JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Blogistiuran lopettelua

22.12.2019 6.30

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420191222063000

Vil­kai­sen luo­kan kel­loa ja alan lo­pe­tel­la vii­kon vii­meis­tä ar­vi­oin­ti­kes­kus­te­lua. Kel­lo on puo­li nel­jä per­jan­tai­na. Hy­mäh­dän aja­tuk­sel­le, et­tä tun­nin pääs­tä ko­to­na al­kaa yh­den lap­sem­me ka­ve­ri­synt­tä­rit. Päi­vä­ko­din pi­has­sa muis­tan, et­tä unoh­din aa­mul­la ot­taa pi­pa­ri­tai­ki­nat su­la­maan. Soit­to ko­tiin ker­too sii­tä, et­tä kaik­ki ei ole mi­nun vas­tuul­la­ni: tai­ki­nat ovat su­la­mas­sa ja odot­ta­mas­sa lei­po­jia ja koti sii­vot­tu­na. Kun kaik­ki kol­me las­ta on kou­kit­tu kyy­tiin, niin mat­kaam­me hi­das­taa vie­lä ko­din lä­hel­lä sat­tu­nut ko­la­ri. Hi­nau­sau­to on kir­jai­mel­li­ses­ti tiel­lä poi­kit­tain.

Voi­si ku­vi­tel­la, et­tä ti­lan­ne oli­si jo­ten­kin stres­saa­va, mut­ta sitä se ei ole. Olen yl­peä it­ses­tä­ni, et­tä pys­tyn ole­maan le­vol­li­sin mie­lin. Tuo­rees­sa muis­tis­sa on vie­lä ajat, kun las­ten ka­ve­ri­synt­tä­rei­tä jär­jes­tet­tiin ai­no­as­taan lau­an­tai­sin, ja nii­hin sit­ten me­ni­kin koko per­heen koko päi­vä. Muis­tan mie­he­ni epä­toi­voi­sen kat­seen jos­kus ja ky­sy­myk­sen: ”Mi­hin as­ti näi­tä jat­ke­taan?”

Omaa muu­tos­ta ei ai­na vält­tä­mät­tä it­se huo­maa, mut­ta tämä syn­ty­mä­päi­vä­e­si­merk­ki ker­too mi­nul­le use­am­mas­ta­kin asi­as­ta: En­si­nä­kin it­se pys­tyn ot­taa ren­nom­min ja lap­set kas­va­vat, ei­kä mi­nun tar­vit­se enää huo­leh­tia isom­pien synt­tä­ri­oh­jel­mis­ta ja pie­nem­pien­kin osal­ta olen las­ke­nut ri­maa. Mi­nun ei tar­vit­se enää ke­hi­tel­lä joka synt­tä­reil­le uu­sia näy­tel­miä tai muu­ta sel­lais­ta. Vaik­ka näi­den synt­tä­rei­den ajan­koh­ta ei ol­lut per­heen kan­nal­ta pa­ras mah­dol­li­nen, lap­sia pää­si mu­ka­vas­ti pai­kal­le ja oli ilo seu­ra­ta, mi­ten mu­ka­vas­ti ru­pa­tel­len pi­par­ka­kut sai­vat hie­no­ja ko­ris­te­lui­ta.

En voi ol­la ih­met­te­le­mät­tä, mi­ten no­pe­as­ti tämä jou­lu­kuu taas koit­ti­kaan. Taas yk­si vuo­si al­kaa kaar­taa lo­puil­leen. Sa­mal­la se tar­koit­taa mi­nun blo­gis­tiu­ra­ni päät­ty­mis­tä täs­sä Päi­vä­mie­hen verk­ko­leh­des­sä. Mi­nul­le tämä vuo­si on ol­lut so­pi­van mit­tai­nen ai­ka kir­joi­tel­la näi­tä teks­te­jä. Mis­sään vai­hees­sa ei ole har­mit­ta­nut, et­tä tä­hän teh­tä­vään läh­din, ja voin suo­si­tel­la tätä muil­le­kin, joil­la kir­joit­ta­mi­nen ja omien aja­tus­ten ja­ka­mi­nen kiin­nos­taa. Tämä teh­tä­vä on ol­lut hy­vin tur­val­li­nen sii­nä mie­les­sä, et­tä teks­tit ovat men­neet toi­mit­ta­jal­le en­nen nii­den jul­kai­sua. Olen ko­ke­nut tuon suu­re­na etuo­i­keu­te­na. Mut­ta täs­sä vai­hees­sa ha­lu­an läm­pi­mäs­ti kiit­tää myös lu­ki­ja­pa­laut­tei­den lä­het­tä­jiä. Vas­ta tei­dän kaut­tan­ne teks­teis­tä on tul­lut jo­ten­kin eri­tyi­sen mer­ki­tyk­sel­li­siä.

