JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Matkalla Kiinassa

15.3.2018 6.18

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180315061800

Is­tun tä­män kir­joi­tuk­sen ää­rel­le Kun­min­gis­sa, ete­läi­ses­sä Kii­nas­sa. Saa­vuin Kun­min­giin pari päi­vää sit­ten vä­sy­nee­nä, ja­lat tön­köik­si mai­to­ha­pois­ta jäh­met­ty­nei­nä ja yh­den päi­vän ai­ka­tau­lus­ta jäl­jes­sä. Edel­li­sen blo­gi­kir­joi­tuk­se­ni kir­joi­tin Al­ma­tys­ta Ka­zaks­ta­nis­ta noin kol­me kuu­kaut­ta sit­ten. Ku­lu­neet kol­me kuu­kaut­ta ovat ol­leet mat­ka­ni haas­ta­vim­mat, ran­kim­mat ja yk­si­näi­sim­mät. Olen pyö­räil­lyt lu­mes­sa ja nuk­ku­nut pak­ka­ses­sa ul­ko­na, mur­ta­nut kie­li­muu­ria ja polt­ta­nut ma­ku­nys­ty­rä­ni tu­li­seen ruo­kaan.

Jou­lu­kuun alus­sa olin Xin­ji­an­gin pro­vins­sis­sa, joka on yk­si tiu­kim­min kont­rol­loi­duis­ta pai­kois­ta maa­il­mas­sa. Lun­ta vih­moi hil­jal­leen. Muu­tos lep­poi­siin Kes­ki-Aa­si­an mai­hin oli val­ta­va. Lä­hes jo­kais­ta ra­ken­nus­ta ym­pä­röi piik­ki­lan­ka-ai­ta, kau­pun­kien si­sään­tu­lo­väy­lil­lä oli po­lii­sin tar­kas­tus­pis­te, lä­hes jo­kai­ses­sa ka­dun­kul­mas­sa oli po­lii­si­lai­tos ja huol­to­a­se­mil­le, ho­tel­lei­hin ja jopa ra­vin­to­loi­hin oli tur­va­tar­kas­tus. Ul­ko­maa­lai­se­na olin tiu­kan kont­rol­lin al­la, kuin sil­mä­tik­ku­na. Usein is­tuin tar­kas­tus­pis­teil­lä vas­taa­mas­sa lu­kui­siin ky­sy­myk­siin kuin mi­kä­kin ri­kol­li­nen. Erään ker­ran po­lii­sit tu­li­vat ho­tel­li­huo­nee­see­ni kol­mel­ta yöl­lä ky­sy­mään pas­si­a­ni, ja seu­raa­va­na aa­mu­na is­tuin po­lii­si­lai­tok­sel­la vii­si tun­tia, kun po­lii­sit tar­kas­ti­vat pu­he­lin­ta­ni.

Ih­mis­ten toi­min­ta muut­tui myös voi­mak­kaas­ti. Kii­na­lai­set tun­tui­vat pel­kää­vän ol­la te­ke­mi­sis­sä ul­ko­maa­lais­ten kans­sa, jot­ta he ei­vät jou­tui­si on­gel­miin po­lii­sin kans­sa. He vai­kut­ti­vat myös ujoil­ta. Ai­em­mis­sa Aa­si­an mais­sa ih­mi­set tu­li­vat usein jut­te­le­maan, ter­veh­ti­vät iloi­ses­ti ja tar­jo­si­vat jopa ruo­kaa ja yö­si­jaa. Ero oli kuin yöl­lä ja päi­väl­lä. Kom­mu­ni­koin­ti oli muu­ten­kin vai­ke­aa, sil­lä Kii­nan kie­li, man­da­rii­ni­kii­na, oli tä­hä­nas­ti­sis­ta kaik­kein vai­kein. Ti­lan­net­ta vai­keut­ti se­kin, et­tä usein ih­mi­set pu­hui­vat vain pai­kal­lis­ta kiel­tä, ja olin mo­nes­ti täy­sin avu­ton Goog­le-kään­tä­jän man­da­rii­ni­kii­nan kans­sa.

En­sim­mäi­set vii­kot oli­vat ras­kai­ta lu­kuis­ten va­rus­te­on­gel­mien, kie­li­vai­keuk­sien ja yk­si­näi­syy­den ta­kia. Ne oli­vat sy­vää it­se­tut­kis­ke­lua. Aloin ky­syä it­sel­tä­ni, ha­lu­an­ko enää jat­kaa. Oli pie­nes­tä kiin­ni, et­ten os­ta­nut len­to­lip­pu­ja jou­luk­si ko­tiin. Ta­sa­pai­noi­lin sen vä­lil­lä, ha­lu­an­ko jat­kaa ja ka­tui­sin­ko myö­hem­min, jos lo­pet­tai­sin tä­hän. Pää­tin an­taa Kii­nal­le vie­lä toi­sen mah­dol­li­suu­den ja pol­kea seu­raa­vaan pro­vins­siin. Jos sit­ten vie­lä tun­tui­si sil­tä, et­ten ha­lua jat­kaa, an­tai­sin it­sel­le­ni lu­van pa­la­ta ko­tiin.

Al­koi Go­bin au­ti­o­maa. Myrs­ky teki tu­ho­jaan erää­nä il­ta­na ja ha­jot­ti telt­ta­ni. Aloin nuk­kua yö­ni hos­tel­leis­sa ja hy­lä­tyis­sä ra­ken­nuk­sis­sa, ky­sy­en ih­mi­sil­tä apua ja tai­va­sal­la, jos en muu­ta paik­kaa löy­tä­nyt. Vii­ma vin­kui ja pak­ka­nen pauk­kui. Kä­ve­lin jal­ka­ni läm­pi­mäk­si, pi­din juo­ma­ve­si­filt­te­rin tas­kus­sa tai ma­kuu­pus­sis­sa ja kok­ka­sin hans­kat kä­des­sä. Aa­mui­sin tein nuo­ti­on kui­va­tak­se­ni hen­gi­tyk­sen kos­tut­ta­maa ma­kuu­pus­sia. Ja niin päi­vät aa­vi­kol­la ku­lui­vat.

Hil­jal­leen ih­mis­ten toi­min­ta al­koi muut­tua. Se nä­kyi sitä sel­vem­min, mitä enem­män itään päin pol­jin. Zhong­weis­sa ky­syin ka­dul­la ohi kul­ke­val­ta nai­sel­ta apua ho­tel­lin et­si­mi­seen. Nai­nen aut­toi mi­nua löy­tä­mään ho­tel­lin, mak­soi sen ja tar­jo­si vie­lä ruo­kaa­kin. Zhong­wei oli pää­te­pis­te aa­vi­kol­le, ja nyt mai­se­ma sai uut­ta il­met­tä ra­ken­nuk­sis­ta ja saas­te oli niin voi­ma­kas­ta, et­tä sen saat­toi mais­taa kie­lel­lä.

En oli­si saa­nut Kii­naan riit­tä­vän pit­kää vii­su­mia il­man kii­na­lai­sen ys­tä­vä­ni apua. Hän ei voi­nut kir­joit­taa kut­su­kir­jet­tä, kos­ka asuu Xin­ji­an­gin pro­vins­sis­sa, mut­ta hä­nen isän­sä ha­lu­si aut­taa mi­nua, vaik­ka em­me ol­leet kos­kaan ta­van­neet. Ha­lu­sin toki kiit­tää hän­tä ja tein kier­to­len­kin Xi'anin kaut­ta. Saa­pu­es­sa­ni Xi'aniin mi­nul­la oli ha­jon­nut jar­ru ja etu­ren­kaan napa, pin­na oli kat­ken­nut, en­kä ol­lut vie­lä saa­nut uut­ta telt­taa. Pol­kies­sa­ni ta­paa­maan ka­ve­ri­ni isää ajat­te­lin, et­tä mitä jos hän ei pi­dä­kään mi­nus­ta. En­tä jos yk­si mat­ka­ni suu­rim­mis­ta san­ka­reis­ta ei ha­lua kos­kaan näh­dä mi­nua uu­des­taan? Ta­va­tes­sa­ni hä­net pel­ko haih­tui. Tun­sin olo­ni heti ter­ve­tul­leek­si.

