JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

​Ly­hyin as­ke­lin

Heikkala Inkeri
Aiemmat blogit
29.10.2014 6.12

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420141029061200

Sor­mea ym­pä­röi­vä pie­ni käsi pi­tää na­pa­kas­ti kiin­ni. Ylös­päin kään­ty­neet kas­vot heh­ku­vat in­toa ja suu pu­huu no­pe­am­min kuin sa­nat eh­ti­vät ulos as­ti. Mut­ta se ei hait­taa, sil­lä pos­kil­la ja sil­mis­sä heh­ku­va in­nos­tus ker­too enem­män. Minä mum­mi ja pie­ni, pör­rö­päi­nen Na­ta­lie-tyt­tö­nen olem­me me­nos­sa ulos tut­ki­maan maa­il­maa. As­ke­leet ovat ly­hy­et mut­ta malt­ta­mat­to­mat. Mo­nen mut­kan ja kyy­kis­ty­mi­sen jäl­keen pie­net kä­det ojen­tu­vat koh­ti. Sy­li­kyy­ti tun­tuu­kin kaik­kein mie­lui­sim­mal­ta.

”Minä saa­tan si­nut ulos.” Pi­dän ovea au­ki, et­tä rol­laat­to­ri so­pii tu­le­maan ra­os­ta. Pit­kä käy­tä­vä tun­tuu pi­tem­mäl­tä kuin kos­kaan. Mi­nul­la kii­rei­sel­lä on vai­keuk­sia so­vit­taa omat as­ke­lee­ni saat­ta­jan ly­hyi­siin as­ke­liin. Puo­li­vä­lis­sä huo­maan to­de­ta it­sel­le­ni, et­tä mi­nul­la ei ole oi­ke­as­ti mi­hin­kään kii­re. Seu­raa­va työ­koh­de ei kar­kaa mi­hin­kään. Mi­ten pal­jon pi­tää ope­tel­la, et­tä op­pi­sin tuon läk­syn! Sa­mal­la ta­val­la olen jou­tu­nut op­pi­maan, mi­ten tär­ke­ää van­huk­sel­le on kos­ke­tus, pie­ni­kin hi­pai­su ol­ka­pääl­le. Sen opet­ti mi­nul­le yk­si mum­mo, jota ker­ran spon­taa­nis­ti ha­la­sin, kun hä­nel­lä oli paha mie­li. Seu­raa­val­la ker­ral­la hän ha­la­si mi­nua, kun tein läh­töä. Ha­laa­mi­ses­ta tuli koh­taa­mi­siim­me tär­keä tapa. Mie­tin, mil­loin sitä mum­moa oli vii­mek­si ha­lat­tu. Mi­nus­ta­kin oli su­lois­ta saa­da ol­la van­huk­sen ru­tis­tuk­ses­sa. Sii­nä tun­tui ko­ko­nai­sen elä­män maku.

”Sii­nä on ma­ta­la kyn­nys”, sa­non va­ral­ta, vaik­ka tie­dän, et­tä kä­si­vart­ta­ni pu­ris­ta­va käsi seu­raa tar­kas­ti oman ke­ho­ni liik­kei­tä ja as­kel osuu juu­ri oi­ke­aan koh­taan. Oi­ke­as­taan em­me kes­ki­ty kyn­nyk­siin ja ko­rok­kei­siin, vaan jut­te­lem­me os­tok­sis­ta ja hin­nois­ta. Tie­dän, et­tä kump­pa­ni­ni muut ais­tit kor­vaa­vat me­ne­te­tyn nä­kö­ais­tin. Olen op­pi­nut, et­tä läs­nä­o­lo­ni mer­ki­tys ei to­del­la­kaan ole niin iso, kuin olin jos­kus ku­vi­tel­lut. Sil­loin mie­tin taas, et­tä toi­vot­ta­vas­ti aut­ta­via kä­siä on sil­loin­kin tar­jol­la, kun it­se nii­tä jos­kus tar­vit­sen. On hel­pom­pi kä­vel­lä ohi, kuin py­säh­tyä kä­ve­le­mään rin­nal­le ly­hyin as­ke­lin.

Mo­net tar­vit­se­vat saat­ta­jaa. Ei­len jäi­sel­lä tiel­lä ajel­les­sa­ni muis­tin suo­je­lu­sen­ke­lin. Sil­loin muis­tin pyy­tää var­je­lus­ta lop­pu­mat­kal­le. Kun­pa kai­ken jo­ka­päi­väi­sen tou­ho­tuk­sen­kin kes­kel­lä muis­tai­sin ai­na pyy­tää var­je­lus­ta lop­pu­mat­kal­le. Ja et­tä vaik­ka en nä­e­kään ke­nen­kään nyt ta­lut­ta­van täs­tä kä­des­tä­ni, ta­lut­ta­ja sit­ten­kin on läs­nä. Et­tä mi­kään asia ei kos­kaan tu­li­si mi­nun elä­mäs­sä­ni niin tär­ke­äl­le pai­kal­le, et­ten tar­vit­si­si ta­lut­ta­jaa. Tai mat­ka­kump­pa­nin kos­ke­tus­ta ja sa­no­ja: ”Ole hy­väs­sä tur­vas­sa, saat us­koa kaik­ki syn­nit an­teek­si.” Sil­loin ly­hy­et ja ras­kaan tun­toi­set as­ke­leet saa­vat uut­ta voi­maa, ja kat­se kir­kas­tuu kat­so­maan kau­em­mas.

InkeriHeikkala
Olen suurperheen äiti ja monen mussukan mummi. Asun Lapin portilla, Posiolla. Teen työtä puolisoni kanssa omassa monipalveluyrityksessämme. Autamme asiakkaitamme arkisissa askareissa, työtehtäviä on siivoamisesta sukanparsintaan. Kun kirjoitan, tekstini syntyvät hyvin nopeasti, hetkestä, kokemuspiiristä ja ajatuksista. Luonto ja sen monet vivahteet merkitsevät minulle paljon. Voit antaa minulle palautetta osoitteeseen inkeri.heikkala@hotmail.com.
6.6.2020

Kris­tus on niin kuin ih­mis­ruu­mis, joka on yk­si ko­ko­nai­suus mut­ta jos­sa on mon­ta jä­sen­tä; vaik­ka jä­se­niä on mon­ta, ne kaik­ki yh­des­sä muo­dos­ta­vat yh­den ruu­miin. 1 Kor. 12:12

Viikon kysymys