JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

​Muis­to­jen kii­nan­ruu­su

Aiemmat blogit
21.10.2014 6.27

Elä­mäs­sä voi­vat pie­net asi­at tul­la jos­kus mer­ki­tyk­sel­li­sik­si. Ku­ten ko­tim­me kii­nan­ruu­su kes­ki­huo­neen ik­ku­nan edes­sä.

Tois­sa ke­vää­nä tyt­tä­re­ni sa­noi, et­tä tuo kuk­ka on kyl­lä ihan ron­ku­la (huo­non­mal­li­nen), se kan­nat­tai­si heit­tää pois. Hän oli jo nuo­re­na ol­lut kiin­nos­tu­nut kas­veis­ta ja tie­si, mitä pu­hui. Yri­tin es­tel­lä. Sa­noin, et­tä se on mi­nul­le tär­keä kuk­ka. Sain sen naa­pu­rin äi­dil­tä, ys­tä­väl­tä­ni, kol­mi­sen­kym­men­tä vuot­ta sit­ten, kun he muut­ti­vat paik­ka­kun­nal­ta pois. Kuk­ka on muis­to ja myös loh­du­tus vai­ke­as­ta ajas­ta.

Het­ken mie­tit­ty­ä­ni ajat­te­lin kui­ten­kin to­tel­la tyt­tä­re­ni neu­voa. Otin ku­kas­ta usei­ta pis­tok­kai­ta, ja pää­ku­kan jä­tin odot­ta­maan hä­vit­tä­mis­tä, kun­nes pik­ku­tai­met ovat al­ka­neet kas­vaa. Ne juur­tui­vat hy­vin, ja in­nos­tui­vat jopa kuk­ki­maan. An­noin ne kui­ten­kin lah­jak­si. It­sel­le­ni jäi edel­leen tämä epä­kel­po van­ha kii­nan­ruu­su, ja olin rat­kai­suu­ni tyy­ty­väi­nen.

Mik­si ruu­su­ni on mi­nul­le tär­keä? Mik­si olen kas­vat­ta­nut sitä yli kol­me­kym­men­tä vuot­ta, vaik­ka se on har­voin pal­kin­nut ku­kin­nal­laan? Mik­si en ha­lun­nut heit­tää sitä pois?

Se muis­tut­taa ajas­ta, jol­loin olin nuo­ri per­hee­näi­ti, kas­va­van per­heen äi­ti. Olim­me juu­ri saa­neet pie­nen su­loi­sen tum­ma­hiuk­si­sen tyt­tö­vau­van. Kaik­ki oli men­nyt niin hy­vin. Sit­ten erää­nä yö­nä he­rä­sin tus­kai­sen ja ah­dis­tu­neen oloi­se­na. Kaik­ki oli niin mus­taa. Olin hä­tään­ty­nyt. Uni ei tul­lut.

Al­koi vai­kea ai­ka elä­mäs­sä­ni. Oli pal­jon ky­sy­myk­siä. Mitä tämä on? Tai­vaan Isäl­tä­kin ky­se­lin: mik­si juu­ri mi­nul­le? Jul­ki­ses­ti sii­hen ai­kaan ei pu­hut­tu juu­ri­kaan uu­pu­mi­ses­ta, vä­sy­mi­ses­tä tai lop­puun pa­la­mi­ses­ta.

Ai­ka oli työ­läs­tä myös lä­hei­sil­le ja eten­kin puo­li­sol­le­ni sekä myös ys­tä­vil­le. Mi­nul­la oli tar­ve pu­hua ah­dis­tus­ta pois. Saim­me lä­hi­pii­ril­tä, muun mu­as­sa naa­pu­riys­tä­vil­tä, pal­jon apua. Yk­si toi her­ne­keit­to­kat­ti­lan, toi­nen tuli lei­po­maan, kol­mas sii­vo­si. Saim­me pal­jon myös rak­kaut­ta, tu­kea ja ym­mär­rys­tä. Hil­jal­leen kuu­kau­sien ku­lut­tua al­koi­vat au­rin­gon sä­teet pais­taa myös mie­lee­ni ja sy­dä­me­ni so­pu­koi­hin. Uu­den vau­van odo­tus aut­toi myös toi­pu­mi­ses­sa­ni. Tun­tui, et­tä mi­nua tar­vi­taan, olen tär­keä per­hees­sä­ni. Mie­lee­ni jäi kui­ten­kin jon­kin­lai­nen eri­tyi­nen herk­kyys mo­nik­si vuo­sik­si.

Jos­kus aja­tus pa­laa tuo­hon vuo­si­kym­me­nien ta­kai­seen ai­kaan. Näen siel­lä nuo­ren äi­din, joka pien­ten las­ten kes­kel­lä yrit­tää yh­des­sä puo­li­son­sa kans­sa hoi­taa per­het­tä par­haan­sa mu­kaan. Mik­si hän vä­syy, sitä en edel­leen­kään tark­kaan tie­dä. Vaa­din eh­kä it­sel­tä­ni lii­kaa, oli­sin voi­nut vä­hän hel­lit­tää. Eh­kä jo­kin vaa­ti­va työ il­man isoa per­het­tä­kin oli­si tuo­nut mi­nun luon­tei­sel­le­ni sa­man­lai­sen uu­pu­mi­sen. Pää­a­sia kui­ten­kin oli, et­tä ajas­ta sel­vit­tiin. Se opet­ti ar­mol­li­suut­ta it­seä koh­taan. Koen, et­tä se muut­ti myös mi­nua ih­mi­se­nä. Tä­nään on jäl­jel­lä kii­tol­li­suus mo­nel­le sil­loin lä­hel­läm­me elä­neel­le vie­rel­lä­kul­ki­jal­le.

Kii­nan­ruu­su kas­vi­na on mer­kin­nyt tuon ajan jäl­keen mi­nul­le ai­na pal­jon. Olim­me nel­jä vuot­ta sit­ten mat­kal­la Is­ra­e­lis­sa. Siel­lä erään po­lun var­rel­la kas­voi kau­nis kuk­ki­va kii­nan­ruu­su­pen­sas. Ha­lu­sin, et­tä mi­nus­ta ote­taan kuva sen vie­rel­lä.

KaijaLahtinen
Olen 67-vuotias äiti, mummu ja anoppi. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja. Elämäntyöni olen tehnyt suuren perheen kotiäitinä. Melkein kymmenen vuotta olen ollut myös hoitajana kehitysvammaisten palvelukeskuksessa. Nyt olen eläkkeellä. Pidän käsitöiden tekemisestä, lukemisesta ja radion asiaohjelmien kuuntelusta. Järjestelen myös ruuhkavuosien valokuvia albumeihin. Koen perheiden hyvinvointiin liittyvät asiat tärkeiksi ja arvelen, että tulen pohtimaan tätä aihepiiriä myös kirjoituksissani.
20.2.2020

Sa­nat, jot­ka Her­ra on pu­hu­nut, ovat hen­ki ja elä­mä. Joh. 6:63

Viikon kysymys