Ih­mi­set kau­pun­gis­sa oli­vat kuul­leet mat­kas­ta­ni ja va­rus­te­on­gel­mis­ta­ni. Mi­nul­le jär­jes­tet­tiin ter­ve­tu­lo­juh­la ra­vin­to­las­sa. Mi­nua pi­det­tiin kuin ku­nin­gas­ta: tar­jot­tiin val­ta­va ate­ria, lau­let­tiin kii­na­lai­sia pe­rin­ne­lau­lu­ja, käy­tet­tiin kier­to­a­je­lul­la kau­pun­gis­sa ja kai­ken tä­män jäl­keen sain tel­tan lah­joi­tuk­se­na.

Ja voi isän­tä­per­het­tä­ni, Wan­git pi­ti­vät mi­nus­ta huol­ta kuin omas­ta lap­ses­taan. He ma­joit­ti­vat mi­nua nel­jä päi­vää täy­syl­lä­pi­dol­la ja lä­het­ti­vät mi­nut ta­kai­sin tien pääl­le lau­kuis­sa­ni muun mu­as­sa kol­me isoa mak­ka­raa ja noin 20 kei­tet­tyä ka­nan­mu­naa. Tä­män per­heen tu­li­sin muis­ta­maan!

Läh­tö­päi­vä­nä­ni mi­nut kut­sut­tiin pyö­rä­liik­kee­seen. En tien­nyt mis­tä oli kyse. Iloi­sek­si yl­lä­tyk­sek­se­ni me­kaa­nik­ko ha­lu­si teh­dä pyö­rää­ni huol­lon ja vaih­taa rik­ki­näi­set osat eh­jiin.

Xi'anis­ta mat­ka jat­kui koh­ti Cheng­dua. Il­ma oli läm­pe­ne­mään päin, mut­ta yöt oli­vat vie­lä pak­ka­sen puo­lel­la ja aa­mui­sin ava­tes­sa­ni ma­kuu­pus­sin ve­to­ket­jua tel­tan ka­tos­ta ra­pi­si jää­hi­let­tä kas­voil­le. Quing­ling-vuo­ri oli ve­den­ja­ka­ja, ja sen jäl­keen il­ma oli jo huo­mat­ta­vas­ti läm­pi­mäm­pää ja veh­reä kas­vil­li­suus al­koi re­hot­taa. Asu­tus­ta oli jo niin pal­jon, et­tä telt­ta­pai­kan löy­tä­mi­nen al­koi ol­la tai­det­ta. On­nek­si uu­si telt­ta­ni oli va­paas­ti sei­so­va, ja se mah­dol­lis­ti me­lui­sien, et­ten sa­noi­si ok­set­ta­vien, telt­ta­paik­ko­jen löy­tä­mi­sen moot­to­ri­tien sil­to­jen al­ta. Ho­tel­lit ei­vät hy­väk­sy­neet ul­ko­maa­lai­sia, ja pol­jin Cheng­duun kah­dek­sas­sa päi­väs­sä käy­mät­tä suih­kus­sa ja pu­hu­en vain vii­si mi­nuut­tia eng­lan­tia.

Myös ra­vin­to­la­ti­lauk­sen te­ke­mi­nen oli jos­kus haas­ta­vaa il­man yh­teis­tä kiel­tä. Erää­nä päi­vä­nä nel­jä eri ra­vin­to­loit­si­jaa kiel­täy­tyi pal­ve­le­mas­ta, ja he kä­ve­li­vät ra­vin­to­las­ta ulos suos­tu­mat­ta lu­ke­maan kän­ny­kän näy­töl­lä ole­vaa kään­nös­tä. Mut­ta sit­ten löy­sin ra­vin­to­lan, jos­sa työn­te­ki­jä suos­tui lu­ke­maan teks­tin ja pal­ve­le­maan. Ra­vin­to­loit­si­ja oli syö­mäs­sä nuu­de­lei­ta, jo­ten ajat­te­lin, et­tä ai­na­kin nuu­de­lei­ta heil­lä on. Kä­vim­me ly­hy­en kes­kus­te­lun:

– Hei. An­teek­si, et­ten ym­mär­rä kii­naa. Voi­sin­ko saa­da nuu­de­lei­ta?

– Ei ole.

– Voi­sin­ko saa­da jo­tain syö­tä­vää 15 yu­a­nil­la? Mikä ta­han­sa on ok, kun­han se ei ole tu­lis­ta.

– Okei.

