä olisin ehkä ikiajat tallaillut uskovaisten mukana retkeillen ilman ongelmia, mutta myös ilman elävää uskoa, hän pohtii.
Kankkosen oli enää vaikea viihtyä koulukavereiden riennoissa, ja ne kerrat, kun hän vapaa-ajalla oli uskovaisten mukana, tuntuivat entistä ihanammilta. Hän muisti puhujan sanoneen seuroissa, että ”Jumala voisi siirtää vuoria kaiken mahdottomalta tuntuvan edestä, kun vaan haluat uskoa.”
Parannuksen armon saamisestaan Tarja Kankkonen kertoo näin:
– Kerran iltakylässä eräs ystävä kyseli uskomiseni esteistä ja rohkaisi uskomaan niistä huolimatta. Jumala antoi halun ja voimat uskoa evankeliumi omalle kohdalle. Tuntui uskomattomalta, olo oli ihan höyhenenkevyt ja mieli niin kiitollinen, että piti pidätellä, ettei joka mutkassa hymyilisi ihan höppänän näköisenä. Näin, kuinka onnellisia uskovaiset ystäväni olivat parannuksen armon saamisestani. Tuntui, että Jumalan armo heidänkin kauttaan ympäröi minua. Tuon illan jälkeen oli helppo yhtyä Siionin lauluihin ja virsiin täydestä sydämestä.
Perheen vastustuksen kanssa Kankkonen joutui kamppailemaan pitkään.
– Koin kovaa painetta, etten kääntäisi selkääni rakkaalle perheelleni ja vanhemmilleni. Kuitenkin halusin olla uskomassa. Välillä kävin salaa seuroissa, enkä kertonut menemisistäni uskovaisten kanssa, ja välillä taas lupasin vanhemmilleni kieltäväni uskon.
Muutto opiskelijakämppään yhdessä uskovaisten ystävien kanssa helpotti tilannetta, kun asiasta ei tarvinnut niin usein tehdä tiliä kotona.
Kankkosen valmistuttua toimintaterapeutiksi Jumala johdatti vierelle uskovaisen elämänkumppanin, joka nöyrällä, lämpimällä ja vastuuntuntoisella olemuksellaan teki heti myös vanhempiin suuren vaikutuksen.
– Olen usein ihmetellyt, miten olen saanut niin ihanan puolison, Kankkonen kertoo.
– Juuri hänenlaisensa tarvittiin myös pehmittämään vanhempieni ennakkoluuloja ja suhtautumista uskoomme. Nykyään äitini ja isäni ovat paljon mukana elämässämme ja ovat usein puhuneet, kuinka onnellisia he ovat puolisostani, perheestäni ja elämästämme.
Kankkonen kertoo olevansa onnellinen siitä, että hänen nuoruusaikansa uskovaiset ystävät olivat niin rohkeasti myös muiden kuin samalla tavalla uskovien kanssa.
– He tunnustivat uskoaan ja antoivat myös uskomisen ilon näkyä. Se puhutteli.
Jumala on siunannut perheeseen kuusi lasta. Nuorin täyttää viisi vuotta, vanhin on 20-vuotias. Perhe asuu Porvoossa, ja Tarja Kankkonen tekee hierojan ja toimintaterapeutin töitä yrittäjänä.
– Nyt kun katselen elämääni taaksepäin, ihmettelen, miten ihmeessä olen saanut näin paljon. En todella koe, että olisin ansainnut tätä kaikkea hyvää ympärilläni. Sain myös lahjaksi sydämeeni uskon, jonka olen saanut pitää tähän päivään saakka. Jumalan armo syntistä ihmistä kohtaan on niin käsittämätöntä.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Vuoden 2022 suviseurajulkaisu kertoo monipuolisesti Suviseuroista niin järjestäjien kuin seuravieraiden näkökulmasta. Seurapuheet voi kuunnella mukana olevilta mp3-levyiltä.
Media-alaa opiskeleva Joni etsii elämälleen suuntaa kahden maailman välillä. Tutustu nuorille aikuisille suunnattuun romaaniin täällä.
Ekaluokkalaisen Liinun syksyyn mahtuu niin iloja kuin suruja. Kutkuttavaa jännitystä tuo salapoliisitehtävä tädin ja isoveljen kanssa.