As­tu­es­sa­ni hos­tel­lin ovis­ta si­sään mi­nua oli vas­tas­sa ai­na niin hy­vän­tuu­li­nen eng­lan­ti­lai­nen ys­tä­vä­ni Da­niel.

Olin ta­van­nut hä­net en­sim­mäi­sen ker­ran Kro­a­ti­as­sa, ja sen jäl­keen olim­me mat­kus­ta­neet usei­ta ker­to­ja sa­maa mat­kaa. Eri­lais­ten vii­su­mien vuok­si olim­me kui­ten­kin ai­na pää­ty­neet mat­kus­ta­maan erik­seen, kun­nes vii­mein ta­pa­sim­me Viet­na­mis­sa kuu­den­nen ker­ran. Lop­pu­mat­kan Uu­teen See­lan­tiin pol­ki­sim­me yh­des­sä, yk­si­näi­set päi­vät tien pääl­lä jäi­si­vät taak­se­ni.

Da­niel on haus­ka mat­ka­ka­ve­ri. Hä­nen te­räs­her­mo­jaan ei­vät kor­rup­toi­tu­neet ra­ja­po­lii­sit, jah­taa­vat vil­li­koi­rat, pak­ka­syöt vuo­ris­tos­sa tai hel­teet aa­vi­kol­la juu­ri­kaan jär­ky­tä, il­lal­lis­vie­rail­le kok­kaa­mi­nen kyl­lä.

Ol­les­sam­me Phnom Pen­his­sa mi­nua hu­vit­ti suu­res­ti, kun vie­rai­ta odot­ta­es­sam­me em­me saa­neet kaa­su-uu­nia syt­ty­mään ja hän juok­si her­mos­tu­nees­ti ym­py­rää keit­ti­ös­sä an­ta­en mi­nul­le pu­he­li­men­sa ("Kat­so sen pe­rään, jos he soit­ta­vat"), juos­ten par­vek­keel­le tä­hys­tä­mään ka­tua, ta­kai­sin keit­ti­öön ja lo­pul­ta ka­dul­le ot­ta­maan hei­tä vas­taan. Mi­nua nau­rat­ti niin mah­dot­to­mas­ti hä­nen sä­hel­lyk­sen­sä.

Tus­kin oli­sin nau­ra­nut niin pal­jon, jos oli­sin tien­nyt pu­dot­ta­va­ni ruu­at lat­ti­al­le il­lal­lis­vie­rai­den edes­sä... En ole kos­kaan näh­nyt hän­tä yh­tä vi­hai­se­na, kuin sil­loin, kun kul­ho li­pe­si nä­peis­tä­ni, len­si kaa­res­sa il­maan, rä­mäh­ti pöy­däl­le, pomp­pa­si sii­tä uu­del­leen il­maan ja las­keu­tui ry­mis­ten jak­ka­ran pääl­le. Kuin ih­meen kau­pal­la ruo­ka py­syi kul­hos­sa, ja mei­tä kaik­kia nau­rat­ti vat­san­poh­jas­ta saak­ka. Pait­si Da­ni­ae­lia.

Pol­kies­sam­me en­sim­mäi­se­nä il­ta­na Viet­na­min kau­niil­la maa­seu­dul­la mei­tä hel­li las­ke­va il­ta-au­rin­ko. Pal­mu­pui­den ok­sat vä­rei­li­vät tuu­les­sa. Jos­tain kan­tau­tui ek­soot­ti­nen lin­tu­jen sir­ku­tus.

Olim­me juu­ri hy­väs­tel­leet Hoi Anis­sa tu­tuik­si tul­lei­ta reis­saa­jia, kun Da­niel kään­tyi puo­lee­ni ja sa­noi ru­nol­li­ses­ti: "Mik­si ai­na ta­paam­me iha­nia ih­mi­siä, mut­ta sit­ten jou­dum­me jät­tä­mään hei­dät taak­sem­me? Mut­ta ta­paam­me hei­dät vain ker­ran ja olem­me täl­lä tiel­lä, juu­ri tääl­lä, Viet­na­min maa­seu­dul­la lä­hel­lä Hoi Ania vain ker­ran. Koh­taam­me ja nä­em­me kai­ken vain ker­ran ja juu­ri sik­si jo­kai­nen koh­taa­mi­nen ja het­ki on uniik­ki ja kau­nis."

