JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

​Sanosinko hälle jotain?

Virtanen Anna
Aiemmat blogit
2.12.2014 6.42

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420141202064200

Olen­ko­han mie vä­hän mö­kit­ty­nyt pie­nel­lä ky­läl­lä asu­es­sa­ni? Kaup­pa­kes­kus­ten käy­tä­vil­lä olo­ni on jo­ten­kin epä­to­del­li­nen, pöl­lä­mys­ty­nyt. Ker­ran mi­nul­ta ky­syt­tiin, kuin­ka mo­nes­ti vii­kos­sa käyn kau­pun­gil­la. En ke­han­nu ai­van suo­raan vas­ta­ta, mi­ten har­voin käyn, niin sa­noin, et­tä en joka viik­ko.

Kul­jen pie­nem­mäl­le ka­dul­le, van­ho­jen kir­jo­jen liik­kee­seen. Sen tun­nel­mas­sa on mu­ka­va ol­la. Siel­lä tuok­su­vat ta­ri­nat ja sa­dut.

Teen jou­luos­tok­sia ja huo­maan et­si­vä­ni jo­tain tut­tua, maan­lä­heis­tä. Sit­ten is­ta­han rep­pu­ni kans­sa os­tos­kes­kuk­sen pen­kil­le. Oot­te­len sa­mal­la ky­läl­lä asu­vaa ys­tä­vää­ni. Hän on töis­sä kir­jas­tos­sa, olen tul­lut aa­mul­la hä­nen kyy­tis­sään kau­pun­kiin. On mie­luis­ta aja­tel­la yh­teis­tä ko­ti­mat­kaa, eh­tii taas rau­has­sa raa­tail­la.

Seu­raan ihi­mis­ten ku­lu­ke­mi­sia. Vie­res­sä­ni is­tuu van­hem­pi nai­nen vil­la­kan­gas­ta­kis­saan. Hän­kin näyt­tää kah­te­le­van ihi­mis­vi­li­nää. Mie­tin, sa­no­sin­ko häl­le jo­tain. Mitä jos hän ha­lu­aa ol­la rau­has­sa?

Is­tun hi­li­jaa. Vil­ka­sen uu­es­taan. Vai­kut­taa ys­tä­väl­li­sel­tä ja – hä­nel­lä on sy­lis­sään ruis­limp­pu. Har­maa­tuk­ka­nen mum­mo ja tuo­re ruis­lei­pä. Tut­tua, maan­lä­heis­tä. Enää en mie­ti.

– On pa­li­jon vä­keä, aloi­tan.

Kes­kus­te­lum­me pol­vei­lee las­ten jou­lu­la­ha­jois­ta ja lu­ke­mi­ses­ta ve­nä­läi­siin os­ta­jiin ja ulu­ko­maan uu­ti­siin. Sii­hen, mil­lon kum­pai­nen­kin on tul­lu Ro­va­nie­mel­le ja mik­si. Mis­sä hän eli en­nen sitä, mis­sä minä. Hän ker­too edes­men­nees­tä äi­dis­tään ja minä isäs­tä­ni, jon­ka kuo­lin­paik­ka on poh­joi­ses­sa lä­hel­lä nai­sen lap­suus­mai­se­mia. Oom­me näh­neet sa­mo­ja tun­tu­rei­ta.

Ker­ron ai­ko­va­ni teel­le. Hän on käy­nyt suk­laa­puo­dis­sa ja suo­sit­te­lee sitä mi­nul­le.

– Käyn vie­lä os­ta­mas­sa siel­tä ko­tiin muu­ta­man jou­lu­tor­tun. Tule, voin näyt­tää si­nul­le sen pai­kan!

Kul­jem­me vie­re­tys­ten vie­lä ju­tel­len. Tois­tem­me ni­miä me ei tii­e­tä, kun ei­hän nii­tä ruu­ka­ta ky­syä.

Kah­vi­las­sa on läm­pöi­sää. Vit­rii­nis­tä löy­tyy pal­jon kä­sin­teh­ty­jä suk­lai­ta. Nai­nen te­kee os­tok­sen­sa. En­nen läh­tö­ään hän kään­tyy mi­nua koh­ti ja ojen­taa pie­nen ra­si­an.

– Os­tin tä­män si­nul­le.

Mi­nul­le! Häm­mäs­tyn ja ilah­tu­nee­na ha­laan hän­tä. Nai­nen ha­laa ta­kai­sin ja toi­vot­taa hy­vää jou­lua. Hän kään­tyy pi­kai­ses­ti ovel­le, ja näen, et­tä hän on lii­kut­tu­nut. Mi­nä­kin olen. Ovi käy, ja hän on men­nyt.

Ko­to­na ker­ron tä­dis­tä, joka is­tui os­tos­kes­kuk­sen pen­kil­lä ruis­lei­pä sy­lis­sään. Ker­ron, mi­ten hän lah­jot­ti mi­nul­le läm­min­tä jou­lu­miel­tä. Eh­kä em­me enää ta­paa. Muis­tan hä­net sil­ti.

Il­lal­la, kun lap­set nuk­ku­vat, kei­tän tee­tä. Is­tun keit­ti­ön pöy­dän ää­reen puo­li­so­ni kans. Tee höy­ry­ää. Pie­nes­tä ra­si­as­ta löy­tyy kak­si vaa­le­an­pu­nas­ta suk­laa­sy­dän­tä.

Hil­jaa mie­les­sä­ni kii­tän täs­tä tun­te­mat­to­man ihi­mi­sen koh­taa­mi­ses­ta ja toi­von, et­tä hä­nel­lä oli­si va­loi­sa jou­lu, tai­vaal­li­sen Va­loi­sa.

AnnaVirtanen
Kemijokivarsi, pieni vireä kylä, kotikoivikko ja punainen tupa. Täällä elän. Lähellä lapsiani ja puolisoani, lähellä ystäviä, keskellä elämän syvimpiä ääniä. Viisi lasta herätän aamuisin koulutaipaleelle ja kaksi pienempää on kanssani kotosalla. Puuhella lämpenee, puuro hautuu. Päivät täyttyvät lasten äänistä ja kotiäidin arkiaskelista. Kirjoitan lasten oivalluksista, ihmiselosta ja kohtaamisista. Voit lähettää minulle palautetta osoitteeseen virtanen_anna@suomi24.fi.
28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys