JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Uutiset

Uskovaisten nuorten ilo ja vapaus puhutteli

Uutiset
13.5.2022 11.00

Juttua muokattu:

24.5. 10:33
2022052410333720220513110000
Tarja ja Seppo Kankkonen vierailulla Amerikan serkkulassa Liisa ja Matthew Keräsen luona. – Olen niin kiitollinen tästä kaikesta lämmöstä, jota olen Sepon ison suvun myötä saanut, Tarja Kankkonen sanoo.

Tarja ja Seppo Kankkonen vierailulla Amerikan serkkulassa Liisa ja Matthew Keräsen luona. – Olen niin kiitollinen tästä kaikesta lämmöstä, jota olen Sepon ison suvun myötä saanut, Tarja Kankkonen sanoo.

Matthew Keränen

Tarja ja Seppo Kankkonen vierailulla Amerikan serkkulassa Liisa ja Matthew Keräsen luona. – Olen niin kiitollinen tästä kaikesta lämmöstä, jota olen Sepon ison suvun myötä saanut, Tarja Kankkonen sanoo.

Tarja ja Seppo Kankkonen vierailulla Amerikan serkkulassa Liisa ja Matthew Keräsen luona. – Olen niin kiitollinen tästä kaikesta lämmöstä, jota olen Sepon ison suvun myötä saanut, Tarja Kankkonen sanoo.

Matthew Keränen

Ma­ria Mä­ke­lä ja Maa­rit Pit­kä­nen

Tar­ja Kank­ko­nen oli ylä­kou­lu­lai­se­na ke­sä­töis­sä Ky­tä­jän kar­ta­non he­vos­tal­lil­la. Rat­sas­tus­ret­kel­lä piti teh­dä yli­mää­räi­nen kouk­kaus, kun pie­ni, hil­jai­nen ky­lä­kirk­ko oli täyn­nä ih­mi­siä ja tiet täyn­nä au­to­ja. Po­ruk­ka näyt­ti iloi­sel­ta, kuu­lui nau­rua ja lau­lua ja lap­sia vi­lis­ti joka puo­lel­la. Siel­lä oli ke­sä­seu­rat me­nos­sa.

– Se oli ihan en­sim­mäi­nen kos­ke­tuk­se­ni us­ko­vai­siin, sil­loin en tien­nyt heis­tä mi­tään muu­ta.

Mu­siik­ki­o­pis­tos­sa use­at us­ko­vai­set nuo­ret tu­li­vat tu­tuik­si. Hei­dän elä­män­ta­pan­sa pu­hut­te­li. Yh­des­sä­o­lo oli päih­tee­tön­tä, va­paa­ta ja tur­val­lis­ta.

– Hen­gai­lin pit­kään us­ko­vais­ten nuor­ten kans­sa, en­kä hok­san­nut mi­tään on­gel­maa sii­nä, et­tei mi­nul­la ol­lut sa­man­lais­ta sy­dä­men us­koa. Van­hem­mat ja si­sa­ruk­set oli­vat en­nak­ko­luu­lo­jen­sa vuok­si huo­lis­saan sii­tä, et­tä vie­tin pal­jon ai­kaa us­ko­vais­ten ys­tä­vie­ni kans­sa, Kank­ko­nen ker­too.

Us­ko­vai­set nuo­ret roh­kais­tui­vat lo­pul­ta pyy­tä­mään ys­tä­vään­sä seu­roi­hin Hel­sin­gin rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­le. Koko suu­ri sali oli täyn­nä, kir­ja­va jouk­ko ih­mi­siä, mut­ta Kank­ko­sen sil­mis­sä he oli­vat kaik­ki sa­man­lai­sia.

– Siel­lä pu­het­ta kuun­nel­les­sa vas­ta oi­ke­as­ti ta­ju­sin, et­ten omis­ta sy­dä­men us­koa. Puhe oli ihan kuin just mul­le. Vaik­ka iha­nat ys­tä­vät oli­vat sii­nä ym­pä­ril­lä, mi­nus­ta tun­tui, et­tä olin ai­van yk­sin.

Seu­rois­sa käyn­nin jäl­keen olo ei ol­lut va­paa. Kank­ko­nen ot­ti etäi­syyt­tä us­ko­vai­siin, et­tei ai­heut­tai­si har­mia per­heel­leen ja van­hoil­le ys­tä­vil­leen. Hän kai­pa­si oma­koh­tais­ta us­koa, mut­ta koko asia tun­tui mah­dot­to­mal­ta.

– Tai­vaan Isä oli var­mas­ti suu­res­sa ar­mos­saan an­ta­nut syn­nin­tun­non. Il­man sitä oli­sin eh­kä iki­a­jat tal­lail­lut us­ko­vais­ten mu­ka­na ret­keil­len il­man on­gel­mia, mut­ta myös il­man elä­vää us­koa, hän poh­tii.