Esit­te­ly­teks­tis­sä kir­joi­tin, et­tä mi­nua kiin­nos­ta­vat asi­at ja ajat­te­lu­ta­vat, jot­ka aut­ta­vat ih­mi­siä jak­sa­maan pa­rem­min. En tie­dä, ovat­ko nuo ai­heet nä­ky­neet teks­teis­sä­ni, sil­lä ai­hei­ta­ni en ole mi­ten­kään eri­tyi­ses­ti va­li­koi­nut, vaan ne ovat vain jos­tain syys­tä tul­leet mie­lee­ni. Var­si­nai­ses­ti us­ko­mi­seen liit­ty­vis­tä asi­ois­ta olen kir­joit­ta­nut hy­vin vä­hän, mut­ta toi­von et­tä teks­teis­tä­ni on vä­lit­ty­nyt us­kon voi­ma. Se, et­tä vaik­ka ajat­te­len, et­tä omil­la ajat­te­lu­ta­voil­la voi vai­kut­taa omaan jak­sa­mi­seen, on ole­mas­sa vie­lä suu­rem­pi voi­man­läh­de.

Kir­joit­te­len tätä teks­tiä esi­koi­sen pöy­dän ää­res­sä. Huo­maan pöy­däl­lä kau­niin ko­ris­te-esi­neen: sii­nä en­ke­li pi­te­lee hel­läs­ti kä­sis­sään pien­tä lin­tua. Voi­sin sa­mais­tua tuo­hon en­ke­liin, sil­lä tä­män­het­ki­ses­sä elä­mäs­sä­ni kä­te­ni use­as­ti hoi­ta­vat pie­niä, noi­ta pie­niä lin­tu­sia. Mut­ta sa­mais­tun myös tuo­hon lin­tuun. Koen, et­tä saan ol­la lin­nun lail­la Kor­keim­man kä­sien suo­jas­sa. Se tuo elä­mää­ni tie­tyn­lais­ta huo­let­to­muut­ta. Se ei pas­si­voi mi­nua, ei­kä pois­ta vas­tuun ot­ta­mis­ta omas­ta jak­sa­mi­ses­ta­ni, mut­ta se tar­jo­aa mi­nul­le tur­van. Olen huo­man­nut, et­ten lä­hes­kään ai­na edes tie­dä, mikä mi­nul­le on pa­ras­ta, mut­ta us­kon, et­tä tai­vaan Isäl­lä on hyvä suun­ni­tel­ma mi­nul­le­kin ja voin ko­kea ole­va­ni hä­nen suo­jas­saan.

Jou­lu lä­hes­tyy. Se tie­tää kai­ken iha­nuu­den li­säk­si pal­jon työ­tä ja muis­ta­mis­ta. On­nek­si jou­lu ei vaa­di tie­tyn­lai­sia val­mis­te­lu­ja. Las­ten kas­va­es­sa tu­lee kui­ten­kin uu­sia ti­lan­tei­ta vas­taan: erää­nä päi­vä­nä joku lap­sis­tam­me to­te­si, et­tä tänä vuon­na ai­na­kin teh­dään kun­non jou­lu­sii­vous, sel­lai­nen et­tä kaik­ki kaa­pit­kin käy­dään läpi. Huh, huh. Lu­pa­sin kyl­lä, et­tä saa toki sii­vo­ta.

Kuu­des lap­sem­me on syn­ty­nyt jou­lu­na. Jou­lu­aat­to ete­ni sil­loin pe­rin­tei­ses­ti, mut­ta aat­toil­ta hil­je­ni Jou­lu­yö, juh­la yö -lau­lun tun­nel­mis­sa. Olo­ni oli vä­hän odot­ta­va. Yöl­lä tu­li­kin läh­tö sai­raa­laan, ja lap­sem­me sai­vat he­rä­tä jou­lu­aa­mun rie­muun kuu­le­mal­la, et­tä heil­le on syn­ty­nyt en­sim­mäi­nen veli.

Toi­von, et­tä al­ka­vaan jou­lu­nai­kaan si­säl­tyi­si mah­dol­li­sim­man pal­jon het­kiä, jol­loin py­säh­dyn Jou­lun Lap­sen ää­rel­le. Yh­te­nä jou­lu­ko­ris­tee­na meil­lä on jo vuo­sien ajan ol­lut pie­ni ka­pa­loon kää­rit­ty nuk­ke, jon­ka nuk­ku­ma­paik­ka­na on pui­nen man­da­rii­ni­laa­tik­ko. Tä­män ko­ris­teen paik­ka­na on keit­ti­ön si­vu­pöy­tä. Toi­si­naan si­vu­pöy­tä täyt­tyy kai­ken­lai­sis­ta leh­dis­tä ja muis­ta ta­va­rois­ta ja sei­mes­tä nä­kyy vain osa.

Vä­lil­lä sot­kut har­mit­ta­vat, mut­ta toi­saal­ta näky on myös hy­vin ver­taus­ku­val­li­nen. Elä­mä pik­ku­lap­si­per­hees­sä jou­lu­na­kin on usein hy­vin täyt­tä, mut­ta ei Va­pah­ta­jan syn­ty­es­sä­kään ul­koi­sia puit­tei­ta ol­lut huo­lel­la val­mis­tel­tu. Ja sik­si­pä riit­tää­kin, et­tä sy­dä­mes­sä on ti­laa Jou­lun Lap­sel­le. Ha­lu­an­kin toi­vot­taa kai­kil­le lu­ki­joil­le siu­nat­tua jou­lun ai­kaa ja toi­vei­kas­ta uut­ta vuot­ta.

VirpiMyllyniemi
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys