JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Syn­ti ja siu­naus

Aiemmat blogit
8.11.2016 6.37

Avaan työ­päi­vän jäl­keen pos­tis­ta tul­leen Ko­ti­maa-leh­den. Pää­kir­joi­tuk­ses­sa kä­si­tel­lään jäl­leen su­ku­puo­li­neut­raa­lia avi­o­liit­to­la­kia kir­kon kuu­ma­na kes­kus­te­lu­nai­hee­na. Leh­den myön­tei­nen lin­ja su­ku­puo­li­neut­raa­lia avi­o­liit­toa koh­taan tu­lee sel­väs­ti esiin. Pää­toi­mit­ta­ja ar­vos­te­lee sitä, et­tä kir­kon avi­o­liit­to­kes­kus­te­lus­sa pää­huo­mio on kiin­nit­ty­nyt lii­kaa pap­pien roo­lin poh­din­taan, vaik­ka kes­ki­ös­sä on kui­ten­kin vi­hit­tä­vä ih­mi­nen. ”Kir­kos­sa pi­täi­si vie­lä enem­män kuun­nel­la nii­tä ih­mi­siä, jot­ka ovat avi­oi­tu­mas­sa sa­maa su­ku­puol­ta ole­van ih­mi­sen kans­sa ja toi­vo­vat avi­o­lii­tol­leen Ju­ma­lan siu­naus­ta kir­kol­li­ses­sa vih­ki­mi­ses­sä”, hän kir­joit­taa.

Ym­mär­rän pää­toi­mit­ta­jan hu­maa­nin aja­tuk­sen: avi­o­liit­to kos­kee toki pal­jon enem­män vi­hit­tä­vää pa­ria kuin vih­ki­toi­mi­tuk­sen suo­rit­ta­vaa pap­pia. Sil­ti jään ih­me­tel­len lu­ke­maan tuo­ta vir­ket­tä. Mie­lee­ni nou­see ky­sy­mys: Vaik­ka pap­pi siu­nai­si­kin sa­maa su­ku­puol­ta ole­vien avi­o­lii­ton, an­taa­ko Ju­ma­la siu­nauk­sen asi­al­le, jon­ka sa­nas­saan il­moit­taa syn­nik­si? Jos tuo vi­hit­tä­vä pari to­del­la ha­lu­aa saa­da elä­mäl­leen Ju­ma­lan siu­nauk­sen, ei­kö sil­loin ole kuun­nel­ta­va en­si si­jas­sa Ju­ma­laa, hä­nen sa­naan­sa, sen si­jaan et­tä kuun­nel­tai­siin ”nii­tä ih­mi­siä, jot­ka ovat avi­oi­tu­mas­sa”?

Kak­si ai­he­pii­riä, jois­ta ei tä­män päi­vän Suo­mes­sa enää juu­ri­kaan pu­hu­ta, ovat syn­ti ja Ju­ma­lan siu­naus. Kuu­li­ai­suus Ju­ma­lan tah­dol­le tuo Raa­ma­tun mu­kaan yk­si­löl­le ja koko kan­sal­le siu­nauk­sen, syn­tie­lä­mä vie sen: ”Van­hurs­kaus kan­san ko­rot­taa, mut­ta syn­ti on kan­sa­kun­tien hä­peä” (Sa­nanl. 14:34).

Moni on ny­ky­ään sitä miel­tä, et­tä Raa­mat­tua voi­daan tul­ki­ta eri ta­voil­la ja kul­loi­sen­kin ai­ka­kau­den tie­tä­myk­sen mu­kaan. Näin aja­tel­len ei siis vält­tä­mät­tä voi­da sa­noa, et­tä Ju­ma­la kat­soo sa­maa su­ku­puol­ta ole­vat suh­teet syn­nik­si. Evan­ke­lis­lu­te­ri­lai­sen kir­kon saar­nois­sa­kin nos­te­taan usein täl­lai­seen tul­kin­taan no­jau­tu­en esiin Raa­ma­tun sa­no­ma Ju­ma­lan rak­kau­des­ta ja ar­mos­ta, mut­ta ohi­te­taan koh­dat, jois­sa pu­hu­taan syn­nis­tä.

Al­le kol­men­kym­me­nen vuo­den iäs­sä olin omak­su­nut yh­teis­kun­tam­me val­lit­se­vat ar­vot, jois­ta va­paa­mie­li­syys ja su­vait­se­vai­suus oli­vat nou­se­mas­sa hy­vän ih­mi­sen kor­keim­mik­si hy­veik­si. Opis­ke­lu hu­ma­nis­ti­ses­sa tie­de­kun­nas­sa opet­ti nä­ke­mään kai­ken elä­mäs­sä suh­teel­li­se­na, yh­tä to­tuut­ta ei ol­lut, ei­kä näin ol­len yh­tä ju­ma­laa­kaan. Toi­saal­ta viih­de­kult­tuu­ri tar­jo­si kai­ken lä­vis­tä­väl­lä voi­mal­laan yh­den­lais­ta to­tuut­ta: se ko­ros­ti, ku­ten se yhä ko­ros­taa, ro­mant­tis­ta rak­kaut­ta, voi­ma­kas­ta ra­kas­tu­mi­sen en­si­tun­net­ta, oi­ke­ak­si ja puh­taak­si voi­mak­si, ”sy­dä­men ää­nek­si”, jota tu­lee kuun­nel­la. Mo­nia ame­rik­ka­lai­sia rak­kau­se­lo­ku­via näh­nee­nä olin it­se­kin niel­lyt tä­män rak­kaus­kä­si­tyk­sen täy­te­nä ja ai­no­a­na to­tuu­te­na.

Toi­nen kult­tuu­ris­sam­me yli­ko­ros­tu­neen ase­man saa­nut asia on sek­su­aa­li­suus. Se vai­kut­taa kult­tuu­ris­sam­me ole­van ih­mi­sen tär­kein pe­rus­tar­ve. Hen­ki­set ar­vot – pu­hu­mat­ta­kaan hen­gel­li­sis­tä – ovat jää­neet taka-alal­le. Kun 1800-lu­vun kir­jal­li­suu­des­sa ih­mi­ses­sä ihan­noi­tiin muun mu­as­sa si­vis­tys­tä, ja­lout­ta, hy­vää sy­dän­tä, vaa­ti­mat­to­muut­ta ja si­veyt­tä, nyt tär­kein­tä on ol­la sek­si­käs. Olen kuul­lut op­pi­lai­den­kin ar­vi­oi­van opet­ta­ji­aan sen mu­kaan, mi­ten sek­sik­käi­tä nämä ovat.

Ai­kam­me ar­vo­maa­il­maan pei­la­ten on sel­vää, et­tä eläm­me avi­oe­ro­jen kul­ta-ai­kaa: usein aja­tel­laan, et­tä kun ra­kas­tu­mi­sen tun­ne – joka tut­ki­mus­ten mu­kaan kes­tää kor­kein­taan muu­ta­man vuo­den – on ohi, on ih­mi­sel­lä täy­si oi­keus heit­täy­tyä uu­teen suh­tee­seen. On myös täy­sin sel­vää, et­tä sa­maa su­ku­puol­ta ole­vil­la kat­so­taan ole­van oi­keus ro­mant­ti­seen rak­kau­teen ja sek­su­aa­li­suu­ten­sa to­teut­ta­mi­seen. Ajas­sam­me, jos­sa eroot­ti­set mai­nos­ku­vat, mu­siik­ki­vi­de­ot ja elo­ku­vat jat­ku­vas­ti tar­jo­a­vat vi­rik­kei­tä ih­mi­sen sek­su­aa­li­suu­del­le, aja­tus elä­mäs­tä il­man sek­su­aa­li­suu­ten­sa to­teut­ta­mis­ta on mah­dot­to­man kuu­loi­nen.

Kun kol­men­kym­me­nen vuo­den iäs­sä sain us­kon­nol­li­sen he­rä­tyk­sen ja aloin lu­kea Raa­mat­tua, koin tätä nyky-yh­teis­kun­nan ar­vo­maa­il­maa vas­ten suu­rek­si jär­ky­tyk­sek­si sen eh­dot­to­muu­den, jol­la Ju­ma­lan sana tyr­mää ho­mo­sek­su­aa­li­suu­den to­teut­ta­mi­sen:

He ovat vaih­ta­neet Ju­ma­lan to­tuu­den val­hee­seen, he ovat kun­ni­oit­ta­neet ja pal­vel­leet luo­tua ei­vät­kä Luo­jaa – ol­koon hän ikui­ses­ti ylis­tet­ty, aa­men. Sik­si Ju­ma­la on jät­tä­nyt hei­dät hä­pe­äl­lis­ten hi­mo­jen val­taan. Nai­set ovat vaih­ta­neet luon­nol­li­sen su­ku­puo­liyh­tey­den luon­non­vas­tai­seen, ja mie­het ovat sa­moin luo­pu­neet luon­nol­li­ses­ta yh­tey­des­tä nai­siin ja heis­sä on syt­ty­nyt himo toi­si­aan koh­taan. Mie­het ovat har­hau­tu­neet har­joit­ta­maan kes­ke­nään sää­dyt­tö­myyt­tä ja saa­vat an­sait­se­man­sa pal­kan. (Room. 1:25–27.)

Sa­mal­la eh­dot­to­muu­del­la Jee­sus tyr­mää avi­oe­ron:

Hä­nen luok­seen tuli myös fa­ri­seuk­sia, jot­ka ha­lu­si­vat pan­na hä­net ko­e­tuk­sel­le ja ky­syi­vät: "Saa­ko mies hy­lä­tä vai­mon­sa mis­tä syys­tä ta­han­sa?" Hän vas­ta­si heil­le: "Et­te­kö ole lu­ke­neet, et­tä Luo­ja alun pe­rin teki ih­mi­sen mie­hek­si ja nai­sek­si?" Ja hän jat­koi: "Sen täh­den mies jät­tää isän­sä ja äi­tin­sä ja liit­tyy vai­moon­sa, niin et­tä nämä kak­si tu­le­vat yh­dek­si li­hak­si. He ei­vät siis enää ole kak­si, he ovat yk­si. Ja min­kä Ju­ma­la on yh­dis­tä­nyt, sitä äl­köön ih­mi­nen erot­ta­ko." (Matt. 19:3–5.)

Nuo raa­ma­tun­koh­dat ei­vät mie­les­tä­ni jät­tä­neet mi­tään tul­kin­nan­va­raa. Mi­ten tä­män an­ka­ran­kuu­loi­sen Ju­ma­lan kans­sa sopi yh­teen se, et­tä hän on Raa­ma­tun mu­kaan kui­ten­kin rak­kaus? Mis­sä oli ar­mol­li­suus?

”Ju­ma­la vi­haa syn­tiä, mut­ta ra­kas­taa syn­tis­tä ih­mis­tä.” Tä­män lau­seen olen saa­nut op­pia rau­ha­nyh­dis­tyk­sen seu­rois­sa. Kun ny­ky­ään tar­kas­te­len avi­o­liit­to­kes­kus­te­lua van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­ses­ta nä­kö­kul­mas­ta kä­sin, en enää näe asi­as­sa sa­man­lais­ta ris­ti­rii­taa kuin ai­em­min. Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­ses­sa kris­til­li­syy­des­sä ope­te­taan, et­tä kai­kil­la ih­mi­sil­lä on Ju­ma­lan luo­mi­na sama ih­mi­sar­vo, ku­kaan ei ole huo­nom­pi tai pa­rem­pi tois­ta. Toi­saal­ta kris­til­li­sen ih­mis­ku­van mu­kaan ih­mi­ses­sä asuu syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na tai­pu­mus syn­tiin. Kaik­ki ih­mi­ses­sä ole­va ei siis ole hy­vää ja to­teu­tet­ta­vak­si tar­koi­tet­tua.

Kun ai­em­min kul­jin sään­nöl­li­ses­ti kir­kon ju­ma­lan­pal­ve­luk­sis­sa, kuu­lin siel­lä­kin pu­hut­ta­van jo­kai­sen ih­mi­sen syn­ti­syy­des­tä, mut­ta en muis­ta kuul­lee­ni pu­het­ta pa­ran­nuk­sen te­ke­mi­ses­tä. Kui­ten­kin Jee­sus it­se ke­hot­ti, Jo­han­nes Kas­ta­jan lail­la, ih­mi­siä te­ke­mään pa­ran­nuk­sen: ”Teh­kää pa­ran­nus, sil­lä tai­vas­ten val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le” (Matt. 4:17). Ei ole niin suur­ta syn­tiä, et­tei­kö sitä voi­si saa­da an­teek­si, mut­ta tätä an­teek­si­an­toa ei tule käyt­tää kui­ten­kaan ta­hal­li­ses­ti lu­pa­na syn­nin te­ke­mi­seen.