Kank­ko­sen oli enää vai­kea viih­tyä kou­lu­ka­ve­rei­den rien­nois­sa, ja ne ker­rat, kun hän va­paa-ajal­la oli us­ko­vais­ten mu­ka­na, tun­tui­vat en­tis­tä iha­nam­mil­ta. Hän muis­ti pu­hu­jan sa­no­neen seu­rois­sa, et­tä ”Ju­ma­la voi­si siir­tää vuo­ria kai­ken mah­dot­to­mal­ta tun­tu­van edes­tä, kun vaan ha­lu­at us­koa.”

Pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­mi­ses­taan Tar­ja Kank­ko­nen ker­too näin:

– Ker­ran il­ta­ky­läs­sä eräs ys­tä­vä ky­se­li us­ko­mi­se­ni es­teis­tä ja roh­kai­si us­ko­maan niis­tä huo­li­mat­ta. Ju­ma­la an­toi ha­lun ja voi­mat us­koa evan­ke­liu­mi omal­le koh­dal­le. Tun­tui us­ko­mat­to­mal­ta, olo oli ihan höy­he­nen­ke­vyt ja mie­li niin kii­tol­li­nen, et­tä piti pi­dä­tel­lä, et­tei joka mut­kas­sa hy­myi­li­si ihan höp­pä­nän nä­köi­se­nä. Näin, kuin­ka on­nel­li­sia us­ko­vai­set ys­tä­vä­ni oli­vat pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­mi­ses­ta­ni. Tun­tui, et­tä Ju­ma­lan ar­mo hei­dän­kin kaut­taan ym­pä­röi mi­nua. Tuon il­lan jäl­keen oli help­po yh­tyä Sii­o­nin lau­lui­hin ja vir­siin täy­des­tä sy­dä­mes­tä.

Per­heen vas­tus­tuk­sen kans­sa Kank­ko­nen jou­tui kamp­pai­le­maan pit­kään.

– Koin ko­vaa pai­net­ta, et­ten kään­täi­si sel­kää­ni rak­kaal­le per­heel­le­ni ja van­hem­mil­le­ni. Kui­ten­kin ha­lu­sin ol­la us­ko­mas­sa. Vä­lil­lä kä­vin sa­laa seu­rois­sa, en­kä ker­to­nut me­ne­mi­sis­tä­ni us­ko­vais­ten kans­sa, ja vä­lil­lä taas lu­pa­sin van­hem­mil­le­ni kiel­tä­vä­ni us­kon.

Muut­to opis­ke­li­ja­kämp­pään yh­des­sä us­ko­vais­ten ys­tä­vien kans­sa hel­pot­ti ti­lan­net­ta, kun asi­as­ta ei tar­vin­nut niin usein teh­dä ti­liä ko­to­na.

Kank­ko­sen val­mis­tut­tua toi­min­ta­te­ra­peu­tik­si Ju­ma­la joh­dat­ti vie­rel­le us­ko­vai­sen elä­män­kump­pa­nin, joka nöy­räl­lä, läm­pi­mäl­lä ja vas­tuun­tun­toi­sel­la ole­muk­sel­laan teki heti myös van­hem­piin suu­ren vai­ku­tuk­sen.

– Olen usein ih­me­tel­lyt, mi­ten olen saa­nut niin iha­nan puo­li­son, Kank­ko­nen ker­too.

– Juu­ri hä­nen­lai­sen­sa tar­vit­tiin myös peh­mit­tä­mään van­hem­pie­ni en­nak­ko­luu­lo­ja ja suh­tau­tu­mis­ta us­koom­me. Ny­ky­ään äi­ti­ni ja isä­ni ovat pal­jon mu­ka­na elä­mäs­säm­me ja ovat usein pu­hu­neet, kuin­ka on­nel­li­sia he ovat puo­li­sos­ta­ni, per­hees­tä­ni ja elä­mäs­täm­me.

Kank­ko­nen ker­too ole­van­sa on­nel­li­nen sii­tä, et­tä hä­nen nuo­ruu­sai­kan­sa us­ko­vai­set ys­tä­vät oli­vat niin roh­ke­as­ti myös mui­den kuin sa­mal­la ta­val­la us­ko­vien kans­sa.

– He tun­nus­ti­vat us­ko­aan ja an­toi­vat myös us­ko­mi­sen ilon nä­kyä. Se pu­hut­te­li.

Ju­ma­la on siu­nan­nut per­hee­seen kuu­si las­ta. Nuo­rin täyt­tää vii­si vuot­ta, van­hin on 20-vuo­ti­as. Per­he asuu Por­voos­sa, ja Tar­ja Kank­ko­nen te­kee hie­ro­jan ja toi­min­ta­te­ra­peu­tin töi­tä yrit­tä­jä­nä.

– Nyt kun kat­se­len elä­mää­ni taak­se­päin, ih­met­te­len, mi­ten ih­mees­sä olen saa­nut näin pal­jon. En to­del­la koe, et­tä oli­sin an­sain­nut tätä kaik­kea hy­vää ym­pä­ril­lä­ni. Sain myös lah­jak­si sy­dä­mee­ni us­kon, jon­ka olen saa­nut pi­tää tä­hän päi­vään saak­ka. Ju­ma­lan ar­mo syn­tis­tä ih­mis­tä koh­taan on niin kä­sit­tä­mä­tön­tä.

26.5.2022

Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän. Ap. t. 1:11

Viikon kysymys