Ha­ku­sa­nal­la ”ilo” löy­tyy Raa­ma­tus­ta mon­ta ja­et­ta ja ilon ai­het­ta, esi­mer­kik­si Psal­min sa­nat ”Sinä osoi­tat mi­nul­le elä­män tien, si­nun lä­hel­lä­si on eh­ty­mä­tön ilo, si­nun oi­ke­al­la puo­lel­la­si ikui­nen on­ni” (Ps. 16:11). Tä­män tee­man ym­pä­ril­le py­säh­dyim­me Ylö­jär­ven rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä, kun kuun­te­lim­me kuo­pi­o­lai­sen Ilk­ka Ha­ku­li­sen alus­tus­ta ilos­ta.

Kun Joo­sef jou­tui Egyp­tis­sä van­ki­laan, hä­nen ilon­sa oli ol­la lä­hel­lä Ju­ma­laa.

– Meil­le saat­taa tul­la elä­mäs­sä vai­kei­ta ai­ko­ja. Voim­me roh­kais­ta esi­mer­kik­si työt­tö­mäk­si jää­nyt­tä ys­tä­vää sil­lä, et­tä kun joku ovi elä­mäs­sä sul­keu­tuu, voi use­am­pia ik­ku­noi­ta avau­tua, Ha­ku­li­nen muis­tut­ti.

– Ju­ma­la an­toi­kin Joo­se­fil­le ko­et­te­le­mus­ten jäl­keen me­nes­tys­tä ja siu­naus­ta.

Iloa pie­nis­tä asi­ois­ta

– Kuin­ka ilo säi­lyy ko­dis­sa? Ha­ku­li­nen ky­syi ja roh­kai­si isiä ja äi­te­jä ky­sy­mään lap­sil­taan, mitä he muis­ta­vat lap­suu­des­taan.

– Sii­nä voi yl­lät­tyä po­si­tii­vi­ses­ti. Usein las­ten par­haim­mat muis­tot liit­ty­vät ai­van ar­ki­siin asi­oi­hin. Nii­hin ei lii­ty mi­tään kal­lii­ta han­kin­to­ja, vaan muis­tot liit­ty­vät nor­maa­liin yh­des­sä elä­mi­seen.

Voim­me ko­kea iloa jo­ka­päi­väi­ses­tä lei­väs­tä. ”Sinä teet run­saak­si rie­mun, an­nat suu­ren ilon” (Jes. 9:2). Mo­nis­sa pu­heen­vuo­rois­sa ker­rot­tiin, et­tä vaik­ka lap­suu­den ko­dis­sa oli ta­lou­del­li­ses­ti tiuk­kaa, pie­net asi­at toi­vat iloa. Par­haat muis­tot liit­ty­vät van­hem­pien osoit­ta­miin pie­niin huo­mi­o­no­soi­tuk­siin, kii­reet­tö­mään läs­nä­o­loon.

An­teek­si­saa­mi­sen ilo

Ko­di­nil­las­sa oli tur­val­li­nen ja läm­min tun­nel­ma, ja pu­heen­vuo­rois­sa tuli esil­le pal­jon ilo­nai­hei­ta. Suu­rin­ta iloa saa ko­kea sii­tä ar­mos­ta, et­tä saa us­koa syn­tin­sä an­teek­si. Sil­loin ”Ju­ma­lan rau­ha, joka ylit­tää kai­ken ym­mär­ryk­sen, var­je­lee tei­dän sy­dä­men­ne ja aja­tuk­sen­ne, niin et­tä py­syt­te Kris­tuk­ses­sa Jee­suk­ses­sa” (Fil. 4:7).

Teks­ti: An­ni­ca Lind­roos

Ku­vat: Dag Wall