Jo­kai­sel­la ih­mi­sel­lä on omat hel­ma­syn­tin­sä – tai­pu­mus jo­hon­kin syn­tiin voi­mak­kaa­na –, ja sitä vas­taan hä­nen tu­lee tais­tel­la Ju­ma­lan sa­nan ja ar­mo­e­van­ke­liu­min voi­min. Jos ih­mi­sel­lä on tai­pu­mus tun­tea ro­mant­tis­ta ja sek­su­aa­lis­ta ve­toa sa­maa su­ku­puol­ta koh­taan, hän saa us­koa ole­van­sa ih­mi­se­nä yh­tä ar­vo­kas Ju­ma­lan luo­ma kuin muut­kin ih­mi­set. Mut­ta hä­nen ris­ti­nään on tais­tel­la tuon tai­pu­muk­sen to­teut­ta­mis­ta vas­taan.

Raa­ma­tun va­los­sa ajat­te­len, et­tä jo­kai­sel­la us­ko­vai­sel­la on oma ris­tin­sä. Jee­sus sa­noo: "Jos joku tah­too kul­kea mi­nun jäl­jes­sä­ni, hän kiel­tä­köön it­sen­sä, ot­ta­koon ris­tin­sä ja seu­rat­koon mi­nua” (Matt. 16:24). Raa­ma­tun mu­kaan syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na mie­hen on an­sait­ta­va lei­pän­sä ”ot­sa hies­sä” ja nai­sen syn­ny­tet­tä­vä ki­vul­la (1. Moos. 3:16,19), toi­sin sa­no­en help­poa elä­mää ih­mi­sel­le ei lu­va­ta. Oli­pa ih­mi­nen per­heel­li­nen tai per­hee­tön, he­te­ro- tai ho­mo­sek­su­aa­li, elä­mään si­säl­tyy kil­voit­te­lua: las­ten vas­taa­not­ta­mi­nen Ju­ma­lan lah­joi­na niin kuin pi­dät­täy­ty­mi­nen esi­a­vi­ol­li­sis­ta suh­teis­ta­kin voi­vat ol­la kil­voit­te­lun paik­ko­ja, jot­ka ky­sy­vät pal­jon luot­ta­mus­ta Ju­ma­laan. Kui­ten­kin Jee­sus toi­saal­ta lu­paa: ”Ot­ta­kaa mi­nun ikee­ni har­teil­len­ne ja kat­so­kaa mi­nua: minä olen sy­dä­mel­tä­ni lem­peä ja nöy­rä. Näin tei­dän sie­lun­ne löy­tää le­von. Mi­nun ikee­ni on hyvä kan­taa ja mi­nun kuor­ma­ni on ke­vyt." (Matt. 11:29–30.) Us­ko­vai­set saa­vat ko­kea ih­meel­li­sel­lä ta­val­la us­ko­ni­loa kil­voit­te­lus­ta huo­li­mat­ta. Sil­lä Ju­ma­lan tah­don mu­kai­ses­sa elä­mäs­sä on siu­naus.

Opet­ta­ja­na olen huo­man­nut, et­tä kou­lu­jen ar­vo­kas­va­tuk­ses­sa on la­ki­muu­tok­sen myö­tä alet­tu ko­ros­taa ja jopa ihan­noi­da su­ku­puo­li­neut­raa­lia pa­ri­suh­det­ta. Tä­män kat­so­taan ole­van yh­den­ver­tai­suus­kas­va­tus­ta. Täl­löin sot­ke­taan mie­les­tä­ni kak­si asi­aa: toi­saal­ta kaik­kien ih­mis­ten yh­tä­läi­nen ih­mi­sar­vo ja toi­saal­ta ih­mi­ses­sä ole­vat tai­pu­muk­set, jot­ka val­lal­la ole­vas­sa ih­mis­ku­vas­sa näh­dään il­mei­ses­ti kaik­ki oi­kei­na ja to­teut­ta­mis­kel­poi­si­na, toi­sin kuin kris­til­li­ses­sä ih­mis­ku­vas­sa.

Vaik­ka yk­si­lö­kes­kei­sen kult­tuu­rim­me nä­kö­kul­mas­ta saat­taa vai­kut­taa jul­mal­ta, et­tei yk­si­lö voi seu­ra­ta kaik­kia tun­tei­taan ja viet­te­jään, yh­tei­söl­li­sem­mäs­tä nä­kö­kul­mas­ta kat­so­en asia voi näyt­täy­tyä toi­sen­lai­se­na. Esi­mer­kik­si las­ten tai hy­lä­tyn avi­o­puo­li­son nä­kö­kul­mas­ta Ju­ma­lan an­ka­rat käs­kyt al­ka­vat­kin näyt­täy­tyä to­del­li­se­na rak­kau­te­na.

