JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Herkullisia perunoita ja muita kesäkokemuksia

19.8.2015 7.11

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420150819071100

Lau­an­tai­na ko­tiu­duim­me mök­ki­reis­sul­ta. Viih­dyim­me siel­lä kak­si viik­koa ja epäi­len, et­tä yk­si viik­ko me­nee nyt lo­mas­ta sel­viy­ty­mi­seen. Ikä te­kee teh­tä­vän­sä.

Kun va­lit­te­lin tyt­tä­rel­le vä­sy­mys­tä­ni, hän tul­kit­si sa­no­ma­ni niin, et­ten naut­ti­nut mat­kas­ta. Asia täy­tyi kor­ja­ta pi­kim­mi­ten. Nau­tin mat­kas­ta. Mi­nua vain vä­syt­ti­vät pit­kät ajo­mat­kat ja it­sel­le­ni lan­ke­a­va mat­kan­joh­ta­jan ja or­ga­ni­saat­to­rin vir­ka.

Mök­kim­me on puo­li­son ko­ti­maas­sa Vi­ros­sa. Mat­kaa Suo­men ko­dis­ta ker­tyy sin­ne 1000 ki­lo­met­riä. Joka ker­ta, kun lai­va on kul­jet­ta­nut mei­dät Tal­lin­naan ja olem­me jät­tä­neet vilk­kaan pää­kau­pun­gin taak­sem­me, poh­jois­suo­ma­lai­set sil­mä­ni al­ka­vat ihas­tel­la Vi­ron veh­reyt­tä, ala­via pel­to­ja ja kor­kei­ta pui­ta. Mat­kal­la mö­kil­lem­me luen mai­se­mas­ta myös pie­nen naa­pu­ri­maan ka­rua his­to­ri­aa: tuol­la nä­kyy ra­pis­tu­via kol­hoo­sin rau­ni­oi­ta, tuos­ta tien­haa­ras­ta, tam­mi­ku­jan pääs­tä, löy­tyy sak­sa­lai­sen lin­nan­her­ran ra­ken­ta­ma, en­ti­söi­ty kar­ta­no.

Kah­den­kym­me­nen avi­o­liit­to­vuo­den ai­ka­na puo­li­son ko­ti­maa ja vi­ro­lai­set ovat ko­vas­ti si­vis­tä­neet sy­dän­tä­ni. Suo­mi on saa­nut ol­la va­paa ja it­se­näi­nen jo 97 vuot­ta. Vi­ron toi­nen it­se­näi­syys on vas­ta 23 vuot­ta van­ha. Suo­mes­sa voi­vo­tel­laan toi­meen­tu­lon ja tu­kien pie­nuu­den pe­rään, raha ei rii­tä. Sa­mo­ja asi­oi­ta mu­reh­di­taan täl­lä het­kel­lä naa­pu­ri­maas­sa­kin. Hin­ta­ta­so on lä­hes sama kuin Suo­mes­sa, mut­ta siel­lä on tul­ta­va toi­meen yli puo­let al­hai­sem­mil­la pal­koil­la tai so­si­aa­li­tuil­la. Ja tul­laan siel­lä toi­meen. Vaa­ti­mus­ta­soa osa­taan las­kea. Ruu­an suh­teen siel­lä on to­sin enem­män mah­dol­li­suuk­sia oma­va­rai­suu­teen kuin meil­lä poh­joi­ses­sa. Ja ruo­ka siel­lä, se on hy­vää! Ko­ti­maan kau­pan vi­han­nes­tis­kil­lä kai­paan ko­vas­ti Vi­ron to­ri­myy­jien tuo­rei­ta ja mais­tu­via to­maat­te­ja, kurk­ku­ja ja pe­ru­noi­ta.

Ruu­as­ta pu­hee­nol­len, nyt on pak­ko ker­toa ker­to­mus pe­ru­nas­ta. Vi­ro­lai­set­kin syö­vät pal­jon pe­ru­noi­ta. Olim­me Au­gus­tin kans­sa vas­ta­kih­lau­tu­nei­ta ja Tar­tos­sa ys­tä­vä­per­heen luo­na "pit­kän lau­dan" ää­res­sä syö­mäs­sä. Tar­joil­tiin pe­ru­noi­ta. Otin ta­pa­ni mu­kaan yh­den. Söin sen ja ih­met­te­lin vie­res­sä is­tu­val­le: voi­ko pe­ru­na ol­la näin hy­vää? Söin toi­sen ja kol­man­nen­kin. Vih­jee­nä: ne pe­ru­nat ei­vät ol­leet pie­niä, ve­ti­siä ei­vät­kä kal­va­kan kel­tai­sia.

Niin, täs­sä täl­läis­tä lo­ma­heh­ku­tus­ta. Toi­vot­to­vas­ti suo­ma­lai­nen pe­ru­nan­vil­je­li­jä ei louk­kaan­tu­nut. Tänä aa­mu­na pa­ke­nim­me tis­kien pal­jout­ta ja li­ka­pyy­kin val­ta­vuut­ta ja läh­dim­me kat­so­maan mus­ti­koi­ta. Otin aa­mu­kah­vit mu­kaan. Mus­ti­koi­ta löy­tyi, mut­ta sa­teen ta­kia ne jäi­vät täl­tä erää met­sään.

On tämä ol­lut it­ke­vä kesä! Muis­tan muu­ta­man vuo­den ta­kaa sa­de­ke­sän ja tun­te­muk­set syys­kuus­sa: kesä on men­nyt ja syk­sy edes­sä, mik­si meil­le ei tul­lut­kaan ke­sää? Olen yrit­tä­nyt ho­put­taa poi­kia ja it­se­ä­ni pi­ha­maal­le ai­na, kun au­rin­ko on näyt­täy­ty­nyt. On nii­tä su­ven su­lo­het­kiä kui­ten­kin löy­ty­nyt, muis­toik­si tas­kun poh­jal­le hy­pis­tel­tä­väk­si, vaik­ka tai­vas on ol­lut enim­mäk­seen ta­sai­sen har­maa. Olen kat­so­nut kuk­kia pi­hal­la ja tien­var­sil­la ja muis­ta­nut Ris­to Ra­san ru­non: "Pil­vi­si­nä, sa­tei­si­na­kin ke­si­nä ku­kat osaa­vat kuk­kia it­sen­sä vä­ri­si­nä."

TarjaPärn
Olen nainen, äiti, vaimo, käsityöläinen ja opettaja. Istun elämän portailla ja katselen huomiseen. Mikä minua tänään ja huomenna kantaa? Läheiset ihmiset, muutama ystävä, luonto. Kirjat. Ilo kaikesta kauniista, jota elämä mukanaan synnyttää. Arki. Tämä vanha talo, koti, jossa asumme. Taide; ne kaikki ihanat kuvat. Musiikin voima. Usko, toivo ja rakkaus. Kirjoituksiani voi kommentoida osoitteeseen tarjatuulikkiparn@outlook.com.
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys