JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Yk­sin Ju­ma­lal­le kun­nia

Murtomaa Maarit
Aiemmat blogit
11.7.2017 6.14

Juttua muokattu:

8.3. 23:05
2020030823051220170711061400

Kun Su­vi­seu­rat ovat päät­ty­neet, is­tun seu­ra-ajak­si vuok­raa­mam­me huo­neis­ton keit­ti­ön pöy­dän ää­res­sä, Po­rin kes­kus­tas­sa, ja kat­son ik­ku­nas­ta, kuin­ka sade huuh­too ka­tua al­haal­la. Vas­ta het­ki ai­em­min olen kä­vel­lyt pa­rin ki­lo­met­rin mat­kan seu­ra-alu­eel­ta asun­nol­le, ei­kä pil­vi ole rip­saut­ta­nut pääl­le­ni pi­sa­raa­kaan. Su­vi­seu­rat on saa­tu viet­tää pou­ta­sääs­sä toi­sin kuin sää­en­nus­teet viik­koa ai­em­min ovat po­vail­leet. ”Hän säät ja il­mat sää­tää…” Näin moni ken­täl­lä vas­taan tul­lut on hy­myil­len ja ih­me­tel­len­kin muis­ta­nut.

Kat­see­ni seu­raa jal­ka­käy­tä­väl­le muo­dos­tu­via lam­mi­koi­ta, pi­sa­roi­ta ik­ku­na­ruu­dul­la, puis­ton pui­den huo­jun­taa. Mie­le­ni täyt­tää hel­po­tus, hai­keus, suun­na­ton kii­tol­li­suus, nöy­rä ih­me­tys. Tun­ne sii­tä, et­tä olen saa­nut ol­la jon­kin suu­ren ää­rel­lä. Tun­tees­sa on jo­tain sa­maa kuin syn­ny­tyk­sen jäl­kei­ses­sä olo­ti­las­sa, kun olen kat­so­nut sai­raa­lan ik­ku­nois­ta ka­dul­le vas­ta­syn­ty­nyt lap­si sy­lis­sä­ni. Elä­mä jat­kuu ym­pä­ril­lä ar­ki­se­na, ja sil­ti on saa­nut it­se py­säh­dyt­tä­väl­lä ta­val­la ko­kea ol­leen­sa mu­ka­na Ju­ma­lan työs­sä. Seu­raa­mas­sa, kuin­ka Ju­ma­lan teot ovat ih­meel­li­set.

Oli elä­mys ol­la mu­ka­na su­vi­seu­ra­or­ga­ni­saa­ti­os­sa rei­lun vuo­den ajan, saa­da seu­ra­ta us­ko­ma­ton­ta ko­neis­toa, joka ta­pah­tu­man ta­ka­na on. Työ­vuo­roi­hin löy­tyi in­nok­kai­ta, va­loi­sia, pal­ve­lu­alt­tii­ta ih­mi­siä. Oma työ­pa­nok­se­ni jäi hy­vin vä­häi­sek­si. Eh­din kuun­nel­la seu­ra­pu­hei­ta, huo­leh­tia lap­sis­ta. Mo­net, mo­net ih­mi­set te­ki­vät suu­ren työ­pa­nok­sen, uh­ra­si­vat lu­ke­mat­to­mia tun­te­ja. Sil­ti pää­tös­ko­kouk­sis­sa nou­si kai­kis­ta suis­ta nöy­rä kii­tos Ju­ma­lal­le. Jo­kai­nen ym­mär­si, et­tä kaik­ki oli lo­pul­ta kui­ten­kin suu­rem­man työ­tä. Se, et­tä val­ta­va ta­pah­tu­ma su­jui on­gel­mit­ta. Se, et­tä ih­mi­set tu­li­vat pai­kal­le yli odo­tus­ten. Kaik­ki kun­nia kuu­luu yk­sin Ju­ma­lal­le.