Ja sit­ten tar­joi­li­ja toi mi­nul­le ison kul­hol­li­sen tu­li­sia nuu­de­lei­ta...

Kah­dek­san päi­vää on pit­kä ai­ka il­man kes­kus­te­lua, mut­ta mi­nul­la oli Cheng­dus­sa soh­va­surf­fau­si­sän­tä. Jos mi­nul­la oli­kin yk­si­näis­tä mat­kal­la­ni, niin sitä pa­rem­mal­ta tun­tui, kun hän su­ju­val­la eng­lan­nin kie­lel­lä ys­tä­väl­li­ses­ti oh­ja­si mi­nut suih­kuun ja näyt­ti, mis­tä löy­tyy pyyk­ki­ko­ne. Mikä hel­po­tus!

Cheng­dus­ta seu­raa­va mää­rän­pää oli pie­ni kylä, jon­ka ni­meä en enää muis­ta. Ta­pa­sin siel­lä mie­hen, joka oli aut­ta­nut mi­nua Xin­ji­an­gin pro­vins­sis­sa ja nyt kut­su­nut mi­nut viet­tä­mään Kii­na­lais­ta uut­ta vuot­ta per­heen­sä kans­sa. Hän näyt­ti mi­nul­le va­lo­ku­van. Ku­vas­sa pi­te­lin kän­nyk­kää, jos­sa oli kii­nak­si kään­net­ty teks­ti "toi­von nä­ke­vä­ni si­nut Yun­na­nis­sa uu­des­taan". Nyt olin hä­nen vie­rel­lään, ja se konk­re­ti­soi mi­nul­le mi­ten eris­kum­mal­li­ses­sa elä­män­ti­lan­tees­sa olin­kaan. Lä­hes kak­si kuu­kaut­ta sit­ten olin ta­van­nut tuon mie­hen toi­sel­la puo­lel­la Kii­naa ja pol­ke­nut tuon vä­li­mat­kan 4000 ki­lo­met­riä täy­sin il­man moot­to­roi­tua hel­po­tus­ta.

Tuon ky­län jäl­keen al­koi ar­mo­ton vuo­ris­to­ra­ta. Vält­tääk­se­ni moot­to­ri­tien tein ison kier­to­len­kin vuo­ris­to­tei­den kaut­ta. Pol­jin 23 384 met­riä ver­ti­kaa­lis­ta nou­sua hui­put­ta­en usei­ta kak­si­ton­ni­sia ja yh­den lä­hes kol­me­ton­ni­sen vuo­ren. Mai­to­ha­pot polt­ti­vat rei­siä, ja keuh­kot hauk­koi­vat rai­kas­ta vuo­ri-il­maa. Tai eh­kä se oli mai­se­ma, mikä sai hauk­ko­maan hen­keä. Erää­nä il­ta­na en löy­tä­nyt ti­he­än asu­tuk­sen vuok­si telt­ta­paik­kaa, jo­ten pää­dyin ky­sy­mään ky­lä­läi­sil­tä apua. He ker­toi­vat, et­tä voi­sin nuk­kua au­to­tiel­lä py­sä­köi­ty­jen au­to­jen vä­lis­sä. Sit­ten al­koi ta­va­no­mai­nen ky­se­ly sii­tä, kuka minä olen ja mitä teen tääl­lä. Ojen­sin heil­le kii­nak­si kir­joi­te­tun kir­jeen, joka vas­taa nii­hin ylei­sim­piin ky­sy­myk­siin, mitä ih­mi­set mi­nul­ta ky­sy­vät. Al­koi vil­kas häm­mäs­te­ly ja peuk­ku­jen näyt­tä­mi­nen, jon­ka jäl­keen mi­nul­le tar­jot­tiin il­lal­li­nen ja lu­kit­tu ra­ken­nus, jon­ka suo­jiin saa­toin pys­tyt­tää telt­ta­ni. Taas koin kii­tol­li­se­na sen, kuin­ka mat­ka­mie­hes­tä pi­de­tään huol­ta.

19.7.2024

Herra on kuningas! Riemuitkoon maa, iloitkoot meren saaret ja rannat! Pilvi ja pimeys ympäröi häntä, hänen istuintaan kannattavat vanhurskaus ja oikeus. Ps. 97:1–2

Viikon kysymys