JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Ku­mar­ru – kat­so lä­hel­tä

Alasaarela Erkki
Aiemmat blogit
18.9.2018 6.43

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180918064300

Syk­syn luon­to tar­jo­aa upei­ta elä­myk­siä. Muut­to­lin­tu­jen par­vet len­tä­vät tai­vaal­la. Luon­non ih­mei­tä on näh­tä­vis­sä myös lä­hem­pä­nä. Nii­den vuok­si kan­nat­taa ku­mar­tua ja kur­kis­taa lä­hel­le.

Syk­syä elä­vöit­tä­vät muun mu­as­sa ve­sien lä­hel­lä su­den­ko­ren­not – syys­ko­ren­not ja ukon­ko­ren­not. Ne nä­ke­vät suu­ril­la sil­mil­lään joka puo­lel­le ja pa­ke­ne­vat kul­ki­jaa jo muu­ta­man met­rin etäi­syy­del­tä. Mut­ta jos hei­nän­kor­rel­la tai puun run­gol­la le­päi­le­vää su­den­ko­ren­toa lä­hes­tyy hi­taas­ti, pää­see ai­van sen lä­hel­le.

Raa­ma­tus­sa­kin pu­hu­taan useis­ta pie­nis­tä eläi­mis­tä luo­ma­kun­nan ih­mei­nä, jois­ta kan­nat­taa op­pia. Vaik­ka nii­den ai­vot ovat kuu­la­kär­ki­ky­nän kuu­lan ko­koi­set, ih­mi­nen voi op­pia niil­tä. Mo­nien elä­mä päät­tyy syk­syl­lä – kau­niis­ti ja tar­koi­tuk­sen­mu­kai­ses­ti. Muu­ta­mat vai­pu­vat hor­rok­seen he­rä­täk­seen ke­vään läm­pöön.

Pih­la­jan ok­sal­la is­tuu rus­kou­kon­ko­ren­to. Lä­hes­tyn sitä ka­me­ra kä­des­sä hy­vin hi­tain liik­kein. Ko­ren­to ei pa­ke­ne. Lo­pul­ta saan va­lo­ku­va­ta sitä pa­rin­kym­me­nen sent­ti­met­rin etäi­syy­del­tä eri puo­lil­ta. Ko­ren­non sil­mis­tä näen, et­tä se seu­raa tar­koin liik­kei­tä­ni. Jä­tän tä­män ko­ren­non ja siir­ryn toi­seen paik­kaan. Is­tun maa­han ja an­nan luon­non tul­la lä­hel­le. Pol­vel­le­ni len­tää rus­kou­kon­ko­ren­to. Se on sama ko­ren­to, jota olen jo ai­em­min ku­van­nut. Ko­ren­to kat­soo mi­nua – ja ”hy­myi­lee”.

Su­den­ko­ren­nol­la on kak­si sii­pi­pa­ria, joi­ta se voi käyt­tää toi­sis­taan riip­pu­mat­ta. Se on tai­ta­va len­tä­jä ja maa­il­man pa­ras saa­lis­ta­ja. Sen sil­mät ovat hyön­teis­maa­il­man suu­rim­mat ja tar­kim­mat. Ame­rik­ka­lai­set ovat ot­ta­neet su­den­ko­ren­non tai­dois­ta op­pia mie­hit­tä­mät­tö­mien len­nok­kien ke­hit­tä­mi­seen.

Hei­nä­sir­kat si­rit­tä­vät pit­käl­le syk­syyn. Kun olen liik­ku­nut luon­nos­sa las­ten kans­sa, he ovat ih­me­tel­leet: ”Pap­pa, et­kö sinä oi­ke­as­ti kuu­le hei­nä­sirk­ko­jen ään­tä. Nii­tä on nyt­kin joka puo­lel­la.” Olen se­lit­tä­nyt, et­tä ih­mi­sen van­he­tes­sa kuu­lon heik­ke­ne­mi­nen häi­vyt­tää en­sin kor­ke­at ää­net, jol­lai­sia hei­nä­sirk­ko­jen si­ri­tyk­set ovat.

Sir­kat ”soit­ta­vat viu­lua” pit­kil­lä ja­loil­laan han­kaa­mal­la nii­tä sii­ven­reu­noi­hin. Vain koi­raat soit­ta­vat. Ne kut­su­vat naa­ras­ta. Kun so­pi­va kump­pa­ni vas­taa si­rah­ta­en, hei­nä­sirk­ka her­kis­tyy soit­ta­maan niin kor­ke­al­ta, et­tei­vät lap­set­kaan sitä kuu­le.

Tänä syk­sy­nä yri­tin pit­kään löy­tää kul­ta­hei­nä­sir­kan, joka ki­mal­te­lee au­rin­gon­va­los­sa kul­lan vä­ri­se­nä. Jos oli­sin saa­nut jon­kun lap­sen tai nuo­ren mu­kaa­ni, oli­sin sen var­maan hel­pos­ti löy­tä­nyt, mut­ta lo­pul­ta on­nis­tuin yk­sin­kin. Kul­ta­hei­nä­sirk­ka oli va­hin­gos­sa hy­pän­nyt lam­men ran­nal­ta ve­teen. Sain pe­las­tet­tua sen. Se oli niin vä­sy­nyt, et­tä an­tau­tui va­lo­ku­vat­ta­vak­si.