Kun pa­laan il­lal­la las­ten kans­sa ko­tiin Tur­kuun, pää­tän an­taa it­sel­le­ni lu­van täy­del­li­seen lo­mai­luun. Al­ku­ke­sä ku­lui rip­pi­juh­lia val­mis­tel­les­sa. Nau­tin ke­sä­kuun vii­kot lei­po­mi­ses­ta, juh­lan suun­nit­te­lus­ta, sii­vouk­ses­ta, las­ten kans­sa ko­din ko­ris­te­lus­ta. Juh­la­päi­vä oli yk­si elä­män hel­mi­het­kis­tä, sen tai­ka lei­jai­li ko­din il­ma­pii­ris­sä vie­lä päi­viä. Mut­ta nyt koen tar­vit­se­va­ni le­poa.

So­si­aa­li­nen me­dia tar­jo­aa ku­via tut­ta­vien ul­ko­maan­mat­kois­ta. Sel­lai­siin ei meil­lä tänä vuon­na oli­si va­raa, mie­tin ja tun­nen tyy­ty­mät­tö­myy­den vi­lah­ta­van var­jo­na mie­les­sä­ni. Otan kir­jan kä­tee­ni, et­sin mu­ka­van asen­non soh­val­ta ja an­nan it­sel­le­ni lu­van lu­kea. Ta­ri­na vie mi­nut 1800-lu­vun saa­ris­toon, Myrs­ky­luo­dol­le. Kir­jai­li­ja An­ni Blomq­vis­tin muis­tois­ta syn­ty­neen kir­ja­sar­jan ku­vaa­ma elä­mä al­kaa teh­dä hy­vää mie­lel­le, joka pyr­kii ai­na löy­tä­mään tyy­ty­mät­tö­myy­den koh­tei­ta.

Myrs­ky­luo­don Mai­ja elää mie­hen­sä kans­sa ko­vaa, ka­rua, yk­sin­ker­tais­ta ja on­nel­lis­ta elä­mää ul­ko­saa­ris­tos­sa ai­van yk­si­näi­sel­lä saa­rel­la. Ei ole kes­kus­te­lu­seu­raa ar­jes­sa, ei ole va­paa-ajan­viet­to­pul­mia. Elä­mä on täyt­tä työ­tä, kun kaik­ki vaat­teet, työ­ka­lut ja ruu­at teh­dään täy­sin it­se alus­ta lop­puun saak­ka. Lap­sia syn­tyy vuo­den tai pa­rin vä­lein, ja ne syn­ny­te­tään mo­nes­ti il­man ul­ko­puo­li­sen apua. Kuo­le­ma­kin on tut­tu vie­ras. Sil­ti si­vuil­ta heh­kuu häm­mäs­tyt­tä­vä on­nel­li­suus. Ju­ma­lan pel­ko, luot­ta­mus, nöy­ryys suu­rem­man edes­sä. Elä­män ot­ta­mi­nen hä­nen kä­des­tään hy­vi­ne ja pa­hoi­ne päi­vi­neen, kii­tol­li­suu­del­la. Yk­sin­ker­tai­sen elä­män siu­naus.

On­ko ih­mi­nen nyt on­nel­li­sem­pi elä­es­sään hel­pom­paa elä­mää, mie­tin – ja epäi­len, et­tei ole. Mie­les­sä syn­tyy pää­tös ot­taa men­nei­den pol­vien asen­ne esi­mer­kik­si: Ol­la tyy­ty­väi­nen osaan­sa, teh­dä työ­tä ja ra­kas­taa Ju­ma­laa. Kat­sel­la kii­tol­li­sin sil­min sitä, min­kä hän on lah­jak­si an­ta­nut. Sil­lä vaik­ka ajat muut­tu­vat, ih­mi­set vaih­tu­vat, yk­si on, joka py­syy.

Yk­si on, jol­le kaik­ki kun­nia kuu­luu.

MaaritMurtomaa
Olen neljänkymmenen ohittanut neljän lapsen äiti. Minulle on suotu ihana perhe ja antoisa työ nuorten parissa. Koulutukseltani olen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Tieni kulki rauhanyhdistykselle vasta aikuisiällä. Katselen asioita siis löytäjän näkökulmasta. Otan mielelläni palautetta vastaan kirjoituksistani. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen: maarit.murtomaa@gmail.com
3.6.2020

Jee­sus sa­noo: "To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: sil­lä, joka us­koo, on ikui­nen elä­mä." Joh. 6:47

Viikon kysymys