JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Is­tut­tai­sin tä­nään ome­na­puun

Pärn Tarja
Aiemmat blogit
9.4.2015 6.33

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420150409063300

Ala­kou­lus­sa olin se etu­ri­vin kilt­ti, nä­ky­mä­tön tyt­tö. Muis­tan hy­vin erään äi­din­kie­len tun­nin. Olim­me edel­li­sel­lä ker­ral­la kir­joit­ta­neet ai­neen. Jor­ma-opet­ta­ja kir­joit­ti tau­lul­le lau­seen: "Jos tie­täi­sin huo­men­na kuo­le­va­ni, is­tut­tai­sin tä­nään ome­na­puun..." No­los­tuin, kun muis­tin it­se kir­joit­ta­nee­ni ai­nee­ni lop­puun tuon Lut­he­rin lau­seen. Ikä­vä tun­ne muut­tui mie­li­hy­väk­si, kun opet­ta­ja to­te­si kir­joi­tel­ma­ni si­säl­tä­neen sy­väl­lis­tä poh­din­taa ja kie­lel­lis­tä su­ju­vuut­ta. Nuo kii­tok­sen sa­nat jäi­vät mie­leen.

Tuo Lut­he­rin lau­se on jää­nyt mat­ka­e­vääk­si mie­le­ni ta­ka­tas­kuun. Sil­loin kun kir­joi­tin ai­nee­ni, olin kak­si­tois­ta­vuo­ti­as mur­ro­si­käi­nen, jol­ta kuo­le­ma oli vie­nyt vel­jen ja äi­din. Toi­von ik­ku­nat oli­vat huur­ruk­sis­sa. Niis­tä ik­ku­nois­ta seu­ra­sin tois­ten ikäis­te­ni elä­mää ja mie­tin, mil­lais­ta oli­si, jos mi­nun elä­mä­ni sol­jui­si yh­tä vai­vat­to­man oloi­ses­ti. Olin neu­vo­ton, ja mie­le­ni oli jäh­meä. Oli kui­ten­kin toi­vo pa­rem­mas­ta huo­mi­ses­ta. Oli us­ko, oli ys­tä­viä ja ra­kas­ta­via kat­sei­ta.

Pari kuu­kaut­ta sit­ten sain säh­kö­pos­tii­ni vies­tin, jos­sa ker­rot­tiin Päi­vä­mie­hen blo­geis­ta ja eväs­tet­tiin uut­ta blo­gis­tia. Ilah­duin, kun sil­mii­ni osui tuo tut­tu Lut­he­rin lau­se. Vii­me yö­nä las­kin vä­häi­siä voi­ma­va­ro­ja­ni. Yön sil­mät oli­vat pi­me­ät. Mie­tin si­na­pin­sie­me­nen ko­koa ja us­ko­ni vä­häi­syyt­tä. Pyy­sin Ju­ma­lal­ta voi­maa. Ha­lu­sin is­tut­taa ome­na­puun. Yö tun­tui lem­pe­äm­mäl­tä.

Is­tut­tai­sin tä­nään ome­na­puun, se on hyvä lau­se. Ihan konk­reet­ti­ses­ti olen osal­lis­tu­nut nel­jän ome­na­puun is­tut­ta­mi­seen. Kak­si niis­tä on tuot­ta­nut jo kii­tet­tä­väs­ti sa­toa. Kak­si on kas­va­mas­sa ke­sä­mök­kim­me ta­ka­na tu­han­nen ki­lo­met­rin pääs­tä tal­vi­ko­dis­tam­me. Yh­den ome­na­puun sie­me­nen is­tut­ti tei­ni-ikäi­nen poi­kam­me kuk­ka­purk­kiin pari kuu­kaut­ta sit­ten. Sii­nä on nyt nel­jä sirk­ka­leh­teä. Saa näh­dä, kas­vaa­ko se isom­mak­si. Ilon sy­käh­dyk­siä se on jo kui­ten­kin tuo­nut, ja aa­mui­sin olem­me muis­ta­neet an­taa pie­nen til­kan vet­tä pie­nel­le kas­vil­le.

Is­tu­te­taan ome­na­pui­ta ja mui­ta pui­ta. Iloi­taan ke­vääs­tä ja li­sään­ty­väs­tä va­los­ta. Vaik­ka tu­le­vai­suus näyt­täi­si vä­lil­lä loh­dut­to­mal­le, kan­nat­taa us­koa, et­tä jos­ta­kin löy­tyy sie­men, joka pal­jas­taa vih­re­ät leh­ten­sä. Huo­mi­nen tu­lee päi­vä ker­ral­laan.

TarjaPärn
Olen nainen, äiti, vaimo, käsityöläinen ja opettaja. Istun elämän portailla ja katselen huomiseen. Mikä minua tänään ja huomenna kantaa? Läheiset ihmiset, muutama ystävä, luonto. Kirjat. Ilo kaikesta kauniista, jota elämä mukanaan synnyttää. Arki. Tämä vanha talo, koti, jossa asumme. Taide; ne kaikki ihanat kuvat. Musiikin voima. Usko, toivo ja rakkaus. Kirjoituksiani voi kommentoida osoitteeseen tarjatuulikkiparn@outlook.com.
29.5.2020

Her­ra on mi­nun va­lo­ni ja apu­ni, ketä minä pel­käi­sin? Her­ra on mi­nun elä­mä­ni tur­va, ketä siis säik­kyi­sin? Ps. 27:1

Viikon kysymys