Pian kään­nyim­me rau­hal­li­sel­ta tiel­tä vilk­kaal­le pää­tiel­le. Re­kat ry­mis­te­li­vät ohi tor­vi poh­jas­sa, skoot­te­ri­kus­kit ajoi­vat vää­rään suun­taan, au­tot te­ki­vät vaa­ral­li­sia ohi­tuk­sia ja mei­dän piti to­del­la kes­kit­tyä, jot­ta sel­vi­sim­me lii­ken­tees­tä hen­gis­sä. En tie­dä, oli­ko tuo het­ki niin kau­nis, mut­ta ai­na­kin ko­ki­sim­me sen vain ker­ran.

Päi­vät Viet­na­mis­sa ku­lui­vat no­pe­as­ti. Mai­se­mat vaih­tui­vat huo­maa­mat­ta, kun oli joku, jon­ka kans­sa ju­tel­la. Ai­na kun mah­dol­lis­ta, py­säh­dyim­me ui­maan vaat­teet pääl­lä, sil­lä 35-as­tei­ses­sa il­mas­sa vaat­teet kui­vui­vat het­kes­sä. Il­tai­sin telt­tai­lim­me jär­vien ran­noil­la, met­sis­sä, vuor­ten hui­puil­la ja jo­kien var­sil­la. Sil­loin, kun oli hyt­ty­siä, oli telt­tai­le­mi­nen enem­män­kin sel­viy­ty­mis­tä kuin nau­tis­ke­lua. En­sin suih­ku­tim­me it­sem­me kaut­taal­taan hyt­tys­myr­kyl­lä, myös kas­vot. Sit­ten puim­me pit­kä­hi­hai­sen pai­dan ja pit­kät hou­sut pääl­le. Seu­raa­vak­si pys­ty­tim­me tel­tat, lai­toim­me ruo­kaa ja vii­mei­sek­si pa­ke­nim­me tel­tan si­sään syö­mään. Kah­den kuu­ti­on ko­koi­ses­sa kan­gas­ko­pis­sa pai­dat kas­tui­vat lä­pi­mä­rik­si.

Daniel pyöräilemässä Vietnamissa, lähellä Laosin rajaa.

Ede­tes­säm­me ete­lää koh­ti ma­kuu­a­lus­taa­ni il­mes­tyi sel­lai­nen rei­kä, et­ten saa­nut pai­kat­tua sitä. Ko­val­la alus­tal­la nu­kah­ta­mi­nen ei käy­nyt hel­pos­ti. Fyy­si­sen ra­si­tuk­sen ja vä­sy­myk­sen seu­rauk­se­na mie­le­ni ei mei­nan­nut rau­hoit­tua il­tai­sin ja aja­tuk­se­ni mö­ly­si­vät val­toi­me­naan läpi pit­kien öi­den. Aa­mu oli ai­na hel­po­tus ja asu­tu­sa­lu­eel­le pa­la­tes­sam­me mei­dän ei tar­vin­nut kau­an­kaan miet­tiä, mis­sä nuk­kui­sim­me, sil­lä hal­vin ho­tel­li mak­soi vain 3,5€/yö.

Löy­sin maas­ta hy­lä­tyn huo­van. Käyt­tä­es­sä­ni huo­paa, ma­kuu­a­lus­taa ja ma­kuu­pus­sia yh­des­sä al­koi unie­ni laa­tu­kin pa­ran­tua. Aloin nuk­kua taas pa­laut­ta­via unia ja saa­toin vas­ta­ta mat­kan fyy­si­siin haas­tei­siin pa­rem­min. On­nek­si sain Da­nie­lin ys­tä­väl­tä pian uu­den ma­kuu­a­lus­tan.

Nau­tim­me pyö­räi­lys­tä syr­jäi­sel­lä vii­dak­ko­tiel­lä. Ky­lä­läi­set ter­veh­ti­vät mei­tä iloi­sin nau­run­pyrs­käh­dyk­sin, hel­lo-huu­doin ja kut­sui­vat mei­dät usein is­tu­maan ve­si­la­sin ja kah­vi­ku­pin ää­rel­le he­del­miä naut­ti­maan. La­o­sin ra­jaa myö­täi­le­väl­lä tiel­lä oli hä­din tus­kin muu­ta lii­ken­net­tä, ja saa­toim­me ihas­tel­la sa­ni­ais­ten ja pal­mu­met­sien ko­ris­ta­maa vii­dak­koa omas­sa rau­has­sa tu­han­sien kel­ta­sii­pis­ten per­hos­ten tans­sies­sa kuu­man­kos­te­as­sa il­mas­sa.

Tun­tui hy­väl­tä teh­dä mat­kaa hy­vän ys­tä­vän kans­sa.