Me asum­me maal­la, mut­ta tääl­lä Var­si­nais-Suo­mes­sa ei tuo­tan­to­e­läi­miä näy juu­ri­kaan. Mei­tä ym­pä­röi­vät suu­ret pel­lot, vil­ja­vat vai­ni­ot. Syk­syl­lä nä­kyy jurt­ti­ka­so­ja, eli so­ke­ri­juu­ri­kas­ka­so­ja, jot­ka koo­taan suu­rek­si pit­käk­si kor­ke­ak­si ka­sak­si ja sit­ten pei­te­tään pres­suil­la tai niil­le pu­hal­le­taan ol­ki­pei­te. Jurt­tia suo­ja­taan jää­ty­mi­sel­tä syk­syn pak­ka­sia vas­taan, en­nen kuin ne loka- mar­ras­kuus­sa kul­je­te­taan so­ke­ri­teh­taal­le. Ryp­si- ja rap­si­pel­to on al­ku­ke­säs­tä kaut­taal­taan kel­tai­ses­sa ku­kas­sa.

Luon­toa on mu­ka­va seu­ra­ta tääl­lä maal­la, ja vaik­ka eläi­sit kau­pun­gis­sa, siel­lä­kin on lin­tu­ja, ora­via, ket­tu­ja, jä­nik­siä ja peu­ro­ja (sekä vä­hän in­hot­ta­vam­pia jyr­si­jöi­tä myös).

Mus­ta­pilk­kui­nen lin­tu il­mes­tyy ke­vääl­lä pi­ha­pii­riin. En­sik­si sitä ei näe vaan kuu­lee. Kot­ta­rai­sen mo­ni­puo­li­nen sir­kut­ta­va ku­jer­rus­lau­lu on mo­ni­nai­nen ään­ten jono. Te­rä­vää kirs­kun­taa, ja usein ää­nes­sä hok­saa jon­kun muun lin­nun lau­lua. Kot­ta­rai­nen­han on lois­ta­va ään­ten mat­ki­ja. Sii­tä on tul­lut yk­si lem­pi­lin­nuis­ta­ni. Ke­vääl­lä kun kot­ta­rai­set saa­pu­vat tän­ne jo maa­lis­kuus­sa, lau­lus­ta voi­si olet­taa, et­tä ovat­ko­han mat­kan­neet lok­kien kans­sa, kun lo­kin lau­lu löy­tyy lau­lu­jo­nos­ta. Kuun­te­len, kuun­te­len ja nau­tin: Olet­te taas tul­leet. Kii­tos, et­tä toit­te ke­vään tän­ne meil­le.

Jään ihai­le­maan mus­ta­pu­kuis­ta lin­tua. Urok­sel­la on mus­tan­kiil­tä­vä puku, jos­sa val­koi­sia täp­liä. Puku lois­taa au­rin­gon sä­teis­sä. Vä­liin se on si­ner­tä­vä. Naa­ras­kot­ta­rai­sel­la on vä­hän vaa­ti­mat­to­mam­pi vä­ri­maa­il­ma rus­ke­as­sa tum­mas­sa pu­vus­saan. Taas ne tu­li­vat tuo­ta pi­ha­koi­vun ti­kan hak­kaa­maa luon­non­ko­loa kat­so­maan. Olis­ko­han seit­se­mäs­tois­ta ker­ta pe­räk­käin, kun sii­hen tu­le­vat? En ole py­sy­nyt enään las­kuis­sa. Lin­nut tuo­vat ter­veh­dyk­sen Ju­ma­lan luo­mas­ta luon­nos­ta, vuo­den­kier­ros­ta toi­vos­ta, elä­mäs­tä, joka jat­kuu. Ke­vään kas­vu al­kaa.

Nyt on jo al­ku­ke­sä, ja kot­ta­rais­pa­ris­kun­ta sai kas­va­tet­tua poi­ka­sen­sa jo len­toon. Tänä ke­vää­nä se ta­pah­tui noin 1,5 viik­koa ai­kai­sem­min kuin edel­li­si­nä vuo­si­na. Pe­sin­tä on­nis­tui, vaik­ka sitä kävi häi­rit­se­mäs­sä vä­lil­lä ora­va ja vä­lil­lä tik­ka. Joka vuo­si, kun kot­ta­rai­set ovat saa­neet poi­ka­sen­sa kas­va­tet­tua ja pesä tyh­je­nee, len­te­lee pi­haam­me kii­tä­jä­lin­tui­hin kuu­lu­va tai­do­kas len­tä­jä. Viuh ja suih kuu­luu, kun ter­va­pääs­ky kaar­te­lee lä­hel­lä ja suun­taa kot­ta­rai­sil­ta va­pau­tu­vaan koi­vun­ko­loon. Kolo on tut­tu ai­em­mil­ta vuo­sil­ta, ja niin al­kaa ter­va­pääs­ky­pa­ris­kun­nan pe­sin­tä.

Ar­vaat­ko mikä on su­vi­seu­ra­lin­tu? Olem­me sen las­ten kans­sa it­se ni­men­neet. Ai­em­min pel­loil­la ol­lei­siin seu­roi­hin kun saa­vuim­me, su­vi­seu­ra­lin­tu eli kiu­ru vas­taa­not­ti seu­ra­kan­san lau­lu­len­nol­laan ja iloi­sel­la jat­ku­val­la lau­lul­laan. On­nek­si sitä kuu­lee myös kent­tä­seu­rois­sa, kun siel­lä on pal­jon hei­nik­ko­maa­ta. Mikä on si­nun lem­pi­lin­tu­si?

Ku­vas­sa koi­vun­ko­lo on mus­tan pah­ku­ra­kää­vän ala­puo­lel­la.

”Ih­met­te­len Luo­jan töi­tä: ke­sä­kuk­kain heh­kua, pou­ta­pil­ven val­keut­ta, täh­ti­tai­vaan suu­ruut­ta” (SL 127:1).