Raa­ma­tus­sa hei­nä­sirk­kaa pi­de­tään luo­ma­kun­nan ”pie­ne­nä ja vii­saa­na” olen­to­na, joka on to­dis­te ih­meel­li­ses­tä luo­mis­työs­tä (Sa­nanl. 30:25). Ju­ma­la lä­het­ti itä­tuu­len mu­ka­na hei­nä­sirk­ka­par­ven Egyp­tiin, jos­sa is­ra­e­li­lai­sia pi­det­tiin or­ji­na. Raa­mat­tu ke­hot­taa ker­to­maan hei­nä­sirk­ko­jen va­el­luk­ses­ta: ”Ker­to­kaa sii­tä lap­sil­len­ne, ker­to­koot he omil­le lap­sil­leen ja las­ten­lap­set seu­raa­vil­le su­ku­pol­vil­le” (Joel: 1:4).

Hei­nä­sirk­ko­jen tun­to­sar­vis­sa on ha­ju­ais­ti, joka on yk­si luon­non tar­kim­mis­ta. Ame­ri­kas­sa tut­ki­taan hei­nä­sirk­ko­jen käyt­töä ”pom­mi­koi­ri­na”. Hei­nä­sir­kan ai­voi­hin asen­ne­taan re­sep­to­rit, joi­den lä­het­tä­mäs­tä sig­naa­lis­ta voi­daan pää­tel­lä, mil­loin ne ais­ti­vat rä­jäh­dy­sai­neen.

Hei­nä­sirk­ko­jen ohel­la toi­nen Raa­ma­tus­sa mai­nit­tu luo­ma­kun­nan pie­ni ja vii­sas ih­me on muu­ra­hai­nen (Sa­nanl. 30:25). Su­den­ko­ren­not ja hei­nä­sir­kat kuo­le­vat syk­syl­lä, mut­ta muu­ra­hai­set vai­pu­vat koi­rai­ta lu­kuun ot­ta­mat­ta pe­säs­sään hor­rok­seen tal­ven ajak­si ja elä­vät vuo­si­kau­sia.

Raa­ma­tus­sa ke­ho­te­taan ot­ta­maan op­pia muu­ra­hai­sis­ta. Muu­ra­hai­set ovat jär­jes­täy­ty­neet yh­dys­kun­nak­si, mut­ta niil­lä ei kui­ten­kaan ole ”käs­ki­jää, pääl­lys­mies­tä ei­kä hal­lit­si­jaa” (San 6:7). Muu­ra­hais­ku­nin­gat­ta­rel­la ei ole hal­lin­nol­lis­ta ase­maa, vaan teh­tä­vä­nä on vain mu­ni­mi­nen. Kui­ten­kin ke­ko­ver­kos­to on mil­joo­nien ku­ri­na­lai­ses­ti toi­mi­vien yk­si­löi­den yh­tei­sö – yh­des­sä­kin ke­os­sa on sa­to­ja tu­han­sia yk­si­löi­tä. Muu­ra­hais­ten par­vi­ä­lys­tä ja käy­tä­vä­ver­kos­to­jen lo­gis­tii­kas­ta on otet­tu op­pia.

Ki­ma­lai­set ja me­hi­läi­set ra­ken­ta­vat pe­sään­sä ja yh­dys­kun­taan­sa koko ke­sän, ja syk­syl­lä kaik­ki tu­hou­tuu. Vain ku­nin­gat­ta­ret tal­veh­ti­vat. Näil­lä hyön­tei­sil­lä on elin­tär­keä mer­ki­tys kas­vien pö­lyt­tä­ji­nä. Nii­den vä­hen­ty­mi­ses­tä on ol­tu huo­lis­saan. Ame­rik­ka­lai­set ovat ke­hi­tel­leet pö­lyt­tä­jä­ro­bot­te­ja, mut­ta ne ei­vät kor­vaa luon­non hyön­tei­siä.

Pe­las­tet­tu­a­ni kul­ta­hei­nä­sir­kan näin lam­men ran­nal­la ki­ma­lai­sen nä­köi­sen hyön­tei­sen. Se oli kuk­ka­kär­pä­nen, la­ji­ni­mel­tään luh­ta­sur­ri – ah­ke­ra pö­lyt­tä­jä. Sen vä­ri­tyk­ses­sä nä­kyy luon­non tar­koi­tuk­sen­mu­kai­suus – ki­ma­lai­sen vä­rit suo­je­le­vat sitä hyön­teis­syö­jä­lin­nuil­ta.

Luh­ta­sur­ri len­si lä­hel­lä maan pin­taa edes­ta­kai­sin ja kävi vä­lil­lä maas­sa mu­ni­mas­sa. Sit­ten se et­si maas­ta so­pi­van pai­kan, kään­si pään­sä läm­pi­män syy­sau­rin­gon suun­taan – ja kuo­li. Se oli saa­nut elä­män­työn­sä pää­tök­seen. Sen kät­ke­miin mu­niin jäi uu­den su­ku­pol­ven al­ku. Ke­vään läm­pö syn­nyt­tää niis­tä uut­ta elä­mää.

ErkkiAlasaarela
Pikkupoikana kuljin luonnossa kiikari kaulalla ja perhoshaavi kädessä. Harrastus johti elämäntehtävään ympäristöalalla. Työ ja perheenisän tehtävä veivät ajan niin, että harrastukset jäivät taka-alalle. Nyt työni yliopistolla on edennyt emeritus-vaiheeseen. Kuljen jälleen luonnossa. Kiikari ja haavi ovat vaihtuneet kameraan. Tarinat ja valokuvat luonnosta ovat varmaan ensisijaista sisältöä blogeissani. Kirjoituksistani toivon palautteita osoitteeseen eralasaarela@gmail.com
3.6.2020

Jee­sus sa­noo: "To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: sil­lä, joka us­koo, on ikui­nen elä­mä." Joh. 6:47

Viikon kysymys