Kou­lu­jen yh­den­ver­tai­suus­kas­va­tuk­ses­sa – ku­ten yh­teis­kun­nas­sam­me ylei­sem­min­kin – on pyr­ki­mys­tä myös koko su­ku­puo­len kä­sit­teen häi­vyt­tä­mi­seen. Taus­tal­la on pyr­ki­mys su­ku­puol­ten tasa-ar­voon, mikä si­nän­sä on ta­voit­tee­na hyvä ja oi­kea. Toi­saal­ta taus­tal­la vai­kut­taa myös aja­tus, et­tei ha­lu­ta lou­ka­ta sitä vä­hem­mis­töä, joka ei ole omas­ta su­ku­puo­les­taan var­ma. Ei ha­lu­ta enää mää­ri­tel­lä sel­ke­äs­ti su­ku­puol­ten mää­rää. Raa­ma­tus­sa on kui­ten­kin sel­väs­ti il­moi­tet­tu, et­tä Ju­ma­la loi ih­mi­sen ”omak­si ku­vak­sen­sa, Ju­ma­lan ku­vak­si hän sen loi: mie­hek­si ja vai­mok­si loi hän hei­tä” (1. Moos. 27). Ju­ma­la loi siis kak­si su­ku­puol­ta, jot­ka ovat yh­tä ar­vok­kai­ta – Ju­ma­lan ku­vak­si luo­tu­ja.

Mo­nis­sa fi­lo­so­fi­sis­sa suun­tauk­sis­sa ko­ros­te­taan sitä, et­tä ih­mi­nen on hy­vin pal­jon kult­tuu­rin tuo­tet­ta: aja­tuk­seem­me omas­ta su­ku­puo­les­tam­me ja sek­su­aa­li­suu­des­tam­me vai­kut­taa pait­si bi­o­lo­gia, myös ym­pä­röi­vän kult­tuu­rin tar­jo­a­mat mal­lit. Mi­ten siis käy lap­sil­le, joil­le ei tar­jo­ta sel­ke­ää ku­vaa sii­tä, kum­paa su­ku­puol­ta he ovat? Tu­lee­ko häm­men­nys li­sään­ty­mään? En­tä sek­su­aa­li­suut­taan ha­ke­va nuo­ri? Jos hä­nel­le tar­jo­taan homo- ja he­te­ro­suh­tei­ta sa­man­lai­si­na mah­dol­li­suuk­si­na, tu­lee­ko ho­mo­sek­su­aa­lien mää­rä li­sään­ty­mään, ku­ten esi­mer­kik­si an­tii­kin Krei­kas­sa, jos­sa ho­mo­suh­teet oli­vat ta­val­li­sia? Mitä eet­ti­siä on­gel­mia nou­see yh­teis­kun­tam­me rat­kais­ta­vak­si seu­raa­vak­si?

Mitä kau­em­mas loi­to­taan Ju­ma­lan sa­nas­ta, sitä mo­ni­mut­kai­sem­mak­si muut­tuu ih­mis­ten maa­il­ma omas­sa vii­sau­des­saan. Tur­val­lis­ta on­kin luot­taa sii­hen, et­tä Ju­ma­lan vii­saus ja hä­nen Sa­nan­sa, Jee­sus Kris­tus, ”on sama ei­len ja tä­nään ja ian­kaik­ki­ses­ti” (Hebr. 13:8).

Tal­vi­so­dan ai­ka­na pre­si­dent­ti Kyös­ti Kal­lio esit­ti ra­di­os­sa pit­kän, nöy­rän ru­kouk­sen Tai­vaan Isäl­le Suo­men kan­san puo­les­ta. Täs­sä sii­tä pie­ni ote: ”Lah­joi­ta kään­ty­mys syn­nin ja lait­to­muu­den teil­tä, jot­ka joh­ta­vat kan­sam­me tu­hoon. Her­ra, ar­mah­da mei­tä.”

Tuo ru­kous kuul­tiin, ja kan­saam­me siu­nat­tiin. Kun­pa Suo­men kan­sa ei hyl­käi­si tuo­ta siu­naus­ta. Kun­pa se ei hyl­käi­si Ju­ma­lan sa­naa.

29.2.2020

Jee­sus sa­noo: "Koot­kaa it­sel­len­ne aar­tei­ta tai­vaa­seen. Siel­lä ei koi ei­kä ruos­te tee tu­ho­jaan ei­vät­kä var­kaat mur­tau­du si­sään ja va­ras­ta. Mis­sä on aar­tee­si, siel­lä on myös sy­dä­me­si." Matt. 6:20-21

Viikon kysymys